Sietämätön tuska kun on pelkkä roska kaikille

Anonyymi

Olen ollut jotenkin näkymätön ihminen muille aina ujoudesta johtuen. Vietin ikävuodet 16-23 lähestulkoon yksin. Viime vuosina aloin käydä ulkona paljon ja sain runsaasti huomiota miehiltä ja tietenkin entisenä näkymättömänä otin siitä kaiken irti. Ajauduin suhteisiin joissa minua käytettiin vain hyväksi, panopuuna joka ei kelpaa muuhun. Näin sen itse koen. Esitettiin sinkkumiestä vaikka oikeasti oltiin varattuja. Hurjastelin myös miesten kanssa siihen malliin, että menetin maineeni. Koen, että minua naureskellaan. Näitä ihmisiä tai tutun tuttuja tulee joka nurkan takana vastaan, jopa minulle täysin vieraat puhuvat minusta. Tämä tekee vainoharhaiseksi a jopa epäilemään, että onko minua kuvattu salaa tai jotain. Voimatkaan ei riitä aloittamaan alusta uudella paikkakunnalla.

Kaiken seurauksena olen nyt aivan hajalla enkä vaan pääse yli. Mietin onko kuolema sittenkin vaihtoehto jos on turha ihminen. Olen arvoton, turha nainen jota kukaan ei voi rakastaa. Minulle jankutetaan, että olen kaunis nainen, mutta se ei auta mitään, olen varma että vietän loppuikäni yksin vaikka olen 32. Ei huonoa ja TURHAA ihmistä kukaan haluan. Minua on haukuttu huoraksi. Kirjoitan tänne, koska koen niin suurta häpeää elämästäni etten voi edes psykologille avautua.

6

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minkään foorumin kauttahan sinua ei kukaan pysty auttamaan, vaan kyllä olisi aihetta hakeutua ammattiavun piiriin.
      Probleemasi näyttää olevan se, että podet erittäin voimakasta itseinhoa ja -vihaa, ja se pistää sinut tekemään asioita ja ratkaisuja joilla vahingoitat itseäsi.
      Eräällä tavalla rankaiset itseäsi ja olet itsetuhoinen.
      Mitenkään muuten et tuosta pääse, kuin ammattitaitoisen avun kautta. Itseviha liittyy vahvasti masennukseen. Hae apua!

    • Anonyymi

      Mulla on ollut paljon samaa kokemusta. Terapiasta on ollut apua. Pitää kuitenkin osata itse hakea terapeutiksi henkilö, joka tuntuu luotettavalta. Terapiaan pääseminenkin oli hankalaa, - Jos et voi puhua sille psykologille, hän ei varmaan ole sinulle oikea . - Pärjäät kyllä, kun olet päässyt noin pitkälle, et ole antanut periksi. - Ajattele mistä kaikista vaikeuksista olet selvinnyt. Onko sinua joskus käytetty hyväksi tai oletko kokenut väkivaltaa, siitä ainakin minulle tuli nuo tuntemukset. Ja ettei koskaan välitetty.

      Sisäistä voimaa voi olla vaikea löytää sellaisessa tilanteessa. Tiedän myös näkymättömyyden tunteen. Ja että on roska.

    • Anonyymi

      Olen päätynyt siihen lopputulokseen että kukaan toinen, ei kukaan ihminen voi auttaa sinua. Sinun täytyy itse auttaa itseäsi. Vaikka sinulle olisi tehty mitä tahansa ja minuutesi olisi miten hajalla tahansa. Harva jos kukaan kykenee edes sanomaan oikeita lohduttavia sanoja. Ihmiset ovat julmia itsekkäitä oman edun tavoittelijoita. Ei kannata elää kenelekään muulle kuin vain itselle. Eikä kannata antaa ihmisten käyttää hyväksi. On mieluiten yksin sitten.

    • Anonyymi

      Ihmisten tuki on tärkeää kaikille auttaja voi olla kuka tahansa tärkeää on ihmissuhde että on joku johon voi luottaa ja jolle voi puhua.Yhteisö on myös tärkeä joillekin se voi olla urheiluseura joillekin seurakunta tärkeää on että löytää paikan jossa voi tuntea kuuluvansa sosiaaliseen ryhmään.Kaikilla meillä on voimavaroja vaikeistakin tilanteista selviytymiseen.On hyvin mahdollista että kuvittelet osan asioista esim. sen että vieraatkin puhuvat sinusta on helppo ruveta kuvittelemaan asioita erityisesti jos tuntee syvää häpeää saatat myös tiedostamattasi käyttäytyä oudosti kun oletat että kaikki tietävät mitä olet tai et ole tehnyt.Ehkä kuljet pelokkaan tai syyllisen näköisenä ja ihmiset kiinnittävät huomiota tähän.Elämä on lyhyt sinulla on täysi oikeus elää kuten haluat ja tavoitella onnea elämässä on riittävästi kärsimystä muutenkin.Se miten elämäsi elät on täysin oma asiasi riippumatta siitä mitä mieltä muut ihmiset ovat koskaan et voi miellyttää kaikkia.yritä jättää häpeä ja menneisyys taaksesi ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen ja siihen mitä elämältä haluat ja muista nauttia elämän pienistä iloista.

    • Anonyymi

      https://www.studio55.fi/terveys/article/naita-viitta-asiaa-ihmiset-katuvat-eniten-kuolinvuoteellaan/125716

      Vuosia parantumattomasti sairaita hoitanut sairaanhoitaja kertoo, mitä asioita ihmiset katuvat eniten hetkeä ennen kuolemaansa.

      Olisinpa elänyt kuten itse halusin, en niin kuin muut odottivat
      Tämä on yleisin katumuksen aihe. Kun ihminen ymmärtää, että hänen elämänsä on lopuillaan, kaikki toteutumattomat unelmat nähdään hyvin selvästi. Useimmat potilaista eivät olleet toteuttaneet edes puolta haaveistaan, ja heidän täytyi kuolla tietäen, että kaikki oli heidän omista valinnoistaan kiinni.

      • Anonyymi

        Jokaisella on oikeus elää yksin siten kuten haluaa, jos ei vahingoita eikä aiheuta harmia kellekään, auttaa tarvittaessa muita. Se mitä sitten tekee ei kuulu kenellekään muulle. Jos haluaa jouluna viettää pääsiäistä tai kulkea alasti kotona niin se ei kuulu kenellekään. Jos joku alkaa kyttäämään tai juoruamaan niin se on hänen häpeänsä. Emme me täällä elä sitä varten että hakisimme toisilta hyväksyntää.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe