Olen melko ujo poika ja punastelen&hikoilen hankalissa sosiaalisissa tilanteissa.
Pahinta kuitenkin on että sätin itseäni pitkään jos ujostelen. Välttelen seuraa jonka parissa olen esim punastunut ja aina kun näen heitä mieleeni tulee, että he ajattelevat "tuo on se poika joka punastelee". Monesti myös kuvittelen, että he vielä pitkään muistelevat "nähneensä se yhden joka hikoili ja punasteli".
Tiedän ettei näin ole, mutta hemmetti, en voi mitään sille, että ajattelen mitä muut minusta ajattelevat.
Pahinta kuitenkin on että sätin itseäni pitkään jos ujostelen. Välttelen seuraa jonka parissa olen esim punastunut ja aina kun näen heitä mieleeni tulee, että he ajattelevat "tuo on se poika joka punastelee". Monesti myös kuvittelen, että he vielä pitkään muistelevat "nähneensä se yhden joka hikoili ja punasteli".
Tiedän ettei näin ole, mutta hemmetti, en voi mitään sille, että ajattelen mitä muut minusta ajattelevat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tässä sulle vastaus omasta näkökulmastani. Olen huomannut että useat vanhemmatkin ihmiset saattavat punastella, mutta ei siihen kiinnitä sen enempää huomiota tai ajattele sen kummempia miksi joku punastelee. Se on ihan sama jos vaikka joku harois hiuksiaan tai raapis päätään. Toimintoja jotka kyllä näkee muttei sen kummempaa. Vanhemmiten yleensäkin on rennompi itsensä suhteen eikä välitä mitä muut aattelee.
En mä nyt oikein tiedä kuinka sua muuten kannustaisin kuin sanomalla että miks tarttee olla niin hemmetin cool ettei mitään sais näkyy ulospäin. Unohda koko juttu.
Itse olen myös keski ikäinen. Ei pidä vähätellä kenenkään punastumista,käsien vapinaa tai muita verrattavia juttuja. Niissä on niin tarpeeksi pitämistä kuin olla voi, kun sen pään ottaa ja jos henkilö on nuori. Ei siinä ole kooliudesta eikä muustakaan sen laatuisesta kysymys. Ei sen puoleen, ei asiaa ole syytä isonnella.-Odottaisi iäkkäämmiltä ihmisiltä asiallisuutta kirjoituksissaan,edes.
no mulla on sama ongelma. ja se on tosi v-mäistä. minäkin aina ajattelen, että kaikki muistaa sen että tuo meni sillon yhesti punaseks. mutta aika monella saattaa olla kyllä samoja ongelmia. pitää vaan yrittää elää asian kanssa tai hankkia lääkkeet. itse aion tehdä jälkimmäisen. olen kuullut että tähän vaivaan (sosiaalisten tilanteiden pelko) on lääkkeet.
kuvitella olevansa niin tärkeä muille ihmisille ,että he kahta kertaa katsovat.
Olet tyypillinen omaan-napaan-tuijottaja.
Kuuleppas sinä asiantuntija. Ujous on eri asia kuin ylpeys. Tyypillinen omaan napaan tuijottaja nauttii olostaan ja itsekkyydestään. Tyypillinen itserakas voi valita suuntaako huomion itseensä vai muihin ja valitsee itsensä.
Ujo lähinnä kärsii ujoudestaan ja ujolla tulee eri tavalla ajateltua asioita. Oikeasti ujo ei voi valita tietoisesti, onko ujo vai ei. Itserakas voi. Ujoudesta ei pääse pois päätöksen avulla. Se on luonteenpiirre. Ja siihen voi tietysti liittyä paljon muitakin vaikuttavia tekijöitä, esimerkiksi häpeää, alemmuudentunnetta ja huonoa itseluottamusta. Esimerkiksi ujoilla lapsilla ei voi olla mitään tekemistä itserakkauden kanssa. Ujous ei ole vika, vaan ominaisuus. Ujo ei voi päättää, että en esim. punastu. (Punastumisesta esim. erottaa oikeasti ujot.) Ei kukaan ujo ajattele olevansa tärkeä. Pikemminkin päinvastoin. Jos osaisikin olla vähän tärkeämpi, ja itseluottamus olisi parempi, niin ujous voisi varmaan helpottaa.