Nyt kun Suomalaiset ovat alkaneet uskaltautua ottelemaan ulkomailla, niin faktat ovat nousseet tiskiin. Suomalaisilla ei ole mitään asiaa sinne.
Alamme olemaan siinä tilanteessa kuin nämä Latvialaiset, Liettualaiset jne. Eli meitä palkataan sinne nousevien kykyjen tykinruuaksi. Siltä tämä nyt vahvasti näyttää. Rahkeet eivät riitä, eivät riitä alkuunkaan. Pärjäämme vanhojen entisten jo jäähdyttelemässä olevien mestarien eläkerahoja tienaavien nyrkkeilijöiden kanssa, tai sitten juuri suomeen roudattavien yllämainittujen tykinruokien kanssa.
Tatli on Euroopan mestari, hieno homma, mutta MM haaveet voinee jo unohtaa. Aminin kanssa sama juttu, hieno Euroopan mestaruus ja hyvä oli, että ei MM otteluihin lähtenyt. Näiden molempien herrojen EM-taso on ja oli ehdoton maksimi, koska sielläkin oltiin juuri niillä kykyjen ylärajoilla,
MM tasolla mellastavat sellaiset nyrkkeilijät, jotka ovat ns. syntyneet kehään ja heitä ei voiteta puolustusnyrkkeilyllä ja pakittelemalla. Koivula yritti eri tyylillä, mutta siinäkin pitää tapahtua se onnenkantamoinen heti alussa, tai se on menoa, kuten viimeksi nähtiin. Ei tästä tietenkään nyrkkeilijöitä pelkästään voi syyttää, en toki sitä väitä, että Suomalaiset nyrkkeilijät treenaisivat riittävästi, en usko että treenaavat. Mutta se, onko valmennus oikeaa (päivitettyä nykytyyliin) ei varmasti ole.
Suurin syy lienee syvemmällä. Suomessahan ei nyrkkeilyä tueta alkuunkaan samalla tavalla, kuin sitä tuetaan maissa, joista näitä mestareita tulee, siis jo nuoresta iästä lähtien. Britit ovat nousseet kohisten Euroopassa ja ovat jo mielestäni liki ykkösmaa tällä hetkellä. Siellä käydään jo kouluikäisestä kaikki nyrkkeilyakatemiat läpi, eli nuorilla kavereilla on valtavat määrät amatööriotteluita, joten he eivät ole jo vanhoja kavereita siirtyessään ammattilaisiksi. Suomessa ei voi pärjätä huipputasolla kuin hiihdossa ja jääkiekossa. Jääkiekkokin on niin marginaalilaji maailmalla, että sitä ei voi verrata siinä mielessä nyrkkeilyn kovuuteen, kun peilaa harrastajamääriin.
5486456834
Ikävä totuus tullut esille!
6
69
Vastaukset
- Anonyymi
Joo
Ainoa jolla on mitään saumaa on Pera Keita
Hän on opiskellut turpaanveto akatemiassa kehässäolon kandidaatiksi - Anonyymi
Voittaisi nyt joskus joku suomalainenkin vieraskehässä MM-vyön, mutta ei kukaan, miehet ei voita mitään, ei ottelun ottelua. Heleniuskin häviää tuon seuraavan matsinsa, menee kipsiin taas , oli onni onnettomuudessa
että Katie Taylor ei ollut Ewan painoluokassa, muuten tuo ainoakin MM-vyö olisi mennyt, seuraavassa matsissa se ei ehkä mene mutta jos Ewa voittaa,seuraavaa ottelijaa Mikaela Meyeriä vastaan se voi mennä. Eikai tuo Mäki ala kulkeen Ewan kanssa tuolla amerikoissa? Ei hyvä. - Anonyymi
Ewa ride Forrester! Muuta ei tarvittu ja tie amerikkaan aukesi. Kun ratsasti Eric Forresterin kyrvällä.
- Anonyymi
No niin. Mäki sitten meni ja teki juuri niin kuin aloituksessani kirjoitan. Tykinruokaa Suomeen. Tällä kertaa tuotetaan Tatlille vastus Nigaraguasta herran nimeltä Berman Sanchez muodossa.
Mies ei nyt niin vanha ole, 35 vuotias, ammattilaisuraa kuitenkin takana jo 17 vuotta, ei mitään merkittäviä otteluita. Yksi kova mies ollut vastassa tuolla 2012-13, eli Jorge Linares. Toki tuo ottelu on TKO:lla hävitty.
Itse en edes ymmärrä, mikä idea Linaresilla on ollut antaa Sanchezille ottelu noina aikoina. Onko siellä takana sitten ollut joku ottelun peruuntuminen ja pitänyt sitten paikata ilta vastustajalla kenellä hyvänsä, mene ja tiedä.
Itse näkisin, että tämä on maksavien katsojien kusetusta. Sen ymmärrän, että MM-tason kavereiden kanssa on ihan turha Tatlin enää lähteä sooloilemaan,
Ymmärrän senkin, että näitä kavereita on aika halvalla saatavilla, mutta kyllä nyt Euroopan mestarille pitäisi saada vastustaja edes läheltä omaa tasoa. Tatli on kuitenkin ihan hyvässä kunnossa vielä, eikä tämän kaltaiset ottelut palvele ketään.
Tästä haetaan "näyttävä" keskeytysvoitto, kun Bermanin otteluhalut hiipuu kaukana kotimaastaan kovaa koti-ikävää potien, kylmäkin kaverilla tuntuu luissa ja ytimissä. Tatlilla ei ole kuin menetettävää tässä ottelussa.
567456746734 - Anonyymi
Harvakseltaan ottelee, 7 ottelua 7 vuodessa, kertoo jo tuostakin että journey on ammattina. Pienikin on 10 senttiä lyhempi kuin Tatli, hyvä lyödä muusiksi nurkkaan. Kuinkahan se on päässyt toista kovaa kaveria Miquel Bercheltiä vastaan otteleen 2012 ISF -tittelistä. Häviten tko tuomiolla tietenkin. Näyttävä keskeytysvoitto tuosta kaverista on huono astinlauta mihinkään MM-tason otteluun.
Tatli tarvii kovuutta kehään, eikä sen ulkopuolelle mutta taitaa olla jo myöhäistä. - Anonyymi
Ranking noin 500 päälle boxrecissa. Odotan Mäen kehuja miehestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1193782
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232912Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122461- 461971
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2431640Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt441575- 321547
- 281360
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201346- 951201