Narsistista eronneeseen naiseen ihastuminen.

Anonyymi

Ihastuin entiseen vaimooni (vanha suola janottaa) Emme olleet nähneet yli 30 vuoteen. Minä olen jäänyt leskeksi 3 vuotta sitten, hän eronnut narsistimiehestään joitakin kuukausia sitten. Olemme pari pitkää puhelua jutelleet ja tavanneet kerran. Tämä juttu on jotekin jumissa, miten edetä. Hän kyllä käy terapeutin juttusilla tai puhelimitse yhteydessä. Terapeutti kysynyt heti minusta. Miten voisin auttaa häntä? Siis exääni. Lupasin rakkautta ja miehistä turvaa. Vielä ei ainakaan ollut valmis mihinkään suhteeseen. Jaksan kyllä odottaa niin viehättävää naista.
Tilasin tuon Outi Nevanlinnan juoksukengät kirjan joka käsittelee aihetta. Onko teille tuttu?

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuntematta tapausta tarkemmin sanoisin kuitenkin, että on varmasti hyvä, että varustaudut siihen, että suhteen solmiminen ja normalisoituminen ottaa hyvän aikaa. On viisasta, että tutustutte toisiinne ihan kaikessa rauhassa. Ilman narsistisuhdettakin ihminen on voinut muuttua 30 vuodessa vaikka miten paljon.

      En tiedä onko näistä ohjeiksi asti, mutta voin kertoa omalta kohdaltani, mitä toivoisin tulevalta kumppaniltani. Osa asioista voi olla ihan yleisiäkin, mutta osa toiveista liittyy kiinteästi narsistisuhteen jättämiin arpiin:

      - Kärsivällisyys ja sen hyväksyminen, että minulla ottaa aikaa luottaa toiseen ja antautua täysin uudelle suhteelle.
      - Kommunikaatio. Koen, että hyvälle perustalle rakentuva suhde vaatii avointa kommunikaatiota, puolin ja toisin. Jos itsellä ei ole kokemusta narsisteista, niin on varmasti vaikea ymmärtää täysin toisen kertomuksia. Ei varmasti olisi haittaa vaikka toinen perehtyisi narsismiin ja sen olemukseen ehkä jopa muiden tarinoihinkin. Itse tulen puhumaan täysin avoimesti kokemistani asioista ja analyyseistä miten ne vaikuttavat minuun vielä tänäkin päivänä. Samalla haluan kertoa, että mitkä asiat auttavat minua jättämään menneisyyden taakse ja ottamaan uuden suhteen sellaisena, kun se on. Toivon myös, että tuleva kumppanini kertoo ihan avoimesti mitä hän on elämässään kokenut ja millaisia arpia tms. häneltä löytyy. Kaikilla meillä on omat tarinamme vaikka ei narsistisuhteessa ole ollutkaan.
      - Totaalinen rehellisyys. Kun on elänyt narsistisuhteessa, niin valheita on tullut non stop ovista ja ikkunoista. Toivoisin, että uusi kumppanini olisi täysin rehellinen kaikessa. Varsinkin aluksi jopa korostetun rehellinen. Kun huomaa, että toinen on rehellinen ja rehellisyys on myös hänelle arvo, niin pikkuhiljaa luottamus kasvaa.
      - Lämpö ja rakkaus. Toisen aito arvostaminen ja kunnioittaminen. On erittäin tärkeää, että kumpikin tuntee olonsa turvalliseksi. Molemmilla on lähtökohtainen halu satsata suhteeseen, vaikka tulisi hankalampiakin aikoja. Kumpikin suhtautuu lämmöllä toiseen ja hänen elettyyn elämäänsä ja yhdessä voidaan katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa siitä parasta mahdollinen.

    • Anonyymi

      Tervehdys_

      Tervehdys! Minulle tuli sellainen miete, että kun nämä narsismiasiat ja uhriasiat ovat usein myös sellaisen tarkastelun alla jossa tutkaillaan sekä narsistien että heidän uhriensa elämää pitkässä juoksussa, niin mitä teille, sinulle ja sinun exällesi kuuluu sillä tavoin ajateltuna?
      En tarkoita että teissä olisi mitään erikoista ja välttämättä asioilla ei mitään tekemistä sen kanssa että exäsi joutui narsistin kelkkaan, ei siis välttämättä mitään.
      Mutta minkälaisena muistat hänet aiemmalta ajalta, mitä ne syyt olivat miksi erositte?
      Vai oliko liian suora kysymys?

      Muista että palsta anonyymi ja kannattaa ehkä vähän muunnella asioita joilla ei mitään tekemistä kyseisen ongelman kanssa (esim. asuinympäristö, lapsien ikä ja lukumäärä, omakin ikä ym. jos näitä tulee jutuksi...).

    • Anonyymi

      Ihan alkajaisiksi sanon että on narsistisen suhteen loppumisen jälkeen hienoa jos tapaa jonkun johon voi ihan oikeasti luottaa. Ja hyvä että jaksat odottaa, koska yksi iso virhe sinun puoleltasi olisi että alkaisit hoputtaa ja painostaa tätä naista. Minusta sinun ei pidä joka välissä puhua rakkaudesta, ei ainakaan oma-alotteisesti. Etene hitaasti! Suhteen solmiminen kahden puhelinkeskustelun ja yhden tapaamisen jälkeen on aika kova tahti - ihan muutenkin, ilman narsistista kokemusta. Tämä nainen on varmasti traumatisoitunut eikä kovin nopeasti halua uutta suhdetta. Jos hänelle tulee sellainen olo että hoputat ja painostat tai edes että kärsimättömänä odotat milloin hän on valmis suhteeseen, hän ehkä perääntyy ja lopettaa yhteydenpidon. Tee selväksi että sinulla on tunteita häntä kohtaan mutta että ymmärrät täysin jos hän ei kanssasi suhdetta ja että ystävyys riittää sinulle.
      Hyvä että luet sen Juoksukengät. Se on hieno kirja ja sen avulla pääset jyvälle siitä mitä ihastuksesi (ex-vaimosi) on joutunut kokemaan, Osta hänellekin oma kappale vaikak synttärilahjaksi. Kirjasta ei ole hänelle ainakaan haittaa, 99%:n todennäköisyydellä paljon apua. Mutta lue se ensin itse niin tajuat paremmin mitä hän on joutunut kestämään. Narsistiset suhteet ovat usein hyvin samanlaisia ja noudattavat usein tiettyä kaavaa. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.
      Täällä joku jo puhui tuosta rehellisyydestä. Totta!!! Ole hänelle ehdottoman rehellinen, älä valehtele hänelle pienimmissäkään asioissa. Narsistin suusta on tullut valhetta valheen perään. Valehtelun lisäksi ihastuksesi on kokenut jatkuvaa arvostelua ja komentelemista. Hän on ehkä tullut arvostelun ja määräilyn suhteen yliherkäksi, joten ole tarkkana ettet sano tai tee mitään minkä voi tulkita haukkumiseksi tai komentelemiseksi. Juoksukengissä on tästäkin asiasta enemmän.
      Jos teille kahdelle tulee rakkaussuhde, edetkää hänen tahdissaan. Monet narsistisessa suhteessa eläneet ovat seksuaalisesti traumatisoituneita, sekin on asia mikä sinun on hyvä tietää. Hän voi olla hyvin estynyt, täysin haluton tai ihan säikky. Seksi on narsistille vallankäytön väline, ei mitään muuta. Sellainen voi olla sinulle hyvin turhauttavaa ja loukkaavaakin, mutta jos niin on niin muista että se ei johdu sinusta.

    • Anonyymi

      Jos jotain hyvää haluaa etsiä narsistisuhteesta, niin omalla kohdallani on se, että varmasti en pidä mitään hyviä asioita enää itsestäänselvyytenä vaan annan niille suuren arvon. Minulla on narsistin lisäksi kaksi pitää parisuhdetta normaalin ihmisen kanssa ja näin jälkeenpäin ajateltuna olen pitänyt monia asioita itsestäänselvyytenä. Rehellisyys, avoimuus, toisen vilpitön tukeminen ja auttaminen, luottamus, aito rakkaus jne. näyttäytyvät itselleni tätä nykyä erittäin suurina arvoina ja hyveinä. Olen myös itse valmis rakentamaan ja vaalimaan niitä omalta osaltani.

      Suhteen rakentaminen ja syventäminen tulee varmasti viemään aikaa ja vaatimaan kärsivällisyyttä myös kumppanilta. Uskon kuitenkin, että arvet voivat parantua täysin, kun tiedostaa mitkä asiat kumpuavat entisistä kokemuksista ja mitkä ovat aidosti nykyisen parisuhteen omia haasteita. Jos uudessa parisuhteessa jaetaan samat arvot ja toimitaan niiden mukaan parhaalla mahdollisella tavalla, niin suhteesta voi hyvinkin muodostua paljon vahvempi ja terveempi kuin koskaan aikaisemmin kenenkään toisen kanssa. On hyvä tiedostaa, että se kaikki tulee vaatimaan kärsivällisyyttä ja työtä, mutta toisaalta tavoite on tavoittelemisen arvoinen.

      Valitettavasti uskon myös, että uusi kumppani tulee kohtaamaan epäilyksiä ja ehkä syytöksiäkin joihin ei ole välttämättä edes syyllistynyt. Narsistin toiminnasta voi muistuttaa ihan tavallisetkin toimintatavat, vaikka niitä ei ole suinkaan viety yhtä pitkälle kuin mitä narsisti tekee. Mutta näissä kohdissa ei ole muuta mahdollisuutta kuin puhua täysin avoimesti, puolin ja toisin. Jos molempien pyrkimys on päästä puhtaalle pöydälle, niin kyllä sinne varmasti päästään vaikka se aikaa ottaakin. Ja onhan sitä ihmisillä muitakin arpia kuin vain narsistin aiheuttamia, varsinkin jos elettyä elämää on jo enemmän takana.

      Lopuksi otan esiin vähän inhorealistisemman linjan. Olen pannut merkille, että palstalla on ihmisiä, jotka kirjoittelevat keskellä yötä ja heidän kirjoituksistaan ei saa mitään selvää. Toivottavasti he ovat ammattiavun piirissä. En tietenkään tiedä mikä tarina ja tilanne heillä on, mutta kyllä se aika huonolta valitettavasti näyttää. Sekin ihmetyttää, että ketjut narsistista eroon pääsemiseksi ja keinot oman itsen parantamiseksi jäävät aika tyngiksi, mutta sen sijaan totaaliset häröilyketjut kasvavat monen sadan viestin mittaisiksi. Jos tapaamasi nainen vaikuttaa olevan yhtään niin sekavassa tilassa olevalta kuin osa täällä, niin silloin ei kyllä kannata aloittaa mitään suhdetta vaan auttaa hänet ammattiavun piiriin ja äkkiä. Sitten joskus ajastaan voi katsoa miten tilanne hänen kohdallaan kehittyy. Pystyykö hän parantumaan ja nousemaan omaksi itseksekseen kaiken kokemansa jälkeen. En tiedä ovatko nämä hulluja puhuvat ihmiset täällä aamusta iltaan sekaisin vai ryöpsähtääkö tilanne vasta puolen yön jälkeen ihan hallitsemattomaan tilaan. Eikä ole heitäkään tarkoitus mollata vaan tuoda tämäkin olemassa oleva asia esiin. Ja toivon heille kaikille parasta mahdollista apua ja voimia parantumiseen.

      • Anonyymi

        Pystytkö

        Pystytkö SINÄ erottamaan eri kirjoittajat toisistaan edes?


    • Anonyymi

      Miten_kummassa

      Miten kummassa nämä vastaajat kykenevät näkemään kauvan sitten loppuneen suhteen jatkuvan vain sen perusteella että aloittaja pitää exäänxä viehättävänä? Eihän aloituksesta käy ilmi muuta kuin että kyseinen ap ihastunut exäänsä. Exä ei ole antanut vastausta edes.
      Edelleen kysyn mitkä olivat eron syyt?

    • Anonyymi

      Kuka täällä olettaa suhteen jatkuvan? Ei suhde ole edes alkanut. Kysehän on kaikissa vastauksissa ollut siitä onko edellytyksiä suhteen muodostumiselle ja mitä asioita on otettava huomioon. En myöskään ymmärrä miksi eroon syyllä olisi enää niin kauheasti väliä - sehän tapahtui 30 vuotta sitten. Alkuperäinen kysyi miten voisi auttaa tätä naista.

      • Anonyymi

        💡Minä_jos_kuka

        Minä jos kuka voin kysyä eron syitä vaikka se tapahtui kauvan sitten.
        Jos minun exäni 30 vuoden takaa ilmestyisi kukkakimpun kanssa mitä tahansa kainalossaan kertomaan että on ihastunut minuun niin lentäisi kuin leppäkeihäs kun heittäisin sen takaisin sinne mistä on tullutkin.
        Ja minä olen ystävällisluontoinen ihminen vielä...
        Mutta eron syyt on niin tarkkaan selvillä ja ne on tarkentuneet vielä matkassa, että mitään paluuta ei ole. Itseasiassa minä en edes puhuisi hänen kanssaan. Mutta kaikkea tuota väliltä löytyy.
        Minä en usko ihmien luonteen totaaliseen muutokseen. Ja kyse ei mistään niin pinnallisesta asiasta kuin liika alkoholin käyttö, vaan asiat on syvemmällä. Asiat on sellaisia että ne eivät muutu. Tiedän useita jotka kuvittelevat muuttuneensa niin paljon että heitä ei tunnista muka samaksi ihmiseksi. Sellaiseen en usko.
        Pohja kuvitteelliselle uudelle suhteelle on siellä menneisyydessä. Ja on hyvin oleellista minkälaisia syitä silloin oli eroon.
        On eri asia jos menneisyydessä joku ohi menevä romanssi... Sellainen voikin olla aivan loistava pohja suhteelle 30 vuoden kuluttua. Mutta eroon päättynyt avioliitto!!!???!!! Haloo!

        Mutta koska ap ei ole palannut palstalle ilmeisesti edes.. Vai käykö ehkä lukemassa ja nauramassa? Niin aloitus voi olla myös tälle palstalle tyypillinen provo.


      • Anonyymi

        Höpön_löpön

        "Alkuperäinen kysyi miten voisi auttaa tätä naista. "

        Höpön löpön.
        " Lupasin rakkautta ja miehistä turvaa. Vielä ei ainakaan ollut valmis mihinkään suhteeseen. Jaksan kyllä odottaa niin viehättävää naista."
        Mistään pyyteetömästä avusta ei ole kyse.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe