Näin karmean unen jälleen ja haluaisin yrittää tulkita untani jos apua saisin joltain..
Unessa vanhempani ja minä sisareni kanssa olimme kalliolla sumuisessa metsässä, ympärillä oli koski ja vesiputous. Vamhempani istuivat n 50m päässä alhaalla kielekkeellä ja siskoni lähti kävelemään heitä kohti. Huomasimme karhun vasemmalla ja se alkoi uhkaavasti mennä siskoani kohden ja sisko yritti tulla takaisin luokseni, huusin hänelle että pakene vanhempien luo niin minä harhautan karhun pois. Aloin huutamaan ja karhu säikähti ja kääntyi juoksemaan poispäin, mutta sitten se kääntyikin minua päin ja hyökkäsi. Lapseni istui kalliolla ja juoksin hänen ympärilleen ettei karhu raatele häntä. Muistan kuinka karhu puraisi kättäni ja tunsin unen läpi hänen terävät hampaat ja kovan kivun vas kädessäni. Sitten olinkin jossain kauniissa puutarhassa ja näin kauniin ketun istumassa kauempana myös vasemmalla. Ja pian sekin hyökkäsi kimppuuni, jostain syystä kädessäni oli rautalanka ja sillä koitin puolustautua ketun hyökkäykseltä. Lopulta joku julkkis ja tuntematon mies tuli viereeni ja kettu muuttui harmaaksi ja mies otti puukon alkoi nylkimään kettua. Tunsin kauheaa sääliä kun näin miten kettu oli vielä elossa kun sitä nyljettiin.. sitten heräsin. Kunnes näin vielä unessa itseni siskoni kanssa takapenkillä istumassa ja näin oikealla puolella ison ahman joka vain tuijotti. Yritin kertoa siskolleni ahmasta mutta hän ei nähnyt sitä..
Voisiko joku auttaa tulkitsemaan tämä uni häiritsee ja ahdistaa koko ajan..
Olen viimeaikoina pohtinut että voisiko karhu ja kettu olla ns voimaeläimiäni koska olen aiemminkin ne unessa nähnyt mutta nyt ekaa kertaa ne hyökkäsivät kimppuuni kunnolla ja se ahdistaa paljon..
Karhun ja ketun hyökkäys ja nylkeminen
Anonyymi
3
402
Vastaukset 3
- Anonyymi
Onko kukaan paikalla joka voisi auttaa tulkinnassa..
Ap - Anonyymi
Tulkintaa tälle unelle...?
Ne ovat siskosi miesehkokkaita. Karhu on joku jolta yrität siskoasi suojella. Kettu on olosuhteiden uhri. Ahma on tuntematon tylsimys, joka olisi kyllä hyvä mies, mutta siskosi ei ole hänestä kiinnostunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 112731
- 54624
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?67602Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha74543Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät43511Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26503Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40438- 152434
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6414- 20381