Minulla on muslimi mies joka suuttuu helposti, joskus asioista jotka eivät edes koske minua mutta suuttuminen kohdistuu silti minuun. Hakkaaminen ja pahoinpitelyt ovat päivittäisiä.Lisäksi hän syyttää minua asioista sen mukaisesti miten itse kuvittelee minun ajattelevan. Tällöin voi mennä useampi päivä ettei hän puhu minulle.
Hän on työtön ja minä kirkolla töissä.Päivät hän on kaupungilla ja palatessaan on jotenkin huumaantunut ja todella vihainen.
Olisiko jotain suuraa tai hadithia jolla voisin muistuttaa vaimon oikeanlaisesta kohtelusta? Koen tälläiseen käytöksen mieheltä ahdistavaksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Olen yrittänyt olla kärsivällinen asian suhteen, tehnyt duaa että mies pääsisi tuontyyppisestä käytöksestä eroon.
En tiedä mitä muuta voisin.Minulla on hänen kanssaan lapsi 2 vuotias jonka teimme miltei heti kun hän tuli suomeen 2015. Netistä hän katselee ase ja pommivideoita, en tiedä miksi? ehkä harrastaakseen jotakin.
Joskus minusta tuntuu että hän tarvitsee jotain ammattiapua käsitelläkseen asioita kun ne selvästi haittaavat häntä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos et ole trolli, niin olet helevetin tyhmä hyysäri!
Late Lapista
Aloittaja saa mitä tilaa. Olisit uskonut kaikkia sekä Perussuomalaisia.
No ei tainnut olla nyt totta?. Jos oli niin kyllä sun pitää erota. Sitäpaitsi tuollainen pommisivujen katselu hyvä ilmoittaa samalla erotessasi niin poliisille.. Miksi ihmeessä hankit heti lapsen?. Jos tuo kirjoittamasi oli totta niin toivotan sulle jaksamista eron hetkeen..!
Ehkä joudut hakemaan myös lähestymiskiellon poliisilta hänelle jos on noin hankala, väkivaltainen..
Ilmoita välittömästi poliisille ! Sillä on päivänselvää, miksi semmonen tyyppi niitä pommisivuja toljailee !!!
Tuollaiset aloitukset joutavat pois täältä. JOS edes tuo olisi totta, niin mitähän w..ttua se kenellekkään muulle kuuluisi silti.
Hakatkoon niin paljon kuin haluaa, sehän on oma valinta naiselle, ja luultavasti oma halu.
Muut jutut ovat pelkkää roskaa.
Selvä trolli!
Voi olla trolli, mutta kuvaa silti täydellisesti sitä mitä 99 prosenttia suomalaisnaisten ja muslimimiesten parisuhteista ovat
Ei+kuvaa+kyllä+ollenkaan+99%+täydellisesti,+kaikkea+muuta
+Persuilla+on+hauskat+omat+mielikuvat+asioista+tehtynä
Paskaa+saa+paketissa+mistäpäin+maailmaa+tahansa,+myös+kanta+Suomalaisista+löytyy+niitä+yksilöitä,+mutta+onhan+se+hauskaa+yleistää+myös+kaikki+muslimit+yhteen+nippuun,+vaikka+itse+en+koe+siihen+tarvetta,+koska+tällä+logiikalla+mä+yleistäisin+myös+kaikki+suomalaiset+miehet+johonkin+nippuun+yhden+käytöksen+perusteella+🤔
Eli+silloin+mä+joutuisin+tekemään+yleistyksen+niin,+että+kaikki+suomalaiset+ovat+alkoholisteja+pahoinpitelijöitä+jne+ja+yleistää+sitten+kaikki+muslimit+taas+toiseen+kategoriaan,+koska+yksikään+muslimi+ei+ole+mua+pahoinpidellyt+ikinä+ja+tämän+kirjoitin+monikossa,+vaikka+olen+vain+yhden+kanssa+ollut+vuosia,+koska+olen+viettänyt+kuitenkin+paljon+aikaa+maassa,+missä+valtauskonto+on+islam
Minulla on koira joka on muslimi ja sillä on koko ajan ikenet rosollin värisenä kun se murisee alwariinsa.
Taidat itse tarvita sitä ammattiapua.
Se on sitä mönikylttyyria. Naista ei saa lyödä mutta m@tupatjoja se ei koske.