Teidän tie ja muilla tiesosuuksien varsilla on aika paljon haittakasvia nimeltä lupiini, sekä jättipalsamia. Omien havaintojeni mukaan näitä kasveja rehottaa ja kasvaa liian suurin määrin teidänkin omistamien maaomaisuuksien varrella.
Toki näitä kasveja kasvaa ja rehottaa myös maanomistajien hallussa pitämillä alueilla.
Olen itsekin kuluneina kesinä ainakin yrittänyt leikata kyseisiä kasveja mm. Savon Voimalle ja VR:lle kuuluneiden tieosuuksien pätkillä.
Jotenkin siihenkin alkaa väsyä ja kypsyä, koska kyseisiltä firmoilta ei kyseiseen asiaan tule osoittamista minkäänlaista aktiviisuuden merkkejä, osoituksia, eikä todellisia tekoja.
Viimeksi kuluneen kesän aikana tein havaintoja, että tienvarsilta ei leikattu mm. tämänkään kunnan, VR:n, Savon Voiman, sekä tielaitoksen; ja yksityisten maanomistajien puolelta minkäänlaisia konkreettisia toimia ja tekoja.
Tämä osoittaa vain sen, että narsismi, ja kaikenlainen välinpitämättömyys luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi on valitettavalla tavalla lisääntynyt.
Niittymaiseman, sen meidän kotoperäisten ja lajien olemassaolo ja selviytyminen on uhattuna ja lopullisesti katoamassa.
Sitäkö te todella haluatte?
Siinä tapauksessa te ja me kaikki tulemme vain ainoastaan häviämään.
- Jatkossa ja tulevaisuudessa.
Hyvä kunta, tielaitos, Savon Voima ja VR!
Anonyymi
1
333
Vastaukset 1
- Anonyymi
Kaikesta säkin murehdit. Näkisitpä miten yhdellä sikun jätkällä rehottaa niin olisit hiljaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 119758
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22586- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477