Piilosta on kiva tehdä pahaa eli syntiä?

Etupäässä lestadiolaisten eri ryhmiin kuuluvat kirjoittelevat ja lukevat täällä. Ei uskoisi monestakaan, että sydämen usko, sydämen ympärileikkaus, olisi tapahtunut, etenkään sellaiselle kirjoittajalle, joka NIMELTÄ MAINITEN kertoo asioista, joita mainittu henkilö olisi tehnyt.

Netissä, ja muuallakin, on rikoksenalaista sellainen toiminta, että syytetään toista jostakin sellaisesta, mistä voi saada syytteen. Tosi pahasti, anonyyminä, on loattu monen sukunimi täällä.

On se niin murheellista nähdä ja kuulla, kuinka niin moni ulkoistaa uskonsa seurakuntaan, jonka suojasta on niin helppo haukkua ja syyttää kaikkia, ettenkin "eriseuraisia". Itse voi tehdä syntiä pimeydessä ja nimettömänä kuinka paljon tahansa, koska ne saa sitten anteeksi sunnuntaina.

7

104

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä olen tällaisen henkilön uhrina, joka kirjoittelee nimeäni ja asuinpaikkaani milloin kenenkin viestien vastauksiksi. Pirullinen tyyppi täytyy sanoa. Jos näin toimii on oma nimi laitettava alle ehdottomasti, että tietää keneen otaan yhteyden asiantilan korjaamiseksi.

      Seppo Kulonen

      • Anonyymi

        Kyllähän aika moni tietää presidentinkin asuinpaikan ja nimen eikä se haittaa mitään.


      • Anonyymi

        En ole täällä kuin silloin tällöin käynyt mutta jotain sentään olen kuullut puhuttavan palstan kulttuurista.
        Eiköhän ne joilla on nimimerkki kirjoita useammalla nimellä.
        Omalla nimimerkillä kirjoitetaan vähän sivistyneemmin.
        muilla tekaistuilla nimillä anonyymisti jopa kiroillaan ja nimitellään ilkeästi.
        Eiköhä valittaja itse kirjoita kaikkea toisista oikeilla nimillä ja toisten heikkojen edesottamuksia joita ei täällä luulisi kenenkään kirjoittavan. Vanha sananlasku kertoo, että se joka leikkii tulen kanssa kärsiköön myöskin itse savusta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän aika moni tietää presidentinkin asuinpaikan ja nimen eikä se haittaa mitään.

        Eri asia on tietää henkilön nimi ja asuinpaikka, puh.nro, sp-osoite jne., mutta toinen asia on julkinen syytös nimeltä mainiten.
        Yksi näistä syytöksistä on menossa tutkintaan, kantajana syyttäjä.


    • Ei se, mutta se, että valhedellaan ja pyritään nimimerkin suojaa rikkomaan häväistystarkoituksessa, esimerkkinä vaikkapa perättömät väitteet kiroilemisestani. Keskustelupalstan tarkoitus ei ole kirjoittajien panettelu vaan trarkoitus on ottaa kantaa kulloinkin keskusteltavaan ASIAAN.

      Henkilöön kohdistuva häpäisevä halveksiva ja valheellinen kirjoittelu kertoo ainoastaan kirjoittajasta itsestään. Mikäli joitakin mielipiteitä tääällä uskoville tarkoitetulla keskustelupalstalla esittää, ne on aina perusteltava Raamatusta kopioiduin todistuksin.

      Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

      Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

      Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

      Henkilö joka ei tiedä mistä hän saa Jeesuksen Kristuksen lihaa ja verta tänään, syödäkseen ja juodakseen, ei ymmärrä vielä edes alkeita kristinuskosta. Kun tällainen henkilö esiintyy kristinuskon opettajana, hän pettää vain itseään.

      1. Kor. 11:27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.

      1. Kor. 11:29 sillä joka syö ja juo *** - erottamatta Herran ruumista muusta, - *** syö ja juo tuomioksensa.


      Joh. 6:52 Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
      Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

      1. Ihminen ei pelastu sillä mitä hän ITSE ON.
      2. Eikä sillä MITÄ HÄN TEKEE, tai on tekemättä.
      3. Lihalla (luotujen) ei autuutta veivata.

    • Anonyymi

      Ihan omalla nimimerkillään tuo vaitovainen kirjuutteli itsesaastusosastolla kikkelileikeistään.
      Ei se tietenkään suoranaisesti kirroomista kait ole.
      Eikä ollut Raamatusta lauseita lainailtu tuolla kertaa.

      • Ei kirjoitellut "kikkelileikeistään".
        On muuten uskovainen mies.
        -


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      56
      1572
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      326
      1054
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      131
      891
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      12
      714
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      585
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      39
      549
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      543
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      478
    9. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      463
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      436
    Aihe