Mersumiehen elämää

Anonyymi

Mersun piti olla unelmien auto 25-vuotiaalle savolaismiehelle, mutta melkoinen painajainen siitä muodostui.
LÄHES NAAPURISSA asunut tuttava oli suosittanut S 400 CDI-mallisen Mercedes Benzin ostamista tutulta autokauppiaalta. Vuoden 2006 vuosimallia olleen auton hinta oli 24 000 euroa.

Kun osamaksulla ostettu auto osoittautui selkeästi odotettua heikompikuntoiseksi, niin pimeällä ja lumisella sivutiellä Kiuruvedellä marraskuussa 2015 tapahtui risteyskolari saman naapurin miehen kanssa, joka kauppaa oli suositellut. Vakuutusrahoja auton loppuvelan maksuun ei tullut vaan haaste käräjäoikeuteen.

Autokauppa tehtiin nuorukaisen ja autoliikkeen välillä 10. marraskuuta. Vain muutama päivä ostamisen jälkeen hän oli oikeudessa kertomansa mukaan tajunnut, että häntä oli huijattu ja hänellä on käsissään huono ajoneuvo. Tuolloin nuorukaiseen iski epätoivo, sillä ajoneuvosta oli selvästi enemmän velkaa rahoitusyhtiölle, kuin auton arvo todellisuudessa oli.

Järjestetty kolari paras idea
Kertomansa mukaan miehelle ei tullut mieleen vaatia kaupan purkamista tai hinnanalennusta. Muutaman päivän miettimisen jälkeen hänelle tuli mieleen sen sijaan ajaa tuttavan kanssa kolari savolaisen maaseudun syrjäisessä tienristeyksessä. Nuorukainen oli tiennyt suurin piirtein koska tuttava ajaisi risteykseen, sillä he olivat sopineet puhelimitse lähtevänsä kylälle vanhemman miehen ajaman rekan luokse ja näkevänsä siellä.

Vakuutusyhtiön tutkijan mielestä onnettomuus oli tapahtunut siten, että fiaskoksi osoittautunut Mersu olisi seissyt tienristeyksessä ja tuttava olisi ajanut tämän kylkeen tarkoituksella hallussaan olleella Mersun maasturilla. Miehet kiistivät oikeudessa tämän ja totesivat kaiken tapahtuneet yllättäen.

Nuorukainen oli kertomansa mukaan tullut täysin yllättäen tuttavansa kesärenkain varustetun maasturin eteen kärkikolmion takaa. Paikalle ei kutsuttu poliiseja, vaan nuorukainen teki asiasta vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön. Syyllisyyshän oli selvillä.

Vakuutusyhtiössä alkoivat hälytyskellot soida ja tapaus joutui tarkempaan syyniin. Kun vastapuolen vahingot huomioidaan, niin onnettomuus olisi tullut maksamaan vakuutusyhtiölle noin 25 000 euroa.

Kolarikaverin syytteet nurin
Käräjäoikeus katsoi nuorukaisen syyllistyneen törkeään petokseen, jota hän oli huolellisesti suunnitellut. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1990 syntyneen miehen seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä petoksesta. Kolarista tuli maksettavaa miehelle yli 13 000 euroa. Osan kolarivaurioista hän on jo aiemmin korvannut vakuutusyhtiölle. Kun auto oli nuorukaisen käytössä vain kymmenkunta päivää, niin hintaa per päivä tuli pitkästi toistatuhatta euroa.

Sen sijaan vanhemman miehen syyllisyydestä ei käräjäoikeus merkkejä nähnyt, ja hänen kohdaltaan syyte hylättiin. Syyttäjä oli vaatinut vanhemmalle miehelle tuomiota niin ikään törkeästä petoksesta ja tuomiota määrättäessä olisi ollut huomioitava myös miehen aiempi rikollinen menneisyys. Hänet on tuomittu aiemmin useista omaisuusrikoksista pitkään vankeustuomioon.
Pekka Moliis

3

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan perus suomalaista kateutta ja kusipäisyyttä, kun ei varaa ole muuhun kun Toyotaan tai Skodaan niin tehdään tällaista.

      • Anonyymi

        Mese unelma voi olla joskus karikkoista ja vakuutusyhtiöt sinisilmäisiä 😋


    • Anonyymi

      Vain muutama päivä ostamisen jälkeen hän oli oikeudessa kertomansa mukaan tajunnut, että häntä oli huijattu ja hänellä on käsissään huono ajoneuvo

      Näinhän se Mersun oston kanssa yleensä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11406
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8102
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5874
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      162
      4749
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      15
      4671
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4331
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4193
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3487
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3240
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1741
    Aihe