Ongelmani on se, että ahdistun ihan hirveästi
kaikista oireista, jotka voivat olla vakavia.
Verikokeissa minulla todettiin jokin aika
sittenkohonnut trombosyyttiarvo 550 ja
tietysti löysin lääkärikirjasta heti kaikki
luuydinsairaudet. Kaikki muut veriarvot olivat
kyllä ihanteelliset. Minua pelottaa ihan
hirveästi mennä seuraavaan verikokeeseen sillä
pelkään, että veriarvo on edelleen noussut.
Tauti, jota pelkään on itseasiassa erittäin
harvinainen mutta jokuhan siihenkin sairastuu.
Miksihän se on aina se pahin vaihtoehto, joka
tulee mieleen?
kaikista oireista, jotka voivat olla vakavia.
Verikokeissa minulla todettiin jokin aika
sittenkohonnut trombosyyttiarvo 550 ja
tietysti löysin lääkärikirjasta heti kaikki
luuydinsairaudet. Kaikki muut veriarvot olivat
kyllä ihanteelliset. Minua pelottaa ihan
hirveästi mennä seuraavaan verikokeeseen sillä
pelkään, että veriarvo on edelleen noussut.
Tauti, jota pelkään on itseasiassa erittäin
harvinainen mutta jokuhan siihenkin sairastuu.
Miksihän se on aina se pahin vaihtoehto, joka
tulee mieleen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
joopasta joo.. täällä toinen samanlainen! mulla on sama ongelma kun sulla. jos on jotain oireita, niin eikun lääkärikirja, tai netin joku lääkäripalsta esille. ja eiku tauteja ehtimään. niimpä, miksköhän se on se pahin vaihtoehto, johon minä olen mukamas olevinaan sairastunut. kuuleppas, ku mulla on varmaan sata eri tautia, minä oon lääkärikirjasta löytänyt oireisiini älyttömästi sopivia tauteja. minä en edes halua käydä lääkärissä, kun pelottaa mitä sieltä löytyy. nyt olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa, koska ajattelusta tulee vaan hirveitä paniikkikohtauksia, ja ei voi olla normaalisti. mutta, kaikkihan me joskus kuollaan, halutaan tai ei. pelottavia ajatuksia..
Sama juttu täällä. Sairaus pelko muuttunut jo pakkomielteeksi. Joka ilta istun koneella etsimässä selitystä mitä kumallisimpiin oireisiin. Ahdistaa!!
Mitä, jos vaihtaisitte näkökulmaa ja etsisitte netistä ja käytännönelämästä merkkejä siitä, että olette terveitä!!!!!
Kyllä sen sitten tosiaan HUOMAA, jos vakava sairaus iskee. Itse elän nivelreumauhan alla neljättä kuukautta. Niveltulehdukset kiertävät, melkein koko ajan sattuu polveen, se on jäykistynyt suoraksi, en saa nukuttua hyvin, liikkuminen tosi hankalaa ja siksi myös työnteko. Ja haloo.. olen vasta 26.
Joten NAUTTIKAA elämästä! Jos pakkoajatukset häiritsevät liikaa, hakeutukaa hoitoon, mutta nauttikaa nyt hemmetissä elämästä, kun teillä on siihen mahdollisuus!
Mullakin alkaa tää sairauden (tai oikeastaan sairauksien) pelko tosiaan rasittaa elämää. Tälläkin hetkellä istun kyyneleet silmissä tässä koneella ja pelkään...Aina on jotain oireita, joista mä huolestun, sit eikun nettiin ja eikös täällä aina törmää ensimmäisenä siihen pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon.
Tää on oikeesti hemmetin rasittavaa. Mä en edes muista koska viimeksi olisin oikeasti ollut onnellinen ja ilman et oisin pelännyt jotain. Oon varmaan hulluksi tulossa, onneksi sentään tiedostan itsekin ettei tää ihan normaalia voi olla...
Joten kohtalotoverit, antakaa hyviä neuvoja miten tän sais helpottamaan...? Ei aina jaksais olla surullinen ja peloissaan:(
Kärsin aivan samoista oireista muutama vuosi sitten. Lopulta oireet pahenivat niin sietämättömäksi, että menin lääkäriin. Aloitin Seroxat-lääkityksen ja pikkuhiljaa oloni ja mielialani parani. Kaikki ruumiilliset oireet hävisivät ja olin taas oma iloinen itseni. Jatkoin lääkitystä puoli vuotta ja pikku-hiljaa lopetin. Menkää rakkaat ihmiset hakemaan apua!
Älä enää lue lääkärikirjaa...
hei vaan kaikille.
mulla on aivan sama juttu kun teillä. tällä hetkellä luulen sairastavi aivokasvainta tai jotain neurologista vaivaa. lääkärillä kävin toissapäivänä ja hän sanoi oireideni johtuvan niskoista ja muutuneesta ryhdistä. estää verenkierron päähän ja painaa hermoja -> aiheuttaa mitä erilaisempia tuntemuksia joita minulla on. aivokasvainta ei kuulemma ainakaan ole. täysin erilaiset oireet ja paljon rankemmat. erittäin pienellä todennäköisyydellä saattaisi olla jokin neurologinen tauti, kuten ms-tauti. mutta lääkäri itse ei siihen usko. mutta minä kyllä uskon. diagnoosiksi sain siis niskavaivat ja liian itsensä tarkkailun. hoito: fysioterapia ja psykologille juttusille.
mutta mielettömän rankkaa henkisesti tää elämä näitten pelkojen kaa. vie kaikki voimat ja masentaa. pilleritkin vaihdoin kun masentuneisuus lisäänty niitten myötä..
olisi kiva vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa?
hyvää kesää kaikille kuitenkin ja koitetaan jaksaa :).