Soini taas muisti kehua itseään. Ei kuuleman ole koskaan hävinnyt perussuomalaisille. Hänet valittiin Espoon valtuuston 2. varapuheenjohtajaksi. Oli saanut 2. eniten ääniä viimeisissä kuntavaaleissa. En ihmettele, että uskon mies tällaisia maallisia asioita laskeskelee. Olen elänyt niin kauan, että tiedän, että uskonnon varjolla on tehty pahimmat pahuudet. Paavo Väyrynen paljon miellyttävämpi. Ei laske äänestäjiään, vaan puhuu omasta linjastaan.
Soini ilmoitti, että ei ole koskaan eronnut perussuomalaisesta puolueesta, vaan hänet erotettiin. Eduskuntaryhmästä oli eronnut.Eikös se ole sama asia.
Äärimmäisen omahyväinen. Soini on muuten perustanut sinisen puolueen yhdessä kepun ja kokoomuksen kanssa. Siihen aikaan heilutettiin rasistikorttia. Tosiasiassa Soini ja siniset ovat niitä pahimpia rasisteja.
Soini ei puhu mitään sinisistä. Häpeää heidän huonoa menestystään ja yrittää esiintyä niin, että hänellä ei ole mitään tekemistä sinisten kanssa, vaikka on puolueen todellinen perustaja.
Soini menee itsekehussaan päivä päivältä pahempaan suuntaan. Seuraavissa kuntavaaleissa en usko hänen enää olevan ehdokkaana.
Oma kehu haisee
23
61
Vastaukset
- Anonyymi
Nämä uskon varjolla hengailijat mitä Suomen politiikassa olleet kristillisissä ja Soini ovat kuvottavia. Soini ratsastanut abortilla ym.. Se mitä se kertoo todellisuudessa Soinilla ei ole minkäänlaista talous ym asioihin ollut koskaan ammattitaitoa. Kun PS olisi pitänyt ottaa Valtiovarainministerin paikan Soinille tuli pakokauhu.
- Anonyymi
Pakeni vastuuta ulkoministeriksi täysin edesvastuuton tyyppi
- Anonyymi
Soini oli hillotolpan perässä loppuun asti. Tästä syystä otti reissuministerin paikan. "Oli vaikea päätös näiden kahden ministeritehtävän välillä mutta päädyin lopulta ulkoministerin salkkuun".
Just joo, kuka totakin enää uskoo?!?? Suomen palveleminen oli sivuseikka, helpot matkusteluhommat vain kiinnosti. Päivärahat juoksi toki.
- Anonyymi
Sitä paitsi sen voitoilla tai häviöillä ei ole enää mitään merkitystä mihinkään asiaan paitsi jos haluaa pomppia kukkona tunkiolla omassa erinomaisuudessaan kai sekin on jotain terapiaa
- Anonyymi
Olen urheilija, mutta amerikan reissun jälkeen ihan loppu, noin viikon ajan.
Ulkoministeri oli suorassa tv-lähetyksissä jo seuraavana päivänä.- Anonyymi
Ei kaikkia haittaa se aikaero niin valtavasti eikä se ole siitä kiinni onko urheilija vai ei
- Anonyymi
Soini lentää business luokassa, eli nukkuu mukavasti kun muut economi luokassa käpristelee...
- Anonyymi
Soinipa on superman.
- Anonyymi
Superman tai mikä lie mutta demokraattinen vaalitulos hänelle ei käynyt. Omassa puolueessaan hävinnyt Soini ei vaalitulosta kunnioittanut vaan perusti Sininen Tulevaisuus (nykyisin sysimusta..) -puolueen jotta oma ministeripaikka kaikilla eduilla säilyisi. Täytyyhän Soinilla samanlainen veronmaksajien piikkiin pystytetty hillotolppa kuin muillakin oman edun tavoittelijoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Superman tai mikä lie mutta demokraattinen vaalitulos hänelle ei käynyt. Omassa puolueessaan hävinnyt Soini ei vaalitulosta kunnioittanut vaan perusti Sininen Tulevaisuus (nykyisin sysimusta..) -puolueen jotta oma ministeripaikka kaikilla eduilla säilyisi. Täytyyhän Soinilla samanlainen veronmaksajien piikkiin pystytetty hillotolppa kuin muillakin oman edun tavoittelijoilla.
Tule sinäkin mukaan, kun noin Soini ja hillot kiinnostaa.
Tosin hän ei enää vaikuta puolueen päätöksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule sinäkin mukaan, kun noin Soini ja hillot kiinnostaa.
Tosin hän ei enää vaikuta puolueen päätöksiin.Kiitos kutsusta mutta koko puolueennekaan ei vaikuta enää Suomessa tehtäviin päätöksiin. Sitäpaitsi puutteistaan huolimatta kannatan demokratiaa.
- Anonyymi
Eikö vaikuta?
Kunnallispolitiikassa kyllä juuri vaikutetaan kaiken eniten kuntalaisen elämään ja siellä on sinisiä vaikuttajia.
. siinä on vielä se etu, että pienissä kunnissa kuntapäättäjä tuntee äänestäjänsä. Osin suuremmissakin.
Lisää tätä.
Valtakunnan politiikassa vähemmän yksilö voi vaikuttaa, vielä jos puolue ei ole hallituksessa.
