Lavatanssit, tanssin iloa, vai hikistä suoritusta.

Kauan lavatansseja harrastaneena, olen huomannut vuosikymmenten aikana lavatanssien muutoksen konkreettisesti. Silloin nuorena, kun aloin harrastaa lavatansseja, tanssimaan mentiin tanssin tuomasta ilosta, kavereiden tapaamisesta, musiikista. Asklellet ei olleet tärkeintä, eikä ollut alan *huippuja*, jokainen meni omalla tyylillään, eikä sitä kukaan katsonut kieroon, pää-asia oli, et kaikilla oli hauskaa.
Tämän päivän lavatanssijoita kun seuraa, porukka on hyvin totisia suorittajia, pyyhkeet taskussa. Askeleet, kuviot kaikki pitää olla hallinnassa, ennenkuin uskaltaa lavatansseihin mennä. Jotenkin tuntuu, että on muttunut enenmänkin urheiluksi, kuin tanssista nauttimiseksi,,,,miksi näin? Muutaman muusikonkin kanssa olen tästä jutellut, ja he ovat kertoneet tämän myös huomanneensa. Ei enää tee mieli mennä parkeettia kuluttamaan,ja saada arvostelua osakseen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

samaa olen ajatellut .! nuo nykyajan tanssijat jotka heiluu kuin heinämiehet vievät hirveästi tilaa niin että ei meinaa lavalle sopia ja nuitten tanssi opettajien tulisi opettaa sitä perinteistä tyyliä tanssilavolla eikä vain tuollaista että valtaavat koko tanssi lavan meinaan nuo nyky ajan rytkytansijat ja miten tuossa rytkytanssissa pystyy keskustelemaan tanssi kavanjeerin kanssa ja muutenkin on niin rumaa katsottavaa tuo rytkyttäminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kauan lavatansseja harrastaneena, olen huomannut vuosikymmenten aikana lavatanssien muutoksen konkreettisesti. Silloin nuorena, kun aloin harrastaa lavatansseja, tanssimaan mentiin tanssin tuomasta ilosta, kavereiden tapaamisesta, musiikista. Asklellet ei olleet tärkeintä, eikä ollut alan *huippuja*, jokainen meni omalla tyylillään, eikä sitä kukaan katsonut kieroon, pää-asia oli, et kaikilla oli hauskaa.
Tämän päivän lavatanssijoita kun seuraa, porukka on hyvin totisia suorittajia, pyyhkeet taskussa. Askeleet, kuviot kaikki pitää olla hallinnassa, ennenkuin uskaltaa lavatansseihin mennä. Jotenkin tuntuu, että on muttunut enenmänkin urheiluksi, kuin tanssista nauttimiseksi,,,,miksi näin? Muutaman muusikonkin kanssa olen tästä jutellut, ja he ovat kertoneet tämän myös huomanneensa. Ei enää tee mieli mennä parkeettia kuluttamaan,ja saada arvostelua osakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu