50 ikävuoden jälkeinen masennus

Onpa mielenkiintoinen toteamus sun aloituksessa. Vai voi tuollainen tunne ja olo tulla jo viidenkympin jälkeen, saatika minulla kuudenkympin! Minä olen kuvaillut tätä tunnetta, että outoja fiiliksiä eri paikoissa ja tilanteissa tulee tyyliin jotta mä en viihdy! Just se että kaikki on niin muuttunut, ja muuttuu, minkäänlaisessa asiassa ei ole ns. kodikasta, tuttua oloa ja toimintamallia.

Näin on ettei sitä nuorempana tajua ajan kulumista ja sitä ettei kaikkea voi siirtää tulevaisuuteen. Nuorena kuvitteli että kaikki on mahdollista ja kaikki mahtava on edessä päin. Tuntuu tutulta. Sitten tajuaa, kuinka tylsää ja arkista oli, enkä saavuttanut unelmiani kuten halusin. Jos on hyvin hoitanut itseään ja terveyttään niin on terveempi keski-iässä ja vanhempanakin ja koska aivot on lihas, niin niitä pitää treenata myös samoin kuin muutakin kropppaa. Vanheneminen on väistämätöntä, mutta miten vanhenee, riippuu paljolti itsestä. Ainut tapa välttää vanheneminen on kuolla nuorena.

Olisiko sellainen asenne hyvä, että tekee NYT niitä asioita ja nauttii NYT siitä mitä on, koska tajuaa, ettei tämä todellakaan jatku ikuisesti. Muuten kuuskymppisenä surkuttelee sitä, että oli viisikymppinen eikä siinäkään vaiheessa alkanut nauttia elämästä ja tehdä asioita jotka kokee tärkeiksi? Jos joka hetkessä näkee ne huonot puolet niin kuinka synkäksi elämän pitäisi mennä että osaa arvostaa sitä hyvää ja kaunista, mitä elämässä on? Ne on vaan niin pieniä asioita, että me pidetään niitä itsestään selvinä. Kuten kävelykyky, näkökyky, kuulo (itselläni kuulokojeet, millä onnekseni saan kuulla aika hyvin) kyky haistaa kukkia, eläimet, lapset, huumori, taiteet, musiikki ja taivaan sini ja ihana sade joka ropisee? Kannattaa mennä luontoon kun se lääkitsee mieltä ja kehoa. Kannattaisi opiskella jotain uutta, missä tuntee edistyvänsä, joku uusi kieli voi tuoda iloa, tai uusi käsityötaito. Meillä suomalaisilla on kaikki mahdollisuudet tehdä elämästämme hyvä, ja meillä on henkinen vapaus.

Olen usein lukenut ja katsonut dokkareita telkkarista ihmisistä, jotka vasta siinä vaiheessa kun vakava sairaus, joka johtaa pian kuolemaan, on totta ja huomaa että niitä jäljellä olevia päiviä on vain enää vähän. Silloin ajattelee, että haluaa aistia joka hetken täysillä ja miettii miksen elänyt täysillä silloin kuin olin terve, mutta annoin asioiden masentaa itseäni. Nyt on kaikki myöhäistä ja ohi ja joutuu jättämään kaiken elämän, elämättömänä.

Minä päätin 22-vuotiaana, että en halua kuolla tietäen, että en ole koskaan elänytkään kunnolla. Siitä sain rohkeutta tehdä asioita oman pääni mukaan, ja mennä mihin sydän ohjasi. Se ohjasi välillä vastoikäymisiin, mutta nekin on olleet tarpeellisia kehittymisen tiellä. Saavutin jotain mutta paljon jäi saavuttamatta. Kun on vaikeaa, niin sitten osaa arvostaa sitä hyvää ja onnea mitä murusina maailmalla on. Ei kenenkään olotila ole jatkuvaa onnea vaan suurin osa elämästä on harmaata ja onneksemme tasaista. Ei olisi kovin mukavaa joutua olemaan pelossa ja sodassa tai kodittomana nälissään. Niin moni maailmalla joutuu.

Elämä ei ole loppu kuules vielä 50-vuotiaana, vaan voit tehdä tästä vuosikymmenestä itsellesi hyvän, jos itse tahdot.

Sinänsä masentuminen ei liity suoranaisesti ikääntymiseen. Jokin muu homma siellä taustalla on. Itse olen yli 60 vuotias ukkeli enkä koe itseäni masentuneeksi vaikka moni asia on jäänyt niin´sanotusti tekemättä ja pahasti vaiheeseen. Suku ja linja sammuu minun osaltani tähän. Tietyt valinnat jäi tekemättä sen homman osalta. Tuhkaa palleissa. Vähän harmittaa mutta en koe suurta masennusta asiasta. Enempikin panostan asioihin mihin voin itse vaikuttaa juuri nyt. Niitä juttuja on valtavan runsaasti. Elämä on rajallinen keissi meillä jokaisella. Jokainen hetki on arvokas kasvamisen ja oppimisen paikka itselle. Kokeilee juttuja, erehtyy,onnistuu ja oppii. Tärkeintä että vaihtaa riittävän usein levyä ja biisiä. Jos joka päivä toistaa samat rutiinit ilman variaatioita niin elämä varmasti tuntuu masentavalta ja turhalta. Elämä solahtaa silloin vauhdilla. Liian tapahtumaköyhä ja varovainen ote elämään on kasvualusta masennukselle ja dementialle. Itsetutkistelu on hyvä asia. Paperille ylös. Voi löytyä asioita joista saa olla jopa kiitollinen. Myös niin että tekee itsellensä pientä listaa asioista joita kannattaa kokeilla ja testata. Voi löytyä uusia harrastuksia ja ihmissuhteita. Rohkeutta ja uskallusta vaihtaa arkirutiinejansa uusiksi. Tsemppiä.

Hei, kiitos kaikille vastanneille. Sain ajattelemisen aihetta. Hyvää kesän jatkoa.
T. Aloittaja🙂

tässä yksi monista konsteista ehkäistä 50-ikävuoden jälkeistä masennusta,
eikö totta ? :) Ja pirun hyvä !

https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/00e26163-c35d-4979-a2d2-aa20f2593e98