PS-nuoret, suomalaiset ja valkoisuus!?

Anonyymi

Yhdenvertaisuusvaltuutettu(?!) julisti, että PS-nuorten taannoinen Twitter-kuva korostaa väärämielisesti ihonväriä?

Siis onko jotenkin väärin, että suomalaiset ovat valkoihoisia? Miten ihmeessä fakta voi olla väärin?

Miten voidaan kuvan avulla puolustaa suomalaista Suomea ja suomalaisuutta, jos täytyy näyttää valkoihoisen perheen kuva varoittavana esimerkkinä maamme ei-suomalaistumisesta?!

Kyllä menee jo kafkamaiseksi tämä rasismi-hysteria tässä mamulandiassamme...

9

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ironiavaroitus.

      Tästä lähtien täytyy aina käyttää monirotuista perhekuvaa, kun halutaan esittää aitosuomalaista perhettä. ;-)

    • Anonyymi

      Ihan loogista toimintaa, sillä kohta suomalaisen Suomen eli oman maan, kansan ja kulttuurin puolustaminen tehdään laittomaksi.

      • Anonyymi

        "Suomessa julkisen vallan ja päätöksentekijöiden ensisijainen tehtävä on kaikilla sektoreilla puolustaa Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Suomi-niminen valtio on suomalaisten edunvalvontakoneisto. Suomi ei voi omaksua tehtäviä tai tavoitteita, jotka ovat ristiriidassa tämän periaatteen kanssa." (Halla-aho)


      • Anonyymi

        Tietysti he esittävät katuvansa, koska muuten uhkaa oikeusjuttu ja jopa PS_nuorten valtionavun palautus!

        Tosin sekään ei ehkä auta tässä suomalaisvastaisen eliitin hallitsemassa näennäisdemokratiassa...


    • Anonyymi

      Juu en minäkään halua tummia maahan, sinivakoinen lippu kertoo kaiken, suomi pysyköön valkoisena. Mitä tulee twiittiin, se on yksittäisten nuorten mielipide kuten tiedetään ja heillä on siihen mielipide oikeus ja ilmaisunvapaus.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mielummin katson katukuvassa valkoisia kuin lakuja tai muslimeja. Kotimaan ja isänmaan puoleysta.

      • Anonyymi

        Ei taida siellä Pietarissa olla paljoa katsottava?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2014
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1617
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1260
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      972
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      770
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      725
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe