On se käsittämätöntä, että jos tapahtuma pitää järjestää jäähallissa ja lämpötila sekä ilmankosteus on tiedossa jo pari viikkoa ennen, niin jäähalliin ei saada aikaan minkäänlaista ilman kiertoa. Hävettää Ylivieskan puolesta, kun hyvät esiintyjät on hankittu, niin töpeksitään järjestelyt näin totaalisesti. Ei tällä systeemillä tarvi olettaa, että esiintyjiä enään saadaan vaikka maksetaan. Laura Voutilainen oli ihan hiessä ja Eppu Normaali spiikkaa olevansa ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa paikalla... Porukka jonottaa ulos 30min ja tapahtumapaikka on kuin sauna... Ei näin...
Sun Pampas täysin epäonnistuneet järjestelyt lauantaina
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mee kottiis jo.
Liekkö ollut edes itse paikalla. Lämmin kyllä oli, mutta ei moitittavaa.
Juomapuolikaan ei toiminu sitten tippaakaan. Pikkusen alimitoitettu anniskelu noin isoon tapahtumaan...
Hyvä että maakunnissakin osataan, ei jää yksin hkiläisten vastuulle epäonnistuneiden tapahtumien järjestäminen.
30 astetta lämmintä ja portilla viedään vesipullot pois sisäänmenijöiltä....
Sitten kehdataan kuulutuksissa varoitella vesihukasta ja kehoitetaan juomaan. Tietenkin se juoma pitäisi ostaa niiltä järjestäjiltä.
niinpä omia juomia ei saatuoda tilaisuuksiin
Tuttua joka tapahtumasta nykypäivänä.
Itsellä isoa moitittavaa ole, mukavaan väkiporukkaan pääsin mukaan. Hauskaa oli.
HYVIN MENI AINA ON NIITÄ NEGATIIVISIÄ JOTKA HAKEEVAT,HAUSKAN PILAANTUMISTA,MUTTA EIVÄT ONNEKSI LÖYTÄNEET MUUTAKO VEDESTÄ,KIITOS JÄRJESTÄJILLE JA ESIINTYJILLE LÄMMINTÄ OLI MUTTA KESÄ ON JOKAVUOSI
Eihän siellä muu mennytkään pieleen.
Siitä kiitos...
Paitsi äänentoisto vielä kaiken muun lisäksi :D
VOI HYVÄ JUMALA,JÄTÄ JOSKUS NE NEGATIIVISET IHMISET KOTIA
Täällä taas valittaa ihmiset jotka kerran elämäsä aikana käyvät jossain. Koskaan ei ole eikä tule täydellistä. Mutta aina asiallisen palautteen pohjalta hommia kehitetään varmasti. Täällä vinkumalla ja kitisemällä mikään ei muutu! Mutta minkäs teet kun joillakin ei elämässä muuta ole. Annettakoon heillekkin ilonsa.
Ei, vaan täällä kehuu ne, jotka käy kerran vuodessa jossain eivätkä tiedä paremmasta... Kannattas tsekata vaikka naapurikunnista kalajoki ja nivala, joissa tapahtumia järjestetään jotakuinki joka viikonloppu.
Mä olen niin samaa mieltä aloittajan kanssa. Kyllä ilmanala hallissa oli jotain ihan järkyttävää! Tuollaisista asioista pitäisi oikeasti huolehtia. Paloluukut kiinni katossa vaikka olisi voinut vähän edes ilmaa niistä vaihtaa!joka ikinen ihminen pyyhki hikeä otsalta ja selät olivat märkiä. Yksi pieni luukku ulos ja sisääntulijoille! Viimeinen kerta oli kyllä minulle koko pampas.
Söin kebabannoksen sisällä olevasta myyntipisteestä ja sunnuntai meni vatsataudissa. Varmaankin ruokamyrkytys, kun alkoi masu kipristellä jo aamuyöllä. Ruokien säilytys noin lämpimässä vaatii kunnon kylmätilat. Onko muita vatsataudin saaneita?