Terho: " puheenjohtajakisa on nyt käyty ja yhteistyöllä eteenpäin".
Loikkasi hetken päästä.
Soini: "Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi.
Perussuomalaisten puoluekokous kuumentaa tunteita jo siinä määrin, että järjen valo jättää herkimmät.
Pidän loikkareita luusereina. Siksi ajoin hallitusneuvotteluissa läpi niin sanotun seteliselkärankaisten rappiopykälän kumoamisen. Historiallinen vääryys ja Kekkosen ajan politiikan rappiotila joutui tilille ja historian hämärään."
Loikkasi hetken päästä.
Terho ja Soini
10
63
Vastaukset
- Anonyymi
Olen joidenkin vanhojen PS kenttämiesten eli aktiivien kommenteista saanut jo sellaisen käsityksen, että Soini Suomeksi sanottuna teki vittuillakseen sinisille tämän abortti mölötykset ministerinä tietoisesti, kun hän ei enää ehdokkaana, ei muutkaan sitten pääse eduskuntaan. Eli Soinin selkäpuukko puhui karua jälkeä taas.
Miksi terho ja muut sanoutunut jyrkästi Soinin häiriköinnistä, vaan ottivat kuin lampaat vastaan.. Kuten olen monen arvion kuullut puhutaan todella 3-6 paikan menetys............ Mene ja tiedä, voi hyvinkin olla? - Anonyymi
"Terho: " puheenjohtajakisa on nyt käyty ja yhteistyöllä eteenpäin".
Loikkasi hetken päästä."
Tämä oli yksi irvokkaimmista tempuista. Terho onnitteli Twitterissä Halla-ahoa ja nimenomaan julisti "yhdessä eteenpäin". Ostaisitko Terholta käytetyn auton?- Anonyymi
En ostaisi. Kyllä tuollainen käytös kertoo olennaisen ihmisen sisimmästä. Ei luottamusta.
- Anonyymi
Eiköhän vaalitulos antanut selvän osviitan, mitä äänestäjät ajattelvat Terhosta ym?
- Anonyymi
Paljon on saanut Terho, Niinistö ja Lindström kehuja ja äänestäjät kaipasivat heitä vaalien jälkeen.
Kaikki ihmiset eivät ole niin raadollisia, että muita haukkuisivat.
He näkevät ihmisen ja yrittämisen ja arvostavat sitä-
politiikka on, niinkun elämäkin, muuttuvaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljon on saanut Terho, Niinistö ja Lindström kehuja ja äänestäjät kaipasivat heitä vaalien jälkeen.
Kaikki ihmiset eivät ole niin raadollisia, että muita haukkuisivat.
He näkevät ihmisen ja yrittämisen ja arvostavat sitä-
politiikka on, niinkun elämäkin, muuttuvaa.Petturien palkka on kuolema ja he ovat kuolemalla
kuoleva ja heitä ei tule enää näkymään taivaan kirjoissa.
- Anonyymi
MISSÄ EU SIELÄ ONGELMA
Populismi on politiikan uskomuslääkintää. Se kaupittelee ihmerohtojaan yhteiskunnallisin vaivoihin, jotka olisivat helposti hoidettavissa, kunhan nähtäisiin vähän vaivaa. Toisaalta monet politiikankin vaikeimmista ongelmista ovat sellaisia, ettei vakavasti otettavakaan politiikka niille paljoa mahda.
Sodat, konfliktit, ympäristötuhot ja kasvavat elintasokuilut ajavat väestöjä vaelluksille maista ja maanosista toisiin. Juuri se on oikeistopopulismin tärkein kasvualusta. Sillä on muka ratkaisu ongelmaan, jota ei kukaan osaa ratkaista, ainakaan nopeasti ja helposti. OTE HESARISTA
soinin hokemat on siis peruttu kaikki-kuka oli juudas sitten?- Anonyymi
Osa ihmisistä on helposti johdateltavissa ja peloteltavissa.
Hoetaan mamut sitä ja tätä ja herkkäuskoiset menee joukolla mukaan.
Länsimaiset ihmiset kuluttavat suurimman osan maailman luonnonvaroista.
Vähä kun luopuis jostain turhanpäiväisestä ja tukis esim. tyttöjen koulutusta köyhissä maissa.
Samoin länsimaissa on varallisuutta jota vois käyttää kastelujärjestelmien rakentamiseen merivedestä. Puuntaimien kasvatukseen ja metsien istuttamiseen Afrikassa. Heidän itsensä suorittamana. Näiden kansojen omaa yrittäjyyttään ja maansa rakentamista tulisi tukea. - Anonyymi
Jos nyt Afrikkaa aletaan auttamaan niin meidän pitää olla itse paikan päällä ja yhdessä rakentaa maata. Jos laitetaan vain rahaa niin se menee vääriin taskuihin. Afrikan maiden johtajat suurimmaksi osaksi elävät yltäkylläisyydessä ja kansa on rutiköyhää. Demokratia on vaikea laji eikä se ole Afrikan maiden johtajien suosiossa. Ongelma ei ratkea myöskään niin, että sieltä laivoilta pelastetaan tänne porukkaa. Siniset yrittävät koko ajan syyllistää tavallisia kantasuomalaisia. Afrikan ongelmat eivät ole meidän aiheuttamia, ne ovat Afrikan maiden ahneen ja häikäilemättömän johdon aiheuttamia
- Anonyymi
Ei siniset syyllistä ketään, eivätkä halua Suomeen laittomia maahanmuuttajia.
Työperäistä maahanmuuttoa, tarveharkinnan mukaan kannattavat.
Länsimaiset on menneet Afrikkaan. Sieltä on viety rikkaudet ja orjat tuotu aikoinaan. Linkissä on tietoa tuosta asiasta; ole hyvä.
https://historianet.fi/aoh/kilpajuoksu-afrikkaan
Olen samaa mieltä että auttamisessa pitää olla itse paikanpäällä. Ei Afrikkaan tarvitsekkaan rahaa viedä. Ohjataan kehitysapurahat laitteisiin joilla voidaan saada heidän oma maansa tuottamaan ruokaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982