Mikä estää Poikia muuttamasta Thaimaahan ja Aasiaan ?

Minulla itsellä oli helv**** tiukkaa ja vajosin aika pohjille, ennen kuin
sain asiani siihen kuntoon, että olin vapaa, siis taloudellisesti.

Velkojen suhteen sain kaikki maksettua ja monella se on este lähteä.
Et saa asumistukea Thaimaahan. Ja et voi käydä ilmaisruoka jakeluissa.
Fakta on kuitenkin se, että keski eläke on alle 1500 euroa. Joten Helsingissä
tarvitset asumistukea jos asut yksin ja moni on tyytynyt osaansa ja ottanut
paikallisen ruusun ja se homma kusi siihen.

Toki taloudellisesti eläkkeellä on viisasta lähteä pois Helsingistä jos vielä
asuu vuokralla, niin siinä tapahtuu aika moinen elintason korotus. Mutta
miksi suurin osa ei sitten pääse.. Velat ja ulosotot ja pieni eläke on esteenä.
Moni on täällä kyllä Kelan eläkkeellä ja asuu näin näisesti jonkun kaverin
asunnolla tai on asunnuton ja posti restantessa.

Ihmettelen kyllä kovasti sosialismin tarkoitusta jos ihmisiä ei auteta
heikossa asemassa olevia ja tuota 6 kuukauden sääntöä ja eikö se ole
juuri valtion puolelta kiristämistä ? Miksi valtion rahoja pitää maksaa
vuokraan asumistukien muodossa jos kerran on parempia vaihtoehtoja ?
Onko köyhä kansaneläkeläinen vuokranmaksuautomaatti esim. VVO:n
rahastoon ja Kaupungin asuntobusinekseen ?

Toiseksi en myös ymmärrä, miksi Matu ja Laku ja Tatu pitää asuttaa
Helsingin vuokra-asuntoihin jos valtio voisi EU:n myötä tarjota vaihtoehtoja
myös muualta euroopasta terveyspalveluineen ? Eikö EU luo vapaan
kilpailutuksen myös tällä alueella. Saksassa oli vuokrat jotain 10 euroa ja
alle neliöltä ja Helsingissä kolmio taitaa maksaa 50 euroa päivässä ja
siihen ei edes kuulu aamiaista ja siivousta, kuten hotellissa.

Te puhutte ja varsinkin Persut puhuu suomalaisesta ja sekö ei enään
päde silloin, kun palvelu pitää ostaa muualta EU:sta vai ja sitten ei olla
enään suomalaisia eläkeläisiä vai ? Pitääkö suomalaisen olla orja suomessa?

Kyllä Thaimaasta ja Pattayalta voi vuokrata asuntoja myös ihan kohtuu
hintaan. Ruokapalelut voi järjestää paljon halvemmalla ja samoin
terveyspalvelut. KELAn toimiston voi myös perustaa Pattayalle ja ei
siinä mitään pahaa ole jos pidetään huolta suomen kansalaisita myös
Pattayalla. Onhan jopa vakuutusyhtiöt palkanneet Pattayalle
suomenkielisiä suomalaisia auttamaan lääkäriasioissa. Mikä siinä on
niin vaikeaa jos kerran olette ihmisiä auttamassa vai oletteko valtiota
auttamassa vai ihmisiä auttamassa ?

Eikö asuntojen hinta laske juuri silloin jos asuntojen kysyntä laskee ja
eikö se ainakin ole vasemmistoliiton ja SDP:n tarkoitus puheiden mukaan ?
Kyllä suomi voi neuvotella myös nämä viisumiasiat jos asia halutaan niin
hoitaa ja onhan terveysvakuutus silloin monella kunnossa?

Käsittääkseni Norja on ulkoistanut monia asioista ... Ainakin ?
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Ei kannata edes harkita tänne muuttamista jos ei massiasiat ole kunnossa, ei jos olet eläkkeellä ja tulosi on yli 800.000 paateroa vuodessa käteen, tai aviossa 400.000 paateroa... Tervetuloa. tai sitten kykyä irroittaa vastaava summa thaipankki tilille ennen viisumin jatkamista, kerran vuodessa, harvalla vaan on sellaisia säästöjä makaamassa pankkitilillä.

Erimieltä olen kanssasi siitä että jos eläkkeesi perustuu tulonsiirtoihin tai saat muuta tukea kelalta, sinun pitää kuluttaa ne rahat Suomessa, kun ne kustannetaan verovaroin eikä ole kohtuullista että verovaroja käytetään ulkomailla asumiseen, jos ne käytetään ulkomailla, ne ovat pois Suomen talouselämästä...

Toki suomalaiset eläkkeet on pieniä, tuo 800.000 nettona on jo niin paljon massia että eläke pitää pyöriä ainakin 3300 eurossa / bruttona, tuohon harukkaan sijoittuu alle 5 prosenttia eläkeläisistä, tätä katkeraa kalkkia joutuu juomaan vielä moni, kun huomaa että eläkekertymä on muutama sata euroa, ja eläkeikä lähenee... Sen jälkeen Thaimaa pattajineen siintä kaukana haave maailmassa... lopun ikää...
By NumBall

Äänestä
  • Nämä tervyspalvelut ja monet muut asuntosijoittajat on ulkolaisia.
    SATO on pitkälti Venäläisten sijoittajien käsissä ja monet terveysalan
    palvelut ja tarvikkeet on myös ulkolaisten käsissä...

    Asunto-buisinessta ei pitäisi rahoittaa myöskään tulonsiirroilla ja muut
    heikko-osaiset kärisii myös silloin. Hmmasimplantin hinta Ranskasta suomeen
    jopa kymmenkertaistuu matkalla ja moni terveysalan tuote samoin, myös
    lääkkeet on kalliimpia suomessa.

    Mutta Euroopan unionin myötä on kait oltava valinnanvapaus jo EU alueella?
    Olen itse asista käynyt keskustelun, kun pystyn ostamaan saman tuotteen
    halvemmalla ja vaaditaan maksamaan suomen hintaa samasta tuotteesta
    esim. julkinen terveyspalvelun tuotteet. Esim hammasimplanttia et saa
    itse tilata ja ne ei sitä asenna vaikka toisit saman tuotteen.

    Äänestä

  • Massia tarvii vain sen verran että saa 30 paateron kääretorttuja. Sitte loppuelämän voi päivystää suomi24 palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Massia tarvii vain sen verran että saa 30 paateron kääretorttuja. Sitte loppuelämän voi päivystää suomi24 palstalla.

    Sehän tarkoittaa, että Me Thaimaan ja Camboodian pojat olemme
    suomen rikkaimpia eläkeläisiä ja ei mikään ihme silloin jos meille¨
    ollaan kateellisia ja köyhät sika-amaliat haukkuu meitä ja moni tyhjä
    tasku paavo kanssa... Minä olenkin jo ajatellut samaa minun
    Kavereiden osalta, kun haluja olisi mutta ei oo rahaa ja ei ooo visaa
    oleskella täällä pitkään... Kun pitää mennä muka kesäksi suomeen.

    Eli nää poijat jotka lähti täältä kesäksi suomeen ja matka viivähtää
    siellä suomessa yli puolen vuoden, niin ne rupusakkia eikö ?
    Eli Tyhjä Paavo ja Sika-amalia haukkuu samasta syystä, kun niillä
    ei oo rahaa ? Ja Sika-amalia menttää maksajan aina talveksi vai ?

    Äänestä

  • 3300 kuussa? Ja minä kun kuvittelin olevani pienituloinen eläkeläinen ;-)

    Äänestä

Numbal-Sensein tarina on lopullisesti taputeltu.
Ei tunnistanut omaa kotikatuaan Hua Hinista. Kenen elämää lienee elänyt viimeiset neljä vuotta? Todennäköisesti edesmenneen isänsä joka lähti Hin lek faista 2017. Naapuri kertoi. Ei tiennyt kuoliko vai lähtikö Suomeen sairaalahoitoihin.
Numbal-Sensei kyselee toisilta päivän lehtiä ja tuoreita passileimoja, vaan itse on saanut aikaiseksi pari kuittia. Ilmeisesti on ollut isänsä kuolinpesää siivoamassa lomalla pari kertaa, taikka joku siskonsa.

