SDP:stä ei ole enään mitään JÄLJELLÄ..syö omat puheet

ja soittelee RKP:n ensiviulua. Äänestin aikanaan SDP:tä siinä uskossa että puolustaa meitä DUUNAREITA mutta ei nyt ON LAULUT ihan erilaiset. Uutena työllistää MATUJA ikänkuin meitä SUOMALAISIA ei olisi olemassa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

HUS:lle ei jätetä sanoi Linden kun kavereille kymmeniä miljoonia järjesti.

Äänestä

Persu valittamassa, kun tulikin äänestettyä oikeistolaista perussuomalaisuutta.

Äänestä

SDP: sitä ei kohta ei ole enää mitään JÄLJELLÄ .... Onnistunut jo nyt syömään omat puheet !

Totuus siinä ,ainut missä on onnistunut on turhat lupaukset mm eläkeläisille ja hallitus kumppaneille mm RKP johdolle ja omien palkkioiden korotukset ja ali valtiosihteerien (15 ) pakkaaminen ,kun Sipilän hallitus tyytyi neljään , eli mitä meimaavat 19 ministeriä tehdä kun Sipilän hallituksessa oli enimmillään 17 ministeriä , nyt siten ministerien ja näiden ali valtiosihteereiden määrä on yhteensä 36 kun Sipilän hallitus tyytyi vain 21 , eli onhan määrässä eroa ja entä kun verrataan mitä menee rahaa tähän " herra kerhoon " lisäksi
mitä menee asiantuntijoiden lausuntoihin kun hallitus ohjelmassa on 130 selvitystä vaativaa kohtaa ,nämä asiantuntija työ ryhmätkään ei ole ilmaisia !
Nyt on rahaa ,mutta onko kauan ?!

Äänestä

Joo ne asiantuntijat JAKAA mielellään TYÖN tuloksen KESKENÄÄN ...ai niin jättävät TYÖN tuloksesta RIPPEET köyhille ?

Äänestä

Äkkiä se takki kääntyy.

Äänestä

Ei paljon mitään mihin tulla takki tuli pikku kukkaro jos sitäkään !
(. Tämä kokeilu kun tuntuu että tökkii Suomi 24 toiminta )

Äänestä

Onhan+nyt+kuitenkin+kohta+muistot+vaali+voitosta+(+0,2%+)+!Onhan+nyt+sekin+Korpilammen++juhlat+jossa+lähes+60+viini+pullon+voimalla+19+ministeriä+valitsi+15+alivaltiosihteeriä+ja+70+erikoisavustajaa+,sekä+todistivat+hallitus+ohjelmaansa+hyväksi+,vaikka+130+kohtaa+vaatii+selvitystä+,no+onhan+virkamies+ja+ostettavat+asiantuntijat+!Jotka+kyllä+tuon+hallitusohjelman+130+käyvät+läpi+,vaikka+kaikki+maksaa++,+ja+niin+tuo+95++korkean+tason+aluksista+kuin+muukin+selvitys+porukka+muistaa+"+kaveri+ei+jätetä+"+lauseen+näin+henkilökohtaisena+saadessaan+palkkiot+ja+palkat+!Unohtamatta+tietysti+kansan+edustaja+sisaria+ja+veljiä+,he+toimikunnassa+myös+tekevät+ministereille+ehdotuksiaan+,hyvällä+palkioilla+ja+kulukorvauksilla+!Näiden+toimien+seurauksena+,voi+unohtaa+jopa+tuo+hallitus+ohjelman+lupaukset+mm+💯+€+!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja soittelee RKP:n ensiviulua. Äänestin aikanaan SDP:tä siinä uskossa että puolustaa meitä DUUNAREITA mutta ei nyt ON LAULUT ihan erilaiset. Uutena työllistää MATUJA ikänkuin meitä SUOMALAISIA ei olisi olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu