Vielä viime syksynä ja pitkälti sen jälkeenkin täällä ps.n palstalla kerrottiin kuinka Vihreä liitto tulee kuihtumaan, jopa katoamaan kokonaan kevään eduskuntavaaleissa.
Ei kuihtunut, ei kadonnut. Nykyisessä hallituksessa vihreillä on enemmän ministereitä kuin aiemmissa koskaan. Persuilla ei ole yhtään ministeriä, eikä siis päätäntävaltaa.
Kaiken lisäksi politiikan tuntijat puhuvat myönteiseen sävyyn Rinteen hallituksen rohkeista tavoitteista. Toki monet myös varoittelevat näkyvissä olevista talouden uhista. Nuo uhat ovat totta mutta niiden varalle Rinteen hallituksella on suunnitelmia. Ne eivät tietenkään ole kovin hyviä, mutta parempia kuin persujen vaihtoehdot, joita ei ole olemassakaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Siksi köyhät saakin nyt kärsiä. Viherantin ruoskasta..
Vihreät ovat puuttuneet tähänkin maassamme kasvavaan ongelmaan ja se on hyvä
https://yle.fi/uutiset/3-10543575
Miksi persuissa ei ole ainoatakaan kaunotarta? Luonnoton tilanne.
Virhe-vihjeille on omat palstat: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15695996/onkos-vihreita-herkkuja-nakynyt
Ollaan vaan: https://www.youtube.com/watch?v=MgvtKk83wsQ
Persut haluvat keskustella täällä vasureista, vaikka vasureille on oma palsta. Putinkiimaiset persut siis hieman kiimassa myös vasureihin??