Suomessakin jakelua saisi harventaa, jos alkuun kaksi päivää vikossa olisi jakelu, jossa vielä hyvin puolet liikaa?.
Ihan turhaa jakelua päivittäin josta nyt ollut tiistait pois.
Posti hidasti maaliskuun alussa kuluttajakirjeiden toimittamista kahdesta arkipäivästä neljään. Postilaki mahdollistaa hitaamman postinkulun. Nyt sairaalat varmistelevat kutsukirjeiden saapumista tekstiviestein, esimerkkinä paljon parempi, on heti luettavissa sähköisenä. Kellä ei nykyajan kännykkää tai tietokonetta, varmaan se tulee merkintöihin, niin saavat kirjeensä vanhaan malliin. esim. sauraakat sen osaavat huomioida ja jos ei potilasta ilmesty paikalle, se sitten siitä katsotaan aika jouhevimmin, jos kikykin tulee se joustaa.
Turhia toimintoja turhaa pitää yllä, kun aika niin muuttunut parissa vuosikymmenessä. esim. yksi monsita NETPOSTI postilla, sinne tulee sähköisessä muodossa, tulee aina ilmoitus sähköpostiin -tekstiviestiin kun postia tullut. esim. laskut, niillä on riittävästi aikaa maksuun, niin tulee huomioitua hyvinkin.
Näitä ei tarvita postilla, JÄRKEÄ SIIHENKIN:
Valtionyhtiö Posti Groupin toimitusjohtaja Heikki Malinen teki viime vuonna ennätystilin. Postin Groupin palkka- ja palkkioselvityksen mukaan Malinen tienasi viime vuonna 987 764 euroa, eli kuukausitasolle jaettuna yli 82 000 euroa.
Summassa oli 610 924 euron kokonaispalkka, 82 607 euron lyhyen aikavälin bonus sekä 294 234 euron pitkän aikavälin kannustin.
https://www.uusisuomi.fi/raha/276056-yli-82-000-eukk-pois-suomesta-toita-siirtavan-postin-toimitusjohtajalle-ennatystili

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitäs, eikös noista ns. "työvoimapulan paikkaajista" postin työntekijöiksi sitten lopulta ollutkaan...
Posti on turha tuossa laajuudessaan. Pilkkoa ja yksityistää osia.-
Tiedetään että miljoonan euron johtaja tietenkin vastaan. Samoin
Ay-johtajat kun maksatus pienenee heillekin.
Miten voit tietää postin olevan "turha tuossa laajuudessaan", kun et edes työskentele postissa ja sinulla lähin kontakti postiin on postiluukkuusi tulevat kirjeet sekä lehdet?
Eikös jossain Porissa ole ollut postit jakamatta jo viikkoja...?
Jos Posti harventaa kirjeiden jakelua kahteenkaan kertaa viikossa, homma siirtyy yksityisille jakelufirmoille. Jakavathan lehtitalot jo nyt osan kirjeistä. Niille se sopiikin luontevimmin, koska käyvät ihmisten postilaatikoilla ja -luukuilla oman tuotteensa jakelun vuoksi seitsemän kertaa viikossa. Osa lehtitaloista on ilmeisesti ulkoistanut jakelun muille yksityisille firmoille, mutta idea ja käytäntö on sama.
Laskujen ja muiden joukkokirjeiden lähettäjille yhteistyö lehtitalojen kanssa on helppoa, kun voi tehdä pitkäaikaisen sopimuksen tarkkoine lukuineen kirjeiden määrästä. Yksityisen kansalaisen tai yhdistyksen on äkkiä ajatellen vaikea lähettää sitä satunnaisia kirjeitään, mikäli Posti loppuu, mutta eivätköhän nuo lehtitalot siihenkin ratkaisun tarjoa.
Niin...
ei kai nyt posti kokonaan lopu, se vain hidastuu harvoine jakokertoineen.
Joka ihan riittävä sittenkin. esim mainitsemasi yhdistys kun lähettää kirjeen, ei siinä nyt jokunen päivä lisää tuloon haittaa mitään. Kyllä se vain tosiasia että muuttuneet nämä säköiselle puolelle. Jos tämäkin tulisi vanhaan malliin kirjeenä, ja he laittaisi sen sitten tänne, se veisi aikaa useita päiviä, nyt tämä on heti nökösällä. Postille ei jää kuin johtajan karmeat palkat kun aikaa edetään, josta Ay-liike ottaa osansa. Järetöntä tuollaisilla palkoilla heitä elättää tässä kupeella. Nämä valtion firmat on ihan sieltä jostain, haaskalle ollut tulijoita rahastamaan. Posti voisi heti jakaa osiin ja osia yksityistää. Yksityistä jo olevaa jakeluverkkoa käyttäen, jossa mm mediatalot.
Yksityinen posti tilalle. Voi jakaa joka päivä postia .
Kuka nyt kirjoittaa kirjeitä nykyään, kun on netti. Kirjeet joita posti kantaa ovat yleensä laskuja ja kuka niitä nopeasti haluaa?
Huomaavainen ihminen kirjoittaa kirjeitä. Myöskin he, joilla ei ole nettiä, kirjoittavat kirjeitä. Hieno tapa ja käytäntö, joka tosin netin myötä on vähentynyt.
Laskut on hyvä saada nopeasti, jotta ne voidaan maksaa ajoissa. Jotkut laittavat laskuihinsa viikon tai hieman yli maksuaikaa ja se aika voi tuhraantua postin / postinjakajan sekoillessa lähetysten kanssa. Jokin aika sitten oli juttua postinjakajasta, joka ei viitsinyt jakaa posteja. Löytyivät jostain kätköstä.