Olen käynyt kolme kertaa psykiatrilla, poden keskivaikeaa masennusta. Ensimmäisellä kerralla viivyin vastaanotolla n. tunti ja 15 minuuttia. Seuraavat kerrat ovat olleet 15 minuutin mittaisia. Lääkäri kysyy, miten minä nyt voin ja sopii uuden ajan ja sitten seuraa kysymys "oliko sinulla vielä jotain". Minä tartteisin keskusteluapua, mutta tuohon kysymykseen yleensä sanon että ei kai tässä sen kummempaa. Onko kokemuksia saako sitä keskusteluapua joskus jatkossa, toimitaanko aina näin taudin alkuvaiheessa?
Lisäksi mainitsin paniikkihäiriöstä, jonka epäilin itselläni olevan. Sain mukaani esitteen joka piti lukea kotona, ja seuraavalla kerralla kertoa onko minulla se!
Lääkitys (Remeron 45 mg) ei ole minua auttanut, ja luulen että edessä on lääkkeen vaihto. Tekevätkö masennuslääkkeet ilmeettömäksi vai johtuuko itse taudista?
Lisäksi mainitsin paniikkihäiriöstä, jonka epäilin itselläni olevan. Sain mukaani esitteen joka piti lukea kotona, ja seuraavalla kerralla kertoa onko minulla se!
Lääkitys (Remeron 45 mg) ei ole minua auttanut, ja luulen että edessä on lääkkeen vaihto. Tekevätkö masennuslääkkeet ilmeettömäksi vai johtuuko itse taudista?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Siis oletko lukenut nuo aikaisemmat keskustelut?
Ja varsinkin ne joissa kerotaan avun tulleen muuten kuin lääkkeellä?
Jos et ole niin mikset?
Ja jos olet lukenut niin auttoivatko ne?
Huomaatko vastauksistasi jotain?
Nyt en oikein ymmärtänyt viestiäsi. Kyllä lääkehoito on varmasti kohdallani paikallaan, mutta kyselinkin, miten toisten kohdalla hoito etenee. Ja ihmettelen diagnoosien tekoa, että potilas itse päättelee esitteen perusteella oman tilansa. Tällainen ei oikein vakuuta ainakaan minua. Minä todella tarvitsen apua.
Ja tällä hetkellä en jaksa lukea kaikkia viestejä läpi, niin kuin ei varmaan moni muukaan vastaavassa tilanteessa oleva.
...yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon tai psykiatrian polille, tavallisista tk-lääkäreistä ei todella ole keskusteluavuksi eikä se periaatteessa heille kuulukaan. Lääkärin olisi kyllä pitänyt ohjata sinut sinne! Sieltä saat apua, ja tarvittaessa ohjausta monivuotisen terapian hakemiseen. Tiedän miten turhauttavaa on, kun pitäisi itse jaksaa soitella ja hakea oikeaa tahoa juuri silloin kun ei vain pystyisi, mutta koeta jaksaa! Ja jätä tuo edellinen viesti suosiolla omaan arvoonsa.
...että kysymys olikin psykiatrista, hämmennyin suuresti. Mitä kautta olet hoitoon "päässyt"? Todella ihmeelliseltä kuulostaa!
Otin yhteyttä psykiatrian poliin ja siellä olen käynyt reilun kuukauden ajan. Keskustelu ei minun osalta pääse käyntiin, jos kysytään "oliko vielä muuta", kun varsinaista keskustelua ei ole käyty. Tuntuu, että ammattilaisen pitäisi osata kaivaa ulos ne asiat, joita ei välttämättä itse osaa edes jäsentää.
...oli vähän sama juttu. Polin hoitaja sanoi, että menneisyyden tonkiminen ei ole hänen työtään, vaan vain kuulumisten kysyminen. Kun kysyin vaihtoehdoista lääkäriltä, pääsin haastatteluun ryhmäterapiaa varten, jossa nyt käyn, ja suunnittelen etsiväni Kelan hyväksymän terapeutin heti kun olen valmis siihen paperirumbaan taas kerran. Kysy mitä vaihtoehtoja on tarjolla, toivottavasti löydät jotain sinulle sopivaa!
Hei.Avun saanti on vaikeaa, ja noita psykiatreja on joka lähtöön.Mä käyn terapiassa psykologilla ja psykiatrilla vain lääkkeitten takia.Ilman lääkkeitä en jaksaisi mitään terapiaa.
Mulla on masennuslääkkeenä efexor ja sen määrää piti nostaa ennenkuin alkoi auttaan.
Mäkin olen ihmetellyt kun jotku lääkärit odottaa, että sinä kerrot mitä pitäis tehdä.Tai ei selitä kunnolla sairaudesta ja lääkityksestä.Ja toisaalta saa aina kuulla kuinka pitäisi vaan itse yrittää ja ajatella posiitivisesti.Jokka on ollut tosi masentunut, tietää miten ilkeästi sanottu.
Paraneminen on hidasta.Lääkärille mennessä voit kirjottaa listan kysymyksiä.Ehkä se auttaa.
Koita kestää.Masennus on vaikea sairaus ja kukaan ei ota sitä vakavasti.Ihmiset kuvittelee että se on vain itsestään kiinni.Tää on varmaan ainoa sairaus,jolloin ei saisi käyttää lääkkeitä.Mulla ainakin,kun oikea lääkitys löytyi,se helpotti terapiassa käyntiä.
Jaksa päivä kerrallaan.
Ai niin.Minua masennuslääkkeet ei tehneet ilmeettömäksi.Pikemminkin masentuneena olin ilmeetön.Voisi sanoa,että nyt jaksan olla oma itseni.En myöskään ole ylivilkas tai leijaile pilvissä.Lääke poisti pahimman masennuksen.Sen joka pudotti sängyn pohjalle ja aiheutti kipua vatsassa ja rinnassa.Minun tunteitani se ei muuttanut.
Avun saaminen tuntuu olevan kiinni omasta aktiivisuudesta, mikä minusta on masennuksen kohdalla aika ihmeellistä. Masennukseen kun pakkaa kuulumaan aloitekyvyn puute.
Pelkkä lääkehoito ei ole riittävää keskivaikeaan masennukseen. Se kyllä saattaa kohottaa mielialaa, muttei suoranaisesti auta elämäntapojen ja -tilanteen muutoksissa. Keskivaikea masennus on kuitenkin siksi vaikea tila, ettei tällaisen diagnoosin saaneen edellytetä pystyvän esimerkiksi päivätyöhön tai täysipainoiseen opiskeluun. Lisäksi hoito ja kuntoutuminen kestää vähintään vuosia, tai todennäköisesti vaiva tulee seuramaan koko loppuelämän ajan tavalla tai toisella.
Turussa apua on kuitenkin tullut varsin kohtuullisesti ja yhteistyö on ollut varsin sujuvaa ja rakentavaakin.
Tällä hetkellä olen kelan tutkimuskeskuksessa työkyvyn arvioinnissa, ja kohtelu ja asiointi on ollut pääosin asiallista.
Aina kun jakaa neuvoja, pitää olla varovainen. Sairaaloilla ja terveyskeskuksilla on olemassa potilasasiamiehet, joihin voi ottaa yhteyttä jos tuntuu siltä että hoito ei ole asiallista. Lisäksi - ymmärtääkseni - hoitotilanteeseen voi pyytää jonkun omaisen mukaansa.
Kirjoitit: "Lisäksi hoito ja kuntoutuminen kestää vähintään vuosia, tai todennäköisesti vaiva tulee seuramaan koko loppuelämän ajan tavalla tai toisella.".
Sairastuin ensimmäisen kerran masennukseen (keskivaikea) n. 7 vuotta sitten. Sen jälkeen pari lääkejaksoa, joista toinen juuri menossa toista vuotta jo.
Eikö tästä ikinä pääse eroon ja miten "tavalla tai toisella" se seuraa.
Mä tunnen tällä hetkellä saavani apua masennukseeni. Aloitin nukahtamislääkkeen käytön joulukuussa, en ottanut itse puheeksi masennusta, joka ei siinä vaiheessa ollut niin voimia vievä. Lääkärikään ei kysynyt mitään asiaan viittaavaa.
Tammikuussa menin sitten ihan masennuksen takia lääkäriin, joka oli ihan idiootti. Ei kysellyt, ei tehnyt testejä, antoi reseptin vaan käteen ja tervemenoa. Viime viikolla pääsin onneksi omalle lääkärilleni, joka oli aivan ihana ja otti asiani vakavasti. Sain uudet lääkkeet ja lähetteen psykiatriselle erikoissairaanhoitajalle, jonka luona kävin tänään. Hänenkin kanssaan synkkasi ja seuraava käynti sovittiin ja mahdollisesti lääkitystä nostetaan.
Tällä hetkellä siis tuntuu, että saan apua ja asiani otetaan vakavasti, toivottavasti sama jatkuu. Itse vaan on pitänyt ottaa niskasta kiinni, hakea apua ja puhua suoraan fiiliksistään.
Voimia kaikille masentuneille!
Minuakin on pari kuukautta vaivannut keskivaikea masennus ja olen saanut psykiatrialta asiallista apua. Lääkäri on todella miellyttävä, kiinnostunut ja kannustava. Jo ekalla kerralla hän suositteli lääkkeitä, mutta ilmoitin heti kielteisen kantani niihin. Seuraavalla kerralla hän ei puhunut niistä mitään, ja pikku hiljaa alkoi taas puhumaan varovasti. Viime kerralla tajusin itse tilani ja suostuin aloittamaan lääkkeiden syönnin. Olisi pitänyt ehkä aiemmin...ei tästä suosta yksin/helpolla nouse.
Minä olen miettinyt kanssa samaa, että onko se sairaus vain lääkkeet, jotka vetävät ilmeettömäksi. Tuntuu, että naama on kokoajan peruslukemilla tai sitten siltä, että maan vetovoima vetää poskia, suunpieliä yms. alaspäin. Tosin olen vasta reilun viikon syönyt lääkkeitä, että liekö ihan sairauden aiheuttamaa ?!
Mutta mulla kävi kyllä hyvä tuuri, että löysin ensi yrittämällä hyvän lääkärin. Aiemmasta elämästä on huonoja kokemuksia psykiatreista, jotka ei tunnu piittavan potilastaan. Toivottavasti sinäkin löydät sellaisen lääkärin/psykologin, josta olisi todellista apua - eiköhän niitä joka kaupungista löydy!!
onneksi saan apua. Mulla on aivan ihana terapeutti ihan mtt:ssä.
Lääkäri on perseestä.
Mulla on Efexor ja se tekee ainakin mut "tunnottomaksi" siis mikään ei tunnu miltään.
Kauanko oot syöny Efexoria? Mä olen syönyt nyt 4 viikkoa ja mullakin oli aluksi niin, että mikään ei tuntunut miltään. Nyt on kuitenkin taas huomannut tuntevansa jotain, itkukin tulee välillä, mikä helpottaa.
syönyt efeä jo kohta kaksi vuotta ja sama mikään ei tunnu miltään tunne on ollut suunnilleen saman ajan.
Kuinka suuri annos sulla on? Mulla auttoi vasta isoin mahdollinen määrä. Sitten sekin vuoden kuluttua lopahti ja nyt mulla on lisälääkkeenä Lithiofor, joka taas auttoi eteenpäin.Pahaa masennusta ei enää ole tullut,paitsi kesäloman jälkeen kun unohdin syödä lääkkeitä säännöllisesti.
Nyt on sitten muut ongelmani hoidettavana,kun kaikkeen ei ole lääkettä.Oloni on silti parantunut huomattavasti.
on 225 mg/vrk.
Itsekin luulin saavani apua...keskivaikeaan masennukseen( depressio).oireina sosiaalisten tilanteiden pelot, ahdistus, toimintakyvyn huonontuminen,muistihäiriöt Olen käynyt mielenterveystoimiston psykologilla yhden kerran ( lisäksi pari kertaa omalääkärillä) sairaus todettiin kolme kuukautta sitten.Käyn siellä psykologilla seuraavan kerran kuukauden päästä. He sitten arvioivat saanko edes terapiaa jota olen toivonut lapsuus yms. traumojen selvittelyyn.. Menisin heti yksityislääkärille jos olis varaa. 100€ tunti että ei oikein oo varaa..Ihmettelen vain kuinka sairas ihmisen pitää olla ettäsaa terapiaa/keskusteluapua kunnallisellapuolella.
Noista lääkärillä käynneistä: Kirjoita itsellesi kysymysluetteloa lääkäriä varten aina kun tulee mieleen jokin askarruttava asia.
Siitä keskusteluavusta. Itse käyn kerran viikossa 1,5 tuntia / kerta ryhmässä, jossa on n. 8 kipeetä juttelemassa ongelmistaan ammatti-ihmisen johdolla. En osaa sanoa, pääsetkö / onko paikkakunnallasi tällaista mahdollisuutta.
Kerroit epäileväsi paniikkihäiriötäkin ja saaneesi jonkin brosyyrin mukaasi; Tulemme siihen johtopäätökseen, että aika ei riitä! Olettaen, että käytät kunnallisia palveluja. Laskeskelin kerran oman asuinkuntani resursseja ja päädyin jotakuinkin tulokseen, että kun tiedetään keskimääräinen ihmisten masennusprosentti, paikkakunan asukasluku, sekä olemassaolevat kunnalliset ( ilmaiset ) alan palvelut, niin tulin siihen tulokseen, että jokaista mielenterveyshäiriöstä kärsivää kohden on käytettävissä, jos en aivan väärin muista, noin 1 tunti / vuosi!!!!!!
Lääkkeistä: Periaatehan masennuslääkkellä on se, että ne alkavat toimia ehkä vasta neljän viikon kuluttua. Olen itse tässä n. 15 vuoden aikana ehtinyt testaamaan useimmat rohdot! Lopputulema lääkkeistä kohdaltani on se, että oikeastaan mikään ei saanut minua "terveeksi". Noin vuosi sitten kävin lopulta yksityisellä psykiatrila kai kolme kertaa ( 45min./100egee), joka kirjoitti lähetteen sähköhoitoon. Sain siitä sellaisen avun, etten tunne itseäni masentuneeksi, mutta kaikki asiat huolestuttavat minua mielestäni kohtuuttomasti ja aloitekyky on liki p-----stä!
En tiedä, kauanko olet Remeronia nyt syönyt, mutta todennäköisesti lääkkenvaihto on edessä, vaan mitäpä tuosta, minä olen ehtinyt kokeilemaan jo puolentoistakymmentä eri rohtoa vaihtelevilla menestyksillä.
Oma näkemykseni on se, etteivät lääkkeet tee ilmeettömäksi, vaan tauti!
Kuulostat kovin noviisilta tällä masennuksen saralla. Siksipä toivon, että saisit kunnollista apua vaivaasi ja toipuisit mitä pikimmin taas elävien joukkoon!! Tsemppiä vaan ja tee mitä pystyt!!!!!!!!
Kiitos kokemustenne jakamisesta.
Kävin pari päivää sitten lääkärillä ja keskusteluapua on luvassa. Lääkäri lupasi laittaa lähetteen vireille, että pääsen ns. hoitojaksolle keskustelemaan, mutta jonoa on niin paljon, että saattaa mennä useampi kuukausi ennen kuin minun vuoroni tulee. Järkyttävää, että apua ei saa silloin kun sitä tarvitsee. Minulla ei ole mahdollisuutta ostaa apua yksityiseltä.
Terapialähetteen saa puolenvuoden hoitokontaktin jälkeen, ja sitten on vuorossa Kelan kanssa paperisodan käynti. Terapian voi aloittaa jo aiemminkin jos on varaa. Maksaa 54 euroa kerta, mutta on ihan jees jos on ilmoittaa terapeutin nimi Kelalle kun täyttää hakemuksia... Itse sain apua helposti ja sujuvasti kiitos työterveyshuollon ja asiantuntevan psykiatrin.
Lääkkeitä on tullut kokeiltua useampia ja Remeron todellakin sai minut aika ilmeetömäksi, mutta auttoi ihanasti unettomuuteen...Lakkasi tosin toimimastan puolen vuoden jälkeen. Tsemppiä!
Mikähän olisi paras masennuslääke? Pitääkö sellainen kokeilemalla etsiä? Siinä menee sitten vuosia,sitä sopivaa lääkettä etsiessä,jos ensin menee monta kk.tta lääkkeen puremiseen!
Olen ajatellut,että alan liikkumaan ja juoksemaan,joten eiköhäm tämä,paniikki helpota,jos kymmeniä kilometrejä päivässä raivoisasti liikun? Onko kellään kokemusta?
Mikä auttaa ahdistukseen parhaiten?
itsel on sepram ja opamox ja peratsin. Auttavat!