Pääministeri Antti Rinteen (sd) viiden puolueen hallitus on saamassa huomattavasti suuremman joukon avustajia kuin Juha Sipilän (kesk) hallituksen ministereillä oli.
Valtiosihteereitä on tulossa yhteensä 15 ja erityisavustajia noin 70. Pääministeri on saamassa seitsemän, muut puolueiden puheenjohtajat viisi ja loput ministerit kukin kolme avustajaa, kerrotaan Rinteen esikunnasta.
Edellisellä Juha Sipilän (kesk) kolmen puolueen hallituksella oli neljä valtiosihteeriä ja 42 poliittista erityisavustajaa.
Myös ministereitä on Rinteen hallituksessa enemmän eli 19, kun Sipilän hallituksessa heitä oli lopulta 17.
Suuri avustajajoukko tarkoittaa myös suurempia menoja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Unohtamatta tietysti sitä että kun nämä avustajat on valittu ,ei se porukka tähän jää , on vielä avustamassa mm hallitus ohjelman 130 kohdan selvitys työssä satoja virkamiehiä , sekä ostettuja asiantuntijoita , myös asiantuntijoiden lisäksi kansanedustajat istuvat eri toimikunnissa , eli on iso porukka isoilla palkioilla ja palkoilla selvityksiä tekemässä !
Korpilammen 60 viinipullon , joita uhrautuvasti 19 ministeriä ja ryhmä avustajia joi on tulossa jos nyt ei ihan viiniä , niin ainakin kahvia ja " pullaa " monen monta tarjoilua ennen kuin nuo selvitykset on selvitetty ! Kyllä tässä selvitys työssä tuo neljä vuotta hyvinkin kuluu , voipi vaan unohtua mm alle 1400 € eläkettä saavien 💯 euroa ja mitenkä hoidetaan jos henkilö saakin 1401 euroa , onko hänen eläke edelleen 1401 € ja tuon ensinmainitun esim kun on ollut 1399 € nyt Rinteen lupauksen mukaan 1499 € , kertokaa se mulle!
Loppulauseena väittäisin että tuon 💯 euron lupauksen ansiosta Rinne on nyt pääministeri!
Eiköhän tänään suurin osa eläkkeistä ole työeläkevakuutuksen piirissä jossa maksetaan työnteosta, siis työssäolo ajan ja palkan suuruuden mukaista eläkettä. Niin ainakin itseni kohdalla.
Eläkkeen määrä on siis ollut tiedossa jo pitkään ennen kuin eläkkeelle on siirrytty. Jos eläke on "liian pieni" niin eipä ole itseään lukuun ottamatta monia joita syyttää voisi.
Luku sinänsä ovat sairaat ja vajaakykyiset jotka eivät ole kyenneet työelämään osallistua. Heille taitaa kuitenkin olla muitakin tukimuotoja kuin eläke.
Työssä käyvän kannattaa tänään hommata ammattitaitoa jolla kykenee ansaitsemaan riittävää palkkaa jotta eläke ei jää symboliseksi tonniksi. Jos on tietoa ja taitoa sekä kykyä myydä oma panoksensa työnantajalle ja jättää nuo ay mafiosojen orjuutus sopimukset oman onnensa nojaan, niin vain taivas on rajana!