Päivän lehdessä oli artikkeli taiteilijasta, joka ei sykähdyttänyt minua.
Juolahdutti kuitenkin mieleen erään aivan erilaisen taiteilijan, josta ei näy koskaan mitään lehdissä. Miksi?
Kaivelin kirjahyllyäni ja löysin näyttelykirjan, muistin miten vaikuttunut olin hänen taiteensa edessä
Googletin ja sieltä löytyi heti.
Seppo Similä Retretissä 1984
Uskomatonta ja vaikuttavaa taidetta
Nimi googleen ja siellä heti toisena gallerian osoite.
Käykää katsomassa
Juolahdutti kuitenkin mieleen erään aivan erilaisen taiteilijan, josta ei näy koskaan mitään lehdissä. Miksi?
Kaivelin kirjahyllyäni ja löysin näyttelykirjan, muistin miten vaikuttunut olin hänen taiteensa edessä
Googletin ja sieltä löytyi heti.
Seppo Similä Retretissä 1984
Uskomatonta ja vaikuttavaa taidetta
Nimi googleen ja siellä heti toisena gallerian osoite.
Käykää katsomassa
Vastaukset 6
Vanhimmat
Taiteilija osolla "Teellä".
Taitaa olla näkymättömyyteen eräs syy,ettei hän itse halua tuoda itseään esiin.
Aiemmin hänen töitään ei voinut edes rahalla hankkia,vaan tuttavilleen niitä saattoi "antaa".
Kaikin puolin vaatimatonta elämää on viettänyt ja keskittynyt siihen,minkä parhaiten taitaa ja mikä on hänen "kutsumus".
ps.Jos Matkaatte Oulua kohden etelästä päin autolla,niin hänen töitään pitäisi olla nähtävänä
Limingan ja Oulun välillä eräällä liikenne asemalla.
ps.sellainen aakkosista mieleen tuleva nimi.
niitä olisi ii;ssä
II ole Oulun pohjoispuolella.
Tämä asema Limingan jälkeen etelästä Ouluun päin 4-tien varrella.
Tämä on vaimon antamaa informaatiota.Poikkesi ko.
asemalla avantouinin sm-kisoihin matkalla.
Pitkä matka, mutta jos tie käy sinnepäin.
Oli kivaa löytää yllättäen näin hyvät galleria-sivut hänen töistään.
Toivon kuitenkin näyttelyä lähempänä.
Silloin -84 sanottiin , ettei hän myy lainkaan töitään.
Olenkin ajatellut, ettei siksi näy missään mediassa, kun ei kukaan hyödy.
Similän taide on vailla vertaansa. Hänen ensimmäinen näyttelynsä Oulussa ja sen jälkeen Retretissä aiheuttivat sellaisen mediatulvan, ettei sitä kriitikot eivätkä toiset taitelijat sulattaneet. Kateellisina he tyrmäsivät tämän mestarin työt ja Similä päätti hiljetä. Hänen salaperäisyytensä ja "mökittymisensä" tekivät hänestä unohdetun ihmisenä, mutta hän joka on Similän taidetta näyttelyissä nähnyt, ei unohda Similää taitelijana koskaan. Hänen taiteessaan on jotain sellaista syvää ja vaikuttavaa, ettei niitä ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla saa sisäistettyä. Siis suosittelen tutustumaan tämän suuren taiteilijan töihin. Jos kuljette 4-tietä (Jyväskylän tietä) Ouluun löydätte hänen galleriansa Temmekseltä. Tupoksen huoltoasemalta tauluja löytää myös, mutta ympäristö ei anna oikeutta maalauksille. Käykää galleriassa kesällä, silloin tiedätte mitä tarkoitan vertauksella SUURESTA TAITELIJASTA... Similän maalaukset ja hänen rakennustaiteensa vaativat työtä ja pitkäjänteisyyttä, suurta intohimoa ja sitoutumista tekemiseen. SUOSITTELEN!
Similän taidetta voi ihailla Temmeksen vanhassa pappilassa, nykyisessä Tyrnävän kunnassa. Taiteilija on kylläkin hieman "omalaatuinen", eikä välttämättä ota kaikkia vierailijoita vastaan. Olen saanut mummoni perintönä muutaman Sepon maalaaman taulun 1970-luvulta ja ne ovat kovalevylle maalattuja,ne ovat Sepon tuomia lahjoja mummolleni. Lapsuudestani muistan, kuinka hyvin erikoinen taiteilija tuli vierailulle mummoni luokse, milloin millekkin juhlille ja toi tuomisenaan maalaamiaan taulujaan. Mummoni oli varmaankin Sepon ensimmäinen kunnon fani, joka ymmärsi hänen taidettaan ja varmaankin niitä harvoja sukulaisia, joka ymmärsi että Seppo on lahjakas ei kummajainen. Sepon tauluja oli ainakin muutama vuosi sitten näytillä ABC-huoltsikalla, joka on kempeleen ja temmeksen välillä.