Sekavaa tekstiä luvassa, en tiedä onko aihealuekkaan oikea.
En tiedä mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. Olen rakastunut huumenarkomaaniin. Olemme tapailleet nyt melkein viisi kuukautta, ilman riippuvuuttaan olisi täydellinen kumppani joka saisi itsenikin jaksamaan paremmin, kaikki murheet unohtuvat aina hänen kanssaan kun vietämme yhdessä aikaa. Hän asuu 100 kilometrin päässä ja käy siellä töissä. Alussa näimme monta kertaa viikossa, viime aikoina kerran kahteen viikkoon. Myös hänellä on masennusta, ajattelee aina muiden ihmisten parasta omalla kustannuksella, milloin auttamassa vanhempia ja milloin kavereita sekä murehtimassa niitä milloin minä meinaan unohtua. Masennus puskee päälle vahvasti kun emme näe, minulla on bipolaarisuus diagnosoitu, joskus mietin kärsinkö kuitenkin vain masennuksesta, oikeastaan pitkään tyhmää en tee kuin humalassa. Usein voimat on niin loppu, että päähän tulee itsetuhoisia ajatuksia ja suunnitelmia niiden toteuttamiseksi. Juuri nyt tekisi mieli sekoittaa päihteillä jolloin, toisinaan mietin voisiko suljetulla lepääminen auttaa, en ole koskaan siellä ollut, mutta ei tarvitsisi ainakaan hetkeen murehtia mihin suuntaan haluaa elämässä lähteä tai rahahuolia. Toisaalta taas tiedän, että ehkä oikea ratkaisu olisi jättää tuo nainen, mutta silloin masennus puskisi vielä voimakkaammin päälle ja miten hän pärjäisi sen jälkeen. Hän kuitenkin rakastaa myös minua, joka päivä hän viestittelee aamusta iltaan vaikka näkemiset ovat jääneet.
Lopen uupunutta raporttia. Miksi mieli on vaan niin heikko, että kiintyy johonkin ihmiseen niin valtavasti ettei pysty luopumaan, olen kateellinen ihmisille jotka pystyvät tekemään ratkaisuja ja toipumaan niistä pikkuhiljaa. En tiedä oliko tekstissä mitään pointtia, johonkin oli vain tarve purkaa ajatuksia. Toivottavasti saan jotain vastaavia kokemuksia ja/tai hyviä neuvoja, ne ovat tarpeen.
En tiedä mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. Olen rakastunut huumenarkomaaniin. Olemme tapailleet nyt melkein viisi kuukautta, ilman riippuvuuttaan olisi täydellinen kumppani joka saisi itsenikin jaksamaan paremmin, kaikki murheet unohtuvat aina hänen kanssaan kun vietämme yhdessä aikaa. Hän asuu 100 kilometrin päässä ja käy siellä töissä. Alussa näimme monta kertaa viikossa, viime aikoina kerran kahteen viikkoon. Myös hänellä on masennusta, ajattelee aina muiden ihmisten parasta omalla kustannuksella, milloin auttamassa vanhempia ja milloin kavereita sekä murehtimassa niitä milloin minä meinaan unohtua. Masennus puskee päälle vahvasti kun emme näe, minulla on bipolaarisuus diagnosoitu, joskus mietin kärsinkö kuitenkin vain masennuksesta, oikeastaan pitkään tyhmää en tee kuin humalassa. Usein voimat on niin loppu, että päähän tulee itsetuhoisia ajatuksia ja suunnitelmia niiden toteuttamiseksi. Juuri nyt tekisi mieli sekoittaa päihteillä jolloin, toisinaan mietin voisiko suljetulla lepääminen auttaa, en ole koskaan siellä ollut, mutta ei tarvitsisi ainakaan hetkeen murehtia mihin suuntaan haluaa elämässä lähteä tai rahahuolia. Toisaalta taas tiedän, että ehkä oikea ratkaisu olisi jättää tuo nainen, mutta silloin masennus puskisi vielä voimakkaammin päälle ja miten hän pärjäisi sen jälkeen. Hän kuitenkin rakastaa myös minua, joka päivä hän viestittelee aamusta iltaan vaikka näkemiset ovat jääneet.
Lopen uupunutta raporttia. Miksi mieli on vaan niin heikko, että kiintyy johonkin ihmiseen niin valtavasti ettei pysty luopumaan, olen kateellinen ihmisille jotka pystyvät tekemään ratkaisuja ja toipumaan niistä pikkuhiljaa. En tiedä oliko tekstissä mitään pointtia, johonkin oli vain tarve purkaa ajatuksia. Toivottavasti saan jotain vastaavia kokemuksia ja/tai hyviä neuvoja, ne ovat tarpeen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.