Mikä on masennus?

On olemassa masennus testejä joilla voidaan mitata masentuneisuutta. Testit ovat suuntaa antavia mutta ite olen niitä tehnyt vuosien aikana useamman kerran ja nykyään tiedän jo etukäteen olenko masentunut vai ei, ja jos olen niin suurinpiirtein pisteetkin osaan sanoa. Minulla tämä testaus toimii hyvin.

Minä ajattelen niin että masennus on länsimaisen elämän tyylin seurausta. Kiire, paine, tavoitteellisuus, riittämättömyys, vertailu, suorituskeskeisyys, pinnallisuuden arvostus, elämän perusasioista ja luonnosta erkaantuminen, epäaidot ihmissuhteet, yksinäisyys, media jne. edesauttavat masennukseen sairastumista. En tiedä mutta veikkaan että kehitysmaissa ei sairasteta masennusta. Siellä iloitaan puhtaasta vedestä, siellä kaikki auttavat kaikkia, siellä arvostetaan jokaista tervettä päivää.

Itse tunnistan nykyään tosi selkeästi oman sairastumisen syyt, ja tunnistan milloin ja miksi sairauden eri vaiheet tulevat ja menevät.

On olemassa masennus testejä joilla voidaan mitata masentuneisuutta. Testit ovat suuntaa antavia mutta ite olen niitä tehnyt vuosien aikana useamman kerran ja nykyään tiedän jo etukäteen olenko masentunut vai ei, ja jos olen niin suurinpiirtein pisteetkin osaan sanoa. Minulla tämä testaus toimii hyvin.

Minä ajattelen niin että masennus on länsimaisen elämän tyylin seurausta. Kiire, paine, tavoitteellisuus, riittämättömyys, vertailu, suorituskeskeisyys, pinnallisuuden arvostus, elämän perusasioista ja luonnosta erkaantuminen, epäaidot ihmissuhteet, yksinäisyys, media jne. edesauttavat masennukseen sairastumista. En tiedä mutta veikkaan että kehitysmaissa ei sairasteta masennusta. Siellä iloitaan puhtaasta vedestä, siellä kaikki auttavat kaikkia, siellä arvostetaan jokaista tervettä päivää.

Itse tunnistan nykyään tosi selkeästi oman sairastumisen syyt, ja tunnistan milloin ja miksi sairauden eri vaiheet tulevat ja menevät.

On olemassa masennus testejä joilla voidaan mitata masentuneisuutta. Testit ovat suuntaa antavia mutta ite olen niitä tehnyt vuosien aikana useamman kerran ja nykyään tiedän jo etukäteen olenko masentunut vai ei, ja jos olen niin suurinpiirtein pisteetkin osaan sanoa. Minulla tämä testaus toimii hyvin.

Minä ajattelen niin että masennus on länsimaisen elämän tyylin seurausta. Kiire, paine, tavoitteellisuus, riittämättömyys, vertailu, suorituskeskeisyys, pinnallisuuden arvostus, elämän perusasioista ja luonnosta erkaantuminen, epäaidot ihmissuhteet, yksinäisyys, media jne. edesauttavat masennukseen sairastumista. En tiedä mutta veikkaan että kehitysmaissa ei sairasteta masennusta. Siellä iloitaan puhtaasta vedestä, siellä kaikki auttavat kaikkia, siellä arvostetaan jokaista tervettä päivää.

Itse tunnistan nykyään tosi selkeästi oman sairastumisen syyt, ja tunnistan milloin ja miksi sairauden eri vaiheet tulevat ja menevät.

Masennus määritellään tietenkin diagnostisesti. Diagnostiset kriteerit ovat seuraavat:

"Tyypillisessä lievässä (F32.0), keskivaikeassa (F32.1) tai vaikea-asteisessa (F32.2 ja F32.3) masennustilassa henkilö kärsii mielialan laskusta sekä tarmon ja toimeliaisuuden puutteesta. Kyky nauttia asioista ja tuntea niihin mielenkiintoa on heikentynyt. Pienikin ponnistus johtaa uupumukseen.
Muita tavallisia oireita ovat:
a. keskittymis- ja huomiokyvyn heikkeneminen
b. itsetunnon ja itseluottamuksen heikkeneminen
c. syyllisyyden ja arvottomuuden kokemukset
d. synkät ja pessimistiset ajatukset tulevaisuuden suhteen e. itsetuhoiset, suisidaaliset ajatukset tai teot
f. unihäiriöt
g. ruokahalun heikkeneminen"

Näiden oireiden pitää kestää vähintään kaksi viikkoa ja edellytyksenä on, että ei ole maanisia eikä hypomaanisia jaksoja eikä oireet johdu päihteiden käytöstä eikä elimellisestä mielenterveyden häiriöstä. Eronteko masennuksen vaikeusasteiden välillä tehdään oireiden määrällä ja sosiaalisen toimintakyvyn perusteella.

Esimerkiksi masennuslääkkeiden aiheuttamat vieroitusoireet usein täyttävät ulkoisesti masennuksen diagnostiset kriteerit. On unihäiriöitä, synkkiä ajatuksia ja ahdistusta ja tähän liittyvää keskittymiskyvyn laskua. Monet ihmiset sanovatkin, että masennus on aivosairaus siksi, koska heidän tuttunsa muuttuu aina epämielyttäväksi tyypiksi, kun unohtaa ottaa lääkkeet ottamatta. Jotkut ihmiset ovat niin aivopestyjä etteivät tajua, että psykoaktiiviset aineet voisivat aiheuttaa riippuvuutta ja siihen liittyviä vieroitusoireita. Ja olen tavannut tällaista ajattelua ihan terveysalan ihmisiltä, joiden pitäisi tietää edes jotain noiden aineiden vaikutuksesta hermostoon ja kehoon.

Tietenkin samankaltainen, tulkinnanvarainen ja tilanteessa tehty näkemys potilaan oirehtimisesta voidaan saada vaikka sen perusteella, että potilaan koira kuoli kaksi viikkoa sitten tai vaikka siksi, että henkilöllä on kilpirauhasen vajaatoiminta, anemia tai häntä on kiusattu koulussa. Oirekuvan perustaalla diagnosointi on vähän sama, kuin jos diagnosoisi närästyksen pelkästä rintakivusta vaikka taustalla voi olla vaikka mitä sydämen toimintaan tai tukirankaan liittyviä tekijöitä. Pitäisin tällaista lääkäriä surkeana puoskarina, mutta psykiatriassa somaattisen sairauden eli oletetun serotoniinivajeen diagnosointi henkilön puheiden ja olemuksen perusteella on kuulemma "lääketiedettä".

Masennus määritellään tietenkin diagnostisesti. Diagnostiset kriteerit ovat seuraavat:

"Tyypillisessä lievässä (F32.0), keskivaikeassa (F32.1) tai vaikea-asteisessa (F32.2 ja F32.3) masennustilassa henkilö kärsii mielialan laskusta sekä tarmon ja toimeliaisuuden puutteesta. Kyky nauttia asioista ja tuntea niihin mielenkiintoa on heikentynyt. Pienikin ponnistus johtaa uupumukseen.
Muita tavallisia oireita ovat:
a. keskittymis- ja huomiokyvyn heikkeneminen
b. itsetunnon ja itseluottamuksen heikkeneminen
c. syyllisyyden ja arvottomuuden kokemukset
d. synkät ja pessimistiset ajatukset tulevaisuuden suhteen e. itsetuhoiset, suisidaaliset ajatukset tai teot
f. unihäiriöt
g. ruokahalun heikkeneminen"

Näiden oireiden pitää kestää vähintään kaksi viikkoa ja edellytyksenä on, että ei ole maanisia eikä hypomaanisia jaksoja eikä oireet johdu päihteiden käytöstä eikä elimellisestä mielenterveyden häiriöstä. Eronteko masennuksen vaikeusasteiden välillä tehdään oireiden määrällä ja sosiaalisen toimintakyvyn perusteella.

Esimerkiksi masennuslääkkeiden aiheuttamat vieroitusoireet usein täyttävät ulkoisesti masennuksen diagnostiset kriteerit. On unihäiriöitä, synkkiä ajatuksia ja ahdistusta ja tähän liittyvää keskittymiskyvyn laskua. Monet ihmiset sanovatkin, että masennus on aivosairaus siksi, koska heidän tuttunsa muuttuu aina epämielyttäväksi tyypiksi, kun unohtaa ottaa lääkkeet ottamatta. Jotkut ihmiset ovat niin aivopestyjä etteivät tajua, että psykoaktiiviset aineet voisivat aiheuttaa riippuvuutta ja siihen liittyviä vieroitusoireita. Ja olen tavannut tällaista ajattelua ihan terveysalan ihmisiltä, joiden pitäisi tietää edes jotain noiden aineiden vaikutuksesta hermostoon ja kehoon.

Tietenkin samankaltainen, tulkinnanvarainen ja tilanteessa tehty näkemys potilaan oirehtimisesta voidaan saada vaikka sen perusteella, että potilaan koira kuoli kaksi viikkoa sitten tai vaikka siksi, että henkilöllä on kilpirauhasen vajaatoiminta, anemia tai häntä on kiusattu koulussa. Oirekuvan perustaalla diagnosointi on vähän sama, kuin jos diagnosoisi närästyksen pelkästä rintakivusta vaikka taustalla voi olla vaikka mitä sydämen toimintaan tai tukirankaan liittyviä tekijöitä. Pitäisin tällaista lääkäriä surkeana puoskarina, mutta psykiatriassa somaattisen sairauden eli oletetun serotoniinivajeen diagnosointi henkilön puheiden ja olemuksen perusteella on kuulemma "lääketiedettä".

Masennus on tunne kuten surukin koko ajatus että ihmisten pitää käydä lääkärissä täyttämässä testejä saadakseen tietää miltä heistä tuntuu on absurdi.

https://madinfinland.org/diagnostiikka_relativismi/

Perustuuko psykiatrinen diagnostiikka jyrkkään relativismiin?

Psykiatriassa oireet on johdettu ihmisten elämässä tapahtuviksi havaituista inhimillisistä asioista ja niiden määrittäminen sairauden oireiksi edellyttää kulttuurisidonnaisen teorian laskemista havaintojen päälle. Esimerkiksi monessa Afrikan maassa ei ole teoretisoitu ollenkaan sellaista käsitettä kuin masennus, joka on meillä Suomessakin varsinainen kansantauti ja tietoisen itsetarkkailun kohde.

Kaikissa kulttuureissa meidän käsitystämme masennus-nimisen sairauden olemassaolosta ei ymmärrettäisi ollenkaan.3 Tutkimuksessa, jossa selvitettiin käsityksiä surullisuuteen ja sosiaaliseen vetäytymiseen liittyviä tiloja afrikkalaisissa kulttuureissa, vastaajat uskoivat kaikissa tilanteissa, että kyse ei ole sairauksista, vaan olosuhteiden aiheuttamista tiloista. Tämän vuoksi terveydenhuollon avun ei katsottu olevan tehokasta ja vastaajat uskoivat tarvittavien toimenpiteiden olevan sosiaalisia. Ihmiset olivat sitä mieltä, että tehokkaat toimenpiteet koostuvat neuvoista, lohdutuksesta, käytännön tuesta ja sosiaalisen eristämisen voittamisesta. Ihmiset uskoivat myös, että tilanteen käsittelyn tulisi olla täysin psykososiaalista ja pyrkimyksenä tulisi olla taloudellisen tilanteen parantaminen, sosiaalisen avun lisääminen sekä eristäytymisen ja yksinäisyyden ehkäiseminen. Meillä Suomessa masennuksen Käypä hoito -suositus taas näkee masennuksen olevan ”keskeinen kansanterveydellinen ongelma”, johon apuna tarjotaan ensisijaisesti lääkkeitä ja yksilöterapiaa.4 Vaikuttaa siis siltä, että masennus on länsimaissa sosiaalisesti konstruoitu käsitys surullisuudesta, jossa normaali ihmisyys on muuttunut yksilön sairaudeksi.

Oireen kulttuurisen kehityksen suhteen voidaan tarkastella masennuksen kriteerien kehitystä. Vuonna 1980 julkaistu ensimmäinen “tieteellinen” psykiatrinen tautiluokitus, DSM-III, määritteli, että masennusdiagnoosi vaatii vuoden alakuloisuutta, vuonna 1994 julkaistu DSM-IV kahden kuukauden kuukauden ja vuonna 2013 julkaistu DSM-V kahden viikon alakuloisuutta.5 On siis täysin sopimuksen varaista, milloin normaali ihmisyyteen kuuluva reaktio muuttuu psykiatriassa sairauden oireeksi.

Psykiatriset diagnoosit puolestaan ovat puhtaasti lobbauksen, voitelun ja valtataistelun tulosta. Amerikkalaisen DSM-tautiluokitusten diagnoosit onkin päätetty sen perusteella, kuinka monen lääketeollisuuden sponsoroiman psykiatrin käsi nousee pystyyn sairaudesta äänestäessä. Se on psykiatrinen käsitys tieteellisestä menetelmästä. Ensimmäinen tällä tavalla muodostettu psykiatrinen tautiluokitus, vuonna 1980 julkaistu DSM-III, sisälsi 265 diagnoosia, vuonna 1994 julkaistu DSM-IV 410 diagnoosia ja nykyisestä DSM-V -tautiluokituksesta löytyy noin 600 mielenterveyden häiriötä.6 Ajan mittaan aiemmin normaaleina pidettyjä ilmiöitä on siis epänormalisoitu ja patologisoitu sekä saatettu psykiatrisen hoidon piiriin. Tämä kertoo paitsi medikalisaatiosta, niin myös erilaisuuden suvaitsevuuden vähentymisestä.

Psykiatriassa sairauden oire sekä niistä muodostuvan sairauden määritelmä ovat siis puhtaasti sovittavissa ja diagnostiikka nojaa siten jyrkkään relativismiin. Yhä tänäkin päivänä psykiatriset tautiluokitukset ovat pelkkiä sosiaalisia konstruktioita ja konsensusasiakirjoja.

Masennus ei ole sairaus, sanoo psykoterapeutti Piia Tuominen blogissaan:

"Jotakuinkin pahin karhunpalvelus mitä masentuneelle voi tehdä, on se, että masennusta pidetään sairautena, johon masentunut itse ei voi vaikuttaa."

https://naiseudenvoima.com/mita-jos-masennus-ei-olekaan-sairaus/

Masennus on (varmaan) joku kaikkien masentuneiden kokemusmaailma omakohtaisesti koettuina. Ei silkka mahdottomuus. Tällainen matemaattinen määritelmä, josta voidaan alkaa johtaa asioita, olkaa hyvät.

Itsellä masennus oli työpaikan sisäilmaongelmista johtuva lamaannus.

Kroppa oli niin täysi myrkkyjä, että toimintakyky meni.

Sairasloman kirjoituksen laitetaan "masennus" koska sillä saa palkallista sauraslomaa.

Minulle masennus oli sitä että mulla meni täysin perspektiivi elämästä. Kieriskelin vain menneissä, ja en yhtää osannu löytää tästä hetkestä mitää muuta ku ahistavia ja merkityksettömiä asioita, ja tulevaisuus vaan pelotti ja tuntu toivottomalta ja kivuliaalta.

Ei minkäänlaista realismia ollu siihen että millanen maailma ja mun elämä oikeesti on. Siitä aiheutu se että kaikki tuntu turhalta, minä tunnuin ite sairaan huonolta, ja en kokenu oikee mitää oikeita tunteita. Oli vaa tyhjää ja ahistavaa. Ja ahistus ei todellakaa oo mikää oikee tunne... se on vaa jotai henkistä kipua mun mielestä.

Ja ei mulla ollu mitää toivoa että asiat joskus muuttu, ni sitte koitti vaan pärjätä päivästä päivään ja samalla miettiä pitäiskö jo lopettaa kaikki.

Se oli aivan sietämättömän kamalaa. Mutta, kun sain paremmin käsitystä asioista ja itestäni, ni se masennus loppu. Vuosia meni. Vuooooosiaaaaaaa...

Dekkii kuvailit aivan kuin puolisoani, juuri tuollainen hän oli. Mutta nuo piirteet tulivat häneen masennuslääkeiden myötä ja ennen kaikkea niiden lopetusoireena. Hänellä on myös pakko-oireista käytöstä, joka ryöstäytyi aivan mahdottomaksi lääkehuurussa johon hänet laitettiin. Tuossa kuvauksessasi tunnistin myös niitä piirteitä.

Käytitkö sinä lääkkeitä silloin? Auttoiko lääkkeet sinut paranemaan pois tuosta kuvailemastasi masennuksesta?
Kyselee mielenkiinnolla utelias.