Liikakansoitus on maailmassa suurin ongelma

Maapallon, eli maailman liikakansoitus on yksi suurimmista ongelmista, ellei jopa se suurin ongelma. Sen torjuntaan pitää ensimmäisenä panostaa. Rakennetaanhan jopa pieni Suomikin jatkuvalla syötöllä täyteen betonia ja viedään eläimiltä niiden elintila.
32305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Edellinen hallitus on osittain syypää, koska se leikkasi kehitysavusta.

Tyttöjen aseman parantaminen kehitysmaissa on tehokkain tie vähentää kehitysmaiden syntyvyyttä.

Äänestä
  • Kehitysapu ei vaikuta kehitysmaitten syntyvyyteen mitenkään, mutta vaikutusta on lisäämällä sotivien osapuolten aseistamiseen. Pitää muistaa miten paljon kehitysapurahoituksia on tuonne kehittyviin maihin jo toimitettu, mutta mitä kehittymistä on tapahtunut onko se 0- eli mitä'n ei ole saatu aikaan.

    Kehitysapu on lisännyt vain syntyvyyttä ja ainakin miehet ovat saaneet rahaa lähteä lipettiin ja jättää vaimonsa ja lapsensa kuolemaan nälkään.

    "YK-järjestö: Riski siirtolaisten haaksirikosta Välimerellä suurempi kuin koskaan – Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka on vähentänyt pelastusoperaatioita "


    Jos nekin nuoret miehet yrittäisivät vähänkin tehdä jotain maansa hyväksi ja elättää perheitään työllä niin ei heidän tarvitse lähteä kotimaastaan pois.

    Monessa EU:n maassa aletaan jo ymmärtämään ettei tämä valtavaa massapakolaisuutta voi jatkua ja sulkevat pian kaikki rajat näiltä onnenonkijoilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kehitysapu ei vaikuta kehitysmaitten syntyvyyteen mitenkään, mutta vaikutusta on lisäämällä sotivien osapuolten aseistamiseen. Pitää muistaa miten paljon kehitysapurahoituksia on tuonne kehittyviin maihin jo toimitettu, mutta mitä kehittymistä on tapahtunut onko se 0- eli mitä'n ei ole saatu aikaan.

    Kehitysapu on lisännyt vain syntyvyyttä ja ainakin miehet ovat saaneet rahaa lähteä lipettiin ja jättää vaimonsa ja lapsensa kuolemaan nälkään.

    "YK-järjestö: Riski siirtolaisten haaksirikosta Välimerellä suurempi kuin koskaan – Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka on vähentänyt pelastusoperaatioita "


    Jos nekin nuoret miehet yrittäisivät vähänkin tehdä jotain maansa hyväksi ja elättää perheitään työllä niin ei heidän tarvitse lähteä kotimaastaan pois.

    Monessa EU:n maassa aletaan jo ymmärtämään ettei tämä valtavaa massapakolaisuutta voi jatkua ja sulkevat pian kaikki rajat näiltä onnenonkijoilta.

    Mikäli kehitysapua ohjataan asehankintoihin, niin ei se lisää kuin kuolleisuutta. Tytöt ovat edelleen synnytyskoneita, koska heidän asemaansa ei paranneta.

    Ainoa tapa saada syntyvyyttä vähenemään on ohjata kehitysapua nimenomaan tyttöjen auttamiseen. Heidän on päästävä tasavertaisiksi lajinsa edustajiksi poikien kanssa.

    Tuo on valitettavasti se ainoa inhimillinen tie. Kuka ei tuota faktaa hyväksy ei voi myöskään itkeä liikakansoituksesta. Tarvitaan tekoja, eikä uikuttamista.

    Äänestä

  • Eiköhn nämä kehitysapurahat ohjaudu lähinnä kehitysmaiden diktaattorien taskuun......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhn nämä kehitysapurahat ohjaudu lähinnä kehitysmaiden diktaattorien taskuun......

    Sitten ei voi mitään. Näillä mennään jos mitään ei saa tehdä. Ei pidä myöskään valittaa jatkossa maahanmuuttajista. Ihmismassat lähtevät kyllä liikkeelle, jos tulee liian ahdasta tai elinolosuhteet esimerkiksi ilmastonmuutoksen vuoksi pakottavat vaihtamaan elinympäristöä.

    Öljymies Anttosella on sentään joku visio Afrikan viherryttämiseksi. Ehkä se hillitsee ainakin painetta siirtolaisuuteen. Mutta ei sekään vaikuta varsinaiseen syntyvyyteen, jota ei voi hillitä kuin ainoastaan parantamalla tyttöjen asemaa.

    Kun tyttö sanoo "ei", niin pojan on silloin uskottava.

    Äänestä

  • Jos kehitys apua ei ois annettu tai lääkkeitä viety, niin lapsikuolleisuus olisi ollut korkeampi ja uskon afrikan väkiluvun pysyneen maltillisena.

    Kehitysavun takia afrikka on revetä liitoksistaan ihmismassa takia, joka on jopa 5x luonnollisen kantokyvyn suuruinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kehitys apua ei ois annettu tai lääkkeitä viety, niin lapsikuolleisuus olisi ollut korkeampi ja uskon afrikan väkiluvun pysyneen maltillisena.

    Kehitysavun takia afrikka on revetä liitoksistaan ihmismassa takia, joka on jopa 5x luonnollisen kantokyvyn suuruinen.

    Ja kehitysmaamuslimi ”pojathan” uskoo heti että kun tyttö sanoo ei niin se on ei....... kaikkkea se Islamilla aivopesu teille viherkommareille, demareille ja muille suvakeille tekeekin..... miksiköhän kaikki ”turvaan” tulleiden kehitysmaamuslimeiden kansanryhmät ovat Suomessa yliedustettuina poliisin raiskaustilastoissa..... oletteko koskaan miettineet sitä, johtuuko se kehitysavun vähäisyydestä vai koulutuksesta..... koska kulttuurista ja rauhanuskonto Islamistahan se ei ainakaan voi johtua.....

    Äänestä

Mistähän johtuu että Suomessa kehitysmaamuslimi kansanryhmän lapsiluku on keskiarvolla 7lasta/kaapuakka..... onko meidänkin koulutusjärjestelmässä jotain vikaa???? Mutta toisaalta kantasuomalaisten lapsiluku laskee ja laskee vielä entisestäänkin kunha ilmastopelottelu pääsee vauhtiin.... mutta eihän tälläkään ole mitään tekemistä lttuurinrikkauden ja uskonnon kanssa..... ja siksihän meillä on jo 100 tuhatta kehitysmaamuslimi taustaista rauhanuskojaa Suomessa. Kun 1990 niitä oli nolla......

Äänestä

Eikä tällä ole tietenkään mitään tekemistä nykyisten suvakki hallituksen väestönvaihdoksen kassa.....eihän......

Äänestä

Ne maat missä uskontona on islam siellä naisten asema on niin alkukantaisella tasolla ettei sitä pysytä kehitysavuilla muuttamaan miksikään. Islamin uskonnossa nainen pysyy miehen nyrkinalla ja mies määrää mitä nainen tekee, että se niille jotka luulevat parantavansa naisten asemaa apurahalla.
Lisänä tuohon monella muslimimiehellä on monta vaimoa, näin hän on oikea massasiittäjä välittämättä siitä on perheellä edes mahdollisuutta elättää jälkeläisiään. Kehitysavustus tuo siitosmiehille tilaisuuden lähteä etsimään parempia elinoloja, kun tieto ilmestyy hänen puhelimeensa, että pohjoisessa elää hölmöläiskansa joka elättää hänet elämänsä tappiin asti.

Äänestä
  • Ja hölmöläiskansan idioottihallitus palkitsee korkeamilla lapsilisillä holtittoman lisääntymisen (yli 3 lasta) ja antaa vastikkeettoman ikuisenelatuksen statuksen sekä luvan kulttuurin ja Islamin mukaiseen ”kepposteluun”..... eli Terrorism Wellcome vai miten se nyt olikaan..... Tätä kulttuurinrikkautta viherkommarit ja demarit yrittävät jatkuvasti saada Suomen eduskuntaan, kaupunginvaltuustoista nyt puhumattakaan....

    Äänestä

Sitä enemmän saatte nauttia maahanmuuttajista mitä vähemmän tehdään kehitysaputyötä.

Persujen ratkaisu on siirtää ihmiset kehitysmaista Suomeen, jopa houkutella heitä, kuten vuonna 2015.

Vihreiden ja muiden vasemmistopuolueiden malli on parantaa elinolosuhteita paikan päällä. Jos esimerkiksi syntyvyyttä ei saada laskusuuntaan, niin potentiaalisia maahanmuuttajia sikiää jatkuvalla syötöllä.

Viisaampi pyrkii ehkäisemään taudin syntyä, kun taas tyhmempi yrittää vain lääkitä. Pätee toki moneen muuhunkin asiaan vertaillessa oikestoa ja vasemmistoa.

Äänestä
  • "Se että kepu, kokoomus ja siniset eivät niitä palauttaneet johti persujen hajoamiseen"

    Kirjoittelet mitä sylki suuhun tuo. Esimerkiksi siniset syntyi vasta persujen hajoamisen jälkeen. Vuoden 2015 turvapaikkaturistit saapuivat Suomeen persujen pitäessä puolustus- ja ulkoministerin salkkuja. Eivät kovinkaan isänmaallisesti puolustaneet Suomea ulkopuolisilta. Kovia ovat öyhöttämään, mutta minkään tekijöiksi ei persuista ole. Mamman poikia, jotka juoksevat tosi paikan tullen häntä koipien välissä karkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Se että kepu, kokoomus ja siniset eivät niitä palauttaneet johti persujen hajoamiseen"

    Kirjoittelet mitä sylki suuhun tuo. Esimerkiksi siniset syntyi vasta persujen hajoamisen jälkeen. Vuoden 2015 turvapaikkaturistit saapuivat Suomeen persujen pitäessä puolustus- ja ulkoministerin salkkuja. Eivät kovinkaan isänmaallisesti puolustaneet Suomea ulkopuolisilta. Kovia ovat öyhöttämään, mutta minkään tekijöiksi ei persuista ole. Mamman poikia, jotka juoksevat tosi paikan tullen häntä koipien välissä karkuun.

    Puolustus- ja ulkoministeri eivät ole päättämässä maahanmuutosta.

    "Sisäministeriö vastaa maahanmuuttoa koskevan lainsäädännön valmistelusta, ohjaa ja kehittää maahanmuuttohallintoa sekä tulosohjaa Maahanmuuttovirastoa."

    Lähde >> https://intermin.fi/maahanmuutto

    Oliko persuilla mitään päätäntävaltaa sisäministeriössä tuolloin?

    Äänestä

Kehitysapu ja pakolaisten sijoittaminen uusiin kohteisiin ei ole pelastus ylikansoittumisen tuomaan uhkaan maailmassa. Kehitysapu menee pääosiltaan sotaakäyville osapuolille joka lisää pakolaisvirtoja, nyt tarvitaan nopeasti järeitä toimenpiteitä, että tulevaisuus olisi vielä näillä nuorillakin elää täällä maapallolla.

Intia näyttää jo olevan täysin paskaa täynnä jota sitten virtaa jokiin ja sieltä meriin jossa eläimistö kuolee paskasaasteisiin. Intian kaltaisia ylikansoittuvia maita on jo monia eikä kukaan tee asialle yhtään mitään, mutta helkutisti paasataan suutvaahdossa ilmastosta.

Äänestä
  • Te persut olette huvittavia, koska ette kykene kertomaan mitään vaihtoehtoista ratkaisua. Jumalaton öyhötys ja ölinä vaan päällä.

    Mielestänne tyttöjen tulee olla synnytyskoneita maailman tappiin? Okei, sillähän se sitten korjaantuu?

    Kaikille ei ole annettu näköjään edes lusikallakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te persut olette huvittavia, koska ette kykene kertomaan mitään vaihtoehtoista ratkaisua. Jumalaton öyhötys ja ölinä vaan päällä.

    Mielestänne tyttöjen tulee olla synnytyskoneita maailman tappiin? Okei, sillähän se sitten korjaantuu?

    Kaikille ei ole annettu näköjään edes lusikallakaan.

    "Mielestänne tyttöjen tulee olla synnytyskoneita maailman tappiin? Okei, sillähän se sitten korjaantuu?"


    Sinulle vihervassari ei ole annettu sitä älliä edes pienimmällä lusikallakaan.

    Miten vihervassari menee selittämään islamisti miehille, että naisille ja tytöille kuuluu samat oikeudet mitä heillä miehilläkin on ?
    Muslimit elää jotain historiaan kuuluvaa mennyttä aikaa ja sitä te vihervassaritkin tänne haluatte, kun näitä jälkijunaan jääneitä tänne hilaatte.

    Suomessa ei kuulu noudattaa mitään islamistien sarian lakia, meillä eletään nykyaikaa missä nainen on samanarvoinen mitä mieskin.

    Vihervassarilla on jokin pakkomielle, kun hän pitää kaikkia jotka arvostelee vastuutonta maahanmuuttoa persuina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te persut olette huvittavia, koska ette kykene kertomaan mitään vaihtoehtoista ratkaisua. Jumalaton öyhötys ja ölinä vaan päällä.

    Mielestänne tyttöjen tulee olla synnytyskoneita maailman tappiin? Okei, sillähän se sitten korjaantuu?

    Kaikille ei ole annettu näköjään edes lusikallakaan.

    Mitä lisää vaihtoehtoja kaipaat?

    Perussuomalainen haluaa haittamaahanmuuton kokonaan pois. Se on paras vaihtoehto. Lopetetaan verorahojen tuhlaaminen moiseen turhuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te persut olette huvittavia, koska ette kykene kertomaan mitään vaihtoehtoista ratkaisua. Jumalaton öyhötys ja ölinä vaan päällä.

    Mielestänne tyttöjen tulee olla synnytyskoneita maailman tappiin? Okei, sillähän se sitten korjaantuu?

    Kaikille ei ole annettu näköjään edes lusikallakaan.

    Mitä mieltä se vihervassari on esimerkiksi Eero Paloheimon ja Pentti Linkolan ajatuksista.

    Äänestä

Suurin ongelma maailmassa on Iiris Suomelan kokema seksismi eduskunnassa.... On hyvä ettei eduskunnassa ole kohta muita kuin näitä viherkommari ja demari femakoita niin maailman kaikki asiat on parannettu..... Tosin kehitysmaamuslimit voivat edelleen käyttäytyä miten tahansa koska se on kulttuurinrikkautta..... Terrorism Wellcome.....

Äänestä
  • Hyvinhän feministit ovat saaneet väestönkasvun Suomessa kuriin. Samaa aatetta kannattaa levittää muuallekin.

    Jos persut saisivat päättää, niin Suomessa elettäisiin kuten 1800-luvulla. Mitä serkumpi sen herkumpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvinhän feministit ovat saaneet väestönkasvun Suomessa kuriin. Samaa aatetta kannattaa levittää muuallekin.

    Jos persut saisivat päättää, niin Suomessa elettäisiin kuten 1800-luvulla. Mitä serkumpi sen herkumpi.

    "Jos persut saisivat päättää, niin Suomessa elettäisiin kuten 1800-luvulla. Mitä serkumpi sen herkumpi. "


    Vihervassari on nyt seonnut, kun he itse ovat viemässä maatamme tuonne kehitysasteelle ja vieläkin enemmän jopa sinne islamistien uskonnon alkulähteille asti. Jos nämä vihervassareitten paksuperseiset tanttarat ymmärtäisivät he alkaisivat puolustamaan niitä musliminaisia jotka joutuvat alistumaan miesten nyrkinalle.

    Äänestä

  • Lähin linja-auto Helsinkiin lähti 48 kilometrin päästä ja sekin oli toinen päivän vain kahdesta vuorosta. Asemalle lapsi tietysti vietiin henkilöautolla.

    Isossa osassa Suomea joukkoliikenteen tarjonta muistuttaa Etelä-Suomen juhannuspäivää kaikkina vuoden päivinä. Siellä auto on yksinkertaisesti välttämätön. Ja vaikka se ei olisi ihan välttämätön, henkilöautojen määrästä voi päätellä, että useimmat ihmiset syystä tai toisesta tarvitsevat omaa autoa.

    Lapsiperhe ei voi elää ilman autoa.

    Äänestä

Ylikansoitus on ehdottomasti globaalitasolla ihmiskunnan suurin ongelma ja uhka. Suomen ongelma se ei kuitenkaan ole. Ei globaalitason uhka ratkea sillä, että syntyvyys alenee entisestään maissa, joissa se on jo ennestään alhainen. Se voi jopa pahentaa asiaa kun alhaisen syntyvyyden aiheuttamia ongelmia pyritään ratkaisemaan tuomalla maahan ihmisiä kulttuureista, joissa syntyvyys on aivan liian korkea. Köyhyys ylläpitää korkeaa syntyvyyttä ja ylikansoitusta. Ylikansoitus ylläpitää köyhyyttä. Tämä on kierre, jota ilman vaikkapa monissa Afrikan maissa köyhyys olisi merkittävästi vähentynyt. Tietyissä maissa BKT on kasvanut liki kiinalaisvauhtia, mutta tulo henkeä kohti vain hyvin vähän tai ei lainkaan. Sitten on nämä maat, joissa uskonto kieltää kaikenlaisen perhesuunnittelun. Ääritapauksen muodostavat islaminuskoiset maat, joissa naiset halutaan eristää koteihinsa tekemään lapsia kuin liukuhihnalta.

Äänestä

Jehowa halusi, jotta ihmiset täyttäisivät Maan jolloinka Jehowa aloittaisi ilmestyskirjan bakkanaaliset teurastukset tuhoten kaiken oman luomansa saastan.

Lue vaikka Raamattua. Ei liikakansoitus mikään ongelma ole vaan Jesajahun tahto, jotta Hän pääsisi lahtaamaan omia luomuksiaan. Vittumainen tyyppi tämä Jahve. Älkää uskoko tuollaiseen sadistiin.

Äänestä

Oikeasti tuo on toteutuva jos ylikansoittuminen jatkuu samanlaisena mitä nyt niin silloin tulee heikoille kuolema ja vahvemmat hallitsee ihmiskuntaa.
Nyt pitäisi jollakin päättäjällä olla kanttia että aloittaisi oikeasta kohdasta mikä maailmassa on ihmiskunnalle kaikkein uhkaavinta.

Äänestä

Ei olisi liikaa ihmisiä jos kaikki uskoisivat Kristuksen opetuksiin KAIKKIALLA. ja menisivät naimisiin vain yhden vaimon kanssa,eikä olisi sotiakaan. Olisi vain Kristitty elo. Jumalattomat joutuvat joskus pois kun eivät tee katumusta Kristukselle.Saattepa nähdä että näin on ajan mittaan . KÄÄNNY JO KRISTUKSELLE. POISTUU TUOMIOSI.
Yst. terv. Paavo Torppavirta. jo 40,5 vuotta Kristus todistaja. Ruotsissa jne.

Äänestä

Mikään ei muuta muslimien pakkolisääntymistä. Kukaan ei puutu siihen eikä siitä saa puhua. Sisäsiittoiset laumat valtaavat sivistyneet alueet tuhoten ne.

Äänestä
  • Juuri kuten Linkola sanoi aikoinaan että ihmiskunta kaivaa tuhoaa itsensä ja kaivaa omaa hautaansa pakolaisten vastaanottamisessa.

    Äänestä

  • Muslimioriit ruunattava.

    Äänestä

Kyllä! Ihmisiä on aivan liikaa. Silti vihreä Ohisalo vääntää kakaran. Eko terroristi Ohisalo on. Vihreäthän ovatkin typerää porukkaa.

Äänestä

Tästä asiasta ei pitäisi puhua. Ja kaikkein vähiten Vihreällä palstalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Maapallon, eli maailman liikakansoitus on yksi suurimmista ongelmista, ellei jopa se suurin ongelma. Sen torjuntaan pitää ensimmäisenä panostaa. Rakennetaanhan jopa pieni Suomikin jatkuvalla syötöllä täyteen betonia ja viedään eläimiltä niiden elintila.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu