Somen puolella seuratessa Karinakodin

lopettamista, tuntuu sille kuin ihmiset kommentoidessaan asiaa eivät ymmärrä tai tiedä säätiötoiminnan taloudesta yhtikäs mitään. Eivät tiedä, mistä ko säätiö saa rahansa/ millaisia menoja säätiöllä on ja onko esimerkiksi sijoituksia. Ihmiset haukkuvat Turun kaupunkia ja syyttelevät päättäjiä. Ihan kuin Karinakodin lopettaminen kuuluisi nyt Turun kaupungille, poliitikoille ja päättävässä virka-asemessa oleville. Nyt haukutaan somessa rajusti Turun kaupunkia. Kokkareita satelee liikaakin .

Väärää kohdetta kivitetään.

Säätiöt yleensä toimivat itsenäisesti , eikä kaupungin tai kunnan varoja niiden toimintaan käytetä. Myöskin ne ovat tietynlaisia itsenäisiä yrityksiä. Saattohoitosäätiö on julkisesti tuonut esille toimivansa lahjoitusten varassa.

Tulee muistaa niin Turun kaupungilla on hyvä saattohoito-osasto Kaskenlinnan sairaalassa. Turku on panostanut paljonkin rakentamalla uuden komean Kaskenlinnan sairaalan ja sinne perustanut erityisosaamista vaativan saattohoito yksikön. Myöskin Turku panostaa paljon laajentamalla TYKS :laa. Nyt on jo rakennettu uutta T sairaalaa. Ja se laajenee lisää.

Karinakotihan oli/on yksityinen saattohoitosairaala, jonne kaupungilta sai jonkinlaisen hoitositoumuksen. Yleensähän se menee niin, että yksityisiin hoitolaitoksiin potilas maksaa kaiken itse, hinta on korkea, vakuutukset korvaavat sitten suurimman osan, jos sellaisia vakuutuksia ihmisillä on sairauden varalle. Niillä, joilla on muutenkin varaa hoidattaa itseään yksityisellä sektorilla, niin heillä myöskin on vakuutukset kunnossa. Kun on vakuutukset kunnossa, niin kaupunkia/kuntaa ei tarvita maksumieheksi.

Jotain pientä yhteistä kaupungilla on ollut tuon säätiön kanssa, kun kerran on jotain maksusitoumuksia kirjoitellut. Nyt on vaan niin ettemme tiedä, mikä oikeasti on syynä rahojen loppumiseen. On vaan uskottava ettei ole varoja enää ja tuo sairaala Karinakoti siis loppuu, finito. Mikä tahansa firma voi mennä konkurssiin ja joutuu silloin lopettamaan toimintansa tai sitten aloittaa uudella nimellä tai jotain.

Turkua on jotkut nyt solvanneet, kun kaupugilla on kaikenlaisia suuria suunnitelmia, mutta sairaista kuolevista viis veisataan. Tällainen ajattelu kertoo juuri sen ettei asioita ymmärretä ja oikea faktatieto puuttuu.

Tulee muistaa niin pääkaupunkiseudulla asuvat maamme rikkaimmat ihmiset, jolloin Terhokodilla on mahdollisuuksia jatkaa toimintaansa. On niitä, jotka maksavat tosiaan koko hela hoidon ihan itse ilman sosiaalitoimen rahoja. Nyt kun Karinakodissa on potilaita, jotka ovat hyvin pienituloisia kaupungin vuokratalossa asuvia ( joku heistä ), ei yksityinen hoitolaitos voi millään jatkaa loputtomiin, mikäli hoito on liian halpaa, siis hoidon menot ovat suuremmat kuin siihen tarvittava rahamäärä.

Koittakaa nyt ymmärtää niin konkurssi on aina konkurssi.

Ilman rahaa mikään sairaala ei pysty toimimaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu