Pari kunnantoimistossa toimivaa kaveriani kertoi, että Jokelan jälkeen ovat sairauslomat tuplaantuneet. Samoin näyttää kaikkeen tarvittavan konsulttia. Kyllä Jokela teki itse sen, mitä johtajan virkaan kuului eikä joka hommaan tarvinnut konsulttia.
Mihin kunnan rahat?
2
161
Vastaukset
- Anonyymi
Konsulttien käyttäminen neuvonantajaksi on nykyajan trendi ja maksaa paljon. Onko Pöytyän kunta halunnutkin, että konsultti neuvoo lakkauttamaan paikallissairaalan Riihikoskella?? Miksi toimiva yksikkö pitäisi lopettaa. Sitä ei maalaisjärjellä ymmärrä. Hammashoidon keskittäminen Riihikoskelle vasta maksaa, kun ympäristö kunnista koululaiset pitänee sitten kustantaa Kela-taksikyydillä hoitoon Riihikoskelle. Aurassakin kunnalliselle pääsee koulusta vaikkapa kävellen. Kuka oli Jokela ? Entisistä kunnanjohtajista kenenkään nimi ei ole ollut Jokela.
- Anonyymi
Pari vuotta sitten jäi eläkkeelle Pöytyän kunnanjohtaja Jokela nimenomaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1062679Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1111968- 691586
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje281294Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi251129Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe531042- 851034
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta1271022- 951008
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta345867