- Anonyymi
Sinisissä on ollut, eihän niitä enää oikeastaan olekkaan muita kuin tuo saattohoitaja Kulmala. Eli sinisissä on ollut paljon rasisteja ja natsittelijoita. Etumaisena natsittelijana Tiina Elovaara, joka on pitänyt itseään äärimmäisen hyvänä ihmisenä. Tosiasiassa on ollut tekopyhä muiden polkija. Hyvä että ovat piakkoin kokonaan poissa näkyviltä.
- Anonyymi
Siniset jatkaa puolueena ja vaikuttaa kuntapolitiikassa.
Huolimatta siitä mitä näillä palstoilla pulistaan. - Anonyymi
Siniset on kuihtuva puolue, koska ei erotu mitenkään massasta. Eikä tule erottumaan näillä näkymin. Suomessa on samanlaisia sirpalepuolueita, jotka ovat joutavia.
- Anonyymi
Jos EK:lla jo on kokoomus edunvalvontapuolueena niin mihin ihmeeseen jotain sirpale-sinisiä enää tarvittaisiin
- Anonyymi
Miksi siniset vielä jatkavat, ottavat osaa kuntavaaleihin. Yksi syy on se, että puolue huomaamattomasti lopetetaan. Toinen syy on se, että poliitikkoja on mukana sinisissä, ollut ihan valtakunnan johtopaikoilla, haluttaisi loikata, mutta vastaanottavat puolueet ovat vähissä. Ammattiloikkareita ovat Elo ja Jalonen. Elolla menossa jo 3. puolue, mutta nyt ilmeisesti kukaan ei halua häntä vastaanottaa. Koko ajan räksyttänyt ja muita moittinut. Pitää itseään äärimmäisen hyvänä ihmisenä. Sitten Jalonen, omituinen loikka kokoomukseen eduskuntavaaleissa. Jos olisi mennyt läpi olisi nyt kokoomuksen kansanedustaja.
Kuntavaaleissa ehdokkaita mm Espoossa ja Rääkkylässä, ei ehkä muualla. Läpimenijöitä yksittäisiä henkilöitä veikkaisin 1-5 koko maassa. - Anonyymi
Sinisillä ei ole mitään annettavaa, eivätkä erotu noin kymmenestä muusta pienpuolueesta. Kuihtuu pois ajan kanssa. Suomi ei pienenä maana tarvitse sirpalepuolueita mihinkään.
- Anonyymi
Kylläpä tämä takinkääntäjien kuningas vielä yrittää kalastella ihmisiltä myötätuntoa eipä tietenkään lähtenyt rahaministeriksi kun ulkoministerinä pääsi verovaroin matkustelemaan kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja rukousaamiaisiin.taitaapi saada sopeutumis rahaa eläkeikään asti voi per......e
- Anonyymi
Oletaan, että Sampo Terhosta olisi tullut Soinin marjonetti PS johtoon. Ja Halla-aho olisi jatkanut Eu-meppinä. Soini olisi jatkanut saamaa Katollisen kirkon hörhö-oppeja, joita vaatinut eduskuntaryhmältä ja puolueen jäseniltä.
On varmaa, että jossain vaiheessa ryhmä olisi hajonnut, Joitakin arvioita on ollut 10 tai enemmäkin lähtenyt erisuuntiin tai perustaneet puolueen. Terho ja Soini olisivat nyt samassa tilanteessa eli olisikos yhtään edustajaa? Vaikka Halla-aho ei olisi tiputtanut Terhoa puheenjohtaja kisassa. Uskon, että Soini abortti ym sekoilut olisi äänestäjiä alkanut ajaa muualle, siksi räikeeää peliä oli ministerin suulla. - Anonyymi
Jos Terho olisi voittanut puheenjohtajakisan, PS olisi mennyt pysähtyneisyyden aikaan. Hallituksessa olisi samanlainen tilanne kuin sinisten aikana. Tyytymättömyys olisi lisääntynyt ja PS kannatus olisi lähentynyt nollaa. Se olisi merkinnyt sitä, että uusi puolue olisi perustettu, jonka kannatus alkaisi nousta. Sille puolueelle olisi pitänyt laittaa uusi nimi, Perussuomalainen puolue olisi lakkautettu samalla tavalla kuin sininen tulevaisuus nyt tullaan lakkauttamaan.
- Anonyymi
Sinisillä on uusi johto puheenjohtajajaa myöten.
Puolueella näyttää olevan tulevaisuudessa paljon tehtävää tässä maassa.
Soinia parjaavat nykyisin ne joille kelpasi valmis puolue. Toisten vaivannäkö pulolueen luomiseksi kyllä kelpasi.
Lisäksi pelkkää pahaa puhuvat kokoajan, vaikka veivät puolueen.
Nyt on toiset tuulet. Tuolla julkisissa kommenteissa esim. Iltasanomien sivuilla
puhutaan jo persujen toisinajattelijoiden nousemisesta ja viemisestä jälleen puolueen nykyiseltä johdolta. Samoin ulkopuolelta tulevista äärilaidan vaatimuksista, joka vähentää kannattajien määrää. Kyllä se persupuolueen kannatus vielä lopahtaa. Onhan se itsestään selvää että mikä nousee ylös tulee sieltä vielä alas.
Jos on sisäisiä ristiriitaisuuksia onhan se selvä että jossain vaihessa kärjistyy ja tulee hajaannus. Tämä voi tapahtua äkistikkin.
Levollisin mielin voi muut puolueet, siniset mukana seurata tätä kehitystä. - Anonyymi
Eli, Suomeksi lammikolla räpiköinti olisi jatkunut, vaan Halla-aho rarkaisi omalla tavallaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982