Numbal-Senseillähän on aina mahdollisuus seistä suurten puheidensa takana ja ottaa päivän lehti Thaimaassa, laittaa siihen se ilmapuntari tai kuksa päälle ja viedä se Rolls Roycen konepellille Hua hinin maisemissa taikka jahdin kojelaudalle Phuketin tai Chiang main maisemissa. Se on ainoa keino seistä sanojensa ja pullistelujensa takana.
Myös tapaaminen Hua Hinissa tai Chiang maissa kuittaisi tilanteen.
Mutta ei. Ei ensimmäistäkään tuoretta kuvaa eikä todistetta. Ei tarvi tietenkään ollakaan, mutta silloin pitää lopettaa niiden jaagaaminen muilta ja keskittyä olennaiseen. Mökkihöperön trollin sekavien satujen lukeminen olisi sinällään jo tarpeeksi raskasta ja kun siihen lisää pään aukomisen ja stalkkaamisen niin se on sietämätöntä. Sama skitso esiintyy vielä "modena"...

Äänestä
  • Resuperse enhän minä ole vastuussa siitä mitä sinun sairaspääsi milloinkin saa aikaan, tai edes siitä mihin sinä reppana milloinkin uskot tai olet uskomatta ja miksi minun pitäisi jotain sinulle todistaa, niinkuin olen aiemmin sanonut yksikään harhasi ei muuta elämääni mihinkään suuntaan...

    Äänestä

  • Resupetteri onko tuttu paikka, huomaa laadukas moottoripyörä joka on oma ja maksettu, jäi vielä rahaa munkkirinkiläänkin sekopää... 6cby3G

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Resupetteri onko tuttu paikka, huomaa laadukas moottoripyörä joka on oma ja maksettu, jäi vielä rahaa munkkirinkiläänkin sekopää... 6cby3G

    Hyvä Numba.
    Jauhoja suuhun Savoon.

    Äänestä

  • SenssuChiangMai kirjoitti:

    Hyvä Numba.
    Jauhoja suuhun Savoon.

    Nettikuvakaappaus. Siksi se on noin pieni. Eikä edes päiväystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nettikuvakaappaus. Siksi se on noin pieni. Eikä edes päiväystä.

    Mistä moottoripyörä kaapattu? Sieltäkö mistä poreammekin?

    Äänestä

  • Aika paljon hienompi tämä kympin postaama taidekuva. Tietty siinä nettikuvassa on mopo. Kenen, milloin ja missä? Ei mitään tietoa.
    https://aijaa.com/pRaR6Y

    Äänestä

  • En havaitse kuvassasi tärkeänä pitämääsi päiväystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En havaitse kuvassasi tärkeänä pitämääsi päiväystä.

    Siis hyvä Neiti Urosnaaras Invahomo 2010, tarkoitan valokuvaasi Huan kotikadusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nettikuvakaappaus. Siksi se on noin pieni. Eikä edes päiväystä.

    sama kuva max resuluutiolla... pvaCIV, huomaa sormeni kameran linssin edessä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sama kuva max resuluutiolla... pvaCIV, huomaa sormeni kameran linssin edessä...

    Hyvä Numba, todella hyvä.

    Mikähän nyt puuttuu kuvasta ?
    Pakollinen päiväyskö vastineeseesi eilinen päiväämätön valokuva imuroituna katukarttanäkymästä ?

    Mahtaako tolla pojulla olla itsellä muuta kuvaa kuin naapurin lapsen rippikuva?

    Äänestä

  • Mopedihan se siinä. Älkääs pojat kinastelko älkääkä sekoittako minua näihin kinoihinne. En jaksa nyt tuollaista enkä osallistu nyt asuinpaikkakeskusteluihin.

    Kävin vähän ajelulla tuolla vanhoilla teillä, jotka olivat ainoita baanoja Thaimaassa ennenkuin Bhumiboli laittoi uusiin tieverkkoihin vipinää ja rahaa.

    Tämäkin autio pellonhalkoja baana oli appiukon mukaan päällystämättä vielä 90 luvun alussa. Bhumibol pisti infrastruktuurissa tosissaan tuulemaan kautta linjan.

    Energiantuontanto, vedenjakelu, kastelujärjestelmät, agrikulttuuri, tieverkot, rautatiet, merenkulku, lentokentät jne. Miltei kaikissa hankkeissa ja bisneksissä oli kuningassuku alulle panevana voimana ja rahoitusten järjestäjänä.

    Kuningasta (edesmennyttä) on paljon kiittäminen Thaimaan kehityksestä ja tekivät itsestään samalla yhden maailman rikkaimmista suvuista. Omistavat osakkeita kaikissa edellämainituissa infrastruktuuriin liittyvissä asioissa ja paljon muussakin.

    Ei ihme että ex-kunkku oli niin tärkeä hahmo. Hän järjesti (sensein inhoamille) farmareille maatalouteen ilmaisia koneita, laitteita ja korottomia lainoja niiden hankkimiseen.

    Eipä ihme että Bhumibolin kuva löytyy miltei jokaisen kodin seinältä ja työpaikalta edelleenkin.

    T 2010

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mopedihan se siinä. Älkääs pojat kinastelko älkääkä sekoittako minua näihin kinoihinne. En jaksa nyt tuollaista enkä osallistu nyt asuinpaikkakeskusteluihin.

    Tuossa tuollainen "luomu" nopea räppäys vanhasta tiestä Buriramin luoteisosassa.
    https://aijaa.com/ZYqTE1

    T 2010

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä Numba, todella hyvä.

    Mikähän nyt puuttuu kuvasta ?
    Pakollinen päiväyskö vastineeseesi eilinen päiväämätön valokuva imuroituna katukarttanäkymästä ?

    Mahtaako tolla pojulla olla itsellä muuta kuvaa kuin naapurin lapsen rippikuva?

    Tuo poju oli kopioinut kuvan tuosta tiestä google mapsista jossa on siis tarkalleen sama kuva, joskin se on vuosia vanha, ajelin tänään tuolla päin laitoin ihan piruuttani kuvan framelle, mitä se on tänään, kellonaika voi katsoa varjosta jos osaa... kyllä minua naurattaa pattayanpoikien ainoa vaihtoehto google maps matkailu jolla yritetään todistaa missä minä asun, totta on että asun tuolla puolella kaupunkia, mutta paikka on toinen, en halua että kohta portillani on lauma vertaistuen etsijoitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mopedihan se siinä. Älkääs pojat kinastelko älkääkä sekoittako minua näihin kinoihinne. En jaksa nyt tuollaista enkä osallistu nyt asuinpaikkakeskusteluihin.

    Kävin vähän ajelulla tuolla vanhoilla teillä, jotka olivat ainoita baanoja Thaimaassa ennenkuin Bhumiboli laittoi uusiin tieverkkoihin vipinää ja rahaa.

    Tämäkin autio pellonhalkoja baana oli appiukon mukaan päällystämättä vielä 90 luvun alussa. Bhumibol pisti infrastruktuurissa tosissaan tuulemaan kautta linjan.

    Energiantuontanto, vedenjakelu, kastelujärjestelmät, agrikulttuuri, tieverkot, rautatiet, merenkulku, lentokentät jne. Miltei kaikissa hankkeissa ja bisneksissä oli kuningassuku alulle panevana voimana ja rahoitusten järjestäjänä.

    Kuningasta (edesmennyttä) on paljon kiittäminen Thaimaan kehityksestä ja tekivät itsestään samalla yhden maailman rikkaimmista suvuista. Omistavat osakkeita kaikissa edellämainituissa infrastruktuuriin liittyvissä asioissa ja paljon muussakin.

    Ei ihme että ex-kunkku oli niin tärkeä hahmo. Hän järjesti (sensein inhoamille) farmareille maatalouteen ilmaisia koneita, laitteita ja korottomia lainoja niiden hankkimiseen.

    Eipä ihme että Bhumibolin kuva löytyy miltei jokaisen kodin seinältä ja työpaikalta edelleenkin.

    T 2010

    Korjaus arvon pikkupippeli invahomo.

    Tämä Senssu ei inhoa farmareita vaan naureskelee suomalaisille junteille kuten sinulle, jonka jutut muuttuu aina sen mukaan mistä asiasta ja näkökannasta on kyse.

    Selaa poju elementtitalokataloogeja 30 vuoden rakennusyrittäjäkokemuksellas.

    T Senssu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo poju oli kopioinut kuvan tuosta tiestä google mapsista jossa on siis tarkalleen sama kuva, joskin se on vuosia vanha, ajelin tänään tuolla päin laitoin ihan piruuttani kuvan framelle, mitä se on tänään, kellonaika voi katsoa varjosta jos osaa... kyllä minua naurattaa pattayanpoikien ainoa vaihtoehto google maps matkailu jolla yritetään todistaa missä minä asun, totta on että asun tuolla puolella kaupunkia, mutta paikka on toinen, en halua että kohta portillani on lauma vertaistuen etsijoitä.

    Jep ja neiti se taas laittoi maisemakuvan joita netti pullollaan ja päiväsi sen.

    Kas kun ei uusi moottoripyörä ja tinderpallomaha koskaan satu rainalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mopedihan se siinä. Älkääs pojat kinastelko älkääkä sekoittako minua näihin kinoihinne. En jaksa nyt tuollaista enkä osallistu nyt asuinpaikkakeskusteluihin.

    Kävin vähän ajelulla tuolla vanhoilla teillä, jotka olivat ainoita baanoja Thaimaassa ennenkuin Bhumiboli laittoi uusiin tieverkkoihin vipinää ja rahaa.

    Tämäkin autio pellonhalkoja baana oli appiukon mukaan päällystämättä vielä 90 luvun alussa. Bhumibol pisti infrastruktuurissa tosissaan tuulemaan kautta linjan.

    Energiantuontanto, vedenjakelu, kastelujärjestelmät, agrikulttuuri, tieverkot, rautatiet, merenkulku, lentokentät jne. Miltei kaikissa hankkeissa ja bisneksissä oli kuningassuku alulle panevana voimana ja rahoitusten järjestäjänä.

    Kuningasta (edesmennyttä) on paljon kiittäminen Thaimaan kehityksestä ja tekivät itsestään samalla yhden maailman rikkaimmista suvuista. Omistavat osakkeita kaikissa edellämainituissa infrastruktuuriin liittyvissä asioissa ja paljon muussakin.

    Ei ihme että ex-kunkku oli niin tärkeä hahmo. Hän järjesti (sensein inhoamille) farmareille maatalouteen ilmaisia koneita, laitteita ja korottomia lainoja niiden hankkimiseen.

    Eipä ihme että Bhumibolin kuva löytyy miltei jokaisen kodin seinältä ja työpaikalta edelleenkin.

    T 2010

    Eikä oo komea moottoripyörä, ja ihan oma maksettu eikä maksussa ole käytetty osakaslainaa, vaan ihan rahat tiskiin tai olla kolmisen tonnia euroissa noin 80.000 paateroa ja sininen kirja käteen... Ihmettelen aina miksi ajelet ympäri thaimaata ns. vuokramoottoripyörällä, lähes kaikki tiet on liian kapeita, huono kuntoisia, yöllä tappavan vaarallinen liikenne ja vähän päivälläkin... Itse rajoitan moottoripyörä ajelut 30 säteeseen hua hinistä, samoin pattayalla siinä lähistöllä pyörimiseen, muuten vielä yksi juttu onko siis vuokrattu moottoripyörä sinusta moottoripyörä, ja oma mopo tarkoitat ilmeisesti moottoripolkupyörää, tuo yamaha aerox on aivaan riittävä tuolle max.30 kilsan matkalle, jonka lähes joka paivä teen, hua hiniin kun autolla alkaa olla mahdoton löytää parkkipaikkaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo poju oli kopioinut kuvan tuosta tiestä google mapsista jossa on siis tarkalleen sama kuva, joskin se on vuosia vanha, ajelin tänään tuolla päin laitoin ihan piruuttani kuvan framelle, mitä se on tänään, kellonaika voi katsoa varjosta jos osaa... kyllä minua naurattaa pattayanpoikien ainoa vaihtoehto google maps matkailu jolla yritetään todistaa missä minä asun, totta on että asun tuolla puolella kaupunkia, mutta paikka on toinen, en halua että kohta portillani on lauma vertaistuen etsijoitä.

    milloin sulla on aikaa missään ajella, päivystät täällä taukoamatta. älä puhu skeidaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä oo komea moottoripyörä, ja ihan oma maksettu eikä maksussa ole käytetty osakaslainaa, vaan ihan rahat tiskiin tai olla kolmisen tonnia euroissa noin 80.000 paateroa ja sininen kirja käteen... Ihmettelen aina miksi ajelet ympäri thaimaata ns. vuokramoottoripyörällä, lähes kaikki tiet on liian kapeita, huono kuntoisia, yöllä tappavan vaarallinen liikenne ja vähän päivälläkin... Itse rajoitan moottoripyörä ajelut 30 säteeseen hua hinistä, samoin pattayalla siinä lähistöllä pyörimiseen, muuten vielä yksi juttu onko siis vuokrattu moottoripyörä sinusta moottoripyörä, ja oma mopo tarkoitat ilmeisesti moottoripolkupyörää, tuo yamaha aerox on aivaan riittävä tuolle max.30 kilsan matkalle, jonka lähes joka paivä teen, hua hiniin kun autolla alkaa olla mahdoton löytää parkkipaikkaa...

    maksatko ihan käteisellä ne kääretortutkin.?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    milloin sulla on aikaa missään ajella, päivystät täällä taukoamatta. älä puhu skeidaa.

    Resuperse tänäänkin kävin hua hinissä, huomenna pitäisi mennä ostamaan uudet lenkkarit phetsaburista kun siellä on robinson, jossa on paljon valikoimaan... joskin uudessa blu portissa on kanssa paljon mutta tuolla matkalla on muutama outlet myymälä... varmaan lähtee 13 numeroiset parilla tonnilla..

    Pian tulee luritus ja joku puolimetrinen, valmistaudu Numba.

    Me tässä Vaasan sisäsaaristossa vasemmalla puolen nuo yhden taiteilijan vuosikymmeniä sitten kallioilleen väsäämät Ahti ja merenneidot.
    Ässänväärän kautta emme voi liplattaa, koska tämä paatti liian kookas.
    Siitä sitten pieni piipahdus illaksi ruotsin puolelle yöpymään ja huomenna takaisin.

    Moips, nyt leidarit kannelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Resupetteri onko tuttu paikka, huomaa laadukas moottoripyörä joka on oma ja maksettu, jäi vielä rahaa munkkirinkiläänkin sekopää... 6cby3G

    mikä moottoripyörä..? tuo on mopo.
    oletko inva.?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Resuperse tänäänkin kävin hua hinissä, huomenna pitäisi mennä ostamaan uudet lenkkarit phetsaburista kun siellä on robinson, jossa on paljon valikoimaan... joskin uudessa blu portissa on kanssa paljon mutta tuolla matkalla on muutama outlet myymälä... varmaan lähtee 13 numeroiset parilla tonnilla..

    suomi24 matkailua parhaimmillaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mikä moottoripyörä..? tuo on mopo.
    oletko inva.?

    Onko sinulla invamopo tuo on kyllä aivan varmasti moottoripyörä, 155cc

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinulla invamopo tuo on kyllä aivan varmasti moottoripyörä, 155cc

    oletko koskaan ajanut oikeaa moottoripyörää, tuolla ei ole moottoripyörän kanssa mitään tekemistä.
    ei noin tyhmää ole olemassakaan..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    oletko koskaan ajanut oikeaa moottoripyörää, tuolla ei ole moottoripyörän kanssa mitään tekemistä.
    ei noin tyhmää ole olemassakaan..

    Resuperse kyllä tuo on moottoripyörä aivan varmasti, ja olen ajanut...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    milloin sulla on aikaa missään ajella, päivystät täällä taukoamatta. älä puhu skeidaa.

    Heh heh hih hih.... näin juuri ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Resuperse tänäänkin kävin hua hinissä, huomenna pitäisi mennä ostamaan uudet lenkkarit phetsaburista kun siellä on robinson, jossa on paljon valikoimaan... joskin uudessa blu portissa on kanssa paljon mutta tuolla matkalla on muutama outlet myymälä... varmaan lähtee 13 numeroiset parilla tonnilla..

    Mahtuuko tuon kokoinen vaaleanpunainen lenkkari kuksaan....

    Aijaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Resuperse tänäänkin kävin hua hinissä, huomenna pitäisi mennä ostamaan uudet lenkkarit phetsaburista kun siellä on robinson, jossa on paljon valikoimaan... joskin uudessa blu portissa on kanssa paljon mutta tuolla matkalla on muutama outlet myymälä... varmaan lähtee 13 numeroiset parilla tonnilla..

    veikkaisin että thaikuista on hankala löytää 13 numeron lenkkareita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    veikkaisin että thaikuista on hankala löytää 13 numeron lenkkareita.

    On asiassa haastetta, mutta kyllä löytyy jos ei ole turhan tarkka mallista, yleensä Robinsonissa on aika hyvä valikoima myös isoja kokoja, samoin muutamassa outletissa tuolla cha amissa.

    Äänestä

Työ estää vielä toistaiseksi, mutta muutaman vuoden päästä otan lopputilin ja muutan thaimaahan

Äänestä

No... Kuka palstan pojista on Thaimaassa ?
Kuka tarjoaa kaljat ?
Onko Lerppa tai Resupetteri ... ?

Äänestä

Sanokaa... Nyt rehellisesti mistä kirjoitatte... sano nyy... tai tarjoa kalja
tai minä tarjoan jos olet lähellä... Voin jättää kupongin johonkin, kun sanot
maagisen sanan, niin saat siellä bissen ilmaiseksi...

No kuka on missä ja kuka Thaimaassa ? Sanoo nyt-------

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Minulla itsellä oli helv**** tiukkaa ja vajosin aika pohjille, ennen kuin
sain asiani siihen kuntoon, että olin vapaa, siis taloudellisesti.

Velkojen suhteen sain kaikki maksettua ja monella se on este lähteä.
Et saa asumistukea Thaimaahan. Ja et voi käydä ilmaisruoka jakeluissa.
Fakta on kuitenkin se, että keski eläke on alle 1500 euroa. Joten Helsingissä
tarvitset asumistukea jos asut yksin ja moni on tyytynyt osaansa ja ottanut
paikallisen ruusun ja se homma kusi siihen.

Toki taloudellisesti eläkkeellä on viisasta lähteä pois Helsingistä jos vielä
asuu vuokralla, niin siinä tapahtuu aika moinen elintason korotus. Mutta
miksi suurin osa ei sitten pääse.. Velat ja ulosotot ja pieni eläke on esteenä.
Moni on täällä kyllä Kelan eläkkeellä ja asuu näin näisesti jonkun kaverin
asunnolla tai on asunnuton ja posti restantessa.

Ihmettelen kyllä kovasti sosialismin tarkoitusta jos ihmisiä ei auteta
heikossa asemassa olevia ja tuota 6 kuukauden sääntöä ja eikö se ole
juuri valtion puolelta kiristämistä ? Miksi valtion rahoja pitää maksaa
vuokraan asumistukien muodossa jos kerran on parempia vaihtoehtoja ?
Onko köyhä kansaneläkeläinen vuokranmaksuautomaatti esim. VVO:n
rahastoon ja Kaupungin asuntobusinekseen ?

Toiseksi en myös ymmärrä, miksi Matu ja Laku ja Tatu pitää asuttaa
Helsingin vuokra-asuntoihin jos valtio voisi EU:n myötä tarjota vaihtoehtoja
myös muualta euroopasta terveyspalveluineen ? Eikö EU luo vapaan
kilpailutuksen myös tällä alueella. Saksassa oli vuokrat jotain 10 euroa ja
alle neliöltä ja Helsingissä kolmio taitaa maksaa 50 euroa päivässä ja
siihen ei edes kuulu aamiaista ja siivousta, kuten hotellissa.

Te puhutte ja varsinkin Persut puhuu suomalaisesta ja sekö ei enään
päde silloin, kun palvelu pitää ostaa muualta EU:sta vai ja sitten ei olla
enään suomalaisia eläkeläisiä vai ? Pitääkö suomalaisen olla orja suomessa?

Kyllä Thaimaasta ja Pattayalta voi vuokrata asuntoja myös ihan kohtuu
hintaan. Ruokapalelut voi järjestää paljon halvemmalla ja samoin
terveyspalvelut. KELAn toimiston voi myös perustaa Pattayalle ja ei
siinä mitään pahaa ole jos pidetään huolta suomen kansalaisita myös
Pattayalla. Onhan jopa vakuutusyhtiöt palkanneet Pattayalle
suomenkielisiä suomalaisia auttamaan lääkäriasioissa. Mikä siinä on
niin vaikeaa jos kerran olette ihmisiä auttamassa vai oletteko valtiota
auttamassa vai ihmisiä auttamassa ?

Eikö asuntojen hinta laske juuri silloin jos asuntojen kysyntä laskee ja
eikö se ainakin ole vasemmistoliiton ja SDP:n tarkoitus puheiden mukaan ?
Kyllä suomi voi neuvotella myös nämä viisumiasiat jos asia halutaan niin
hoitaa ja onhan terveysvakuutus silloin monella kunnossa?

Käsittääkseni Norja on ulkoistanut monia asioista ... Ainakin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu