Tiedättekö edes itse että mitä te ylistätte, tai minkä puolesta julistatte???
Yleensä tuollaiseen palvontaan on olemassa jokin syy, jotain konkreettista tai tässä tapauksessa jotain oikeasti olemassa olevaa.
Onhan tätä kysytty teiltä ennenkin, mutta yhtään järkevää ja loogista vastausta ei vaan ole löytynyt.
Sen sijaan on kyllä käynyt hyvin selväksi ettei yksikään teistä ole koskaan edes käynyt siellä, ettekä te tiedä yhtään mitään Venäjästä, tai venäläisistä oloista.
Niin että paljastakaa nyt joku syy tuolle sokealle palvonnalle, aika vaikea sitä on ymmärtää jos se perustuu ainoastaan Suomivastaisuuteenne, tai silkkaan katkeruuteen.
Kai te edes sen tajuatte ettei kukaan teitä väkisin pidä täällä Suomessa, siis että olette vapaita lähtemään johonkin 'parempaan'' paikkaan vaikka heti?
Jos voisi saada edes yhden asiallisen vastauksen asialliseen kysymykseen?
Reilu kysymys Venäjän ylistäjille.....
421
147
Vastaukset
- Anonyymi
Jos tässä joku palvoo se on avaaja.
Hän on niin aatteeseensa hurahtanut että kaikki jotka hänen aatemaailmaansa hiukankaan kyseenalaistaa hän ja heimolaisensa yrittää tehdä arvostelijasta yhtä toispuolisen kuin on itsekkin.
Hän on : " sitten nimityksiä kusilammikosta Putinin trolliin ja Venäjän ihailijaan"
Kaikki tämä vaikka syytetty henkilö ei ole puhunut kyseisistä asioista mitään.
Vastaus ongelmaasi löytyy siis omasta päästäsi.
Olisiko tässä asiaa.- Anonyymi
Aloittaja esitti ihan perustellun kysymyksen. Sinulla ei ollut lainkaan vastausta siihen, vaan selitteli kaikenlaista.
- Anonyymi
''Hän on niin aatteeseensa hurahtanut että kaikki jotka hänen aatemaailmaansa hiukankaan kyseenalaistaa hän ja heimolaisensa yrittää tehdä arvostelijasta yhtä toispuolisen kuin on itsekkin.''
Vai niin, no kerrohan nyt sitten kaikille että mikä se ''aate'' mahtaa olla ja miten se ilmeni avauksessa?
Katsos kun tuo ihmisen äly ilmenee monin eri tavoin ja yksi tapa on se että pystyy perustelemaan ''puheensa''.....
Vähä-älyiset eivät yleensä pysty perustelemaan väitteitään, he vain väittävät. - Anonyymi
''Olisiko tässä asiaa''
Joo ei ollut, yritä uudestaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja esitti ihan perustellun kysymyksen. Sinulla ei ollut lainkaan vastausta siihen, vaan selitteli kaikenlaista.
Venäjä on hieno maa, käynyt useasti ja ihmiset todella vieraanvaraisia. Luonto hakee vertaistaan, kaunis maa kaikinpuolin. Toki ongelmiakin on, mutta niin on Suomessakin. Täällä ne osataan vaan peittää paremmin.
En ihannoi Venäjää enkä Yhdysvaltoja millään tavalla. Natolle sanon EI, ja se perustuu vaan minun omaan aatteeseen.
Kaikki aseisiin ja toisten hallintaan perustuvat järjestöt kertoo ihmisen kehityksen vajavaisuudesta, eikä tee minuun vaikutusta millään tasolla. Ihmisistä olisi parempaankin ja valmiudet kehittyä, mutta ehkä sitten joskus....
- Anonyymi
Erittäin hyvä aloitus, Onko Venäjän trolleilla sitä mynää vastata?
- Anonyymi
Aloittajan jutussa ei ole päätä eikä häntää, samantasoisia ne ovat aina.
- Anonyymi
Niin verrattuna sinun aloituksiisi on ainakin asiallinen ja rehellinen, siinä kun ei heti paranneta aidsia, tai rakenneta kenkälaatikon kokoisia ydinvoimaloita niin että koska sinulta saadaan jotain näyttöä noista jankutuksista?
Taidat sinä olla ihan viimeinen ihminen täällä ketään muuta arvostelemaan, kun et ole vieläkään onnistunut yhtäkään kommenttia kirjoittamaan valehtelematta.
- Anonyymi
Suomessa on eri aikoina ollut erilaisen motiivein liikenteessä Venäjän mielistelijöitä. 1800-luvun alussa Suomen ruotsinkielistyneen säätyläisten joukossa, mm. Ylempien upseerian parissa juoniteltiin sen puolesta että Venäjä miehittäisi Suomen, antaisi sille autonomian ja ruotsinkielinen yläluokka johtaisi sitä Maailman tappiin saakka. Kävikin niin että 1850-luvulta alkaen Keisari suojelikin suomenkielisten oikeuksia. Tämä "petos" kaivelee yhä suomenruotsalaisia.
Sortovuosina isänmaalliset suomalaiset haaveilivat itsenäisyydestä. Osa jopa lähti 1-Maailmansodan aikana sotilasoppiin Saksaan, siis syyllistyivät maanpetokseen ;)! Vankka osa mm. Kokoomuksen senaattoreista ja talousvaikuttajista olivat kaikkea itsenäisyyshumpuukia vastaan ja Venäjän puolustajia. Pitivät itsenäisyyttä vaarallisena Suomen taloudelle.
Kun Venäjällä puhkesi vallankumous, olivat SDP ja kommunistit valmiita liittämään Suomen Neuvostovenäjän yhteyteen. Sodan jälkeen näemme sen isänmaallisen voiman nostavan päätään jota voi verrata nykyajan perussuomalaisiin eli Lapuan liikkeen, Akateemisen karjalaseuran ja IKL:n. Nämä voimat halusivat voimakkaan ja riippumattoman Suomen.
Sodan jälkeen maan alta tulleet kommunistit olivat täysin Neukkujen työrukkasia. Lopulta kaikki puolueet olivat rähmällään NL:n edessä. Puhuttiin "liturgiasta" kun hyviä suhteita kehuttiin. Tavallinen kansa näki kusetuksen läpi, kuten nyt näkee EU:n, Naton, homohypetysen ja monikultturisuuden.
Venäjästä on nyt tullut "pahis" koska tarvitaan vastavoima tai esirippu todellisen Suomen tuhoamisen suhteen. Venäjä ei uhkaa meitä vaan EU ja Yhdysvaltojen johtama Nato. Nämä ovat vieneet meidän itsenäisyytemme, luonnovarat ja lopulta suorittavat kansanvaihdon ( murhan) Lähi-itäläisten ja afrikkalaisten avulla.
Voi sanoa että "liberaalit ja edistykselliset " voimat ovat vihanneet Suomen itsenäisyyttä ja suomalaisuutta viimeiset 140 vuotta.- Anonyymi
Teistä Ruotsin mielistelijöistä ei pääse kerta kaikkiaan eroon 200 vuodessakaan. No, onhan se Ruotsi kuitenkin ollut aivan ok naapuri. Venäjä voi kyllä pysyä omissa oloissaan. Teille natotajille. Britannia, Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada julistivat sodan Suomelle 7.12.1941 Yhdysvaltojen painostuksesta. Se niistäkin paskiaisista. Paras olla aivan omillaan.

En ole kuullut aikaisemmin että Yhdysvallat olisi vaatinut Isoa-Britanniaa, Australiaa, Uutta-Seelantia ja Kanadaa julistamaan sodan Suomelle. Tuntuu oudolta myöskin ottaen huomioon ettei Yhdysvallat itsekään julistanut sotaa Suomelle. Myöskään Wikipedia (katso https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jatkosota ) ei mainitse Yhdysvaltoja tässä yhteydessä mutta mainitsee sen sijaan Neuvostoliiton. Wikipedia kertoo asiasta seuraavasti: ”Neuvostoliitto vaati useaan otteeseen Britanniaa julistamaan sodan Suomelle. Britannian pääministeri Winston Churchill lähetti marsalkka Mannerheimille henkilökohtaisen, yksityisen ja salaisen kirjeen, jossa hän pahoitteli, että Britannia joutuu piakkoin julistamaan Suomelle sodan. Churchill myös kehotti Suomea olemaan ylittämättä vanhaa rajaa. Kirjettä säilytetään Britannian Imperial War Museumissa.[37]
Yhdistynyt kuningaskunta katkaisi diplomaattisuhteet 1. elokuuta ja uhkasi sodalla 22. syyskuuta, jollei etenemistä katkaistaisi. Suomen liityttyä antikomintern-sopimukseen 25. marraskuuta Britannia jätti ultimaatumin, jossa se vaati vihollisuuksien lopettamista 5. joulukuuta mennessä. Jäätyään ilman tyydyttävää vastausta Lontoo ilmoitti Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta sodanjulistuksesta Suomelle. Suhteet ulkomaihin huononivat Suomen joukkojen edetessä. Varsinaiset sotatoimet maiden välillä rajoittuivat kuitenkin jo aikaisemmin 30. kesäkuuta tapahtuneeseen Suomen Liinahamarin pommitukseen. Myös Australia, Kanada ja Uusi-Seelanti toimittivat Suomelle sodanjulistuksen.”
- Anonyymi
Eipä tunnu tulevan vastausta, siis järkevää vastausta.
Aloittajalta ihan asiallinen kysymys.
Saattaapi olla etteivät nämä venäjänkätyrit ole edes olleet venäjällä ja eivät ainakaan tiedä oloja mihin venäläiset ovat joutuneet ihan huonon hallinnon seurauksena.- Anonyymi
Missä asiallinen kysymys viipyy?
Aloituksen perusteella sellaista ei ole. 'ylistätte, puollatte'?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä asiallinen kysymys viipyy?
Aloituksen perusteella sellaista ei ole. 'ylistätte, puollatte'??Opettele lukemaan suomenkieltä, josko auttaisi reppanaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä asiallinen kysymys viipyy?
Aloituksen perusteella sellaista ei ole. 'ylistätte, puollatte'??Kerro kerro tiltu mikä venäjässä saa molon nousemaan? Kerro kerro onko se vain rahan voima ja sen takia ylistätte tuota kurjuutta ja valloitushalukkuuta?
- Anonyymi
Asiallinen kysymys, se uupuu yhä?
- Anonyymi
Mikä on aloittajan ongelma?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on aloittajan ongelma?
Ongelma on lukutaito ja edes välttävä ymmärrys, eikä se ole aloittajalla.
- Anonyymi
Tässä nähdään venäjänkätyrin ymmärrys.
Ei siis ihme että laulavat aina venäjän pillin mukaan.
- Anonyymi
Nämä aloitukset ovat esimerkki pelkästä provosoinnista ja siitä, miten haluttaisiin keskusteluja rajattavan.
Elikkä mielipide Venäjästä PITÄÄ olla negatiivinen, jos se on jotain muuta, vaaditaan selitys?
Ja ollaan niin vapaassa maassa, ja vapaa ilmaisunvapaus...että oikein puistattaa.
Aloittaja voitaisiin panna häpeäpaaluun mennen tullen.- Anonyymi
Äläs ny, voisit vaan vapaaasti kertoa kokemuksistasi, miksi toimit niin kuin toimit.
Eihän täällä kukaan ole rajoittamassa mitään, päinvastoin jos kerrot nyt vaan niin ehkäpä siis ehkäpä joku liittyy karavaaniisikin : ) - Anonyymi
Turhia aloituksia turhine kysymyksineen.
Ongelmaa taitaa olla omassa päässäsi? - Anonyymi
''Elikkä mielipide Venäjästä PITÄÄ olla negatiivinen, jos se on jotain muuta, vaaditaan selitys''
Höpö höpö, tokihan jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen mutta silloin kun sitä jatkuvasti julistetaan niin silloin on myös ihan perusteltua kysyä että mitä oikein ylistetään.
Se kun ei koskaan käy ilmi noista teikäläisten julistuksista, jokuhan voisi todeta että täysin ympäripyöreätä paskanjauhantaa.....
Kun ette itsekään tiedä että mitä oikein ylistätte, siksi kai avauksessa kyseltiinkin ihan todellisia perusteita. - Anonyymi
''Aloittaja voitaisiin panna häpeäpaaluun mennen tullen''
Jotenkin luulen että enemmän löytyy syytä pistää sinut siihen häpeäpaaluun, asiaahan voisi tiedustella vauvapalstan (sinuun) vittuuntuneilta käyttäjiltä tai virkavallalta joka sinut sieltä poisti.
Mitäpä luulet kumpi teistä lähtisi roikkumaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Aloittaja voitaisiin panna häpeäpaaluun mennen tullen''
Jotenkin luulen että enemmän löytyy syytä pistää sinut siihen häpeäpaaluun, asiaahan voisi tiedustella vauvapalstan (sinuun) vittuuntuneilta käyttäjiltä tai virkavallalta joka sinut sieltä poisti.
Mitäpä luulet kumpi teistä lähtisi roikkumaan?Samaa mieltä, rommeli se jakaa paikkoja häpeäpaaluun vaikka itseoikeutetusti kuuluisi ensimmäisenä siihen.
Ja siinäkin mielessä historia toistaa itseään, kaikki kysymykset ovat rommelille liian vaikeita.
- Anonyymi
Entiset taistolaiskommunistit ovat nyt Venäjän kapitalistisen järjestelmän kannattajia ja nyökyttelevät hyväksyvästi Putinin sotatoimille.
Kun Neuvostoliitto sitten lopulta luhistui, jäljelle jäivät kuitenkin iso Venäjä ja Putiniin henkilöitynyt imperialismi
Koira, joka kerran oli rakastunut isäntäänsä, pysyi herralleen uskollisena loppuun asti. Täysin kaheliahan tällainen toiminta on. - Anonyymi
Tukholma syndrooma on myös monen Venäjän palvojan taudinkuva.
Neuvostoliitto uhkasi Suomea niin kauan ja aktiivisesti, että siihen samastuneille kelpaa nyt aivan yhtä hyvin Putinin Venäjä.
Tukholman syndrooma tuli kuuluisaksi 1973 panttivankikaappauksessa, jossa pankkiryöstäjä tunsi vangittujensa suhtautuvan häneen kuin Jeesukseen. - Anonyymi
Kun tottui nuolemaan Kremlin punafasistien p....ttä niin rosvokapitalisti Putininkin kelpaa korvikkeeksi.
Ei kai siinä muuta syytä ole. - Anonyymi
Taistolaisuus oli kuin kiihkouskovaisuutta. Neuvostoliittoa palvottiin kuin jumalaa.
Korvikkeeksi ei käy muu kuin Venäjä vaikka se on mahdollisimman kaukana kommunismista.
Hämärin keinoin rikastuneet miljardöörit pitää valtaa ja suuri osa kansasta elää köyhyydessä. - Anonyymi
Arvasin että on liian vaikea kysymys, liikaa sanoja ja nekin liian vaikeita eipä ihme että ryssänasselta napsahti kuuppa jumiin.
- Anonyymi
Mutta ompas teidän Natonuolijoitten lisäkysymykset ja omat kommentit sitäkin laadukkaampia..
- Anonyymi
Natonuolijat, tai miksi niitä pitäisi kutsua, ainoa rooli on häiriköinti.
Tuo aloitus osaltaan on selvä näyttö, aloitus johon kyseltiin vastausta, vaikka asiallista kysymystä ei ole esitetty ensinkään.
Tällä aineksella ei ole kykyjä esiintyä asiallisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Natonuolijat, tai miksi niitä pitäisi kutsua, ainoa rooli on häiriköinti.
Tuo aloitus osaltaan on selvä näyttö, aloitus johon kyseltiin vastausta, vaikka asiallista kysymystä ei ole esitetty ensinkään.
Tällä aineksella ei ole kykyjä esiintyä asiallisesti.''Tällä aineksella ei ole kykyjä esiintyä asiallisesti.''
Eikä kykyä parantaa aidsia, tai rakentaa kenkälaatikon kokoisia ydinvoimaloita.
Mutta varmasti valehtelevat vähemmän kuin sinä ja ovat paljon asiallisempia.
- Anonyymi
Viestiketjun avaajan viesti oli kiinnostava siinä mielessä, että se oli hieman provosoiva ja polarisoiva. Itse olen pragmaattinen Naton kannattaja. En omaa intohimoa siihen liittymistä kohtaan, tai ainakaan kiirettä juuri nyt, mutta liittyä olisi pitänyt jo yli 20 vuotta sitten. (esim. v.1996-99).
Olen käynyt Venäjällä jo satakunta kertaa ja pidän Venäjästä. Harmi etten ole päässyt käymään USAssa vielä kertaakaan. Arvostan molempia maita. Olen pragmaatikko tässä ja koitan kuunnella vain järjen ääntä.
Te Nato-vastustajat kärsitte Venäjä-pelosta. Venäjä-Fobiasta.- Anonyymi
#Te Nato-vastustajat kärsitte Venäjä-pelosta. Venäjä-Fobiasta.#
Osuiko, olikohan johdonmukainen kommentti?
Naton vastustajilla ei ole lähtökohtaisesti Venäjän pelkoa, miksi olisi?
Ollaan lähinnä huolisaan liittymisen jälkeisistä seurauksista, siis idänsuhteista.
Vain idiootti väittää, ettei sillä ole merkitystä. - Anonyymi
”Ollaan lähinnä huolisaan liittymisen jälkeisistä seurauksista, siis idänsuhteista.Vain idiootti väittää, ettei sillä ole merkitystä.”
On turha kuvitella niin absurdia ajatusta, että Venäjä hyökkää johonkin maahan SIKSI, että maa liittyy Natoon.
Päinvastoin! Esim. Puolan suhteet Venäjään paranivat liittymisen jälkeen kun Venäjä ymmärsi, ettei se enää painostamalla saavuta mitään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
#Te Nato-vastustajat kärsitte Venäjä-pelosta. Venäjä-Fobiasta.#
Osuiko, olikohan johdonmukainen kommentti?
Naton vastustajilla ei ole lähtökohtaisesti Venäjän pelkoa, miksi olisi?
Ollaan lähinnä huolisaan liittymisen jälkeisistä seurauksista, siis idänsuhteista.
Vain idiootti väittää, ettei sillä ole merkitystä.''Naton vastustajilla ei ole lähtökohtaisesti Venäjän pelkoa, miksi olisi?''
Hyvä kysymys!
Ja kuitenkin te maalailette jatkuvasti sitä kuinka Venäjä kostaa Suomelle jos liitymme Natoon, eli kyllähän te pelkäätte.
Eipä ole näkynyt yhtään Naton kannattajan kommenttia jossa itkettäisiin huonot housussa sitä kuinka Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsennyyteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Naton vastustajilla ei ole lähtökohtaisesti Venäjän pelkoa, miksi olisi?''
Hyvä kysymys!
Ja kuitenkin te maalailette jatkuvasti sitä kuinka Venäjä kostaa Suomelle jos liitymme Natoon, eli kyllähän te pelkäätte.
Eipä ole näkynyt yhtään Naton kannattajan kommenttia jossa itkettäisiin huonot housussa sitä kuinka Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsennyyteen.''Ja kuitenkin te maalailette jatkuvasti sitä kuinka Venäjä kostaa Suomelle jos liitymme Natoon, eli kyllähän te pelkäätte''
Juurikin noin, kommenteistaan se pelkuri tunnetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ollaan lähinnä huolisaan liittymisen jälkeisistä seurauksista, siis idänsuhteista.Vain idiootti väittää, ettei sillä ole merkitystä.”
On turha kuvitella niin absurdia ajatusta, että Venäjä hyökkää johonkin maahan SIKSI, että maa liittyy Natoon.
Päinvastoin! Esim. Puolan suhteet Venäjään paranivat liittymisen jälkeen kun Venäjä ymmärsi, ettei se enää painostamalla saavuta mitään!Hyökkäsihän Venäjä Georgiaan ja Ukrainaan estääkseen näiden lähentymisen länteen ja mahdollisen Natojäsenyyden.
Yritän vastata. Toivottavasti miellyttää. Eli en ole Naton kannattaja, mutten silti ihaile Venäjää sen kummemmin kuin Ruotsia, Viroa tai Norjaa.
Mielestäni hyvät suhteet ovat aina parempi kuin uhittelu/pelottelu.
Talvisodassa USSR hyökkäsi. Sitä johti sekaisin oleva ukko nimeltä Stalin. Hän ei muuten ollut venäläinen.
Lenin sen sijaan edesauttoi huomattavasti Suomen itsenäistymistä.
Olemme eläneet yli 70 vuotta rauhassa ja sovussa. Pitäisikö meidän pelätä, että Ruotsi hyökkää?
Olimmehan Ruotsin vallan alla satoja vuosia. Venäjän vallan olimme suurruhtinaskunta. Eli lähes itsenäisiä, mutta ei oltu itsenäisiä.
Naton sijaan uhmaisin EU:a, koska Venäjä on kuitenkin maailman 7:ksi rikkain valtio ja mielellään tekisi kauppaa kanssamme.
Näistä pakotteista ei ole kärsinyt mikään muu maa kuin Suomi.
Joo tiedän, tiedän Krimi... Hohhoijaa, se erittäin strategisella paikalla ja Venäjä oli vaarassa menettää sen.
Mutta Suomessa ei ole mitään minkä takia Venäjä hyökkäisi tänne. Meillä on pitkä yhteinen raja. Mitä luulet, jos olisimme natomaa, tulisikohan sitä kalustoa rajan toisellekkin puolelle.
Toivottavasti tämä nyt selvensi, miksi minä, henkilökohtaisesti en kannata natoa.
En siis voi kirjoittaa kuin itseni puolesta.
Hyvää kesän jatkoa.- Anonyymi
Ihan järkevää tekstiä mutta unohdat Itä-Ukrainan, sielläkin Venäjä on häärimässä.
Se ei varmasti ole mikään sisällissota ja loppuisi jos Venäjä vetäisi joukkonsa sieltä pois. - Anonyymi
''Yritän vastata. Toivottavasti miellyttää. Eli en ole Naton kannattaja, mutten silti ihaile Venäjää sen kummemmin kuin Ruotsia, Viroa tai Norjaa''
Vastauksesi perusteella kysymys ei edes ollut sinulle, joten miksi vastaat? - Anonyymi
Ihan uteliaisuudesta, uskotko edes itse omia kirjoituksiasi?
Onhan niissä yleensä asiaakin, ainakin siteeksi mutta kuten tälläkin kertaa paljon on suoranaista valhettakin.
No ehkä tuo on sinun tapasi?
Hyvää kesän jatkoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta, uskotko edes itse omia kirjoituksiasi?
Onhan niissä yleensä asiaakin, ainakin siteeksi mutta kuten tälläkin kertaa paljon on suoranaista valhettakin.
No ehkä tuo on sinun tapasi?
Hyvää kesän jatkoa.Mitä valheita? Selvennätkö mitä tarkoitat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan järkevää tekstiä mutta unohdat Itä-Ukrainan, sielläkin Venäjä on häärimässä.
Se ei varmasti ole mikään sisällissota ja loppuisi jos Venäjä vetäisi joukkonsa sieltä pois.Jos venäjä ei ois siellä niin jenkit ois aseineen. Siinä miettimistä
Anonyymi kirjoitti:
Jos venäjä ei ois siellä niin jenkit ois aseineen. Siinä miettimistä
Ennen kuin Venäjä hyökkäsi Krimille valtaamaan sen ja itä-Ukrainaan sotimaan, ukrainalaisten NATO-kannatus oli n.25% eikä se ollut hakeutumassa NATO:n jäseneksi. Ja jos Venäjä ei olisi hyökännyt sinne, siellä ei olisi nytkään sotaa, vaan ihmiset eläisivät rauhassa. Nyt eivät elä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos venäjä ei ois siellä niin jenkit ois aseineen. Siinä miettimistä
” Jos venäjä ei ois siellä niin jenkit ois aseineen. Siinä miettimistä”
Eivät oli! Eivätkä liioin ole sen paremmin Itä- kuin Länsi-Ukrainassa liioin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos venäjä ei ois siellä niin jenkit ois aseineen. Siinä miettimistä
Tuskin, ei jenkeillä olisi siellä mitään syytä olla , ainakaan kutsumatta. Ja juuri estääkseen mahdollisen Natojäsenyyden Venäjä Ukrainaan hyökkäsikin. Kutsumatta.
- Anonyymi
"Kyllä se on NATO LUOPIOT sillä lailla, että te lähdette täältä eikä Suomalaiset."
Näin on. Lennätte NATO LUOPIOT yli käenpesän, niinkuin se yksikin aikoinaan hullujenhuoneella.
15% Suomalaisista lentää siis yli käenpesän. Menkää käet munimaan johonkin Nato maahan.- Anonyymi
Jälleen kouluesimerkki muista maailmoista, jossa rosvoutta sanotaan rehellisyydeksi ja rehellisyyttä rosvoudeksi. Kerro yksi esimerkki, missä ja milloin Nato on rosvonnut itsenäisyyden joltakin valtiolta, eli vaihtanut demokratian diktatuuriin ? Tiedän vastauksen etukäteen 100%:n tarkkuudella, joten ei tarvitse vaivautua.
YK:n jäsenvaltiot -USA:a lukuunottamatta - ovat katselleet vierestä kansanmurhia kerta toisensa jälkeen peukaloitaan pyöritellen. USA ainoana valtiona maailmassa on mennyt väliin pahimpien roistojen riehumiseen, mutta stalinismia nauttinut henkilö näkee tämänkin päinvastoin. Ei siis tarvitse ihmetellä, että sotia maailmassa on riittänyt ja tulee riittämään. - Anonyymi
Siinä tyyppi, joka valehtee täysin tietoisesti taikka on täydellisen tietämätön, kaksi vaihtoehtoa.
Ensiksi tulee mieleen Libya, joka raukkamaisesti hävitettiin maan tasalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tyyppi, joka valehtee täysin tietoisesti taikka on täydellisen tietämätön, kaksi vaihtoehtoa.
Ensiksi tulee mieleen Libya, joka raukkamaisesti hävitettiin maan tasalle.Jaa siis Libyaa ei enään ole olemassa. Jos nåin niin siihen on syylline venäjä.
- Anonyymi
Kukaan ei ”lennä” minnekään! Nato-kannattajia on 26 % ja vastustajia 51 %. Suomessa on mielipiteenvapaus vaikkei Tiltu ole asiaa kuullut!
- Anonyymi
Sarvimuki on käytännöllinen. Alle puolimetrisille.
- Anonyymi
Totta tuo, mutta onhan se Putin sentään metrin ja kaksikymmentä senttiä ilman paitaa.
Jos se saa siitä jotain turvaa, se kun on aika pieni kuitenkin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta tuo, mutta onhan se Putin sentään metrin ja kaksikymmentä senttiä ilman paitaa.
Jos se saa siitä jotain turvaa, se kun on aika pieni kuitenkin?Toki toki, mutta arvatkaas missä se Kremlin Elmeri sitä sarveaan kuljettaa kun on reissun päällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki toki, mutta arvatkaas missä se Kremlin Elmeri sitä sarveaan kuljettaa kun on reissun päällä?
Olisikohan sillä ihan oma muumireppu missä se kuljettaa mukin ja värikynät?
- Anonyymi
Äänet päässäni komentavat minut ylistämään Venäjää.
- Anonyymi
Ylistän Venäjän ja USA:n kansojen ystävyyttä kuten Trump ja Putin G20 -kokouksessa.Loppujen samaa pataa Trump ja Putin ovat.Tärkeintä on maailmanrauha siihen ei vaikuta muutaman ryssävihaajan katkeruus.
- Anonyymi
''Tärkeintä on maailmanrauha siihen ei vaikuta muutaman ryssävihaajan katkeruus.''
Paitsi että paljon enemmän näyttää sitä katkeruutta olevan näillä ''ryssänylistäjillä'' varsinkin kun ei yksikään edes itse tiedä mitä ylistää ja miksi.
Ei kai tuota voi mitenkään pitää terveenä?
- Anonyymi
Ketjussa kauhistellaan Leninin ja Stalinin 100 vuoden takaisia tekoja,- konnien töitä oli, onneksi takanapäin.
He ensin mielisteli lopullisena tarkoituksena siepata ja alistaa maa.
Ei niitä kannattisi kovin penkoa, olihan ihmiskunta juuri hiljan pudonnut puusta ja tällä pallonpuoliskolla kovin sivistymätön.
Ei niitä kovin ylistetäkkään.
Entäs tänä päivänä.
Kaikki sodat, kansanmurhat ja nälänhädät ovat sivistyneen Lännen juonittelun tulosta. Kymmeniä maita.
Hyvin varovaisesti soditaan donepommien kaukotoiminan keinoin itse, sen sijaan lietsotaan kansanosat keskenään riitoihin ja sotiin.
Huippuna näimme että länsi valitsi Venetzuelaan presidentin ja Suomikin yhtyi riemuun.
Jos tämänpäivän tapahtumia vertaa on selvää että vailla kritiikkiä Natottaja ylistää länttä ja jos tämän sanoo, he kääntävät sen Venäjän mielistelyksi.
Häpeää tässä tilanteessa ei enää tunneta lainkaan. - Anonyymi
Vain täysi idiootti kieltää Venäjän suhteiden merkityksen.
- Anonyymi
Venäjä hoitaa suhteitaan kuin syyntakeeton idiootti.
Ei sitä kukaan kiellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä hoitaa suhteitaan kuin syyntakeeton idiootti.
Ei sitä kukaan kiellä.No kukin kykyjensä mukaan, enempääkään ei voi vaatia.
Kommunismin musta kirja (Le Livre noir du communisme – Crimes, terreur, répression) on ranskalaisen Stéphane Courtoisin toimittama ja lähinnä ranskalaisten eri alojen tutkijoiden kirjoittama kommunistivaltioiden ja kommunistien rikoksia raportoiva 863-sivuinen kirja (1997, suom. 2001).
Kirjan esipuhe ja siinä mainitut arviolta noin sata miljoonaa kommunismin uhria ovat herättäneet vilkasta keskustelua.
Vähimmäisarviona uhreista hän esittää seuraavan suuruusluokan:
Neuvostoliitto: 20 miljoonaa kuollutta
Kiina: 65 miljoonaa kuollutta
Vietnam: miljoona kuollutta
Pohjois-Korea: 2 miljoonaa kuollutta
Kambodža: 2 miljoonaa kuollutta
Itä-Eurooppa: miljoona kuollutta
Latinalainen Amerikka: 150 000 kuollutta
Afrikka: 1,7 miljoonaa kuollutta
Afganistan: 1,5 miljoonaa kuollutta- Anonyymi
USA tappanut 2. maailmansodan jälkeen yli 10 milj. ihmistä käymissään sodissa.
- Anonyymi
Kaikki ovat kuolleita. Ennen eläneet, nyt elävät ja tulevat elämät! Mitä sitä laskemaan. stalingrad hans...
- Anonyymi
Näköjään suomen kielen vaikein kysymys on: Mitä hyvää näette Venäjässä? Ei luulis olevan vaikeaa vastata.
- Anonyymi
Ei se vaikeaa ole, se on täysin mahdotonta varsinkaan jos ei saa valehdella ja kertoa kenkälaatikon kokoisesta ydinvoimalasta.
- Anonyymi
Kansa ja hallinto ja hallinnon tukijat Venäjällä, kuten Israelissakin, eri asia. Venäjän ihmiset pääasiassa ihan mukavaa porukkaa.
- Anonyymi
Eiköhän näitä venäjän ylistäjiä ole aika vähän näihin Nato Luopioihin verraten, enkä ole huomannut että haluaisivat liittyä venäjään tai venäjää tänne isännöimään.
Nato luopiot sen sijaanovat valmiit luopumaan vaikka itsenäisyydestä, jos saavat USA:n tänne isännöimään.
Sotaveteraanien ja sankarivainajien päälle kuseksimista sanon minä.- Anonyymi
”Nato luopiot sen sijaanovat valmiit luopumaan vaikka itsenäisyydestä”
Jäsenmaita kuten Norjaa ja Tanskaa pidetään itsenäisinä!
” jos saavat USA:n tänne isännöimään.”
Norjassa ja Tanskassa ei ole vieraita joukkoja tai tukikohtia!
”Sotaveteraanien ja sankarivainajien päälle kuseksimista sanon minä.”
Yleensä tuo kuseksiminen on Tiltujenleipälaji eikä Nato-kannattajien! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Nato luopiot sen sijaanovat valmiit luopumaan vaikka itsenäisyydestä”
Jäsenmaita kuten Norjaa ja Tanskaa pidetään itsenäisinä!
” jos saavat USA:n tänne isännöimään.”
Norjassa ja Tanskassa ei ole vieraita joukkoja tai tukikohtia!
”Sotaveteraanien ja sankarivainajien päälle kuseksimista sanon minä.”
Yleensä tuo kuseksiminen on Tiltujenleipälaji eikä Nato-kannattajien!Norja, Tanska ja Hollanti ovat Britannian ja USA: "pelastamia" ja siksi alati velassa pelastajilleen. Ne ovat näennäis itsenäisiä, koska niitä johdetaan oleellisilta osin Naton kautta, mutta USA:n toimesta..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Norja, Tanska ja Hollanti ovat Britannian ja USA: "pelastamia" ja siksi alati velassa pelastajilleen. Ne ovat näennäis itsenäisiä, koska niitä johdetaan oleellisilta osin Naton kautta, mutta USA:n toimesta..
Joo joo ja lässyn lässyn, eikä niitä opeteta rakentamaan edes kenkälaatikon kokoisia ydinvoimaloita.
Ethän sinä reppana voi edes itse ottaa itseäsi vakavasti, niin on ohutta yläpilveä. - Anonyymi
''Nato luopiot sen sijaanovat valmiit luopumaan vaikka itsenäisyydestä, jos saavat USA:n tänne isännöimään''
No mitkä kaikki Natomaat ovat jo luopuneet itsenäisyydestään ja missä kaikissa se USA jo isännöi???
Eipä taida tuohonkaan tulla vastausta......
- Anonyymi
Syy venäjän ylistykseen on pelko. Toinen vaihtoehto olisi vankila.
Venäjällä eletään vaarallista aikaa. Koko venäjän kansa elää pelossa.- Anonyymi
Pelko on niillä verissä, niin ja nälkä.
Viimeisimmän tutkimuksen mukaan reilusti yli 20 000 000 venäläistä näkee nälkää, siitä kiitos hyville pakotteille joita voisikin huoletta lisätä ja tuntuvasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelko on niillä verissä, niin ja nälkä.
Viimeisimmän tutkimuksen mukaan reilusti yli 20 000 000 venäläistä näkee nälkää, siitä kiitos hyville pakotteille joita voisikin huoletta lisätä ja tuntuvasti.Kyllä sitä pakoteruuvia saisi kiristää ja kunnolla, vaikka ennakkoon ja varmuuden vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelko on niillä verissä, niin ja nälkä.
Viimeisimmän tutkimuksen mukaan reilusti yli 20 000 000 venäläistä näkee nälkää, siitä kiitos hyville pakotteille joita voisikin huoletta lisätä ja tuntuvasti.Noin aukoo päätä ne jotka ei ole koskaan mitään saaneet tietää muualta kuin jenkkiomisteisen ja johtoisen median kautta. Ette ole koskaan käyneet venäjällä. Media ei tietenkään kerro eikä näytä mitään muuta kuin negatiivisia asioita. Pakotteista kärsii vain suomi ja noille NATOnuolijoille se onkin oikein. Ihan hyvä että moiset nuolijat ajaa suomea alas kun suomessa onkin ihan liian korkea hyvinvointi ja ei ole leipäjonoja eiä köyhiä. Teidän Nato nuolijoiden touhu on todella naurettavaa.
Anonyymi kirjoitti:
Noin aukoo päätä ne jotka ei ole koskaan mitään saaneet tietää muualta kuin jenkkiomisteisen ja johtoisen median kautta. Ette ole koskaan käyneet venäjällä. Media ei tietenkään kerro eikä näytä mitään muuta kuin negatiivisia asioita. Pakotteista kärsii vain suomi ja noille NATOnuolijoille se onkin oikein. Ihan hyvä että moiset nuolijat ajaa suomea alas kun suomessa onkin ihan liian korkea hyvinvointi ja ei ole leipäjonoja eiä köyhiä. Teidän Nato nuolijoiden touhu on todella naurettavaa.
Tullin tilastojen mukaan Vientimme venäjälle on todellakin vähentynyt, mutta siitä johtuu pakotteista ja vastapakotteista vain n.6%. Loput johtuu siitä, että venäläisten rahat alkavat olla vähissä Putinin politiikan takia. Suomeen niiden vaikutus on ollut kohtalaisen pieni, mutta Venäjän bruttokansantuote on n.10% pienempi kuin ilman niitä. Ja älä lainkaan ole huolissasi Suomen hyvinvoinnista: olemme maailman 24 rikkain maa ilman merkittäviä luonnonvaroja ja Venäjä valtavilla luonnonvaroillaan on sijalla 49.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:

Venäläiset ja nämä trollitkin voisivat varmaan kohtsillään ruveta vähän ponnekkaammin kyselemään mihin rahat ja varallisuus noista Venäjän luonnonvaroista ja rikkauksista on hävinnyt kun ei sitä tavallisen kansan elintasossa näy.
Ihminen venäjällä kun on peloteltu Natolla ja Usalla ja kaikella mahdollisella ulkomaiden uhkalla, niin kuin nyt kellään olisi mitään intressiä uhata rutiköyhää takapajuista Venäjänmaata. Ja ne asiat jotka siellä on jotenkin kunnossa,kuten avaruusteknologia (vanhaa ja jälkeenjäänyttä, mutta vielä toimivaa)niissä "länsi" tekee paljonkin yhteistyötä Venäjän kanssa.
- Anonyymi
Venäjäpellen vakaata uskoa ei järkipuheet helpolla horjuta , tuollaisten tosiuskovaisten uskohan vaan kovenee mitä selvemmin tosiasiat toisin todistavat .
Kaikki entiset neuvostovaltiot jotka pääsivät irti venäläisistä livahtivat heti natoon ja ovat nyt vapaita ja pelottomia .
Miten onkaan Georgia ja Ukraina jotka epäröivät eivätkä liityneet natoon , molempiin venäläiset ovat hyökänneet ja vallannatneet alueita .
Eikös vaan olekkin ?- Anonyymi
Jospa nuo Georgia ja Ukraina ovat vaan suhmuroineet asiansa.
- Anonyymi
Siksikö niihin piti venäjän hyökätä ?
- Anonyymi
Auttoi kansanmurhan pysäyttämisessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auttoi kansanmurhan pysäyttämisessä.
Aloittamalla sellaisen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auttoi kansanmurhan pysäyttämisessä.
Jos ei Venäjää olisi niin ei olisi kansanmurhiakaan, eihän niitä muut harrasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei Venäjää olisi niin ei olisi kansanmurhiakaan, eihän niitä muut harrasta.
Jos ei Venäjää olisi niin ei olisi kansanmurhiakaan, eihän niitä muut harrasta kuin USA ja Israel. Venäjä ne sitten tuo maailman tietoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei Venäjää olisi niin ei olisi kansanmurhiakaan, eihän niitä muut harrasta kuin USA ja Israel. Venäjä ne sitten tuo maailman tietoon.
Ja se tiedotus tapahtuu hermomyrkyillä ja tynnyripommeilla, niinpä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se tiedotus tapahtuu hermomyrkyillä ja tynnyripommeilla, niinpä...
...niin ja aidoilla Nato Turkkilaisilla 12 v. lapsivaimoilla. Niimpä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se tiedotus tapahtuu hermomyrkyillä ja tynnyripommeilla, niinpä...
...ja homoseksuaaleilla Britti sotilailla, niimpä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...ja homoseksuaaleilla Britti sotilailla, niimpä...
Ja taas kaivettiin se harrastuskortti esiin, no siitä puhe mihin taipumukset.
Ilmeisesti ei ole sitä seuraa vieläkään löytynyt?
- Anonyymi
''Sen sijaan on kyllä käynyt hyvin selväksi ettei yksikään teistä ole koskaan edes käynyt siellä, ettekä te tiedä yhtään mitään Venäjästä, tai venäläisistä oloista''
Näin lukee avauksessa....
Ja varsin pätevästi tämäkin ketju taas todistaa tuon.
Niin että te jotka niitä Venäjän ylistyslauluja laulatte niin kertokaa ihmeessä että mikseivät edes venäläiset viihdy siellä, valtaosa kun haluaa pois sieltä ja ne jotka ovat jo päässeet eivät varmasti palaa sinne takaisin.
Mikä mahtaa olla syynä siihen, osaatteko kertoa???- Anonyymi
''Niin että te jotka niitä Venäjän ylistyslauluja laulatte niin kertokaa ihmeessä että mikseivät edes venäläiset viihdy siellä, valtaosa kun haluaa pois sieltä ja ne jotka ovat jo päässeet eivät varmasti palaa sinne takaisin.''
Tuo se onkin kovin arka paikka ryssänasselle, varsinkin ulkomailla opiskelevien suhteen siinä kun kotiin palaavien osuus on maailman pienintä.
Niin että onhan se ihme ''paratiisi'' kun ei kukaan suostu sinne palaamaan, jos vaan on joskus sieltä pois päässyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Niin että te jotka niitä Venäjän ylistyslauluja laulatte niin kertokaa ihmeessä että mikseivät edes venäläiset viihdy siellä, valtaosa kun haluaa pois sieltä ja ne jotka ovat jo päässeet eivät varmasti palaa sinne takaisin.''
Tuo se onkin kovin arka paikka ryssänasselle, varsinkin ulkomailla opiskelevien suhteen siinä kun kotiin palaavien osuus on maailman pienintä.
Niin että onhan se ihme ''paratiisi'' kun ei kukaan suostu sinne palaamaan, jos vaan on joskus sieltä pois päässyt.Olette kääntäneet ADDHCD päässänne mielipiteeni ylistyslauluksi.
Mutta asiana kysyn , pääseekö sieltä pois.
Sen tiedän että epäkelvot kansalaiset ajetaan maasta joka tietysti on heidän onni, tuleehan heistä ilman minkäänlaista kritiikkiä lännessä sankareita.
Aikamoinen hyppäys arvostuksessa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olette kääntäneet ADDHCD päässänne mielipiteeni ylistyslauluksi.
Mutta asiana kysyn , pääseekö sieltä pois.
Sen tiedän että epäkelvot kansalaiset ajetaan maasta joka tietysti on heidän onni, tuleehan heistä ilman minkäänlaista kritiikkiä lännessä sankareita.
Aikamoinen hyppäys arvostuksessaEpäkelvot ajetaan maasta pois. Niinkö, siis myös Putinin omat lapset ja hänen lähipiirinsä perheenjäseniä. Oletko nyt aivan varma?
- Anonyymi
Tarkoitatko, että Venäjällä on menossa fasistinen rotuoppi ja kansan puhdistus? Ovatko Putinin lapsetkin mielestäsi epäkelpoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Niin että te jotka niitä Venäjän ylistyslauluja laulatte niin kertokaa ihmeessä että mikseivät edes venäläiset viihdy siellä, valtaosa kun haluaa pois sieltä ja ne jotka ovat jo päässeet eivät varmasti palaa sinne takaisin.''
Tuo se onkin kovin arka paikka ryssänasselle, varsinkin ulkomailla opiskelevien suhteen siinä kun kotiin palaavien osuus on maailman pienintä.
Niin että onhan se ihme ''paratiisi'' kun ei kukaan suostu sinne palaamaan, jos vaan on joskus sieltä pois päässyt.''Niin että onhan se ihme ''paratiisi'' kun ei kukaan suostu sinne palaamaan, jos vaan on joskus sieltä pois päässyt''
Joo kumma on paratiisi kun ei kelpaa kellekään, ei edes näille jotka sitä jatkuvasti ylistävät. - Anonyymi
Entä sitten, mitä haluat viestittää?
Etkö itsekään usko sepitelmiisi, koska toistelet juttua useita kertoja päivässä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sitten, mitä haluat viestittää?
Etkö itsekään usko sepitelmiisi, koska toistelet juttua useita kertoja päivässä?''koska toistelet juttua useita kertoja päivässä?''
Kyllähän tosiasiat toistoa kestävät, toisin kuin kenkälaatikon kokoiset ydinvoimalat. - Anonyymi
Näyttää tuo rommeli kärsivän sarjavalehtelijan ammattitaudista, saa jatkuvasti kenkälaatikosta turpaansa. Olisikohan kannattanut jättää valehtelematta?
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää tuo rommeli kärsivän sarjavalehtelijan ammattitaudista, saa jatkuvasti kenkälaatikosta turpaansa. Olisikohan kannattanut jättää valehtelematta?
Eikä se kenkälaatikko tule olemaan ainoa objekti .....
- Anonyymi
Suomi halutaan NATOon koska ohjukset Suomesta Pietariin minuutissa ja Moskovaan kolmessa minuutissa. Puolasta Moskovaan kestää neljä minuuttia
- Anonyymi
En ole tiennytkään, että länsimailla on niin ylivoimaisia ohjuksia.
- Anonyymi
Ei olekaan.
Venäjän teollisuus- ja kauppaministeri Denis Manturov sanoi Interfax-uutisille tiistaina, että Venäjän seuraavan sukupolven maasta ilmaan laukaistava S-500 Prometey ilmatorjuntajärjestelmä on läpäissyt suurimman osan testeistään ja valmiina etenemään sarjatuotantoon.
Kehitystyö on loppusuoralla ja kaikki järjestelmän osat on testattu ensin erikseen. Tällä hetkellä työtä tehdään S-500 järjestelmän kokonaistoimintakyvyn testien parissa, jossa kaikki integroidaan yhteen.
”Kaikki pääominaisuudet ilmatorjunnan järjestelmällä on vahvistettu testauksissa ja se on valmiina sarjatuotantoon,” Manturov sanoi ja lisäsi, että laitteistot toimitetaan puolustusministeriölle aikataulussa.
Varapääministeri Juri Borisov sanoi TASS-uutisille olevan mahdollista, että uusi S-500 järjestelmä toimitetaan kenties jo ennakoitua aiemmin Venäjän ilmapuolustusjoukoille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olekaan.
Venäjän teollisuus- ja kauppaministeri Denis Manturov sanoi Interfax-uutisille tiistaina, että Venäjän seuraavan sukupolven maasta ilmaan laukaistava S-500 Prometey ilmatorjuntajärjestelmä on läpäissyt suurimman osan testeistään ja valmiina etenemään sarjatuotantoon.
Kehitystyö on loppusuoralla ja kaikki järjestelmän osat on testattu ensin erikseen. Tällä hetkellä työtä tehdään S-500 järjestelmän kokonaistoimintakyvyn testien parissa, jossa kaikki integroidaan yhteen.
”Kaikki pääominaisuudet ilmatorjunnan järjestelmällä on vahvistettu testauksissa ja se on valmiina sarjatuotantoon,” Manturov sanoi ja lisäsi, että laitteistot toimitetaan puolustusministeriölle aikataulussa.
Varapääministeri Juri Borisov sanoi TASS-uutisille olevan mahdollista, että uusi S-500 järjestelmä toimitetaan kenties jo ennakoitua aiemmin Venäjän ilmapuolustusjoukoilleKappas vain, viikoittaista ihmeasetta pukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olekaan.
Venäjän teollisuus- ja kauppaministeri Denis Manturov sanoi Interfax-uutisille tiistaina, että Venäjän seuraavan sukupolven maasta ilmaan laukaistava S-500 Prometey ilmatorjuntajärjestelmä on läpäissyt suurimman osan testeistään ja valmiina etenemään sarjatuotantoon.
Kehitystyö on loppusuoralla ja kaikki järjestelmän osat on testattu ensin erikseen. Tällä hetkellä työtä tehdään S-500 järjestelmän kokonaistoimintakyvyn testien parissa, jossa kaikki integroidaan yhteen.
”Kaikki pääominaisuudet ilmatorjunnan järjestelmällä on vahvistettu testauksissa ja se on valmiina sarjatuotantoon,” Manturov sanoi ja lisäsi, että laitteistot toimitetaan puolustusministeriölle aikataulussa.
Varapääministeri Juri Borisov sanoi TASS-uutisille olevan mahdollista, että uusi S-500 järjestelmä toimitetaan kenties jo ennakoitua aiemmin Venäjän ilmapuolustusjoukoille''Prometey ilmatorjuntajärjestelmä on läpäissyt suurimman osan testeistään ja valmiina etenemään sarjatuotantoon''
Kuinka tyhjiä peltiputkia testataan, youtube-animaatioillako? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Prometey ilmatorjuntajärjestelmä on läpäissyt suurimman osan testeistään ja valmiina etenemään sarjatuotantoon''
Kuinka tyhjiä peltiputkia testataan, youtube-animaatioillako?Ei kai noita kukaan vakavissaan ota, niiden ainoa tarkoitushan on pönkittää venäläisten olematonta itsetuntoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olekaan.
Venäjän teollisuus- ja kauppaministeri Denis Manturov sanoi Interfax-uutisille tiistaina, että Venäjän seuraavan sukupolven maasta ilmaan laukaistava S-500 Prometey ilmatorjuntajärjestelmä on läpäissyt suurimman osan testeistään ja valmiina etenemään sarjatuotantoon.
Kehitystyö on loppusuoralla ja kaikki järjestelmän osat on testattu ensin erikseen. Tällä hetkellä työtä tehdään S-500 järjestelmän kokonaistoimintakyvyn testien parissa, jossa kaikki integroidaan yhteen.
”Kaikki pääominaisuudet ilmatorjunnan järjestelmällä on vahvistettu testauksissa ja se on valmiina sarjatuotantoon,” Manturov sanoi ja lisäsi, että laitteistot toimitetaan puolustusministeriölle aikataulussa.
Varapääministeri Juri Borisov sanoi TASS-uutisille olevan mahdollista, että uusi S-500 järjestelmä toimitetaan kenties jo ennakoitua aiemmin Venäjän ilmapuolustusjoukoilleEihän se nyt vaan ole sama "ohjus" joka räjähti silmille , näyttää toimivan, ajastin nyt tosin vähän olisi hyvä säätää seuraavaan testiin.
- Anonyymi
Kylläpä toimii sensuuri taas rankalla kädellä, että sillä lailla se ylläpito kunnioittaa sananvapautta.
Näyttää viesti kuin viesti muuttuvan ''sopimattomaksi'' heti jos se ei edusta moden omaa kantaa tai on liian vaikea ymmärrettäväksi. - Anonyymi
Pieni tietoisku wannabe venäläisille....
Väkimääräänsä nähden:
Venäjä on maailman suurin Amerikkalaisen viihteen kuluttaja, siis elokuvat tv ja musiikki, tosin kaikki pitää edelleen puhua päälle kun maassa on niin paljon lukutaidottomia.
Putinin oma mopoklaani yön sudet on alusta loppuun asti kopioitu Amerikkalaisista helvetin enkeleistä, jopa niiden nahkatakit tuodaan jenkkilästä.
Kaikki kopioidaan Amerikasta ja yritetään olla niin amerikkalaisia että, käykää oikeasti tutustumassa Moskovan ja Pietarin todellisuuteen.
Sen jälkeen ehkä ymmärrätte kuinka lapsellisilta nuo ylistyslaulut kuulostavat jokaisesta joka jotain Venäjästä tietää.- Anonyymi
Taidat olla peri lapsellinen tyyppi joka asuu palstalla.
USAID-organisaation johtaja, Mark Green, julkisti strategian, jolla pyritään vastustamaan ”Kremlin vahingoittavaa vaikutusta”. Dokumentin julkaisusta tiedotettiin perjantaina järjestön kotisivuilla.
Julkaistussa dokumentissa luetellaan keinovalikoimaa siihen miten Venäjän vaikutusvaltaa Euroopassa voidaan vähentää, erityisesti Moldovassa, Balttiassa ja Ukrainassa. Päähuomio on alueiden ”taloudellisen ja demokraattisen vastustuskyvn” voimistamisessa Venäjää vastaan. Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla peri lapsellinen tyyppi joka asuu palstalla.
USAID-organisaation johtaja, Mark Green, julkisti strategian, jolla pyritään vastustamaan ”Kremlin vahingoittavaa vaikutusta”. Dokumentin julkaisusta tiedotettiin perjantaina järjestön kotisivuilla.
Julkaistussa dokumentissa luetellaan keinovalikoimaa siihen miten Venäjän vaikutusvaltaa Euroopassa voidaan vähentää, erityisesti Moldovassa, Balttiassa ja Ukrainassa. Päähuomio on alueiden ”taloudellisen ja demokraattisen vastustuskyvn” voimistamisessa Venäjää vastaan.Sehän on mainiota. "Tärkeimpänä tavoitteena konseptissa on lisätä USA:n kumppaneiden ”vastustuskykyä”. Tämän saavuttamiseksi dokumentti painottaa neljää painopistettä: Energia- ja talousriippumattomuutta, demokratiaa ja oikeusjärjestelmän voimistamista sekä median puolueettomuutta." Etrinomaisia painopisteitä. USA on Trumpista huolimatta hereillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla peri lapsellinen tyyppi joka asuu palstalla.
USAID-organisaation johtaja, Mark Green, julkisti strategian, jolla pyritään vastustamaan ”Kremlin vahingoittavaa vaikutusta”. Dokumentin julkaisusta tiedotettiin perjantaina järjestön kotisivuilla.
Julkaistussa dokumentissa luetellaan keinovalikoimaa siihen miten Venäjän vaikutusvaltaa Euroopassa voidaan vähentää, erityisesti Moldovassa, Balttiassa ja Ukrainassa. Päähuomio on alueiden ”taloudellisen ja demokraattisen vastustuskyvn” voimistamisessa Venäjää vastaan.Niin ja saman tien todistat olevasi äärimmäisen vähäisen ymmärryksen omaava ryssänasse joka ei taaskaan tiennyt edes mihin tuli vastattua.
Vai millä lailla tuo reppanan ''copy-paste'' (mikä sinällään oli jo vanhaa tietoa) liittyi informatiiviseen kommenttiini?
No kuten jo totesin on tuo alhainen lukutaito vakava ongelma siellä teillä päin. - Anonyymi
''Kaikki kopioidaan Amerikasta ja yritetään olla niin amerikkalaisia että, käykää oikeasti tutustumassa Moskovan ja Pietarin todellisuuteen.''
Molemmissa kaupungeissa asuneena voin todeta että aika tarkka on analyysi, niin ettei voi kun ihmetellä että mihin nuo tiltujen tarinat oikein perustuvat, eivät ainakaan todellisuuteen.
Pienenä kuriositeettina se että kaikkein makeimmin noille tiltujen harhoille nauravat juuri venäläiset, välillä oli votkaa ja tiltujen tarinoita, eikä naurusta tullut loppua.
Niin eikä venäläisten kavereiden ihmettelystä. - Anonyymi

Heh heh, voisikin hyvin kysyä että mitä venäläistä enää on Moskovassa tai Pietarissa?
Autot, elektroniikka, vaatteet vai ihmisten asenne?
Käykää katsomassa....
Huutonaurua!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh, voisikin hyvin kysyä että mitä venäläistä enää on Moskovassa tai Pietarissa?
Autot, elektroniikka, vaatteet vai ihmisten asenne?
Käykää katsomassa....
Huutonaurua!!!!!Eikä pidä unohtaa sitä kaikkein maukkainta nöyryytystä, suoranaista alistusta.
Arvatkaas kuinka monta MacDonaldsia tai Starbucksia on Venäjällä?
Johan sen on Jenkit miehittänny, USA on Venäjällä suositumpi kuin Venäjä ja tiltunen voi tukehtua tosiasioihin. - Anonyymi

Eikä pidä unohtaa sitä kaikkein maukkainta nöyryytystä, suoranaista alistusta.
Arvatkaas kuinka monta MacDonaldsia tai Starbucksia on Venäjällä?
Johan sen on Jenkit miehittänny, USA on Venäjällä suositumpi kuin Venäjä ja tiltunen voi tukehtua tosiasioihin.Mitäs niitä kuuluisia venäläisiä tuotemerkkejä taas olikaan, siis maailmanlaajuisesti toimivia?
Kun ei tule ensimmäistäkään mieleen.
Mutta kummasti ne taas ryssänasset mykistyivät tosiasioiden edessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs niitä kuuluisia venäläisiä tuotemerkkejä taas olikaan, siis maailmanlaajuisesti toimivia?
Kun ei tule ensimmäistäkään mieleen.
Mutta kummasti ne taas ryssänasset mykistyivät tosiasioiden edessä.No onhan niillä sentään se sinkkiämpäri, joka tosin prosessin vaikeudesta johtuen valmistetaan Valko-Venäjällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh, voisikin hyvin kysyä että mitä venäläistä enää on Moskovassa tai Pietarissa?
Autot, elektroniikka, vaatteet vai ihmisten asenne?
Käykää katsomassa....
Huutonaurua!!!!!No Venäjä yrittää niin kovasti olla jotain pikku-amerikkaa, koko maa on länsimaiden miehittämä eri tuotemerkkien osalta.
Ja Kremlin pellet yrittävät epätoivoisesti höpöttää jostain kansallistunteesta, no kuitenkin maa on täysin riippuvainen ulkomaantuonnista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä pidä unohtaa sitä kaikkein maukkainta nöyryytystä, suoranaista alistusta.
Arvatkaas kuinka monta MacDonaldsia tai Starbucksia on Venäjällä?
Johan sen on Jenkit miehittänny, USA on Venäjällä suositumpi kuin Venäjä ja tiltunen voi tukehtua tosiasioihin.No tuohan vaan todistaa etteivät nämä venäjän ylistäjät tiedä Venäjästä yhtään mitään, saati sitten että olisivat siellä joskus käyneet.
Herää vaan kysymys että mitä oikein ylistävät, kun eivät itsekään sitä tiedä?
- Anonyymi
"syy tuolle sokealle palvonnalle"
Toisin kuin natottaja en suostu sokeasti palvomaan ketään.
Ette ajatuksissanne pääse lainkaan niin ylös että ymmärtäisit jonkun toimivan niin ettei sotaa tulisi sekä, sen että oltaisiin valmiita työskemtelemään sen estämiseksi
Olette ottaneet tehtäväksenne riidan kylvön pakotteet ja uhkaamisen, ymmärtämättä että näiden toimien perässä siintää sota.
Jos ymmärrätte, miksi sitten toimitte niin ja eikö voitaisi ajatetta että päämääränne onkin sodan aikaansaanti.
Ei olisi Suomen kohdalla ainutkertaista.
Voisimmeko hiukan sivistyä ja jalostaa arvojamme.- Anonyymi
Joo onhan se kiva että hihhuleita ja puunhalaajia riittää.....
''Olette ottaneet tehtäväksenne riidan kylvön pakotteet ja uhkaamisen, ymmärtämättä että näiden toimien perässä siintää sota''
Vielä kun vähäisellä järjellänne ymmärtäisitte että kaikki tuo johtuu Venäjän omista toimista, joten olisikohan kohtuullista mennä sitä ryssää valistamaan siitä että sen valitseman tien päässä tulee olemaan sota, vääjäämättä.
Eikä millään pahalla, mutta noin vähäisellä ymmärryksellä ei oikeasti kannata puhua sivistyksestä yhtään mitään, kyllä ne arvotkin siitä sitten jalostuvat kunhan ensin ymmärrä edes että mistä puhut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo onhan se kiva että hihhuleita ja puunhalaajia riittää.....
''Olette ottaneet tehtäväksenne riidan kylvön pakotteet ja uhkaamisen, ymmärtämättä että näiden toimien perässä siintää sota''
Vielä kun vähäisellä järjellänne ymmärtäisitte että kaikki tuo johtuu Venäjän omista toimista, joten olisikohan kohtuullista mennä sitä ryssää valistamaan siitä että sen valitseman tien päässä tulee olemaan sota, vääjäämättä.
Eikä millään pahalla, mutta noin vähäisellä ymmärryksellä ei oikeasti kannata puhua sivistyksestä yhtään mitään, kyllä ne arvotkin siitä sitten jalostuvat kunhan ensin ymmärrä edes että mistä puhut.Just näin se on, venäjänkätyrit sulkee silmänsä venäjän toimilta ja syyttelevät vain muita.
Jospa niitten silmät joskus vielä avautuisivat. "Toisin kuin natottaja en suostu sokeasti palvomaan ketään."
Kummallinen kuvitelma Suomen NATO-jäsenyyden kannattajista. Ketä me muka palvomme? Trumpia? Ei varmasti. Stoltenbergia? Ei, vaikka hän onkin asiallinen kaveri.
"Ette ajatuksissanne pääse lainkaan niin ylös että ymmärtäisit jonkun toimivan niin ettei sotaa tulisi sekä, sen että oltaisiin valmiita työskemtelemään sen estämiseksi"
Naurettava väite, joka osoittaa vain omien kuvitelmiesi mielettömyyden. Suomen NATO-jösenyyden kannattajat nimenomaan työskentelevät rauhan puolesta. NATO-maissa on rauha ja siksi mekin haluamme Suomen liittyvän NATO:on, koska kaikissa Venäjän liittoutumattomissa naapurimaissa ei enää ole rauha.
"Olette ottaneet tehtäväksenne riidan kylvön pakotteet ja uhkaamisen, ymmärtämättä että näiden toimien perässä siintää sota."
Etkä tietenkään ole edes sen vertaa seurannut maailman tapahtumia, että tietäisit, että pakotteet Venäjää vastaan asetettiin juuri siksi, että se lopettaisi sotimisensa Ukrainassa ja luopuisi sotilaallisista valloituksistaan. Riitaa länsimaihin kylvää itse Venäjä levittämällä valheellista propagandaa ja sekaantumalla eri maiden yhteiskuntiin ja jopa vaaleihin ja suorittamalla jopa myrkkyiskuja. Mikään maa ei myöskään uhkaa Venäjää eikä millään maalla ole sille edes aluevaatimuksia. Kaikki toivovat, että Venäjästä tulisi normaali rauhallinen maa, jonka kanssa kaupankäytni ja sopuisa rinnakain elo olisi mahdollista. Mutta Putinille se ei näemmä sovi, kun hän haluaa entisen Neuvostoliiton rajat Venäjälle ja on siksi tehnyt Venäjästä ainakin omalle kansalleen suuntamaassaan propagandassa lännen, EU:n ja NATO:n vihollisen.
"Jos ymmärrätte, miksi sitten toimitte niin ja eikö voitaisi ajatetta että päämääränne onkin sodan aikaansaanti."
Muta kun sota ei ole päämärämme, vaan rauha. NATO ei uhkaa Venäjää eikä sillä ole Venäjälle aluevaatimuksia, päinvastoin se tukee kaikkien Euroopan maiden itsemäärämisoikeutta ja rajojen koskemattomuutta. Myös Ukrainan rajojen koskemattomuutta, jota Venäjä on törkeästi loukannut hyökkämällä sinne ja valtaamalla alueita ja nyt ylläpitämällä siellä valloitussotaansa.
"Ei olisi Suomen kohdalla ainutkertaista.
Voisimmeko hiukan sivistyä ja jalostaa arvojamme."
NATO:n arvot ovat rauha, demokratia, yhteistyö ja rehellinen vuoropuhelu. Nämä eivät ole Venäjän arvoja ja siksi meidän tulisi hakeutua NATO:n jäseniksi."Ette ajatuksissanne pääse lainkaan niin ylös että ymmärtäisit jonkun toimivan niin ettei sotaa tulisi sekä, sen että oltaisiin valmiita työskemtelemään sen estämiseksi"
Arvaappas uudelleen ... . Otetaan sullekkin helposti ymmärettävä esimerkki.
Minä seison ystävieni (9 henkilöä l. ryhmä) kanssa, M05 kuosit päällä, SPOL laatta hiassa ja rynchester kaulassa tehtävää suorittamassa.
Takaan ja alleviivaan, että et ala avautumaan ja ämpylöimään, koska tällä ryhmällä on juurikin se ennalta estävä vaikutus ... YJT:n suhteen.
NATO:lla on suurena, monikansallisena puolustusliittoumana on täsmälleen sama vaikutus, mutta globaalissa mittakaavassa. Ponimaju, DURAK!.
IMHO.
- Anonyymi
USA haastaa riitaa Venäjän kanssa.
Yrittää sionisti piru saada sodan syttynään. - Anonyymi
Venäjä on vakauttava tekijä Euroopassa.
Niin mielellään maa ryöstettäisiin ja kansa alistettaisiin, mutta rahkeet eivät enää riitä.- Anonyymi
''Niin mielellään maa ryöstettäisiin ja kansa alistettaisiin''
Aivan..... Ja sehän ilmenee sillä ettei kukaan halua olla ryssän kanssa missään tekemisissä, eikä sitä varmasti huolita mukaan mihinkään liittoumaankaan.
Mutta, mutta sinua ei petetä, sinä huomasit heti katalan juonen...……..
Kuinka ihmeessä voi olla noin pettämätön päättelykyky? "Venäjä on vakauttava tekijä Euroopassa."
Ei todellakaan ole. Paitsi että Venäjä on vallannut alueita Ukrainalta ja Georgialta ja pitää Ukrainassa edelleen yllä valloitussotaansa, se myös mihittää osaa Moldovasta ja uhkailee naapurimaataan Valko-Venäjää. Lisäksi Venjä tukee länsi-Euroopassa erilaisia äärijärjestöjä, fasisteja ja natseja heikentääkseen noiden maiden demokratioita ja yhteiskuntia sekä EU.ta. Miksi kutsut tuota rikollista toimintaa vakauttamiseksi?
"Niin mielellään maa ryöstettäisiin ja kansa alistettaisiin, mutta rahkeet eivät enää riitä."
Venäjä on jo ryöstetty ja sen kansa alistettu: sen nykyinen hallinto on antanut Venäjän kansallisvarallisuuden reilulle sadalle oligarkille, jotka ovat vieneet länsimaihin turvaan n.1500 miljardia dollaria.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Venäjä on vakauttava tekijä Euroopassa."
Ei todellakaan ole. Paitsi että Venäjä on vallannut alueita Ukrainalta ja Georgialta ja pitää Ukrainassa edelleen yllä valloitussotaansa, se myös mihittää osaa Moldovasta ja uhkailee naapurimaataan Valko-Venäjää. Lisäksi Venjä tukee länsi-Euroopassa erilaisia äärijärjestöjä, fasisteja ja natseja heikentääkseen noiden maiden demokratioita ja yhteiskuntia sekä EU.ta. Miksi kutsut tuota rikollista toimintaa vakauttamiseksi?
"Niin mielellään maa ryöstettäisiin ja kansa alistettaisiin, mutta rahkeet eivät enää riitä."
Venäjä on jo ryöstetty ja sen kansa alistettu: sen nykyinen hallinto on antanut Venäjän kansallisvarallisuuden reilulle sadalle oligarkille, jotka ovat vieneet länsimaihin turvaan n.1500 miljardia dollaria.Tästäpä herääkin kysymys, mitä puolustettavaa venäjällä vielä on?
Kaikki on jo varastettu sen eliitin taskuihin.
Täällä vielä nämä "meidäntiltut" julistaa että venäjältä viedään rikkaudet???? Anonyymi kirjoitti:
Tästäpä herääkin kysymys, mitä puolustettavaa venäjällä vielä on?
Kaikki on jo varastettu sen eliitin taskuihin.
Täällä vielä nämä "meidäntiltut" julistaa että venäjältä viedään rikkaudet????Niinpä. Mikään Venäjän valloitus ei olisi ollut lännelle yhtä tuottoisa kuin Putinin kleptokraattinen hallinto.
- Anonyymi
Venäjän puolustus on viety tasolle, ettei kukaan uskalla lähteä ryöstöretkelle kuten Napolen taikka Hitler.
Maailman rikkain valtio ja sille on asetettu pakotteita, pitäisikö minun nyt tikahtua nauruun?"Venäjän puolustus on viety tasolle, ettei kukaan uskalla lähteä ryöstöretkelle kuten Napolen taikka Hitler."
Putin kavereineen on uskaltanut ja jopa onnistunut.
"Maailman rikkain valtio ja sille on asetettu pakotteita, pitäisikö minun nyt tikahtua nauruun?"
90% venäläisistä tienaa alle 900 euroa kuussa ja Venäjän rahoitus- ja kansallisuusvarallisuus on keskittynyt n.10%:lle venläisistä. Siinä ei ole mitään nauramista, koska yhteiskunnalliset levottomuudet alkavat pian.- Anonyymi
#90% venäläisistä tienaa alle 900 euroa kuussa ja Venäjän rahoitus- ja kansallisuusvarallisuus on keskittynyt n.10%:lle venläisistä. Siinä ei ole mitään nauramista, koska yhteiskunnalliset levottomuudet alkavat pian.#
En lähde analysoimaan, mutta kuitenkin pitää muistaa mitä eläminen maksaa ja tietysti asuminen.
Kun kaikki tämä on käyty, voidaan analysoida lopputulosta.
Putinin hallinto on ottanut kantaa ja infaan on luvattu parannuksia. Kysymys on paljolti siitä, miten luottamustoimia hoidetaan....Venäjä on tavattoman laaja maa ja pitää muistaa NL:ton jäännökset.
Olemme nyt osallisina EU:ostoliittoon, että samansuuntaisiin ongelmiin ollaan menossa kovaa vauhtia. - Anonyymi

Olemme nyt osallisina EU:ostoliittoon, että samansuuntaisiin ongelmiin ollaan menossa kovaa vauhtia. "Putinin hallinto on ottanut kantaa ja infaan on luvattu parannuksia."
Putin on ollut käytännössä vallassa jo 20 vuotta ja aina hän vain lupailee, Vuoteen 2008 asti se oli tottakin, venäläisten elinolosuhteet paranivat huimasti tuona aikana, mutta lama ja öljyn hinnanromahdus sekä hyökkäys Ukrainaan ja sen seuraukset lopettivat parannukset. Tavallisten venäläisten elintaso vain laskee ja infrastruktuuri heikkenee. Putinin oligarkkikaverit kyllä toki kuitenkin nostavat edelleen elintasoaan.
"Kysymys on paljolti siitä, miten luottamustoimia hoidetaan....Venäjä on tavattoman laaja maa ja pitää muistaa NL:ton jäännökset."
Ja Putin on keskittänyt maan rahat pariin suureen kaupunkiin, Moskovaan ja Pietariin sekä muutamaan muuhun sekä näyttäviin jättiprojekteihin, joita Neuvostoliitossakin harrastettiin aseiden ja turhien sotiensa lisöksi.
"Olemme nyt osallisina EU:ostoliittoon, että samansuuntaisiin ongelmiin ollaan menossa kovaa vauhtia."
Ei todellakaan. EU on mainiosti mukana muun maailman kasvuvauhdissa. Venäjä ei ole, vaikka öljyn hinta on noussut.
Ihan yksinkertainen esimerkki valoittaa tätä: Kun Neuvostoliitto hajosi, Baltian maissa oli suurinpiirtein sama elintaso kuin Venäjällä. Nyt Venäjän keskipalkka on n.500 euroa kuussa ja Baltian maissa se on noin 1500 euroa kuussa, vaikka Venäjälle jäi ne valtavat luonnonvarat, joita Putin olisi voinut käyttää kansansa hyödyksi. Sen sijaan hänen politiikkansa on tehnyt venäläisistä köyhiä vielä moneksi kymmeneksi vuodeksi, koska rahat ovat kaikonneet turvaan länsimaihin ja talous ja infrastruktuuri päästetty tuhoutumaan.moloch_horridus kirjoitti:
"Putinin hallinto on ottanut kantaa ja infaan on luvattu parannuksia."
Putin on ollut käytännössä vallassa jo 20 vuotta ja aina hän vain lupailee, Vuoteen 2008 asti se oli tottakin, venäläisten elinolosuhteet paranivat huimasti tuona aikana, mutta lama ja öljyn hinnanromahdus sekä hyökkäys Ukrainaan ja sen seuraukset lopettivat parannukset. Tavallisten venäläisten elintaso vain laskee ja infrastruktuuri heikkenee. Putinin oligarkkikaverit kyllä toki kuitenkin nostavat edelleen elintasoaan.
"Kysymys on paljolti siitä, miten luottamustoimia hoidetaan....Venäjä on tavattoman laaja maa ja pitää muistaa NL:ton jäännökset."
Ja Putin on keskittänyt maan rahat pariin suureen kaupunkiin, Moskovaan ja Pietariin sekä muutamaan muuhun sekä näyttäviin jättiprojekteihin, joita Neuvostoliitossakin harrastettiin aseiden ja turhien sotiensa lisöksi.
"Olemme nyt osallisina EU:ostoliittoon, että samansuuntaisiin ongelmiin ollaan menossa kovaa vauhtia."
Ei todellakaan. EU on mainiosti mukana muun maailman kasvuvauhdissa. Venäjä ei ole, vaikka öljyn hinta on noussut.
Ihan yksinkertainen esimerkki valoittaa tätä: Kun Neuvostoliitto hajosi, Baltian maissa oli suurinpiirtein sama elintaso kuin Venäjällä. Nyt Venäjän keskipalkka on n.500 euroa kuussa ja Baltian maissa se on noin 1500 euroa kuussa, vaikka Venäjälle jäi ne valtavat luonnonvarat, joita Putin olisi voinut käyttää kansansa hyödyksi. Sen sijaan hänen politiikkansa on tehnyt venäläisistä köyhiä vielä moneksi kymmeneksi vuodeksi, koska rahat ovat kaikonneet turvaan länsimaihin ja talous ja infrastruktuuri päästetty tuhoutumaan.Pieni korjaus. Löysin uuden tilaston ja sen mukaan Venäjän keskipalkka toukokuussa oli n.680 euroa kuussa.
- Anonyymi
''Maailman rikkain valtio ja sille on asetettu pakotteita, pitäisikö minun nyt tikahtua nauruun?''
No minä ainakin nauroin katketakseni sitä ''maailman rikkainta valtiota'' kun maassa on reilusti yli 20 000 000 nälkäänäkevää ja maailman velkaisin pankkisektori ja täysin arvoton valuutta sekä totaalinen riippuvuus länsituontiin kun eivät itse osaa tehdä mitään. - Anonyymi
Juu hih, maailman rikkain valtio.
Kun katsoo missä läävissä asuvat ihmiset ei voi oikein ymmärtää että kyseessä on maiilman rikkain valtio, vai olisiko peräti valhetta väittää venäjää maailman rikkaimmaksi valtioksi? - Anonyymi
Ettei vaan mummelikin rakentele sellaista kenkälaatikon kokoista ydinvoimalaa, haloilla kun taitaa se rommelinkin laitos toimia.
Ja olihan se Putinkin siellä käynyt, oli meinaan mummolta muna viety. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu hih, maailman rikkain valtio.
Kun katsoo missä läävissä asuvat ihmiset ei voi oikein ymmärtää että kyseessä on maiilman rikkain valtio, vai olisiko peräti valhetta väittää venäjää maailman rikkaimmaksi valtioksi?Siinäpä tuon näkee ette tiedä mitään. Tuleppa vieraaksi pariksi viikkoa . Saat nähdä et on vähän paremmin asiat kuin mitä yrität toitottaa. Et tiedä elintasosta etkä Mistään näköjään mitään. toistelet vain mediasta päähäsi saamia mahdollisimman negatiivisia mielikuvia joissa ei ole totuuden kanssa mitään yhteistä. Et raukka tiedä todellakaan mitä eläminen maksaa esimerkiksi pietarissa ja jos vertaat suomen hintoihin niin sillä rahalla minkä käytät suomessa saamatta sillä lähes mitään saat venäjällä elää kyllä aivan eritasoisesti.Sun eurolaskelmasi ei sano mitään siihen. Se sun 680 euroa on muuten valuuttalaskurin mukaan yli 40000 rubel ja sillä saa vähän eri tavalla kaikkea . Jotta älä viiti aukaista suutasi kun et tiedä kerran mitään.
- Anonyymi
”Et raukka tiedä todellakaan mitä eläminen maksaa esimerkiksi pietarissa ja jos vertaat suomen hintoihin niin sillä rahalla minkä käytät suomessa saamatta sillä lähes mitään saat venäjällä elää kyllä aivan eritasoisesti.”
Ilmeisesti et ole sitten itse edes Venäjällä käynyt? Matkusta vaikkapa Pietariin. Suuren Moskva-hotellin alakerrassa on suuri valintamyymälä! Hinnat ovat n. 60-80 % Suomen hintaasosta! Ei sinä keskimääräisellä sadan euron eläkkeellä juuri rallatella!
”Sun eurolaskelmasi ei sano mitään siihen. Se sun 680 euroa on muuten valuuttalaskurin mukaan yli 40000 rubel ja sillä saa vähän eri tavalla kaikkea . Jotta älä viiti aukaista suutasi kun et tiedä kerran mitään.”
Puhut ikään kuin 1 rupla olisi = 1 euro? Ei todellakaan ole! Edlleen on tavallista Pietarissa, että samassa ahtaassa kaupunkiasunnossa asuu useampi sukupolvi yhtäaikaa! Tilannetta toki helpottaa se, ettei venäläinen mies vieläkään paljoa yli 60:n ikävuoden yllä! Putte on paikalliseen tasoon nähden jo pahasti yläikäinen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
#90% venäläisistä tienaa alle 900 euroa kuussa ja Venäjän rahoitus- ja kansallisuusvarallisuus on keskittynyt n.10%:lle venläisistä. Siinä ei ole mitään nauramista, koska yhteiskunnalliset levottomuudet alkavat pian.#
En lähde analysoimaan, mutta kuitenkin pitää muistaa mitä eläminen maksaa ja tietysti asuminen.
Kun kaikki tämä on käyty, voidaan analysoida lopputulosta.
Putinin hallinto on ottanut kantaa ja infaan on luvattu parannuksia. Kysymys on paljolti siitä, miten luottamustoimia hoidetaan....Venäjä on tavattoman laaja maa ja pitää muistaa NL:ton jäännökset.
Olemme nyt osallisina EU:ostoliittoon, että samansuuntaisiin ongelmiin ollaan menossa kovaa vauhtia.Sinun trollikoneesi toimii nyt huonosti, lähetti saman postin useaan kertaan , muutelematta sanoja ,
- Anonyymi
Venäjän armejan Buk-M3-ItO-järjestelmästä on luotu asemarkkinoille vientiversio: M3E- Viking
Tela-ajoneuvossa on nyt 6 ohjuksen kasetti joita lastausvaunussa on kaksi ( 2x6 = 12 ) ja ohjukset voidaan laukaista ilman tornia kääntämättä , koksa suoraan ylös laukaistu ohjus kääntyy ennen marssimoottorin käynnistymistä tarvittuun suuntaan !
Tässä : Hulda Wainolainen
-ase-ja ohjusasiamies- - Anonyymi
Kun kysyy ja vastaa itselleen, niin luulisi ettei saa riitaa aikaan, mutta näköjään Nato Tiltulta sekin onnistuu.
- Anonyymi
Tiet Venäjällä ovat huonoja mutta kuskit hyviä.
Ajamaan kummallisia kolareita.- Anonyymi
Heh heh, montako venäläistä F1 tai rallin maailmanmestaria tiedätte, pärjääkö venäläiset yleensäkään yhtään missään???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh, montako venäläistä F1 tai rallin maailmanmestaria tiedätte, pärjääkö venäläiset yleensäkään yhtään missään???
Eikös Venäläiset käyneet ensimmäisenä avaruudessa?
Ja Venäläisillä aseilla Vietnam voitti USA:n. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Venäläiset käyneet ensimmäisenä avaruudessa?
Ja Venäläisillä aseilla Vietnam voitti USA:n.''Eikös Venäläiset käyneet ensimmäisenä avaruudessa?''
No tuskin ne siellä autolla kävi, tuossa kun puhuttiin venäläisistä autoilijoista.
''Ja Venäläisillä aseilla Vietnam voitti USA:n''
Silloin oli NL:n aseet, venäläisiä aseita ei ollut olemassakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Eikös Venäläiset käyneet ensimmäisenä avaruudessa?''
No tuskin ne siellä autolla kävi, tuossa kun puhuttiin venäläisistä autoilijoista.
''Ja Venäläisillä aseilla Vietnam voitti USA:n''
Silloin oli NL:n aseet, venäläisiä aseita ei ollut olemassakaan."Kun kysyy ja vastaa itselleen, niin luulisi ettei saa riitaa aikaan, mutta näköjään Nato Tiltulta sekin onnistuu."
No okei. Vietnam voitti USA:n Neuvosto-Venäläisillä aseilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kun kysyy ja vastaa itselleen, niin luulisi ettei saa riitaa aikaan, mutta näköjään Nato Tiltulta sekin onnistuu."
No okei. Vietnam voitti USA:n Neuvosto-Venäläisillä aseilla."Kun kysyy ja vastaa itselleen, niin luulisi ettei saa riitaa aikaan, mutta näköjään Nato Tiltulta sekin onnistuu."
Ymmärrätkö ensinkään mitä lainausmerkit kommentissa tarkoittavat, vai onko niitä vaan kiva käyttää?
''No okei. Vietnam voitti USA:n Neuvosto-Venäläisillä aseilla''
No eihän kukaan ole muuta väittänytkään.
Mutta kävivätkö autolla avaruudessa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kun kysyy ja vastaa itselleen, niin luulisi ettei saa riitaa aikaan, mutta näköjään Nato Tiltulta sekin onnistuu."
Ymmärrätkö ensinkään mitä lainausmerkit kommentissa tarkoittavat, vai onko niitä vaan kiva käyttää?
''No okei. Vietnam voitti USA:n Neuvosto-Venäläisillä aseilla''
No eihän kukaan ole muuta väittänytkään.
Mutta kävivätkö autolla avaruudessa?Tuota avaruus autoilua en ollut ainakaan näkemässä.
Mutta USA:n veitikat ajelivat "kuussa" (Hollywoodin studiossa) oikein demolition derbyn.
Se kuussa oleva lippu liehui kuun navakassa tuulessa ylväänä ja aivan riekaleisena. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota avaruus autoilua en ollut ainakaan näkemässä.
Mutta USA:n veitikat ajelivat "kuussa" (Hollywoodin studiossa) oikein demolition derbyn.
Se kuussa oleva lippu liehui kuun navakassa tuulessa ylväänä ja aivan riekaleisena. :)Jaa navakassa tuulessa? Onnittelen, jatka samaan malliin, et sinä tiltu muuten olisikaan.
Nyt äkkiä määkimään ylläpidolle epäasiallisesta viestistä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota avaruus autoilua en ollut ainakaan näkemässä.
Mutta USA:n veitikat ajelivat "kuussa" (Hollywoodin studiossa) oikein demolition derbyn.
Se kuussa oleva lippu liehui kuun navakassa tuulessa ylväänä ja aivan riekaleisena. :)''Se kuussa oleva lippu liehui kuun navakassa tuulessa ylväänä ja aivan riekaleisena.''
Aha, no mistä suunnasta siellä kuussa tuulee?
Ilmeisesti Venäjältä päin, voi tietysti johtua sen kenkälaatikon kokoisen ydinvoimalan aiheuttamasta paineaallosta...…..
Huutonaurua!!!
- Anonyymi
Venäjäuskoiset voisivat mieluummin ryhtyä johonkin tavalliseen uskoon onhan noita esim. helluntai , körtti , luonnonuskonnot ja tietenkin tuo lesta mutta se on jo vähä tympeämpi . Muslimiksi ei kuitenkaan ne on kans hankalia .
- Anonyymi
Vain kaksi kysymystä näille Venäjän ylistäjille:
Miksi olette täällä?
Miksi ette mene sinne?- Anonyymi
Hyvä kysymys aika heikosti vaan tulee vastauksia, aivan kuten ketjun alkuperäiseenkin kysymykseen.
Eivät taida tiltut osata vastata oikein mihinkään, tai sitten eivät vaan ymmärrä mitään kysymyksiä. - Anonyymi
Venäjälle ei tarvitse mennä koska Venäjä on jo Suomessa ja hallitsee 100 % suomen poliittista kenttää ja kohta myös yleistä mielipidettä,,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjälle ei tarvitse mennä koska Venäjä on jo Suomessa ja hallitsee 100 % suomen poliittista kenttää ja kohta myös yleistä mielipidettä,,
Heh heh, eihän kolme palstan sekopäätä tarkoita että Venäjä täällä olisi, on vain pari sairasta mieltä.
- Anonyymi
Todellakin. Sama Venäjä foobisille Nato Tiltuille, jotka eivät usko Suomen itsenäiseen puolustukseen ja haluavat luopua itsenäisyydestämme.
Siis myös kaksi kysymystä näille Venäjä foobisille Nato Hönöille:
Miksi olette täällä?
Miksi ette mene sinne Nato-onnelaan?- Anonyymi
No voi voi. Mitenkä se auttaisi maanpuolustuksessa, jos täältä lähtisi pois? Osaatko muuten vastata kahteen kysymykseen:
1) Miten itsenäinen puolustus toimii ydinasevaltaa vastaan?
2) Miten NATO-jäsenyys, eli sopimus auttaa toisiamme olisi muka itsenäisyydestä luopumista?
Tuleeko asiallisia vastauksia, epäilen hieman. - Anonyymi
''Miksi ette mene sinne Nato-onnelaan? ''
Ja taas paistaa tyhmyys läpi, kysymykseen vastataan kysymyksellä kun ei oikein osata eikä ymmärretä.
- Anonyymi
Natukka onmpi hyökkeykseen tarkootettu jenki,eikä mikkää muu.
- Anonyymi
Ja sekös pistää ryssänassen paniikkiin, housupyykkiä tulee.....
- Anonyymi
Kunpa joku antaisi vihjeen, miksi Venäjää pitää demonisoida?
Eikö Talvisodan alkamisesta ole kulunut pyöreät 80-vuotta?
Täällä on puhuttu roistovaltiosta, mutta maapallolle sopii niin monia ns. roistovaltioita.
Kun meidän näköjään pitää demonisoida Venäjä, eikö rinnalle pidä ottaa ihan asiallisesti vertailuun maailman ylivoimaisesti suurin aseiden tuottaja USA?
Miksi ja millä perusteilla sen toiminta maailmanlaajuisesti olisi vähemmän roistomaista, varsinkin kun tarkastellaan lähihistoriaa?
Pitää muistaa että NL:tto oli oma lukunsa, jonka peruja myös Naton pitäisi olla, siis menneiden talvien lumia."Kun meidän näköjään pitää demonisoida Venäjä, eikö rinnalle pidä ottaa ihan asiallisesti vertailuun maailman ylivoimaisesti suurin aseiden tuottaja USA?"
Venäjä demonisoi ihan itse itsensä nykyisen rikollisen hallintonsa takia. USA ei ole meille uhka, vaan liittolainen ja kumppani, Venäjä sen sijaan on uhka meillekin.
"Miksi ja millä perusteilla sen toiminta maailmanlaajuisesti olisi vähemmän roistomaista, varsinkin kun tarkastellaan lähihistoriaa?"
No USA ei esim. ole käyttänyt sotilastason hermomyrkkyä siviilejä vastaan, valloittanut alueita tunnuksettomilla sotilailla, levittänyt valeuutisia tai sekaantunut edes Venäjän vaaleihin.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Kun meidän näköjään pitää demonisoida Venäjä, eikö rinnalle pidä ottaa ihan asiallisesti vertailuun maailman ylivoimaisesti suurin aseiden tuottaja USA?"
Venäjä demonisoi ihan itse itsensä nykyisen rikollisen hallintonsa takia. USA ei ole meille uhka, vaan liittolainen ja kumppani, Venäjä sen sijaan on uhka meillekin.
"Miksi ja millä perusteilla sen toiminta maailmanlaajuisesti olisi vähemmän roistomaista, varsinkin kun tarkastellaan lähihistoriaa?"
No USA ei esim. ole käyttänyt sotilastason hermomyrkkyä siviilejä vastaan, valloittanut alueita tunnuksettomilla sotilailla, levittänyt valeuutisia tai sekaantunut edes Venäjän vaaleihin.Sotilastason myrkky se oli AGENT ORANGEKIN! Ja siviilien päälle ruiskutettiin.
CIA murhaa jatkuvasti milloin missäkin ja sekaantuu suvereenien valtioiden kaikkiin asioihin murkkyjen kanssa tai ilman.
https://www.youtube.com/watch?v=uzvTB0mOS0w
https://fi.wikipedia.org/wiki/Agent_Orange
USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE! Anonyymi kirjoitti:
Sotilastason myrkky se oli AGENT ORANGEKIN! Ja siviilien päälle ruiskutettiin.
CIA murhaa jatkuvasti milloin missäkin ja sekaantuu suvereenien valtioiden kaikkiin asioihin murkkyjen kanssa tai ilman.
https://www.youtube.com/watch?v=uzvTB0mOS0w
https://fi.wikipedia.org/wiki/Agent_Orange
USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE!"Sotilastason myrkky se oli AGENT ORANGEKIN! Ja siviilien päälle ruiskutettiin."
Käsitin, että kirjoittaja halusi keskustella nimenomaan aivan lähihistoriaa, viime vuosista.
"CIA murhaa jatkuvasti milloin missäkin ja sekaantuu suvereenien valtioiden kaikkiin asioihin murkkyjen kanssa tai ilman."
Kerro toki, kenet CIA on murhannut viine vuosina.
"USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan."
Neuvostoliito käytti myös. Tuhannet neuvostoliittolaiset kuolivat noissa kokeissa ja ihmisiä sairastuu ja kuolee edelleen koealueilla.
"Residents were ordered to step outside their homes during test blasts, so that they could later be examined as part of studies on the effects of radiation."
" Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE!"
Jotka päättivä sodan ja säästivä mahdollisesti miljoonia ihmishenkiä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotilastason myrkky se oli AGENT ORANGEKIN! Ja siviilien päälle ruiskutettiin.
CIA murhaa jatkuvasti milloin missäkin ja sekaantuu suvereenien valtioiden kaikkiin asioihin murkkyjen kanssa tai ilman.
https://www.youtube.com/watch?v=uzvTB0mOS0w
https://fi.wikipedia.org/wiki/Agent_Orange
USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE!''Sotilastason myrkky se oli AGENT ORANGEKIN! Ja siviilien päälle ruiskutettiin.''
Ei muuten ollut, oli ihan tavallinen kasvimyrkky ei kuitenkaan tarkoitettu ihmisten myrkyttämiseen.
On se aika noloa kun pitää joka asiassa valehdella, totuus ei ole ryssänassen ystävä.
''CIA murhaa jatkuvasti milloin missäkin ja sekaantuu suvereenien valtioiden kaikkiin asioihin murkkyjen kanssa tai ilman.''
Ei niitä lasketa, ne kun tapahtuvat ainoastaan sinun pääsi sisällä ja todennäköisesti sen kenkälaatikon kokoisen ydinvoimalan välittömässä läheisyydessä.
''USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE!''
No se oli ikävä mutta välttämätön ratkaisu, ihan sodan lopettamisen kannalta.
Ja ennemmin sinä olet ''ihmiskoe'' ja pahasti epäonnistunut sellainen. - Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Kun meidän näköjään pitää demonisoida Venäjä, eikö rinnalle pidä ottaa ihan asiallisesti vertailuun maailman ylivoimaisesti suurin aseiden tuottaja USA?"
Venäjä demonisoi ihan itse itsensä nykyisen rikollisen hallintonsa takia. USA ei ole meille uhka, vaan liittolainen ja kumppani, Venäjä sen sijaan on uhka meillekin.
"Miksi ja millä perusteilla sen toiminta maailmanlaajuisesti olisi vähemmän roistomaista, varsinkin kun tarkastellaan lähihistoriaa?"
No USA ei esim. ole käyttänyt sotilastason hermomyrkkyä siviilejä vastaan, valloittanut alueita tunnuksettomilla sotilailla, levittänyt valeuutisia tai sekaantunut edes Venäjän vaaleihin.#No USA ei esim. ole käyttänyt sotilastason hermomyrkkyä siviilejä vastaan, valloittanut alueita tunnuksettomilla sotilailla, levittänyt valeuutisia tai sekaantunut edes Venäjän vaaleihin.#
Suoranaista sekoilua, et voi asiallisesti ottaen olla noin pihalla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
#No USA ei esim. ole käyttänyt sotilastason hermomyrkkyä siviilejä vastaan, valloittanut alueita tunnuksettomilla sotilailla, levittänyt valeuutisia tai sekaantunut edes Venäjän vaaleihin.#
Suoranaista sekoilua, et voi asiallisesti ottaen olla noin pihalla?Onko 'lähihistoria' sinulle Ukraina vuonna 2014?
Tarkoitin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa tietysti. Silläpä mainitsin myös NL:ton ja Naton, joka oli vastapaino Varsovan-Liitolle....nyt pitäisi olla historiaa....mutta eipä ole. Anonyymi kirjoitti:
#No USA ei esim. ole käyttänyt sotilastason hermomyrkkyä siviilejä vastaan, valloittanut alueita tunnuksettomilla sotilailla, levittänyt valeuutisia tai sekaantunut edes Venäjän vaaleihin.#
Suoranaista sekoilua, et voi asiallisesti ottaen olla noin pihalla?"Suoranaista sekoilua, et voi asiallisesti ottaen olla noin pihalla?"
Jos nyt mietitään, että sinä kivenkovaan väitit meille, että bulgarialainen rikollinen, joka esiintyi RT-kanavalla muka espanjalaisena lennonjohtaja Carloksena olisikin oikeasti ollut Anna Petrosenko, vaikka jokainen näki suoraan kuvasta, että partainen ukkohan tuo on, niin en puhuisi sinuna mitään siitä, kuka on pihalla ja kuka ei.Anonyymi kirjoitti:
Onko 'lähihistoria' sinulle Ukraina vuonna 2014?
Tarkoitin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa tietysti. Silläpä mainitsin myös NL:ton ja Naton, joka oli vastapaino Varsovan-Liitolle....nyt pitäisi olla historiaa....mutta eipä ole."Onko 'lähihistoria' sinulle Ukraina vuonna 2014?
Tarkoitin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa tietysti. "
Itse sanoit, että "Eikö Talvisodan alkamisesta ole kulunut pyöreät 80-vuotta?"
Ksitin, ettet halua puhua mistään tuonaikaisista.
"Silläpä mainitsin myös NL:ton ja Naton, joka oli vastapaino Varsovan-Liitolle....nyt pitäisi olla historiaa....mutta eipä ole."
Mainitsit Neuvostoliiton näin: "Pitää muistaa että NL:tto oli oma lukunsa, jonka peruja myös Naton pitäisi olla, siis menneiden talvien lumia."
Tuosta voi mainiosti ymmärtää, ettet halunnut puhua sen aikaisista tapahtumista. Ja NATO on nyt aivan yhtä tarpeellinen kuin Neuvostoliiton aikaan, koska Putin on nyt tekemässä Venäjästä Neuvostoliitto kakkosta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Sotilastason myrkky se oli AGENT ORANGEKIN! Ja siviilien päälle ruiskutettiin.''
Ei muuten ollut, oli ihan tavallinen kasvimyrkky ei kuitenkaan tarkoitettu ihmisten myrkyttämiseen.
On se aika noloa kun pitää joka asiassa valehdella, totuus ei ole ryssänassen ystävä.
''CIA murhaa jatkuvasti milloin missäkin ja sekaantuu suvereenien valtioiden kaikkiin asioihin murkkyjen kanssa tai ilman.''
Ei niitä lasketa, ne kun tapahtuvat ainoastaan sinun pääsi sisällä ja todennäköisesti sen kenkälaatikon kokoisen ydinvoimalan välittömässä läheisyydessä.
''USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE!''
No se oli ikävä mutta välttämätön ratkaisu, ihan sodan lopettamisen kannalta.
Ja ennemmin sinä olet ''ihmiskoe'' ja pahasti epäonnistunut sellainen.#''USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE!''
No se oli ikävä mutta välttämätön ratkaisu, ihan sodan lopettamisen kannalta.
Ja ennemmin sinä olet ''ihmiskoe'' ja pahasti epäonnistunut sellainen.#
Ne kaksi pommia pudotettiin koemielessä ja siviilien niskaan täysin tietoisesti, eli kysymyksessä oli ensimmäisen luokan sotarikos.
Japani oli jo antautumassa ja Puna-Armeijan joukot ajoivat miljoona Japsia Kiinasta. Lapsellista toistaa valhetta sodan lopettamisen jouduttamisesta.
Huomaa kyllä, kuka sabotoi herjauksilla heti, vaihdettuaan nikkarinsa anonyymiksi.
Kasvimyrkyn vaikutuksia ihmisiin nähdään tänäkin päivänä ja olihan se napalm jenkkien käytössä, mutta ei sekään auttanut heitä. - Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Onko 'lähihistoria' sinulle Ukraina vuonna 2014?
Tarkoitin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa tietysti. "
Itse sanoit, että "Eikö Talvisodan alkamisesta ole kulunut pyöreät 80-vuotta?"
Ksitin, ettet halua puhua mistään tuonaikaisista.
"Silläpä mainitsin myös NL:ton ja Naton, joka oli vastapaino Varsovan-Liitolle....nyt pitäisi olla historiaa....mutta eipä ole."
Mainitsit Neuvostoliiton näin: "Pitää muistaa että NL:tto oli oma lukunsa, jonka peruja myös Naton pitäisi olla, siis menneiden talvien lumia."
Tuosta voi mainiosti ymmärtää, ettet halunnut puhua sen aikaisista tapahtumista. Ja NATO on nyt aivan yhtä tarpeellinen kuin Neuvostoliiton aikaan, koska Putin on nyt tekemässä Venäjästä Neuvostoliitto kakkosta.#Mainitsit Neuvostoliiton näin: "Pitää muistaa että NL:tto oli oma lukunsa, jonka peruja myös Naton pitäisi olla, siis menneiden talvien lumia."
Tuosta voi mainiosti ymmärtää, ettet halunnut puhua sen aikaisista tapahtumista. Ja NATO on nyt aivan yhtä tarpeellinen kuin Neuvostoliiton aikaan, koska Putin on nyt tekemässä Venäjästä Neuvostoliitto kakkosta.#
Etkö sinä raukka tajua edes yksinkertaisimpia asioita?
Nato oli Varsovan-Liiton vastapainona, eli päinvastoin, Natolla ei ole mitään asiallista virkaa enää, kuin ainoastaan provosointiin kuten ollaan nähty. Anonyymi kirjoitti:
#Mainitsit Neuvostoliiton näin: "Pitää muistaa että NL:tto oli oma lukunsa, jonka peruja myös Naton pitäisi olla, siis menneiden talvien lumia."
Tuosta voi mainiosti ymmärtää, ettet halunnut puhua sen aikaisista tapahtumista. Ja NATO on nyt aivan yhtä tarpeellinen kuin Neuvostoliiton aikaan, koska Putin on nyt tekemässä Venäjästä Neuvostoliitto kakkosta.#
Etkö sinä raukka tajua edes yksinkertaisimpia asioita?
Nato oli Varsovan-Liiton vastapainona, eli päinvastoin, Natolla ei ole mitään asiallista virkaa enää, kuin ainoastaan provosointiin kuten ollaan nähty."Etkö sinä raukka tajua edes yksinkertaisimpia asioita?"
Haha. Sinä itse et taida niitä tajuta.
"Nato oli Varsovan-Liiton vastapainona, eli päinvastoin, Natolla ei ole mitään asiallista virkaa enää, kuin ainoastaan provosointiin kuten ollaan nähty."
Nyt joudumme miettimään, että oletko sinä oikeassa, vai kaikki 29 NATO:n jäsenmaata, jotka ovat pysyneet NATO:ssa huolimatta Neuvostoliiton romahduksesta omaan mahdottomuuteensa. Ja lisäksi täytyy myös huomioida, että NATO-maiden lisäksi on olemassa useita maita, jotka haluabvat NATO:n jäseneksi. Kukahan lienee oikeassa, sinä vai kaikkien noiden maiden poliittiset päättäjät, jotka haluavat pysyä NATO:ssa tai liittyä siihen. Sitten voidaan miettiä, sitä, kuka tajuaa yksinkertaiset asiat ja kuka ei.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
#''USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE!''
No se oli ikävä mutta välttämätön ratkaisu, ihan sodan lopettamisen kannalta.
Ja ennemmin sinä olet ''ihmiskoe'' ja pahasti epäonnistunut sellainen.#
Ne kaksi pommia pudotettiin koemielessä ja siviilien niskaan täysin tietoisesti, eli kysymyksessä oli ensimmäisen luokan sotarikos.
Japani oli jo antautumassa ja Puna-Armeijan joukot ajoivat miljoona Japsia Kiinasta. Lapsellista toistaa valhetta sodan lopettamisen jouduttamisesta.
Huomaa kyllä, kuka sabotoi herjauksilla heti, vaihdettuaan nikkarinsa anonyymiksi.
Kasvimyrkyn vaikutuksia ihmisiin nähdään tänäkin päivänä ja olihan se napalm jenkkien käytössä, mutta ei sekään auttanut heitä.Näköjään ylläpito hyväksyy tuollaisen loputtoman valehtelun, mutta ei siitä valehtelusta huomauttamista.
No ei kai ylläpidolta edes voi vaatia että jostain jotain tietäisivät. Anonyymi kirjoitti:
Sotilastason myrkky se oli AGENT ORANGEKIN! Ja siviilien päälle ruiskutettiin.
CIA murhaa jatkuvasti milloin missäkin ja sekaantuu suvereenien valtioiden kaikkiin asioihin murkkyjen kanssa tai ilman.
https://www.youtube.com/watch?v=uzvTB0mOS0w
https://fi.wikipedia.org/wiki/Agent_Orange
USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE!"USA on ainoa maa joka on käyttänyt ihmisiä ydinkokeissaan. Japaniin pudotetut ydinpommit olivat IHMISKOE! "
Ai on vai .... mitenkäs ne ryssän ydinlatausten räjäytykset omalla tontilla ja Tshernodebiilipommi ... mites laskeumat ja altistukset?.
Sitäpaitsi ... USA:ssa sotilaat saivat osansa Manhattan-projektin aikana.
Ja mitä ihmiskokeesees tulee, niin ryssähän yritti risteyttää itsensä ja apinan ... tuloksena gorillamaisen pitkällä pärställä varustettu Lierov. ;-)
IMHO.Anonyymi kirjoitti:
Näköjään ylläpito hyväksyy tuollaisen loputtoman valehtelun, mutta ei siitä valehtelusta huomauttamista.
No ei kai ylläpidolta edes voi vaatia että jostain jotain tietäisivät.Siltähän tuo faktuaalisesti näyttää, koska eivät saa heivattua kaltaistas VALTAKUNNAVALEHTELIAA fledasta vi**uun, tältä(kin) foorumilta.
Vauva-palstoilla on fiksummat MODET.
IMHO.
- Anonyymi
Anonyymi
9.7.2019 18:03
No voi voi. Mitenkä se auttaisi maanpuolustuksessa, jos täältä lähtisi pois? "
Suunnilleen Nato kannattajien määrän verran epäkelpoa ainesta karsiutuu jo kutsunnoissa ja parin ensimmäisen viikon aikana varusmiespalveluksen alettua.
Ei tunnu missään, jos pelkurit ja ryssä foobikot lähtevät merten taa.
"Meidän on uudesta luotava maa! Raukat vain menköhöt merten taa!" - Anonyymi
Tämän molokin mielestä atomipommien pudottaminen Japanilaisten siviilien niskaan " oli ikävä mutta välttämätön ratkaisu, ihan sodan lopettamisen kannalta."
Siviilien murhaaminen tosin on sotarikos ja tuollainen atomipommeilla massamurhaaminen on RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN! Ei koskaan - ei misään oloissa välttämätöntä. Siviilit eivät ole sotilaita.
" USA ei esim. ole käyttänyt sotilastason hermomyrkkyä siviilejä vastaan, valloittanut alueita tunnuksettomilla sotilailla"
Agent Orangea ruiskutettiin siviilien niskaan jo alkuvuodesta 1962, eli silloin kun USA oli Vietnamissa pelkästään "neuvonantajana", ei sotivana osapuolena.
Ja mitä tuohon tunnuksettomuuteen tulee, niin ruiskutukset hoitui tunnuksettomilla Air American, ym "siviili" koneilla. CIA?"Tämän molokin mielestä atomipommien pudottaminen Japanilaisten siviilien niskaan " oli ikävä mutta välttämätön ratkaisu, ihan sodan lopettamisen kannalta.""
Missä minä niin olisin kirjoittanut, kun en tunnista tekstiä enkä ajatusta omakseni?
"Siviilien murhaaminen tosin on sotarikos ja tuollainen atomipommeilla massamurhaaminen on RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN! Ei koskaan - ei misään oloissa välttämätöntä. Siviilit eivät ole sotilaita."
Aivan.
"Agent Orangea ruiskutettiin siviilien niskaan jo alkuvuodesta 1962, eli silloin kun USA oli Vietnamissa pelkästään "neuvonantajana", ei sotivana osapuolena."
Sillä ei pyritty murhaamaan siviilejä, vaan tappamaan viidakkoa. Mutta käsitin, että keskustelu koski aivan viime vuosia ja olisin tuon toki maininnut, jos olisin tiennyt että sitttenkin halutaan puhua reilun viiden kymmenen vuoden takaisesta historiasta.
"Ja mitä tuohon tunnuksettomuuteen tulee, niin ruiskutukset hoitui tunnuksettomilla Air American, ym "siviili" koneilla. CIA? "
Aha. sekä oikeuttaa Venäjän tunnuksettomat sotilaat, että joku siviililentäjä on ruiskuttanut Vietnamin viidakkkoon kasvimyrkkyä?- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Tämän molokin mielestä atomipommien pudottaminen Japanilaisten siviilien niskaan " oli ikävä mutta välttämätön ratkaisu, ihan sodan lopettamisen kannalta.""
Missä minä niin olisin kirjoittanut, kun en tunnista tekstiä enkä ajatusta omakseni?
"Siviilien murhaaminen tosin on sotarikos ja tuollainen atomipommeilla massamurhaaminen on RIKOS IHMISKUNTAA VASTAAN! Ei koskaan - ei misään oloissa välttämätöntä. Siviilit eivät ole sotilaita."
Aivan.
"Agent Orangea ruiskutettiin siviilien niskaan jo alkuvuodesta 1962, eli silloin kun USA oli Vietnamissa pelkästään "neuvonantajana", ei sotivana osapuolena."
Sillä ei pyritty murhaamaan siviilejä, vaan tappamaan viidakkoa. Mutta käsitin, että keskustelu koski aivan viime vuosia ja olisin tuon toki maininnut, jos olisin tiennyt että sitttenkin halutaan puhua reilun viiden kymmenen vuoden takaisesta historiasta.
"Ja mitä tuohon tunnuksettomuuteen tulee, niin ruiskutukset hoitui tunnuksettomilla Air American, ym "siviili" koneilla. CIA? "
Aha. sekä oikeuttaa Venäjän tunnuksettomat sotilaat, että joku siviililentäjä on ruiskuttanut Vietnamin viidakkkoon kasvimyrkkyä?Ahaa. Yrität valkopestä. Olet pahasti myöhässä. :D
Trhaa on taas wänkäämisesi.
Ottanet huomioon että kyse oli kaiken aikaa sotimisesta Vietnamia vastaan, ei vesakon torjunnasta. CIA/Pentagon olivat kaiken takana. Sen ovat amerikkalaisetkin jo 50 v. sitten tunnustaneet kun jäivät housut nilkoissa kiinni itse teosta.
Netti on väärällään faktoja, katso sieltä. Anonyymi kirjoitti:
Ahaa. Yrität valkopestä. Olet pahasti myöhässä. :D
Trhaa on taas wänkäämisesi.
Ottanet huomioon että kyse oli kaiken aikaa sotimisesta Vietnamia vastaan, ei vesakon torjunnasta. CIA/Pentagon olivat kaiken takana. Sen ovat amerikkalaisetkin jo 50 v. sitten tunnustaneet kun jäivät housut nilkoissa kiinni itse teosta.
Netti on väärällään faktoja, katso sieltä."Ahaa. Yrität valkopestä. Olet pahasti myöhässä. :D
Trhaa on taas wänkäämisesi."
Mitä sinä lässytät? Lainaus, jota väitit minun kirjoittamakseni ei ollut minun kirjoittamani
"Ottanet huomioon että kyse oli kaiken aikaa sotimisesta Vietnamia vastaan, ei vesakon torjunnasta. CIA/Pentagon olivat kaiken takana. Sen ovat amerikkalaisetkin jo 50 v. sitten tunnustaneet kun jäivät housut nilkoissa kiinni itse teosta."
Olivatko lentäjät tunnuksettomia sotilaita vai siviilejä?
"Netti on väärällään faktoja, katso sieltä."
Huoh. Miksi minun pitäisi se katsoa?
- Anonyymi
Journalisti ja historioitsija Nick Turse sanoo, että amerikkalaisten Vietnamissa tekemien sotarikosten määrä ja järjestelmällisyys on jäänyt suurelta yleisöltä ymmärtämättä.
Vastikään (15.1.2013) ilmestyneessä teoksessaan Kill Anything That Moves Turse pyrkii antamaan kokonaiskuvan Vietnamissa tapahtuneiden sotarikosten anatomiasta. Kysymys ei ollut yksittäisten sotilaiden holtittomista teoista vaan joukko-osastoissa vallitsevista jokapäiväisistä käytännöistä ja sodankäynnin menettelytavoista, jotka tulivat läpi komentohierarkian ja jotka määriteltiin viime kädessä Pentagonissa.
Vietnamilaiset saivat vastaansa koko maailmanhistorian suurimman ja musertavimman sotavoiman. Vietnamiin pudotettujen pommien määrä vastaa yli kolminkertaisesti toisen maailmansodan kaikkia pommituksia. Kukin amerikkalainen sotilas käytti ammuksia 26-kertaisesti sen minkä isät toisessa maailmansodassa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Nick_Turse#Kill_Anything_That_Moves...- Anonyymi
Eipä tuota ryssääkään ole tuomittu 30-luvun Holodomorista, tai niistä n. 2 000 000 raiskatusta ja murhatuissta 8-80 vuotiaista lapsista, naisista ja mummoista, joita muna-armeija nöyryytti, matkalla Berliiniin, v. 1944.
Ja mikä taho aloittikaan Vietnamin sodan, ja minkä tahon tukemana ...?.
Revi siitä ROMMELI !!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Aloituksesta tulee tunne siintä että.
Kaikki ne, jotka ei ihannoi Yhdysvaltoja, tai kannata Natoa.
Ovat Venäjä-mielisiä.- Anonyymi
Kysymys sinulle.
Olenko nyt Venäjä-mielinen, kun en osannut ymmärtää.
Asiaa oikein. Anonyymi kirjoitti:
Kysymys sinulle.
Olenko nyt Venäjä-mielinen, kun en osannut ymmärtää.
Asiaa oikein."Kysymys sinulle.
Olenko nyt Venäjä-mielinen, kun en osannut ymmärtää.
Asiaa oikein."
Olet. Sinähän nimittäin kirjoitustyylisi perusteella olet nimimerkki IkäväKyllä, joka estoitta levitti täällä aikaisemmin Venäjän valhepropagandaa. Ja nytkin, ilmeisen tahallasi keksit typeryyksiä tuosta aloituksesta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys sinulle.
Olenko nyt Venäjä-mielinen, kun en osannut ymmärtää.
Asiaa oikein."Kysymys sinulle.
Olenko nyt Venäjä-mielinen, kun en osannut ymmärtää.
Asiaa oikein."
No sinun olemisesi tai olematta jättämisesi on kiinnostavuudeltaan ja merkitykseltään alta nollan, joten se siitä.
Sitä vaan ihmettelen että miksi yleensä kommentoit jos et kysymystäkään ymmärrä, pidän sitä aika outona tapana siinä kun antaa itsestään ihan idiootin kuvan. - Anonyymi
Jaa että nyt sitä ollaan jo valhepropagantan levittäjäkin.
Oletko koskaan miettinyt. Miten sinun mielikuvat ovat noin vahvoja.
Kun kyseessä ovat muut kommentoijat. Kun kyseessä on vain mielipiteitä erillaisista asioista, joita palstalla käsitellään. Anonyymi kirjoitti:
Jaa että nyt sitä ollaan jo valhepropagantan levittäjäkin.
Oletko koskaan miettinyt. Miten sinun mielikuvat ovat noin vahvoja.
Kun kyseessä ovat muut kommentoijat. Kun kyseessä on vain mielipiteitä erillaisista asioista, joita palstalla käsitellään."Jaa että nyt sitä ollaan jo valhepropagantan levittäjäkin.
Oletko koskaan miettinyt. Miten sinun mielikuvat ovat noin vahvoja.
Kun kyseessä ovat muut kommentoijat. Kun kyseessä on vain mielipiteitä erillaisista asioista, joita palstalla käsitellään."
Tosiasia nyt vain on, että levitit Venäjän valhepropagandaa täällä aikaisemmin nimimerkillä si IkäväKyllä. Esim. Ukrainasta. Eivätkä kyseessä olleet mielipidekysymykset, vaan valheet faktoista.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kysymys sinulle.
Olenko nyt Venäjä-mielinen, kun en osannut ymmärtää.
Asiaa oikein."
No sinun olemisesi tai olematta jättämisesi on kiinnostavuudeltaan ja merkitykseltään alta nollan, joten se siitä.
Sitä vaan ihmettelen että miksi yleensä kommentoit jos et kysymystäkään ymmärrä, pidän sitä aika outona tapana siinä kun antaa itsestään ihan idiootin kuvan.Ymmärrys on joskus rajallinen.
"Nick Turse sanoo, että amerikkalaisten Vietnamissa tekemien sotarikosten määrä ja järjestelmällisyys on jäänyt suurelta yleisöltä ymmärtämättä." Tiltu yrittää vastustaa Suomen NATO-jäsenyyttä kirjoittelmalla järjettömyyksiä. Ei mitään uutta, koska sitä ei voi rehellisillä järkisyillä vastustaa.
- Anonyymi
Kun mitään natotiltua ei ole edes olemassa.
Katsoppa guukkelilla tiltu. "Tuntuuko sinusta että olet jotenkin päätuomarin asemassa, kun pyrit karsinoimaan kirjoituksia järkeviin ja järjettömiin?"
Ei, mutta jokainenhan näkee, että kirjoitus, johon vastasin, oli täysin järjetön. Jopa ylläpito näemmä poisti sen täysin turhana sönkötyksenä.
"Oletko kenties narsisti? "
En tietääkseni.
"Keskuteleppa läheistesi kanssa, miksi eri mieltä kanssasi olevat tuntuvat sinusta järjettömiltä."
Luulet todella omituisia. Monet ihmiset ovat eri mieltä kanssani monista eri asioista, enkä suinkaan pidä heitä järjettöminä, vaan monesti itseäni vuiisaampina jä älykkäämpinä.
"Miksi väheksyt demokratiaa, vaikka samalla salaa vihaat diktaattoreita?"
En todellakaan väheksy demokratiaa, vaan pidn sitä parhaana hallintomallina, mitä ihminen on keksinyt. Sinulla on erittäin omituisia käsityksiä.
"Mietippä itte tykönäs elämän järjettömyyttä ja pirullista ristiriitaisuutta."
Ehkäpä voisit soveltaa neuvoasi ensin itseesi.Tiltu yrittää edelleen vastustaa Suomen NATO-jäsenyyttä kirjoittelmalla järjettömyyksiä. Ei siinä mitään uutta, koska sitä ei voi rehellisillä järkisyillä vastustaa.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Tiltu yrittää edelleen vastustaa Suomen NATO-jäsenyyttä kirjoittelmalla järjettömyyksiä. Ei siinä mitään uutta, koska sitä ei voi rehellisillä järkisyillä vastustaa.
'' Ei siinä mitään uutta, koska sitä ei voi rehellisillä järkisyillä vastustaa. ''
Vaan minkäs teet, eihän yksikään ryssänasse edes ymmärrä sanojen rehellisyys tai järkisyyt merkitystä, niin että kuinka ne sitten voisivat toimia niiden mukaisesti? Anonyymi kirjoitti:
'' Ei siinä mitään uutta, koska sitä ei voi rehellisillä järkisyillä vastustaa. ''
Vaan minkäs teet, eihän yksikään ryssänasse edes ymmärrä sanojen rehellisyys tai järkisyyt merkitystä, niin että kuinka ne sitten voisivat toimia niiden mukaisesti?Niinpä.
- Anonyymi
Venäjän ylistäjä harjoitusleirillä.
https://www.iltalehti.fi/iltvhullumaailma/a/40abe11f-3baf-408b-893b-c078b09ad8f5- Anonyymi
Hah hah, joo hyvä video ja sopii näihin venäjänkätyreihin.
Se on varmaa että nää yksikertaiset valehtelijat, venäjänkätyrit jää kiinni.
- Anonyymi
"Reilu kysymys Venäjän ylistäjille....."
Onko avaaja saanut yhtään kysymyksen mukaista vastausta, vai pelkästään tätä Nato Tiltu huuhaata.
Ei mutta...sittenhän se tarkoittaako sitä että Venäjän ylistäjät ja Nato Tiltu on samaa sakkia! - Anonyymi
”Ei mutta...sittenhän se tarkoittaako sitä että Venäjän ylistäjät ja Nato Tiltu on samaa sakkia!”
No, ei TAATUSTI TARKOITA!
Sen sijaan on ilmeistä, että Venäjän Tiltuja omat touhut hävettää eikä suomalaisella palstalla käypäisiä selityksiä löydy!- Anonyymi
Ei taatusti tarkoita!
Vain Venäjällä on heidän edestä valehtelevia Tiltuja!
Tiltuon henkilö, joka aina ja kaikkialla etsii Venäjän, ei Suomen, etua ja valehtelee ja vääristelee niin tehdessään!
Tarkkispoika on taatusti Venäjän Tiltu, joka tuntuu häpeävän olemustaan ja tarjoilee termiä muille. Siksihän yrittää sekoittaa ja hämätä asiaa kuten edellisessä sanomassa ilmenee!
- Anonyymi
Viite: moloch_horridus
11.7.2019 17:43
Tosiasia nyt vain on, että levitit Venäjän valhepropagandaa täällä aikaisemmin nimimerkillä si IkäväKyllä. Esim. Ukrainasta. Eivätkä kyseessä olleet mielipidekysymykset, vaan valheet faktoista.
Nyt linkkejä kehiin moloch horridus.
Väite on loukkaava ja se täyttää rikosoikeudelliset tunnusmerkit.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.- Anonyymi
Tästä kommentistasi voidaan päätellä "moloch_horridus" nimimerkin olleen taas oikeassa.
- Anonyymi
''Väite on loukkaava ja se täyttää rikosoikeudelliset tunnusmerkit.''
Laita vielä kyseinen rikoslain kohta, että saadaan kaikki nauraa.
Saat sitten paluupostissa ison nipun niitä linkkejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Väite on loukkaava ja se täyttää rikosoikeudelliset tunnusmerkit.''
Laita vielä kyseinen rikoslain kohta, että saadaan kaikki nauraa.
Saat sitten paluupostissa ison nipun niitä linkkejä.Lähde: Lakitieto.
Nykyisen rikoslain mukaan kunnianloukkaus on kyseessä, kun joku halventaa toista esimerkiksi esittämällä toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen.
Siinä naurun aihetta kylliksi.
Yst. Terv. Ikävä kyllä. - Anonyymi
Lainaus edellisestä kommentista: "Ja missä mahtoi olla se valheellinen tieto tai vihjaus?"
Ja kuka halvensi ja ketä?"
Tässä valheelinen tieto tai väite.
" levitit Venäjän valhepropagandaa täällä "
" Eivätkä kyseessä olleet mielipidekysymykset, vaan valheet faktoista."
Se että ko. kommentti ei ollut anomyyni. Pitäisi olla sinullekkin selvää.
Lopuksi puhtaasti ihan juridiselta kannalta, jotta kunnianloukkaus toteutuisi on LOUKATTU osapuoli voitava aina tunnistaa kirjoituksesta.
Sekään ei varmaan tässä taauksessa ole ongelma. Vai epäiletkö muuta.
Asia saattaisi olla muuten simppeli. Mutta kun on esitetty että on tehnyt toisen vallan tai valtion puolesta jotain joka joisi olla maanpetoksellista tai vastaavaa.
On syyte johon minulla sotilasvalan velvoittamana on syytä saada oikeudellinen korjaus.
Yst. Terv. Ikävä kyllä En nyt jaksa etsiä linkkejä, mutta muistan kyllä, kuinka selittelit mm., että ukrainalainen riippumaton uutistoimisto UNIAN olisi muka Ukrainan hallituksen Venäjän vastainen äänitorvi ja erityisesti se oli hauskaa, kun selittelit, kuinka Krimin miehistyshallintoa kritisoinut krimiläinen tutkija ei olisi voinut olla krimiläinen, koska hänen henkilötiedoissaan osoitteena oli joku krimiläinen kaupunki, Ukraina. Sinä et ymmärtänyt, että on pelkkää Venäjän valhepropagandaa, että Krim.olisi osa Venäjää. Maailma, mm. Suomi ei tuota sotilaallista valloitusta ole hyväksynyt eikä tule koskaan hyväksymään. Krim on edelleen osa Ukrainaa.
"Väite on loukkaava ja se täyttää rikosoikeudelliset tunnusmerkit."
Kuten omista kirjoituksistasi selviää, sinun pitäisi olla tunnistettavissa, jotta voisit nostaa syytteen. Onnea kuitenkin hankkeellesi.
"Asia saattaisi olla muuten simppeli. Mutta kun on esitetty että on tehnyt toisen vallan tai valtion puolesta jotain joka joisi olla maanpetoksellista tai vastaavaa.
On syyte johon minulla sotilasvalan velvoittamana on syytä saada oikeudellinen korjaus."
Etköhän sinä ole sotilasvalasi vannonut Venäjälle, etkä Suomelle. Ei kukaan suomalainen luule, että Krim olisi osa Venäjää. Ja sellainen väite on myös vastoin valtiomme ja hallitustemme politiikkaa.
- Anonyymi
Kun ylläpito alkaa poistaa asiallisia viestejä. Niin olisi hyvä tietää poiston perusteet.
Yst. Terv, Ikävä kyllä. - Anonyymi
Moloch. Lyöytyykö niitä linkkejä. Vai menikö pupu pöksyyn.
- Anonyymi
Ododellaaan arkipäivään. Niin saadaan asia käsittelyyn.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.- Anonyymi
Jaa, nostatko oikein oikeusjutun?
Sinullahan ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin itkeä täällä kun jäät alakynteen! - Anonyymi
Pane ihmeessä käsittelyyn!
Pane samalla asuntosi myyntiin niin saat edes prosessin alkukulut peitettyä:-D - Anonyymi
Prosessi normaalisti etenee niin että jätetään tutkintapyyntö tutkijalle ao. asiasta.
Ja tutkia siirtää sen tutkinnasta syyttäjälle.
Joka tekee päätöksen syyttämisestä. Tai syyttämättä jättämisestä.
Mihin luulet tässä prosessissa rahaa tarvitavan.
Se että oliko tutkinta pyyntö aiheelinen ja johtiko se syytteeseen.
Ei sinäänsä tuota kustannuksia.
Tämän jälkeen kyllä vastaajalla on oikes hakea korvausta jos näkee tulleensa syytetyksi aiheetta.
Sen tiedän että se maksaa kyllä aika paljon vastaajalle. Kun tutkia on jo tutkinnan aikana antanut lausunnon syyttäjälle, joka on jo tehnyt päätöksen ko. asiasta.

Yst. Terv. Ikävä kyllä.Nyt saat ystävällisin terveisin ilmaista oikeusopillista neuvontaa: prosessi ei etene tuolla lailla.
Kyseessä olisi asianomistajarikos, ja sen tutkinta alkaisi rikosilmoituksesta. Tutkinta etenisi tutkinnanjohtajan linjaamalla tavalla sekä yhteistyössä syyttäjän kanssa, kunnes valmis esitutkintapöytäkirja siirrettäisiin syyttäjälle. Oikeuskäsittely alkaisi aikanaan, syyttäjän vaatiessa rangaistusta ja se sisältäisi mahdollisen korvausvaatimuksen. Korvausta ei siis haeta mistään.
Tässä tapauksessa prosessi ei menisi niin, koska rikosta ei ole tapahtunut. Anonyymin nimimerkin vaikuttimien epäily ei ole rikoslaissa tarkoitettu kunnianloukkaus. Nimimerkin "anonyymi" kunniaa ei voi loukata. Toisaalta, voidaan katsoa, että tietyistä kirjoituksistasi on todellakin varteenotettava epäily propagandan levittämisestä. Prosessi päättyisi joka tapauksessa siihen, ettei esitutkintaa aloitettaisi.
Voit toki ihan vapaasti tehdä sen rikosilmoituksen nyt heti, sehän onnistuu netissä. Näet kyllä, mitä tapahtuu. - Anonyymi
Nimimerkki ikävä kyllä taitaa jäädä ilman korvauksia.... On aika luokaton trolliksi, joten kopeekkojen määräkin trollauksesta on varmasti ollut vähäistä.
Ikävä kyllä!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt saat ystävällisin terveisin ilmaista oikeusopillista neuvontaa: prosessi ei etene tuolla lailla.
Kyseessä olisi asianomistajarikos, ja sen tutkinta alkaisi rikosilmoituksesta. Tutkinta etenisi tutkinnanjohtajan linjaamalla tavalla sekä yhteistyössä syyttäjän kanssa, kunnes valmis esitutkintapöytäkirja siirrettäisiin syyttäjälle. Oikeuskäsittely alkaisi aikanaan, syyttäjän vaatiessa rangaistusta ja se sisältäisi mahdollisen korvausvaatimuksen. Korvausta ei siis haeta mistään.
Tässä tapauksessa prosessi ei menisi niin, koska rikosta ei ole tapahtunut. Anonyymin nimimerkin vaikuttimien epäily ei ole rikoslaissa tarkoitettu kunnianloukkaus. Nimimerkin "anonyymi" kunniaa ei voi loukata. Toisaalta, voidaan katsoa, että tietyistä kirjoituksistasi on todellakin varteenotettava epäily propagandan levittämisestä. Prosessi päättyisi joka tapauksessa siihen, ettei esitutkintaa aloitettaisi.
Voit toki ihan vapaasti tehdä sen rikosilmoituksen nyt heti, sehän onnistuu netissä. Näet kyllä, mitä tapahtuu."Ja tutkia siirtää sen tutkinnasta syyttäjälle.
Joka tekee päätöksen syyttämisestä. Tai syyttämättä jättämisestä.
Mihin luulet tässä prosessissa rahaa tarvitavan."
SIINÄ VAIHEESSA, kun syyttäjä asian hylkää ja joudut ajamaan asiaa iTSE! - Anonyymi
Asin omistaja voi itse päättää jatkaako prosessia syyttäjän lausunto on se johon yleensä tukeutuu jatkaako vai ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asin omistaja voi itse päättää jatkaako prosessia syyttäjän lausunto on se johon yleensä tukeutuu jatkaako vai ei.
Asianomistaja ei päätä sitä. Esitutkintaa ei tuossa tapauksessa edes aloiteta. Usko nyt.
- Anonyymi
Tutkija toimittaa asiasta lausunnon jonka perusteella syyttäjä syyttää tai jättää syyttämättä.
Näin se vaan menee. Esitukkinta päätöksen tekee se tutkia joka arvioi kyseisen keissin.
Jos asia kiinnostaa enenmänkin noin prosessin kannalta. niin kannattaa käydä ( Oikeusprosessin hallinta ja käytännöt sivustolla. ) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkija toimittaa asiasta lausunnon jonka perusteella syyttäjä syyttää tai jättää syyttämättä.
Näin se vaan menee. Esitukkinta päätöksen tekee se tutkia joka arvioi kyseisen keissin.
Jos asia kiinnostaa enenmänkin noin prosessin kannalta. niin kannattaa käydä ( Oikeusprosessin hallinta ja käytännöt sivustolla. )Ammatillisen taustani huomioon ottaen, minun ei tarvitse katsella prosessia netistä. Käsityksesi on täysin virheellinen jo ensimmäisestä sanasta "tutkija" alkaen. Voin vakuuttaa sinulle, että olen nähnyt prosessin kaikkia vaiheita lukemattomia kertoja viime vuosikymmenten aikana.
Jos yhä epäilet minua, tee rikosilmoitus nyt heti netissä. Kyllä asia sinulle selviää viikon - kahden kuluessa. Tosin en sitä suosittele, että et haaskaisi yhdenkään rikostutkijan aikaa vakavammilta asioilta. - Anonyymi
Jos se yhtään asiaa kannaltasi helpottaa.Niin jätän asian vain viranomaisten päätettäväksi.
Ne päättää miten asiassa edetään.
Yst. Terv. Ikävä kyllä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se yhtään asiaa kannaltasi helpottaa.Niin jätän asian vain viranomaisten päätettäväksi.
Ne päättää miten asiassa edetään.
Yst. Terv. Ikävä kylläJätä, seurataan mitä tapahtuu.
Suosittelen hankkimaan oikeusavustajan. Hyvän asianajotavan mukaisesti sinulle ei tule kummoista laskua, koska asiasta kanssasi keskusteltuaan yksikään alan ammattilainen ei lähde ajamaan juttua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se yhtään asiaa kannaltasi helpottaa.Niin jätän asian vain viranomaisten päätettäväksi.
Ne päättää miten asiassa edetään.
Yst. Terv. Ikävä kyllä''Ne päättää miten asiassa edetään''
Paitsi ettei asiassa edetä mitenkään, siitä pitää Suomen laki huolen.
Ja siksi luulenkin ettet tule koskaan asiasta jatkon osalta kertomaan. - Anonyymi
Niin pitää Suomenlaki siintä huolen.
Odotellaan jos vastaajalla on vasta reglaamaatiota ko. asiasta.
Näin on virallisesti toimittu, niin kuin asetuksessa on määritelty kanteen nostosta.
Yst. Terv. Ikävä kyllä. Anonyymi kirjoitti:
Niin pitää Suomenlaki siintä huolen.
Odotellaan jos vastaajalla on vasta reglaamaatiota ko. asiasta.
Näin on virallisesti toimittu, niin kuin asetuksessa on määritelty kanteen nostosta.
Yst. Terv. Ikävä kyllä."Niin pitää Suomenlaki siintä huolen.
Odotellaan jos vastaajalla on vasta reglaamaatiota ko. asiasta."
LOL. Eikö se jo riittänyt, että osoitin sinun valehdelleen Krimin asemasta: se on edelleen osa Ukrainaa eikä Venäjää? Kansainvälisen lain ja oikeuden mukaan.
"Näin on virallisesti toimittu, niin kuin asetuksessa on määritelty kanteen nostosta."
Luuletrko oikeasti, että esim. poliisi tulisi kysymään minulta vastinetta haasteellesi? Saatat joutua odottamaan kauan.
"Yst. Terv. Ikävä kyllä."
Yst. T. moloch_horridus.
- Anonyymi
Jaaha, mielivaltainen ja mielenvikainen sensurointi vaan jatkuu, ei ehkä kannattaisi kusettaa mainostajia täysin keksityillä käyttäjäluvuilla, ei varsinkaan silloin kun petos voidaan helposti todistaa.
Ja olisi hyvä myös muistaa että keskustelupalstan ''mode'' on pelkkä yhteisön palvelija eikä mikään kuningas.
Eikä pidä unohtaa sitäkään että ylläpidon suoranaisista väärinkäytöksistä löytyy paljon kuvakaappauksia useammalla käyttäjällä.
Ja ei kun sensuroimaan, tämän kun poistat niin edestäsi löydät sen varmasti, tämä on lupaus.Jep ... toista tuhatta kuvakaappausta on tallessa, myöhempää varten. Sisältää mm. laittomia uhkauksia, TP:n panettelua, vainajien halveksumista, jne.
Näillä mennään ....- Anonyymi
Venäjän miehen mielestä pelkkä eriävä mielipide riittää syyksi monttuun päätymiselle? Sellainen renki millainen isäntä?
- Anonyymi
Taitaa olla venäläistä alkuperäääääää.
- Anonyymi
Venäjällä on hyvä pöhinä ja ihmiset paljon rennompia kun suomessa, eikä siellä ole suomen kaltaista holhoamiskulttuuria.
Yksi miellyttävä piirre venäjän asuinalueilla on että nurmikkoja ei leikata koko kesää lyhyeksi steriiliksi sängeksi vaan annetaan kasvaa niittymäiseksi ja ehkä kerran kesässä niitetään.- Anonyymi
Tuohan on makuasia, toiset tykkää pöheiköstä ja kuten itsekkin, toiset posliinista!
Holhoamis kulttuurin sijaan venäjällä viedään putkaan todella herkästi ja vailla syytäkin. - Anonyymi
Venäjällä on hyvä pöhinä aina kesäisin kun kansan pitää kerätä sieniä niin paljon että pärjää talven yli.
- Anonyymi
''Venäjällä on hyvä pöhinä ja ihmiset paljon rennompia kun suomessa, eikä siellä ole suomen kaltaista holhoamiskulttuuria''
No niin, mitäpä jos kävisit ihan paikanpäällä katsomassa sitä ''pöhinää'' saattaisit meinaan vähän hämmästyä?
Siellä kun reilut 20 000 000 nyt jo näkee nälkää, siis ihan kirjaimellisesti niin että rentoa on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Venäjällä on hyvä pöhinä ja ihmiset paljon rennompia kun suomessa, eikä siellä ole suomen kaltaista holhoamiskulttuuria''
No niin, mitäpä jos kävisit ihan paikanpäällä katsomassa sitä ''pöhinää'' saattaisit meinaan vähän hämmästyä?
Siellä kun reilut 20 000 000 nyt jo näkee nälkää, siis ihan kirjaimellisesti niin että rentoa on.Joo enempi täällä Suomessa lapsetkin ovat terveitä ylipainoisia, McDonaldsin transrasvapalleroiden turvottamia möhkäleitä. Aikuiset kaljan ja sipsien turvottamia tuulipuku Jormia ja ikuisella laihdutuskuurilla olevia möhkäle Irmoja.
Kyllä täällä on niin paljon paremmin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo enempi täällä Suomessa lapsetkin ovat terveitä ylipainoisia, McDonaldsin transrasvapalleroiden turvottamia möhkäleitä. Aikuiset kaljan ja sipsien turvottamia tuulipuku Jormia ja ikuisella laihdutuskuurilla olevia möhkäle Irmoja.
Kyllä täällä on niin paljon paremmin?''Kyllä täällä on niin paljon paremmin? ''
Niin eikä täällä ole edes pakko olla, aina voi lähteä vaikka Venäjälle. - Anonyymi
"Mihin ryhmään noista kolmesta mainitsemastasi kuulut ...?. "
Nooo vaikka - Natoa intohimoisesti vastustavaan enemmistöön. ;)
- Anonyymi
Eikä vieläkään vastausta ketjun alkuperäiseen kysymykseen, lätinää kyllä riittää.
Lopputuloksena voidaankin pitää sitä ettei yksikään näistä ylistystä ulvovista fakiireista ole koskaan edes käynyt Venäjällä, eikä näinollen tiedä edes että mitä virsiä veisaa.
Eihän teille voi kuin nauraa...….. - Anonyymi
Lainaus: moloch_horridus
18.7.2019 15:29
Nyt vaan viite. Tälle väiteellesi. Ukrainan kansainväliseen asemaan liittyen.
Ja se miten minä olen siihen kommentoinut.
Et ple varmaan ymmärtänyt sitä. Mistä tässä on kysymys.
(Lähde: Lakitieto.)
(Nykyisen rikoslain mukaan kunnianloukkaus on kyseessä, kun joku halventaa toista esimerkiksi esittämällä toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen. )
Se miten Krimin asemaa kansainvälisesti arvioidaan. On kysymys johon haetaan tällä hetkellä, Kiovan sopimuksen kautta ratkaisua.
Näin käsittääkseni on tilanne.
Itse Ukrainassa tällä hetkellä kansalaisia mietityttää uusi parlamentti ja sen tuoma vaikutus korruptioon. Joka on asia johon kansalaiset haluavat saada muutoksen.
Myöskin suurin osa kansalaisista on kyllästynyt sodan tuomiin veroihin ja rasitteisiin, joita siintä syntyy.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.Miten se haasteesi etenee? Tänne ei ole vielä kuulunut mitään.
"Se miten Krimin asemaa kansainvälisesti arvioidaan. On kysymys johon haetaan tällä hetkellä, Kiovan sopimuksen kautta ratkaisua.
Näin käsittääkseni on tilanne."
Krimin asema kansainvälisoikeudellisesti on täysin selvä: se on osa Ukrainaa, vaikka Venäjä tällä hetkellä sitä miehittääkin laittomasti.
"Myöskin suurin osa kansalaisista on kyllästynyt sodan tuomiin veroihin ja rasitteisiin, joita siintä syntyy."
Ukrainalaiset, jopa Donbassin asukkaat, ovat täysin kyllästyneitä tuohon Venäjän ylläpitämään sotaan ja haluaisivat tietysti, että se loppuisi. Mutta Putin ei halua sitä lopettaa, vaan tuhota enemmän Donbassia ja sen asukkaita.- Anonyymi
No joko kohta päästään seuraamaan vuosisadan oikeudenkäyntiä, vai jatketaanko vaan sinulle naureskelua?
- Anonyymi
Nato Tiltut ovat taas päästään sekaisin, ihan dille dong ja näkevät uhkia ympäristössään.
- Anonyymi
Lääketiede ja teknologia ovat alueita jotka kehittyvät jatkuvasti, mutta milloin on Venäjä mainittu niiden tai yleensäkään minkään kehityksen yhteydessä?
Niin että mitä te oikein ylistätte? - Anonyymi
"Tiedättekö edes itse että mitä te ylistätte"
"Niin että mitä te oikein ylistätte?"
Hyvä kysymys.
Nii'in. Mitäs täällä nyt sitten ylistetään? - Anonyymi
Joko molokki on löytänyt niitä linkejä, joilla hän pystyy näytämään jotain konreetista, tai jotain jolla hän pystyisi vastaamaan väiteisiinsä.
Vai onko hän vaan turhan louskuttaja. Vailla faktoja.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.- Anonyymi
Joko on virkavalta loppuun asti naurettu kun tulit tänne jatkamaan taisteluasi tuulimyllyjen kanssa, vai eikö tullutkaan teetä ja sympatiaa?
Voi kyynel. "Joko molokki on löytänyt niitä linkejä, joilla hän pystyy näytämään jotain konreetista, tai jotain jolla hän pystyisi vastaamaan väiteisiinsä.
Vai onko hän vaan turhan louskuttaja. Vailla faktoja.
Yst. Terv. Ikävä kyllä."
Etsi itse linkkejä, joissa väitit Krimin kuuluvan Venäjään, jos ne sinua kiinnostavat. Kansainvälisen oikeuden ja lain näkökulmasta asia on selvä: Krim on edelleen osa Ukrainaa eikä YK:kaan ole tunnustanut sitä osaksi Venäjää.
- Anonyymi
Joko molokki on löytänyt niitä linkejä, joilla hän pystyy näytämään jotain konreetista, tai jotain jolla hän pystyisi vastaamaan väiteisiinsä.
Vai onko hän vaan turhan louskuttaja. Vailla faktoja.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.
Lainaus sinulta molokki: "Krimin asema kansainvälisoikeudellisesti on täysin selvä: se on osa Ukrainaa, vaikka Venäjä tällä hetkellä sitä miehittääkin laittomasti."
Kaikki osapuolet ovat sitoutuneet Krimin sopimukseen. Jolla haetaan ratkaisua tilanteeseen Krimillä. Jopa Ukraina on hyväksynyt sen.
Se että sinä väität edustavasi virallista suomen kantaa tässä Krimin asiassa.
Osoittaa sen, miten todellisuus ja mielikuvitus ei oikein nyt kohtaa.
Mutta aina voi laajentaa tietoisuutta, kun vain on halua ja tahtoa etsiä niitä faktoja joita näissä kommenteissa tarvitaan.
Jos ja kun haluaa olla uskottava. Pitää olla tietoa, ei riitä se että uskoo itse olevansa oikeassa.
Etenkin silloin, jos väitää muita valehtelioiksi.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.Ystävällisin tervisin: Suomen virallinen kanta on täysin selvä, Krim kuuluu Ukrainaan.
- Anonyymi
Tässä se virallinen osuus, Suomen kantaan asiasta.
"Suomi tuomitsee Venäjän toimet Krimillä.
Kansainvälisen oikeuden vastaisina,"
Siinä se Suomen kanta lyhykäisyydessään.
Tarkensin tämän Ulkoministeriön sivuilta.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.- Anonyymi
Ymmärsit varmaankin, mitä se kanta tarkoittaa. Hyvä että myönsit asian.
- Anonyymi
MAAILMA EI OLE KOKOMUSTA, vaikka äänestäisitkin kokoomusta.
- Anonyymi
Krimi on rauhallinen asia, mutta katsokaa mitä Israel on valmistelemassa?
- Anonyymi
Kun kyseessä on Suomen virallinen kanta. Niin missä nämä molokki, väittämäsi valheet ovat joita väitit minun levitelleen.
Väitit minun olevan suurin "Venäjän valhepropakannan levittäjä"
Nyt sinun kannattaisi laitta niitä mainostamiasi faktoja esiin.
Muuten on uskottavuutesi mennyt lopullisesti. Jos sitä yleensä olikaan.
Yst. Terv. Ikävä kyllä."Kun kyseessä on Suomen virallinen kanta."
Aivan. Suomen virallinen kanta on, että Krim kuuluu ukraianaan.
"Niin missä nämä molokki, väittämäsi valheet ovat joita väitit minun levitelleen."
Huoh. Sinä väitit, että Krim kuuluisi Venäjään. Jo se tekee sinut valehtelijaksi. Toinen muistamani valheesi oli, että syytit UNIAN:ia Ukrainan proapagandan levittäjäksi, vaikka se on riippumaton ukrainalainen uutistoimisto. Kolmas oli, että syytit krimiläistä tutkijaa valehtelijaksi, kun hän kertoi laajasta tyytymättömyydestä Krimin asukkaiden keskuudessa miehityshallinnon alla. Muitakin varmast i löytyisi, mutta jo nuo paljastavat sinut.
"Väitit minun olevan suurin "Venäjän valhepropakannan levittäjä"
No tuossa yllä kolme esimerkkiä.
"Nyt sinun kannattaisi laitta niitä mainostamiasi faktoja esiin.
Muuten on uskottavuutesi mennyt lopullisesti. Jos sitä yleensä olikaan."
Lue ylempää.
"Yst. Terv. Ikävä kyllä."
Yst. T. moloch_horridus, joka ei vieläkään ole kuullut poliilta mitään, vaikka minut piti jo tuomita.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Kun kyseessä on Suomen virallinen kanta."
Aivan. Suomen virallinen kanta on, että Krim kuuluu ukraianaan.
"Niin missä nämä molokki, väittämäsi valheet ovat joita väitit minun levitelleen."
Huoh. Sinä väitit, että Krim kuuluisi Venäjään. Jo se tekee sinut valehtelijaksi. Toinen muistamani valheesi oli, että syytit UNIAN:ia Ukrainan proapagandan levittäjäksi, vaikka se on riippumaton ukrainalainen uutistoimisto. Kolmas oli, että syytit krimiläistä tutkijaa valehtelijaksi, kun hän kertoi laajasta tyytymättömyydestä Krimin asukkaiden keskuudessa miehityshallinnon alla. Muitakin varmast i löytyisi, mutta jo nuo paljastavat sinut.
"Väitit minun olevan suurin "Venäjän valhepropakannan levittäjä"
No tuossa yllä kolme esimerkkiä.
"Nyt sinun kannattaisi laitta niitä mainostamiasi faktoja esiin.
Muuten on uskottavuutesi mennyt lopullisesti. Jos sitä yleensä olikaan."
Lue ylempää.
"Yst. Terv. Ikävä kyllä."
Yst. T. moloch_horridus, joka ei vieläkään ole kuullut poliilta mitään, vaikka minut piti jo tuomita.''Yst. T. moloch_horridus, joka ei vieläkään ole kuullut poliilta mitään, vaikka minut piti jo tuomita''
No ehkä sitten kuuluu kun/jos joskus lopettavat nauramisen, tai ehkä ei?
Mutta onhan se sentään jännää jutella tuollaisen ''suur-rikollisen'' kanssa samalla kun odotetaan että toteutuuko Orwellilainen maailmankuva. Anonyymi kirjoitti:
''Yst. T. moloch_horridus, joka ei vieläkään ole kuullut poliilta mitään, vaikka minut piti jo tuomita''
No ehkä sitten kuuluu kun/jos joskus lopettavat nauramisen, tai ehkä ei?
Mutta onhan se sentään jännää jutella tuollaisen ''suur-rikollisen'' kanssa samalla kun odotetaan että toteutuuko Orwellilainen maailmankuva."No ehkä sitten kuuluu kun/jos joskus lopettavat nauramisen, tai ehkä ei?
Mutta onhan se sentään jännää jutella tuollaisen ''suur-rikollisen'' kanssa samalla kun odotetaan että toteutuuko Orwellilainen maailmankuva."
Niinpä :)
- Anonyymi
Nyt se linkki esiin. Lainaus molokilta (" Sinä väitit, että Krim kuuluisi Venäjään")
Koska näin ei asia ole.
Taidat olla omien harhojesi uhri.
Uskoit muiden kirjoitelevan jotain joka oli sinun mielestä valheelista.
Vain siksi ettei se mahtunut sinun käsityksiisi.
Näin toimit aikanaan täällä ( niin kutsuttuna "valheen oikaisijana" mielikuvituksillasi)
Se että jotkut mielipiteet eroavat sinun mailmankuvastasi.
Ei tee niistä valheellisia. Muille kuin ilmeisesti vain sinulle itsellesi.
Jos sinulla ei todella ole muuta näyttöä väiteillesi, kuin oma mielikuvitus mailmasi.
Niin ei voi olla muuta kuin hieman huolissaan tilastasi.
Huom. Se mitä toin esiin tästä Unian sivustosta. On täyttä faktaa.
Huomaat sen kun käyt nykyisillä Unianin sivustoilla.
On toi Parlamentti uudistunut Ukrainassa.
Yst. terv. Ikävä kyllä.- Anonyymi
''Taidat olla omien harhojesi uhri.
Uskoit muiden kirjoitelevan jotain joka oli sinun mielestä valheelista.
Vain siksi ettei se mahtunut sinun käsityksiisi''
Kuinka ollakaan, näin sivullisena totean että paremminhan tuo sopii sinuun itseesi.
Tosin sinä uskoit tarvitsevasi poliisin apua vaikka se oikea osoite olisi ollut mielenterveystoimisto.
Antaisit olla jo. "Nyt se linkki esiin. Lainaus molokilta (" Sinä väitit, että Krim kuuluisi Venäjään")
Koska näin ei asia ole."
Huoh. Kyllä on. Krim ei kuulu Venäjään. Sinä sen sijaan selittelit esim. että Krimillä asuva ukrainalainen tutkija ei voi olla ukrainalainen, koska hän auu Krimillä.
"Taidat olla omien harhojesi uhri."
Harhoja saattaa esiintyä itselläsi.
"Uskoit muiden kirjoitelevan jotain joka oli sinun mielestä valheelista."
Minä kerroin, mitä kirjoitit ja miksi ne olivat valheita. Mitä vielä kaipaat todisteeksi?
"Vain siksi ettei se mahtunut sinun käsityksiisi.
Näin toimit aikanaan täällä ( niin kutsuttuna "valheen oikaisijana" mielikuvituksillasi)"
Mistä nyt puhut? Olen koko ajan kirjoittanut ätllä palstalla omalla nimimerkilläni lukuunottamatta ensimmäistä päivää, jolloin tähän palstaan töemäsin.
"Se että jotkut mielipiteet eroavat sinun mailmankuvastasi.
Ei tee niistä valheellisia. Muille kuin ilmeisesti vain sinulle itsellesi."
Mielipiteet eivät olekaan valheita. Sen sijaan faktoista valehteleminen on. Esim. Se on kansainvälisen oikeuden ja Suomen virallisen kannan mukaan fakta, että Krim kuuluu Ukrainaan.
"Jos sinulla ei todella ole muuta näyttöä väiteillesi, kuin oma mielikuvitus mailmasi."
Minä kerroin jo, mitä kirjoitit. Ne eivät ole mielikuvitusta, vaan todellisuudessa esittämiäsi valheita.
"Niin ei voi olla muuta kuin hieman huolissaan tilastasi."
Ole vain huolissasi omasta tilastasi.
"Huom. Se mitä toin esiin tästä Unian sivustosta. On täyttä faktaa."
Ei ole. Se on törkeä vale riippumattomasta ukrainalaisesta uutistoimistosta. Sinä vain valehtelet siitä, koska se esittää myös Venäjälle kiusallisia asioita.
"Huomaat sen kun käyt nykyisillä Unianin sivustoilla."
Minä olen käynyt siellä satoja kertoja ja tiedän, että se on riippumaton uutistoimisto, joka on kertonut lukuisia kertoja myös Ukrainalle ja sen hallinnoille kiusallisia faktoja.
"On toi Parlamentti uudistunut Ukrainassa."
On. Ja UNIAN on raporotoinut myös siitä.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Nyt se linkki esiin. Lainaus molokilta (" Sinä väitit, että Krim kuuluisi Venäjään")

On. Ja UNIAN on raporotoinut myös siitä.Höpö höpö kommentoit Griimistä että seillä ihmiset kuolevat huonoon terveydenhoitoon ja huomoihin lääkkeissiin sekä ihmiset ovat hengenvaarassa siellä, Ei ole joumavettä ja kaikki asiat on hunonnin kuin ennen. Oletko nyt viellä näiden väitteitesi takana kun on tullut todellista tietoa Krimiltä. Kysyn vaan.
Minm.merk. Kysyn vaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö kommentoit Griimistä että seillä ihmiset kuolevat huonoon terveydenhoitoon ja huomoihin lääkkeissiin sekä ihmiset ovat hengenvaarassa siellä, Ei ole joumavettä ja kaikki asiat on hunonnin kuin ennen. Oletko nyt viellä näiden väitteitesi takana kun on tullut todellista tietoa Krimiltä. Kysyn vaan.
Minm.merk. Kysyn vaanEihän tuosta nyt kaikkea vielä pysty ymmärtämään, mutta jatka yrittämistä niin kyllä se siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuosta nyt kaikkea vielä pysty ymmärtämään, mutta jatka yrittämistä niin kyllä se siitä.
Se oli aika arvattava vastaus sinulta edelliseen kysymykseen. Minimerkiltä " Kysyn vaan. Kun loppuu argumentit.
Niin tartutaan epäolennaiseen.
Yst. Terv. Ikävä kyllä. Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö kommentoit Griimistä että seillä ihmiset kuolevat huonoon terveydenhoitoon ja huomoihin lääkkeissiin sekä ihmiset ovat hengenvaarassa siellä, Ei ole joumavettä ja kaikki asiat on hunonnin kuin ennen. Oletko nyt viellä näiden väitteitesi takana kun on tullut todellista tietoa Krimiltä. Kysyn vaan.
Minm.merk. Kysyn vaan"Höpö höpö kommentoit Griimistä että seillä ihmiset kuolevat huonoon terveydenhoitoon ja huomoihin lääkkeissiin sekä ihmiset ovat hengenvaarassa siellä, Ei ole joumavettä ja kaikki asiat on hunonnin kuin ennen. Oletko nyt viellä näiden väitteitesi takana kun on tullut todellista tietoa Krimiltä. Kysyn vaan.
Minm.merk. Kysyn vaan"
Se kertomani on todellista tietoa Krimiltä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli aika arvattava vastaus sinulta edelliseen kysymykseen. Minimerkiltä " Kysyn vaan. Kun loppuu argumentit.
Niin tartutaan epäolennaiseen.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.Miten Ikävä kyllän rikosilmoitus etenee, joko monta on kuulusteltu ja miten etenee syyteharkintaan?
Vai oliko Ikävä kyllä ihan pelkkä paskanjauhaja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli aika arvattava vastaus sinulta edelliseen kysymykseen. Minimerkiltä " Kysyn vaan. Kun loppuu argumentit.
Niin tartutaan epäolennaiseen.
Yst. Terv. Ikävä kyllä.No ei tuo nyt vieläkään kovin hyvin ymmärrettävää ollut, eikä se ollut mitenkään epäolennaista että yritin kannustaa sinua lähes mahdottomassa tehtävässäsi.
Miksi et käytä rekisteröityä nimimerkkiäsi? - Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Höpö höpö kommentoit Griimistä että seillä ihmiset kuolevat huonoon terveydenhoitoon ja huomoihin lääkkeissiin sekä ihmiset ovat hengenvaarassa siellä, Ei ole joumavettä ja kaikki asiat on hunonnin kuin ennen. Oletko nyt viellä näiden väitteitesi takana kun on tullut todellista tietoa Krimiltä. Kysyn vaan.
Minm.merk. Kysyn vaan"
Se kertomani on todellista tietoa Krimiltä.Molokilta: moloch_horridus
4.9.2019 15:35
"Se kertomani on todellista tietoa Krimiltä."
Tämä kertoo paljon todellisuudestasi.
Yst. Terv. Ikävä kyllä. Anonyymi kirjoitti:
Molokilta: moloch_horridus
4.9.2019 15:35
"Se kertomani on todellista tietoa Krimiltä."
Tämä kertoo paljon todellisuudestasi.
Yst. Terv. Ikävä kyllä."Molokilta: moloch_horridus
4.9.2019 15:35
"Se kertomani on todellista tietoa Krimiltä."
Tämä kertoo paljon todellisuudestasi."
Aivan. Minä luotan paikallisen tutkijan kertomaan enkä Venäjän propagandaan kuten sinä.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Molokilta: moloch_horridus
4.9.2019 15:35
"Se kertomani on todellista tietoa Krimiltä."
Tämä kertoo paljon todellisuudestasi."
Aivan. Minä luotan paikallisen tutkijan kertomaan enkä Venäjän propagandaan kuten sinä.Et ole sattunut katsomaan viime aikoina Krimistä tulleita ohjelmia tai artikkeleita sen nykytilasta. Ja ihmisten arjesta siellä.
Voi olla että ehkä sieltä UNIANIN sivustolla niitä ei näy. Mutta käy välillä jollain muillakin sivustoilla. Se avartaa kummasti asioita. Jotka liittyvät todellisuudeen.
Yst. Terv. Ikävä kyllä. Anonyymi kirjoitti:
Et ole sattunut katsomaan viime aikoina Krimistä tulleita ohjelmia tai artikkeleita sen nykytilasta. Ja ihmisten arjesta siellä.
Voi olla että ehkä sieltä UNIANIN sivustolla niitä ei näy. Mutta käy välillä jollain muillakin sivustoilla. Se avartaa kummasti asioita. Jotka liittyvät todellisuudeen.
Yst. Terv. Ikävä kyllä."Et ole sattunut katsomaan viime aikoina Krimistä tulleita ohjelmia tai artikkeleita sen nykytilasta. Ja ihmisten arjesta siellä.
Voi olla että ehkä sieltä UNIANIN sivustolla niitä ei näy. Mutta käy välillä jollain muillakin sivustoilla. Se avartaa kummasti asioita. Jotka liittyvät todellisuudeen.
Yst. Terv. Ikävä kyllä."
Avarra sinä itseäsi edes hieman lukemalla tuo UNIAN:in artikkeli, joka siis perustuu paikallisen asukkaan, yliopiston tutkijan kertomaan.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Et ole sattunut katsomaan viime aikoina Krimistä tulleita ohjelmia tai artikkeleita sen nykytilasta. Ja ihmisten arjesta siellä.
Voi olla että ehkä sieltä UNIANIN sivustolla niitä ei näy. Mutta käy välillä jollain muillakin sivustoilla. Se avartaa kummasti asioita. Jotka liittyvät todellisuudeen.
Yst. Terv. Ikävä kyllä."
Avarra sinä itseäsi edes hieman lukemalla tuo UNIAN:in artikkeli, joka siis perustuu paikallisen asukkaan, yliopiston tutkijan kertomaan.Ei löytynyt tätäkään uutista Unianista.
Trumpin hallinnon pelätään vetävän pois Yhdysvaltojen sotilaallisen tuen Ukrainalta
Politico-lehden lähteen mukaan Trump olisi puhunut turvallisuusneuvonantajilleen satojen miljoonien tuen syynäämisestä.
Ukraina-rahoituksen vähentämistä pelätään myös siksi, että Trump on Politicon mukaan toistuvasti vähätellyt Venäjän roolia Ukrainan konfliktissa.
Presidentti Trumpin hallinto29.8.2019 klo 20.57
Yst. Terv. Ikävä kyllä. Anonyymi kirjoitti:
Ei löytynyt tätäkään uutista Unianista.
Trumpin hallinnon pelätään vetävän pois Yhdysvaltojen sotilaallisen tuen Ukrainalta
Politico-lehden lähteen mukaan Trump olisi puhunut turvallisuusneuvonantajilleen satojen miljoonien tuen syynäämisestä.
Ukraina-rahoituksen vähentämistä pelätään myös siksi, että Trump on Politicon mukaan toistuvasti vähätellyt Venäjän roolia Ukrainan konfliktissa.
Presidentti Trumpin hallinto29.8.2019 klo 20.57
Yst. Terv. Ikävä kyllä.Mijsi sinun pitää aina valehdella? Tuossahan tuo on UNIAN:illa:
https://www.unian.info/politics/10666008-politico-trump-slow-walks-ukraine-military-aid-meant-to-contain-russia.htmlAnonyymi kirjoitti:
Ei löytynyt tätäkään uutista Unianista.
Trumpin hallinnon pelätään vetävän pois Yhdysvaltojen sotilaallisen tuen Ukrainalta
Politico-lehden lähteen mukaan Trump olisi puhunut turvallisuusneuvonantajilleen satojen miljoonien tuen syynäämisestä.
Ukraina-rahoituksen vähentämistä pelätään myös siksi, että Trump on Politicon mukaan toistuvasti vähätellyt Venäjän roolia Ukrainan konfliktissa.
Presidentti Trumpin hallinto29.8.2019 klo 20.57
Yst. Terv. Ikävä kyllä.Et muuten vieläkään ole esittänyt lähdettä sinun väitteellesi, että Angela merkel olisi sanonut saksalaiselle medialle, että "Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen." Miksi? Eikö hän olekaan sanonut sellaista?
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Et muuten vieläkään ole esittänyt lähdettä sinun väitteellesi, että Angela merkel olisi sanonut saksalaiselle medialle, että "Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen." Miksi? Eikö hän olekaan sanonut sellaista?
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen YLE. Anonyymi kirjoitti:
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen YLE.Yleltä ei löydy mainitsemaasi blogia. Ari Pesonen pitää sitä Uudessa Suomessa. Ja nyt sinun pitäisi sen sijaan, että toistelet otsikkoa, josta on kyse, näyttää mainitsemasi Merkelin haastattelu saksalaisessa mediassa. Sinähän väitit, että hän on noin siellä sanonut.
- Anonyymi
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen UUSI SUOMI
Täyttääkö tämä toiveesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen UUSI SUOMI
Täyttääkö tämä toiveesi.Pakko näin sivullisena kysyä että mistä lähtien Uusi Suomi on ollut saksalainen media?
Anonyymi kirjoitti:
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen UUSI SUOMI
Täyttääkö tämä toiveesi.No näethän sinä itsekin, ettei täytä. Minä pyysin sinulta lähdettä sinun väittämällesi Merkelin sanomalle saksalaisesta mediasta ja sinä annat vastaukseksi suomalaisen blogin otsikon, jonka merkityksen tulkinnasta tässä on kyse. Mikä sinua vaivaa?
- Anonyymi
Reilu kysymys HÖPÖNASSUN PESÄN päätoimittajalle moloch_horridukselle.
Olet maanpetturi. Miksi et vain tee itsemurhaa?- Anonyymi
Hui kauhistus, onko Molok pettänyt isänmaasi Venäjän?
"Reilu kysymys HÖPÖNASSUN PESÄN päätoimittajalle moloch_horridukselle.
Olet maanpetturi. Miksi et vain tee itsemurhaa?"
Olenko todellakin pettänyt mielestäsi Venäjän? Vaikka vastustan vain sen läpimtää ja rikollista hallintoa.- Anonyymi
Eikös ne ''itsemurhat'' ole yleensä Putinin ''turistien'' järjestämiä, varsinkin ulkomailla tapahtuvat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös ne ''itsemurhat'' ole yleensä Putinin ''turistien'' järjestämiä, varsinkin ulkomailla tapahtuvat?
MI5:n ja CIA:n järjestämät "valitettavat äkilliset kuolemantapaukset" ovat jotenkin ihanan inhimillisiä. Me Natoa sympatisoivat ymmärrämme hyvän päälle.
Anonyymi kirjoitti:
MI5:n ja CIA:n järjestämät "valitettavat äkilliset kuolemantapaukset" ovat jotenkin ihanan inhimillisiä. Me Natoa sympatisoivat ymmärrämme hyvän päälle.
"MI5:n ja CIA:n järjestämät "valitettavat äkilliset kuolemantapaukset" ovat jotenkin ihanan inhimillisiä. Me Natoa sympatisoivat ymmärrämme hyvän päälle. "
Me NATO:a kannattavat emme suinkaan sympatisoi kenenkään tekemiä salamurhia. Emmekä muuten edes ole tietoisi viime vuosilta MI5:n tai CIA:n tekemistä murhista. Jos tiedät sellaisia, niin kerro toki.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MI5:n ja CIA:n järjestämät "valitettavat äkilliset kuolemantapaukset" ovat jotenkin ihanan inhimillisiä. Me Natoa sympatisoivat ymmärrämme hyvän päälle.
Sympatisoiko Putinkin Natoa, vai matkiiko ihan muuten vaan?
No ehkä Nato sitten seuraavaksi rakentaa kenkälaatikon kokoisen ydinvoimalan, tai voihan siitä tietysti vaan valehdellakin vai mitä?
- Anonyymi
Rysäpöksyt menee Ladan takaoven kautta ajamaan autoa koska NL:n ohjeissa luki niin,
- Anonyymi
Syyrialaisen miehen epäillään suorittaneen kymmeniä terroristijärjestö ISIS:n teloituksia Syyriassa. Pidätettäessä mieheltä löytyi EU:n ja YK:n hänelle luovuttamia pre-paid pankkikortteja.
Unkarin viranomaiset syyttävät F. Hassania, jolta löytyi hallustaan EU:n ja YK:n hänelle luovuttamia ”pre-paid pankkikortteja”, toiminnasta korkea-arvoisena ISIS-järjestön terroristina ja teloittajana. 27-vuotias Hassan pidätettiin Budabestin lentokentällä Unkarin anti-terrorismia harjoittavien viranomaisten toimesta.
Euroopan komission on myöntänyt osallisuutensa ”pakolaisille” luovutettuihin pankkikortteihin, joihin on ladattu etukäteen rahavaroja. Tietoja näiden pankkikorttien alkuperästä on tutkittu asiaa voimakkaasti kritisoineen Unkarin toimesta.
Pitäisikö tätä toimintaa ylistää?- Anonyymi
Jokainen länsimainen täysissä järjissään oleva ihminen ymmärtää, ettei YK tai EU luovuta kenellekään pankkikortteja, ja että mitään pre-paid -pankkikortteja ei ole edes olemassa.
- Anonyymi
MV-lehdessä ollaan vieläkin pahempia ääliöitä kuin olen luullut. Eivät osaa edes kirjoittaa Unkarin pääkaupungin nimeä oikein. Muutenkin kieliasu koko tekstissä on ala-arvoisen heikkoa.
- Anonyymi
Loppuvuodesta 2018 lähtien on julkisuudessa ollut tietoja EU:n ja YK:n toimista, joissa he ovat jakaneet rahaa sisältäneitä pankkikortteja Lähi-idästä saapuneille henkilöille. Todisteiden mukaan miljardööri George Soros on ollut osallinen tässä toiminnassa vuodesta 2017 lähtien.
Revi siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MV-lehdessä ollaan vieläkin pahempia ääliöitä kuin olen luullut. Eivät osaa edes kirjoittaa Unkarin pääkaupungin nimeä oikein. Muutenkin kieliasu koko tekstissä on ala-arvoisen heikkoa.
Ei auta molokin jankkaaminen, lähdeaineisto on tutkittu ja tuo Soroksen rooli on yöleisessä tiedossa.
- Anonyymi
Väitätkö ettei maahantunkeutujille ole annettu ladattuja pankkikortteja?
Siellä ne ostoskeskuksissa tormaavat älykännyköineen ja viimeisillä muotivaatteilla sunnustautuneina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei auta molokin jankkaaminen, lähdeaineisto on tutkittu ja tuo Soroksen rooli on yöleisessä tiedossa.
Älä nyt ole ihan idiootti, koko jutussa ei ole mitään muuta perää kuin että Budapestissa on otettu kiinni terroristi.
Pankkikortille ei voi ladata rahaa. Yritä nyt käsittää sellainen asia. Pitää olla pankkitili, johon kortti on liitetty. Eikä sellaista peruskorttia voi käyttää ulkomailla. Leikkaako yhtään, ja luuletko muka ihan tosissasi että YK tai EU jakavat pankkikortteja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loppuvuodesta 2018 lähtien on julkisuudessa ollut tietoja EU:n ja YK:n toimista, joissa he ovat jakaneet rahaa sisältäneitä pankkikortteja Lähi-idästä saapuneille henkilöille. Todisteiden mukaan miljardööri George Soros on ollut osallinen tässä toiminnassa vuodesta 2017 lähtien.
Revi siitä.Revi sinä itse siitä, että Soros liittyy asiaan vain yhdellä lailla: Viktor Orban on käynyt kouluja Sorosin rahoituksella. Vai eikö MV-lehdessä kerrottu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Revi sinä itse siitä, että Soros liittyy asiaan vain yhdellä lailla: Viktor Orban on käynyt kouluja Sorosin rahoituksella. Vai eikö MV-lehdessä kerrottu?
Aika surutta se sinäkin heität noita juttuja, valhetta joka sana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika surutta se sinäkin heität noita juttuja, valhetta joka sana.
Siinä on totta joka kohta. Vai onko MV:ssä muka kerrottu Orbanin yliopisto-opinnoista tarkemmin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on totta joka kohta. Vai onko MV:ssä muka kerrottu Orbanin yliopisto-opinnoista tarkemmin?
Kovasti on heikot näytöt näillä sinun totuuksillasi, enkä niistä MV:n kertomuksista osaa sanoa mitään.
Mutta WN teki keväällä kattavan jutun Orbanista sisältäen myös hänen opintonsa ja faktojen perusteella on helppo todeta että sinä valehtelet, taas kerran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovasti on heikot näytöt näillä sinun totuuksillasi, enkä niistä MV:n kertomuksista osaa sanoa mitään.
Mutta WN teki keväällä kattavan jutun Orbanista sisältäen myös hänen opintonsa ja faktojen perusteella on helppo todeta että sinä valehtelet, taas kerran.Katsopa siitä, kenen rahoilla Orban opiskeli.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viktor_Orbán
Sorosin stipendillähän se. Nyt kostaa auttajalleen, aika paska jätkä.
- Anonyymi
Pre-paid pankkikortti, suurin innovaatio kenkälaatikon kokoisen ydinvoimalan ohella!
- Anonyymi
Mutta onpas teidän Nato vikisijöiden kommentit todella laadukkaita.
Vinkukaa taas.- Anonyymi
Ei millään voi, niin sanattomaksi vetää näiden sinun kommenttiesi laatu...
- Anonyymi
Venäjä on hieno maa, vieras on aina tervetullut ja mökistä tarjotaan parasta, mitä löytyy....kursailematta.
Katsokaa Ville Haapasalon ohjelmia.- Anonyymi
Et taida ymmärtää että se on tv-sarja.
Ei dokumenttiohjelma, doku trolli. - Anonyymi
TV-sarja tosi elämästä.
Et taida ymmärtää kuin tuon Hollywood- tusina ja pintapaskan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TV-sarja tosi elämästä.
Et taida ymmärtää kuin tuon Hollywood- tusina ja pintapaskan.''TV-sarja tosi elämästä''
Kerrohan pieni vähäpää että paljonko olet itse viettänyt aikaasi Venäjällä kun puhut tosi elämästä ihan kuin tietäisit siitä jotain, nyt jo voin sanoa ettet tiedä siitä yhtään mitään. - Anonyymi
Pitääkö olla noin idiootti, eikö vähempikin riittäisi?
Ville Haapasalo on näyttänyt suomalaisille elämän menoa suomalaisista, venäläisistä, jenkeistä....hyvin monipuolinen ja nimenomaan uskottava tyyppi.
Kommenttisi uhkuu vihaa ja katkeruutta, joten olet Ville Haapasalon vastakohta.
- Anonyymi
Mutta onpas teidän Nato vikisijöiden kommentit todella laadukkaita.
Vikiskää taas. - Anonyymi
”Mutta USA:n veitikat ajelivat "kuussa" (Hollywoodin studiossa) ”
Tiltu on ikiaikainen salaliittoteoriafani!?
Kuussa ei ole käyty eikä yksikään lentokone törmännyt WTC-torneihin:-D- Anonyymi
Yliopistotutkimus: WTC-pilvenpiirtäjä ei sortunut tulipalon takia 9/11-iskuissa.
Tutkijat ovat suorittaneet Alaskan yliopiston kanssa nelivuotisen tieteellisen tutkimuksen syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumista. Loppuraportin luonnoksen mukaan New Yorkin pilvenpiirtäjä WTC 7 ei romahtanut tulipalon takia, kuten virallinen selitys on väittänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yliopistotutkimus: WTC-pilvenpiirtäjä ei sortunut tulipalon takia 9/11-iskuissa.
Tutkijat ovat suorittaneet Alaskan yliopiston kanssa nelivuotisen tieteellisen tutkimuksen syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumista. Loppuraportin luonnoksen mukaan New Yorkin pilvenpiirtäjä WTC 7 ei romahtanut tulipalon takia, kuten virallinen selitys on väittänyt.Joka tapauksessa fakta on, että se romahti tuntikausia kestäneen tulipalon takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yliopistotutkimus: WTC-pilvenpiirtäjä ei sortunut tulipalon takia 9/11-iskuissa.
Tutkijat ovat suorittaneet Alaskan yliopiston kanssa nelivuotisen tieteellisen tutkimuksen syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumista. Loppuraportin luonnoksen mukaan New Yorkin pilvenpiirtäjä WTC 7 ei romahtanut tulipalon takia, kuten virallinen selitys on väittänyt.Ihan uteliaisuudsta: Kiistätkö myös sen, että kumpaankin torniin törmäsi matkustajakone?
Minäkin olen lukenut tutkimuksen, jossa selitettiin tornien sortuminen täysin selvänä seurauksena tulipalosta! - Anonyymi
Yksikään pilvenpiirtäjä ei ole koskaan sortunut tulipalon takia ja vielä vapaan pudotuksen nopeudella.
Kattava tieteellinen tutkimus valmistuu lopullisesti vuoden 2019 loppuun mennessä. Tällä viikolla tuloksista on julkaistu loppuraportin luonnos, joka on lähetetetty asiantuntijoille kommentoitavaksi. Loppuraportti on samalla kaikkien ladattavissa ja luettavissa kokonaisuudessaan.
Suoritetut jatkotutkimukset ovat vahvistaneet, ettei tuli tuhonnut World Trade Center 7 pilvenpiirtäjää, kuten virallinen selvitys on väittänyt. Tutkimuksen mukaan kaikki teräksisen pilvenpiirtäjän kantavat palkit olivat pettäneet samanaikaisesti, aiheuttaen rakennuksen romahtamisen vapaan pudotuksen nopeudella omille sijoilleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksikään pilvenpiirtäjä ei ole koskaan sortunut tulipalon takia ja vielä vapaan pudotuksen nopeudella.
Kattava tieteellinen tutkimus valmistuu lopullisesti vuoden 2019 loppuun mennessä. Tällä viikolla tuloksista on julkaistu loppuraportin luonnos, joka on lähetetetty asiantuntijoille kommentoitavaksi. Loppuraportti on samalla kaikkien ladattavissa ja luettavissa kokonaisuudessaan.
Suoritetut jatkotutkimukset ovat vahvistaneet, ettei tuli tuhonnut World Trade Center 7 pilvenpiirtäjää, kuten virallinen selvitys on väittänyt. Tutkimuksen mukaan kaikki teräksisen pilvenpiirtäjän kantavat palkit olivat pettäneet samanaikaisesti, aiheuttaen rakennuksen romahtamisen vapaan pudotuksen nopeudella omille sijoilleen.Mikään rakennuksista ei sortunut vapaan pudotuksen nopeudella. WTC 7 oli aivan ilmiliekeissä, ja vain idiootti väittää muuta. Tulipalon näkee kuvistakin. Ja teräsrunkoisia rakennuksia on sortunut tulipaloissa ennenkin, eikä siinä ole mitään kummallista. Höpinä vapaan pudotuksen nopeudesta on hölmöä, sillä sortumisnopeus on nähtävissä videoista.
- Anonyymi
Lue edellinen ja tarkemmin.
Jos haluat nolata itsesi anonyymina, siitä vain....mutta käytä järkeäsi.
Hieman viisaammat ovat paljastamassa tieteellisesti sen, mikä meille maalaisjärkeä käyttäville on ollut jo pitkään täysin selvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue edellinen ja tarkemmin.
Jos haluat nolata itsesi anonyymina, siitä vain....mutta käytä järkeäsi.
Hieman viisaammat ovat paljastamassa tieteellisesti sen, mikä meille maalaisjärkeä käyttäville on ollut jo pitkään täysin selvää.Tornien sortuma on kuvattu videoille, ja niistä näkee aivan selvästi etteivät ne sorru vapaan pudotuksen nopeudella.
- Anonyymi
Ainakin lähelle sitä, tämä seikka on aivan selvä.
Tulipalo ei pudota rakennusta sijoilleen ja tästä on tulossa lopullinen raportti vuoden loppuun mennessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin lähelle sitä, tämä seikka on aivan selvä.
Tulipalo ei pudota rakennusta sijoilleen ja tästä on tulossa lopullinen raportti vuoden loppuun mennessä.Ei lähellekään. Katsopa miten rakennuksesta irronnut materiaali tippuu sortumaa nopeammin.
On aivan tavanomaista, että rakennus sortuu tulipalossa. - Anonyymi
Teepä sitten vastine Alaskan yliopiston tutkijoille, olisi mielenkliintoista kuulla lopputulema siitä?
#Tutkijat ovat suorittaneet Alaskan yliopiston kanssa nelivuotisen tieteellisen tutkimuksen syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumista#
Onnea sille. - Anonyymi

Onnea sille.Katsoitko ollenkaan MV-lehden "uutista" siitä tutkimuksesta. Huomasitko, mihin lähdelinkki johtaa. Ei Alaskan yliopistoon vaan salaliittohörhöjen sivuille. Voit olla varma, ettei mitään järisyttävää tutkimusta tulla julkaisemaan loppuvuodesta.
- Anonyymi
Odotellaan uutisia, tiedän että sinä jankutat maailmantappiin asti, mutta palataan asiaan.
Selväpäinen ihminen tajuaa, ettei rakennukset painu kasaan kuin korttitalo.
Jos olet nähnyt, kuinka rakennuksia puretaan räjäyttämällä, ilmiö on täysin sama kuin kaikissa kolmessa tornissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotellaan uutisia, tiedän että sinä jankutat maailmantappiin asti, mutta palataan asiaan.
Selväpäinen ihminen tajuaa, ettei rakennukset painu kasaan kuin korttitalo.
Jos olet nähnyt, kuinka rakennuksia puretaan räjäyttämällä, ilmiö on täysin sama kuin kaikissa kolmessa tornissa.Älä sekoile, ei siinä ole mitään kummallista että talo sortuu tulipalossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan uteliaisuudsta: Kiistätkö myös sen, että kumpaankin torniin törmäsi matkustajakone?
Minäkin olen lukenut tutkimuksen, jossa selitettiin tornien sortuminen täysin selvänä seurauksena tulipalosta!#Minäkin olen lukenut tutkimuksen, jossa selitettiin tornien sortuminen täysin selvänä seurauksena tulipalosta!#
No, sehän on se virallinen selitys, mitä edelleen tarjoillaan.
Mutta järjenvastainen ja siksi alan asiantuntijat eivät ole sitä milloinkaan tunnustaneet.
- Anonyymi
Jossakin lajissa sentään on Venäjä kunkku!
https://www.youtube.com/watch?v=z3ny4kQ-cZ8- Anonyymi
Tuo selittääkin venäläisten mahtimenestyksen autourheilussa.
- Anonyymi
Tornien rakentaja itse kertoi:
Kerrokset joissa tulipalo raivosi tipahtivat kuumuuden heikentämän teräksen pettäessä.
Viimeinen tutkimus painottaa loppua:
Alimmat kerrokset eivät pudonneet tulipalon vaan väärän rakennustavan vuoksi.
Ensin oli rakennettu pilaristo, sitten kukin kerros kiinnitettiin tähän runkoon.
Kerrokset eivät siis tukeutuneet allaolevan kerroksen rakenteisiin vaan pilaristoon.
Tapahtumien kulku on täysin selvä ja kas kummaa kaikki (pl räjäytysfanit ) on oikeassa.; Tulipalo romahdutti kerrokset joissa raivosi ja näiden kerrosten putoaminen väärällä tavalla rakennetut muut kerrokset.
Suunntkaa retriittinne johonkin muuhun, hyödyllisempään aiheeseen.- Anonyymi
”Tuli ei aiheuttanut WTC 9 romahdusta 9/11, päinvastoin kuin NIST:n ja yksityisten insinööriyhtiöiden päätelmät ovat selittäneet romahduksen. Päätelmänä on, että WTC 7:n romahduksen aiheutti täydellinen pettäminen, sisältäen lähes samanaikaisen kaikkien tukipylväiden pettämisen rakennuksessa,” raportissa todetaan.
Kysymyksessä oli räjähteillä alas otettu rakennus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Tuli ei aiheuttanut WTC 9 romahdusta 9/11, päinvastoin kuin NIST:n ja yksityisten insinööriyhtiöiden päätelmät ovat selittäneet romahduksen. Päätelmänä on, että WTC 7:n romahduksen aiheutti täydellinen pettäminen, sisältäen lähes samanaikaisen kaikkien tukipylväiden pettämisen rakennuksessa,” raportissa todetaan.
Kysymyksessä oli räjähteillä alas otettu rakennus.Ei tietenkään ollut räjäytetty. Sellainen panostustyö kenenkään huomaamatta on täysin mahdotonta. Myöskään räjähdyksistä ei ollut havaintoja, ja WTC 7 tunnettiin jo ennakolta paloriskikohteeksi.
- Anonyymi
Älä selittele, rakennus otettiin alas räjähteillä ja se näkyy videolla johdonmukaisen selkeästi.
Turhaa sinun on tapella tutkainta vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä selittele, rakennus otettiin alas räjähteillä ja se näkyy videolla johdonmukaisen selkeästi.
Turhaa sinun on tapella tutkainta vastaan.Sellaista ei näy videoilla, vaikka kuinka kuvittelisit. Ilmeisesti uskot, että näkymättömät rakennusmiehet panostivat rakennusta parin kuukauden ajan näkymättömillä räjähteillä ja vetivät kenenkään huomaamatta näkymättömiä laukaisujohtimia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä selittele, rakennus otettiin alas räjähteillä ja se näkyy videolla johdonmukaisen selkeästi.
Turhaa sinun on tapella tutkainta vastaan.Kovasti vaan ihmettelen ettei noin rautaista asiantuntijaa ole jo viety isopalkkaiseen tutkijan toimeen rapakon taakse, sinä selvästi tiedät asioista enemmän kuin kukaan muu.
Vaikea on käsittää kuinka moisella tietäjällä on aikaa 24/7 kouluttaa tietämättömiä jollain keskustelupalstalla...... - Anonyymi
Noin rautainen asiantuntija taitaa majailla kaalimaassa. Siellähän on vastaavia asiantuntijoita käytetty runsaasti todistelemassa mm. MH17 pudotusta. Nyt taitaa olla menossa selitys nro 121. Samat miehet taitaa niitä kenkälaatikkoydinvoimaloita rakennella vapaa-ajallaan.

Niinpä, taitaa olla varsinainen iskuryhmä se rommelin ryssänasset ja bostikki pörisijät, ainakin jaksavat valehdella kommentista toiseen.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovasti vaan ihmettelen ettei noin rautaista asiantuntijaa ole jo viety isopalkkaiseen tutkijan toimeen rapakon taakse, sinä selvästi tiedät asioista enemmän kuin kukaan muu.
Vaikea on käsittää kuinka moisella tietäjällä on aikaa 24/7 kouluttaa tietämättömiä jollain keskustelupalstalla......Johtuisiko siitä, että päässäni on k##en tilalla nystyröitä jotka pystyvät ajatteluun...toisin kuin sinulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johtuisiko siitä, että päässäni on k##en tilalla nystyröitä jotka pystyvät ajatteluun...toisin kuin sinulla.
No minä vain kadehdin sinun häikäisevää älykkyyttäsi, sekä tietysti niitä kasvaimia päässäsi.
Ja samalla kiitän tiedoista joita ei saa muualta kuin sinulta. - Anonyymi
Huomattava joukko arkkitehteja ja insinöörejä eri puolilta maailmaa on jo pitkään vaatinut uusia tutkimuksia New Yorkin World Trade Centerin tornien sortumisesta 11.9.2001. Architects and Engineers for 9/11 Truth -järjestön vetoomuksen asiasta on allekirjoittanut jo yli 3 000 arkkitehtia ja insinööriä.
Järjestön aktiivijäsen, Oslossa asuva David Llewelyn, joka on myös arvovaltaisen Institution of Mechanical Engineers -insinöörijärjestön Pohjoismaiden osaston puheenjohtaja, puhui aiheesta Helsingissä tornien sortumisen vuosipäivän alla 6.9. täkäläisen 11.9.-toimintaryhmän järjestämässä tilaisuudessa.
Llewelyn pitää selvänä, etteivät kolme WTC-tornia voineet sortua virallisten selitysten mukaisesti lentokoneiden törmäyksestä aiheutuneiden tulipalojen seurauksena. Lukuisat tieteelliset ja rakennustekniset tosiseikat sekä videotallenteet viittaavat sen sijaan siihen, että tornit luhistuivat räjäytysten seurauksena.
Erityisen ilmeisenä esimerkkinä Llewelyn esitteli WTC 7 -tornin luhistumista. Siihen ei törmännyt mikään lentokone, se sijaitsi yli sadan metrin päässä WTC 1 -tornista ja se luhistui noin seitsemän tuntia kaksoistornien (WTC 1 ja WTC 2) jälkeen. Virallisissa tutkimuksissa syyksi on esitetty palon leviämistä WTC 1 -tornin palavista jäänteistä.
Alaskan yliopistossa on vuodesta 2015 alkaen tutkittu uusimpien tietokonemallien avulla WTC 7:n romahdusta Architects and Engineers for 9/11 Truth -järjestön rahoittamassa uudessa tutkimuksessa. Tähän mennessä julkistetut tulokset osoittavat, että tulipalo ei voinut olla syynä rakennuksen romahtamiseen.
”Tutkimusryhmän johtaja, tohtori J. Leroy Hulsey on todennut, että todennäköisyys sille on nolla prosenttia”, Llewelyn kertoi.
Llewelynin mukaan kaikkien kolmen tornin romahdukset täyttävät kaikki hallitun räjähdepurkamisen tunnusmerkit. Niitä ovat esimerkiksi romahtaminen ajoittain jopa vapaan pudotuksen nopeudella, erityisen korkeat lämpötilat, suuret määrät sulanutta terästä, romahdusten symmetrisyys ja niiden äkkinäinen alkaminen. Räjähdyksistä on myös äänitteitä ja silminnäkijähavaintoja.
Tapausta on nyt tutkittu nelisen vuotta ja loppuraportti valmistuu tämän vuoden aikana. - Anonyymi

En minä yksin ole asian takana, taidat olla vähemmistössä. - Anonyymi
Hupsis, nyt kinnaa viestin lähettäminen

En minä yksin ole asian takana, taidat olla vähemmistössä.”En minä yksin ole asian takana, taidat olla vähemmistössä.”
Niinpä! Rommel edustaa mielipiteineen 0,3:ea prosenttia, mutta uskoo itse takanaan olevan 99,7 %. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä selittele, rakennus otettiin alas räjähteillä ja se näkyy videolla johdonmukaisen selkeästi.
Turhaa sinun on tapella tutkainta vastaan.Ymmärrätkö itsekään mitä taas selität?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrätkö itsekään mitä taas selität?
Älä selittele, rakennus otettiin alas räjähteillä ja se näkyy videolla johdonmukaisen selkeästi.
Turhaa sinun on tapella tutkainta vastaan.
#Ymmärrätkö itsekään mitä taas selität?#
Kyllä ymmärrän, jopa maallikkona, mutta sinä olet pihalla. Tarpeeksi vakuuttavaa näyttöä on tarjolla, että ei yksi trolli sitä muuta miksikään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä selittele, rakennus otettiin alas räjähteillä ja se näkyy videolla johdonmukaisen selkeästi.
Turhaa sinun on tapella tutkainta vastaan.
#Ymmärrätkö itsekään mitä taas selität?#
Kyllä ymmärrän, jopa maallikkona, mutta sinä olet pihalla. Tarpeeksi vakuuttavaa näyttöä on tarjolla, että ei yksi trolli sitä muuta miksikään.Onhan se aika uskomatonta että sadat ammattitutkijat räjähdyspaikalla ovat kaikki samaa mieltä tapahtuneesta, mutta sinä kotonasi tietokoneen kanssa tiedät paremmin ja kuvittelet vielä jonkun ottavan vakavasti tuon lapsellisen kiukuttelun.
Olisi hauska edes kerran kuulla että mihin nuo sinun julistuksesi oikein perustuvat, mutta sitähän sinä et pysty koskaan kertomaan.
Olet kuin pieni häiriintynyt lapsi joka ei asiasta mitään ymmärrä, mutta taas kerran olet keksinyt oman totuutesi ja siitä pidät kiinni, kunnes mielikuvituksesi tarjoaa uuden tarinan ja sama kierros alkaa uudestaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se aika uskomatonta että sadat ammattitutkijat räjähdyspaikalla ovat kaikki samaa mieltä tapahtuneesta, mutta sinä kotonasi tietokoneen kanssa tiedät paremmin ja kuvittelet vielä jonkun ottavan vakavasti tuon lapsellisen kiukuttelun.
Olisi hauska edes kerran kuulla että mihin nuo sinun julistuksesi oikein perustuvat, mutta sitähän sinä et pysty koskaan kertomaan.
Olet kuin pieni häiriintynyt lapsi joka ei asiasta mitään ymmärrä, mutta taas kerran olet keksinyt oman totuutesi ja siitä pidät kiinni, kunnes mielikuvituksesi tarjoaa uuden tarinan ja sama kierros alkaa uudestaan.Tutustu ammattilaisten tekemiin selvityksiin, valituksiin ym.
Pentagoniin ammuttiin ohjus, mikään muu selitys ei ole uskottava ym ym....kaikki viralliset selitykset vuotavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutustu ammattilaisten tekemiin selvityksiin, valituksiin ym.
Pentagoniin ammuttiin ohjus, mikään muu selitys ei ole uskottava ym ym....kaikki viralliset selitykset vuotavat.Ainoastaan sinun lapsellisuutesi tässä vuotaa, nämäkin salaliittoteoriat ovat jonkun äitinsä komerossa asuvan todellisuudesta vieraantuneen keski-ikäisen idiootin mielikuvitusta.
No ihme kyllä aina löytyy muutama yksinkertainen näitä satuja uskomaan, sinä taidat todellakin kuvitella että maailmasta löytyy satoja miljoonia jopa miljardeja ihmisiä joiden ainoa tarkoitus on vain pimittää sinulta tietoa.
Vaikka jo roomalaiset tajusivat sen ettei salaliitossa voi olla kolmea ihmistä enempää tai homma kusee varmasti, tuon on myös historia todistanut jo lukemattomia kertoja.
Psykiatreilla ihan oikea termikin sille että aina yksi joka tietää sellaisia asioita joita kukaan muu ei tiedä.
Terapia aloitetaan selittämällä potilaalle ensimmäisenä se fakta että jonkin asian ainoa tietäjä on myös sen tekijä, tuo tosiasia on auttanut jo monia sinun asemassi olevia joten hae reilusti vaan apua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan sinun lapsellisuutesi tässä vuotaa, nämäkin salaliittoteoriat ovat jonkun äitinsä komerossa asuvan todellisuudesta vieraantuneen keski-ikäisen idiootin mielikuvitusta.
No ihme kyllä aina löytyy muutama yksinkertainen näitä satuja uskomaan, sinä taidat todellakin kuvitella että maailmasta löytyy satoja miljoonia jopa miljardeja ihmisiä joiden ainoa tarkoitus on vain pimittää sinulta tietoa.
Vaikka jo roomalaiset tajusivat sen ettei salaliitossa voi olla kolmea ihmistä enempää tai homma kusee varmasti, tuon on myös historia todistanut jo lukemattomia kertoja.
Psykiatreilla ihan oikea termikin sille että aina yksi joka tietää sellaisia asioita joita kukaan muu ei tiedä.
Terapia aloitetaan selittämällä potilaalle ensimmäisenä se fakta että jonkin asian ainoa tietäjä on myös sen tekijä, tuo tosiasia on auttanut jo monia sinun asemassi olevia joten hae reilusti vaan apua.Selitä mitä selität, kaikki eivät tajua ja sinä tunnut olevan yksi kovapäisiä?
Vaha juttu tuo, että kun tosi salaisuudet paljastuvat, otetaan avuksi 'salattiittoteoriat'.
Räjähdyspanokset asetettiin torneihin kuukausia ennen H-hetkeä ja tosiaan kaikki kolme tornia räjäytettiin maan tasalle.
Pentagoniin iskettiin virallisesti siviililentokoneella, joka on todettu mahdottomaksi tempuksi jopa ammattipilotilta. Iskuun sopii, kuin nyrkki silmään, ohjuksen tekemä syvä reikä.
Yksi kone kuulemma pakotettiin alas, seurauksella ettei koneesta jäänyt jäljelle mitään, ainoastaan melkoinen vana ja kuoppa maahan.
Mene muualle tarinoimaan typeriä juttujasi, näihin mielipiteisiini yhtyvät tuhannet eri alojen asiantuntijat...tornien osalta mm. palomiesliitto ja arkkitehtiliitto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitä mitä selität, kaikki eivät tajua ja sinä tunnut olevan yksi kovapäisiä?
Vaha juttu tuo, että kun tosi salaisuudet paljastuvat, otetaan avuksi 'salattiittoteoriat'.
Räjähdyspanokset asetettiin torneihin kuukausia ennen H-hetkeä ja tosiaan kaikki kolme tornia räjäytettiin maan tasalle.
Pentagoniin iskettiin virallisesti siviililentokoneella, joka on todettu mahdottomaksi tempuksi jopa ammattipilotilta. Iskuun sopii, kuin nyrkki silmään, ohjuksen tekemä syvä reikä.
Yksi kone kuulemma pakotettiin alas, seurauksella ettei koneesta jäänyt jäljelle mitään, ainoastaan melkoinen vana ja kuoppa maahan.
Mene muualle tarinoimaan typeriä juttujasi, näihin mielipiteisiini yhtyvät tuhannet eri alojen asiantuntijat...tornien osalta mm. palomiesliitto ja arkkitehtiliitto.Huomattava joukko arkkitehteja ja insinöörejä eri puolilta maailmaa on jo pitkään vaatinut uusia tutkimuksia New Yorkin World Trade Centerin tornien sortumisesta 11.9.2001. Architects and Engineers for 9/11 Truth -järjestön vetoomuksen asiasta on allekirjoittanut jo yli 3 000 arkkitehtia ja insinööriä.
Järjestön aktiivijäsen, Oslossa asuva David Llewelyn, joka on myös arvovaltaisen Institution of Mechanical Engineers -insinöörijärjestön Pohjoismaiden osaston puheenjohtaja, puhui aiheesta Helsingissä tornien sortumisen vuosipäivän alla 6.9. täkäläisen 11.9.-toimintaryhmän järjestämässä tilaisuudessa.
Llewelyn pitää selvänä, etteivät kolme WTC-tornia voineet sortua virallisten selitysten mukaisesti lentokoneiden törmäyksestä aiheutuneiden tulipalojen seurauksena. Lukuisat tieteelliset ja rakennustekniset tosiseikat sekä videotallenteet viittaavat sen sijaan siihen, että tornit luhistuivat räjäytysten seurauksena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitä mitä selität, kaikki eivät tajua ja sinä tunnut olevan yksi kovapäisiä?
Vaha juttu tuo, että kun tosi salaisuudet paljastuvat, otetaan avuksi 'salattiittoteoriat'.
Räjähdyspanokset asetettiin torneihin kuukausia ennen H-hetkeä ja tosiaan kaikki kolme tornia räjäytettiin maan tasalle.
Pentagoniin iskettiin virallisesti siviililentokoneella, joka on todettu mahdottomaksi tempuksi jopa ammattipilotilta. Iskuun sopii, kuin nyrkki silmään, ohjuksen tekemä syvä reikä.
Yksi kone kuulemma pakotettiin alas, seurauksella ettei koneesta jäänyt jäljelle mitään, ainoastaan melkoinen vana ja kuoppa maahan.
Mene muualle tarinoimaan typeriä juttujasi, näihin mielipiteisiini yhtyvät tuhannet eri alojen asiantuntijat...tornien osalta mm. palomiesliitto ja arkkitehtiliitto.''Mene muualle tarinoimaan typeriä juttujasi, näihin mielipiteisiini yhtyvät tuhannet eri alojen asiantuntijat''
No näytä nyt edes yksikin sinun ''mielipiteesi'' joka on virallisesti todistettu, ei luulisi olevan vaikeaa, varsinkin kun on tuhansia asiantuntijoita asian takana.
Taitaa vaan olla niin että kaikki ne asiantuntijat löytyvät vain sinun pääsi sisältä, kuten yleensäkin.
Psykiatreilla ihan oikea termikin sille että aina yksi joka tietää sellaisia asioita joita kukaan muu ei tiedä.
Terapia aloitetaan selittämällä potilaalle ensimmäisenä se fakta että jonkin asian ainoa tietäjä on myös sen tekijä, tuo tosiasia on auttanut jo monia sinun asemassi olevia joten hae reilusti vaan apua. - Anonyymi
Alaskan yliopistossa on vuodesta 2015 alkaen tutkittu uusimpien tietokonemallien avulla WTC 7:n romahdusta Architects and Engineers for 9/11 Truth -järjestön rahoittamassa uudessa tutkimuksessa. Tähän mennessä julkistetut tulokset osoittavat, että tulipalo ei voinut olla syynä rakennuksen romahtamiseen.
”Tutkimusryhmän johtaja, tohtori J. Leroy Hulsey on todennut, että todennäköisyys sille on nolla prosenttia”, Llewelyn kertoi.
Ottaako umpiluu vastaan tätä? - Anonyymi

Ottaako umpiluu vastaan tätä?''No näytä nyt edes yksikin sinun ''mielipiteesi'' joka on virallisesti todistettu''
Näin selkeän käskyn sinä sait, etkä siltikään ymmärtänyt.
Sen sijaan tarjoat kaltaistesi hölmöjen mielipiteitä ja teorioita joista ainuttakaan ei ole voitu todistaa, kommentit kuten ''tulipalo ei voinut olla syynä'' tai ''todennäköisyys sille on nolla prosenttia''.
Ovat tasan yhtä uskottavia kuin eräänkin idiootin vakioperustelut, ''kaikkihan sen tietävät'' tai ''on yleisesti tiedossa''.
Joo, ei vaan voi ottaa vakavasti.
- Anonyymi
Ukrainaan tulossa rauha ja paikallisvaalit.
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen UUSI SUOMI.
Merkel saattoi olla oikeassa lausuessaansa, nämä sanat.Kyllähän sinä jo tiedät, että Merkel ei niitä lausunut, vaan ne olivat Ari Pesosen oma vinkki Merkelille. Sanoit, että Merkel on noin muka kertonut saksalaiselle medialle, mutta et sitten koskaan löytänytkään mitään mediaa, jolle hän niin olisi sanonut. Valehtelet siis taas aivan tietoisesti.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Kyllähän sinä jo tiedät, että Merkel ei niitä lausunut, vaan ne olivat Ari Pesosen oma vinkki Merkelille. Sanoit, että Merkel on noin muka kertonut saksalaiselle medialle, mutta et sitten koskaan löytänytkään mitään mediaa, jolle hän niin olisi sanonut. Valehtelet siis taas aivan tietoisesti.
Molokin väite: "" Ari Pesosen oma vinkki Merkelille.""
Missä Pesonen on näin sen ilmoittanut. Linkkejä siintä.
Tässä alkuperäinen: Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen" Eiköhän tästä jo sokeakin näe että Pesonen Siteeraa Merkkeliä. Anonyymi kirjoitti:
Molokin väite: "" Ari Pesosen oma vinkki Merkelille.""
Missä Pesonen on näin sen ilmoittanut. Linkkejä siintä.
Tässä alkuperäinen: Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen" Eiköhän tästä jo sokeakin näe että Pesonen Siteeraa Merkkeliä."Molokin väite: "" Ari Pesosen oma vinkki Merkelille.""
Missä Pesonen on näin sen ilmoittanut. Linkkejä siintä."
Pesonen kirjoittaa siitä omassa blogissaan. Tässä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/265079-angela-merkel-minskin-rauhansopimukset-ajavat-vain-venajan-etua-eivat-lannen/
"Tässä alkuperäinen: Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen" Eiköhän tästä jo sokeakin näe että Pesonen Siteeraa Merkkeliä."
Niin voisi helposti kuka tahansa erehtyä luulemaan jos lukee pelkästään otiskon. Jokaisen, joka lukee koko blogin, pitäisi kuitenkin tietenkin ymmärtää, että kyse on Pesosen viestistä Merkelille, ei Merkelin sanomasta. Ja vain idiootti enää vänkää asiasta, vaikka hänelle on jo kädestä pitäen huomautettu, että koko blogin lukemalla asia pitäisi selvitä. Toisaalta härski valehteleija voi palata valheeseensa googlattuaan yli kuukauden saksalaista mediaa turhaan löytääkseen lupaamansa Merkelin lausahduksen ihan vain valehtelemisen ilosta. IkäväKyllä.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Molokin väite: "" Ari Pesosen oma vinkki Merkelille.""
Missä Pesonen on näin sen ilmoittanut. Linkkejä siintä."
Pesonen kirjoittaa siitä omassa blogissaan. Tässä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/265079-angela-merkel-minskin-rauhansopimukset-ajavat-vain-venajan-etua-eivat-lannen/
"Tässä alkuperäinen: Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen" Eiköhän tästä jo sokeakin näe että Pesonen Siteeraa Merkkeliä."
Niin voisi helposti kuka tahansa erehtyä luulemaan jos lukee pelkästään otiskon. Jokaisen, joka lukee koko blogin, pitäisi kuitenkin tietenkin ymmärtää, että kyse on Pesosen viestistä Merkelille, ei Merkelin sanomasta. Ja vain idiootti enää vänkää asiasta, vaikka hänelle on jo kädestä pitäen huomautettu, että koko blogin lukemalla asia pitäisi selvitä. Toisaalta härski valehteleija voi palata valheeseensa googlattuaan yli kuukauden saksalaista mediaa turhaan löytääkseen lupaamansa Merkelin lausahduksen ihan vain valehtelemisen ilosta. IkäväKyllä.Ei muuta kuin laita sekohta blogista missä Pesonen (" Viestistä Merkkelille") näin kirjoittaa. Kuin väität.
Ei ylyynsäkää niin höperöä toimittajaa lyöty että siteeraisi nineltä jotain henkilöä tai saatikka jonkun valtion johtajaa. Otsikossa joka ei pidä paikkaansa.
Sinua vaan nyt kiusaa se että. Tämä Miskin sopimus on aika hyvä Putinin kannalta.
Ja sen pohjalta on lähdetty rauhaa rakentamaan Ukrainaan.
Tämän asian ovat todenneet myös Monet muut Läntiset lähteet.
Jopa ne lähteet, joita sinäkin uskossasi kumarrat. Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta kuin laita sekohta blogista missä Pesonen (" Viestistä Merkkelille") näin kirjoittaa. Kuin väität.
Ei ylyynsäkää niin höperöä toimittajaa lyöty että siteeraisi nineltä jotain henkilöä tai saatikka jonkun valtion johtajaa. Otsikossa joka ei pidä paikkaansa.
Sinua vaan nyt kiusaa se että. Tämä Miskin sopimus on aika hyvä Putinin kannalta.
Ja sen pohjalta on lähdetty rauhaa rakentamaan Ukrainaan.
Tämän asian ovat todenneet myös Monet muut Läntiset lähteet.
Jopa ne lähteet, joita sinäkin uskossasi kumarrat."Ei muuta kuin laita sekohta blogista missä Pesonen (" Viestistä Merkkelille") näin kirjoittaa. Kuin väität."
Huoh. Sinähän olet nähnyt sen jo. Hän kertoo niin Merkelille jo bloginsa otsikossa.
"Ei ylyynsäkää niin höperöä toimittajaa lyöty että siteeraisi nineltä jotain henkilöä tai saatikka jonkun valtion johtajaa."
Pesonen ei siteeraa Merkeliä bloginsa otsikossa, vaan kertoo (muka) Merkelille, mitä mieltä Pesonen on. Merkel ei tietysti itse koskaan lue tuota blogia.
"Otsikossa joka ei pidä paikkaansa."
Pesonen perustelee blogissaan, miksi hänen otsikkonsa on osuva. Lue se.
"Sinua vaan nyt kiusaa se että. Tämä Miskin sopimus on aika hyvä Putinin kannalta."
Sekin kiusaa minua, että Putin on sen varjolla kyennyt ylläpitämään sotaansa Ukrainassa jo viidettä vuotta. Pesonen on oikeassa.
"Ja sen pohjalta on lähdetty rauhaa rakentamaan Ukrainaan."
Ja onko tullut rauha? Ei ole. Päinvastoin sota on jatkunut. Pesonen on oikeassa kertoessaan Merkelille, että "Jos Minskin sopimuksen arkkitehti ei olisi Länsi-Euroopan puolella Angela Merkel ja jos lännellä olisi muita vaihtoehtoja, Minskin sopimukset olisi jo ajat sitten kuopattu toimimattomana. Hukkuva tarttuu vaikka oljenkorteen viimeisenä toivona, jos ei ole mitään muuta, johon tarttua. Länsi on nyt tarttunut "hukkuvana" Merkelin Minskissä solmittuun rauhansopimukseen, joka on kuin oljenkorsi.
Angela Merkel on Euroopan turvallisuuspoliittinen katastrofi."
"Tämän asian ovat todenneet myös Monet muut Läntiset lähteet.
Jopa ne lähteet, joita sinäkin uskossasi kumarrat."
Jokainen näkee itse, että Minskin rauhansopimukset eivät ole toimineet, vaan Venäjä sotii edelleen Ukrsinassa.
Sinä valehtelit, että Merkel olisi sanonut nuo Pesosen otsikon sanat saksalaisessa mediassa. Nyt sinun pitäisi esittää se saksalainen media, johon viittasit, linkki tai kirjoituksen otsikko ja päivämäärä. Tai sitten sinun pitäisi lukea tuo blogi ja kertoa tajunneesi otsikon väärin. Siis, jos olisit rehellinen. Epäilen kuitenkin, että jatkat epärehellisyyttäsi valehdeltuasi jo niin monesta asiasta.Kuten sanoin, et luovu valheestasi. Olithan omasta mielestäsi keksinyt hienon lainauksen, jolla syyttää länttä Ukrainan sodasta. Paha vain, että olit ymmärtänyt lainauksen täysin pieleen: Merkel ja Saksa ovat sitoutuneet Minskin rauhansopimuksiin ja kriittiset äänet niitä vastaan kuuluvat muualta, mm. Pesoselta, joka kertoo blogissaan Merkelille, etteivät ne toimi. Jos Merkel olisi myös sitä mieltä, että ne ajavat vain Venäjän etua, hän ei olisi niihin sitoutunut.
Pesonen kertoo blogissaan myös näin:
"”Merkels Vermächtnis steht auf dem Spiel” oli uutisotikko Der Spiegel-lehdessä marraskuun lopulla (Spiegel 29.11.2018).
Vapaasti suomennettuna: ”Merkelin perintö on vaarassa”."
Sinä selvästikin luulit, että Pesosen blogin otsikko olisi lainaus Merkelin sanomasta tuosta kirjoituksesta. Ei ole. Se on Pesosen oma otsikko.
Mutta et kykene luopumaan valheestasi ja sinua hävettää, että sinut on osoitettu idiootiksi, joka ei ymmärrä lukemaansa selväkielistä blogia ja sen merkitystä, joten nyt sitten vain syyttelet minua järjettömyyksilläsi, kuten "fanaattinen natousko"..Kuten sanoin, et luovu valheestasi. Olithan omasta mielestäsi keksinyt hienon lainauksen, jolla syyttää länttä Ukrainan sodasta. Paha vain, että olit ymmärtänyt lainauksen täysin pieleen: Merkel ja Saksa ovat sitoutuneet Minskin rauhansopimuksiin ja kriittiset äänet niitä vastaan kuuluvat muualta, mm. Pesoselta, joka kertoo blogissaan Merkelille, etteivät ne toimi. Jos Merkel olisi myös sitä mieltä, että ne ajavat vain Venäjän etua, hän ei olisi niihin sitoutunut.
Pesonen kertoo blogissaan myös näin:
"”Merkels Vermächtnis steht auf dem Spiel” oli uutisotikko Der Spiegel-lehdessä marraskuun lopulla (Spiegel 29.11.2018).
Vapaasti suomennettuna: ”Merkelin perintö on vaarassa”."
Sinä selvästikin luulit, että Pesosen blogin otsikko olisi lainaus Merkelin sanomasta tuosta kirjoituksesta. Ei ole. Se on Pesosen oma otsikko.
Mutta et kykene luopumaan valheestasi ja sinua hävettää, että sinut on osoitettu idiootiksi, joka ei ymmärrä lukemaansa selväkielistä blogia ja sen merkitystä, joten nyt sitten vain syyttelet minua järjettömyyksilläsi, kuten "fanaattinen natousko"..- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Kuten sanoin, et luovu valheestasi. Olithan omasta mielestäsi keksinyt hienon lainauksen, jolla syyttää länttä Ukrainan sodasta. Paha vain, että olit ymmärtänyt lainauksen täysin pieleen: Merkel ja Saksa ovat sitoutuneet Minskin rauhansopimuksiin ja kriittiset äänet niitä vastaan kuuluvat muualta, mm. Pesoselta, joka kertoo blogissaan Merkelille, etteivät ne toimi. Jos Merkel olisi myös sitä mieltä, että ne ajavat vain Venäjän etua, hän ei olisi niihin sitoutunut.
Pesonen kertoo blogissaan myös näin:
"”Merkels Vermächtnis steht auf dem Spiel” oli uutisotikko Der Spiegel-lehdessä marraskuun lopulla (Spiegel 29.11.2018).
Vapaasti suomennettuna: ”Merkelin perintö on vaarassa”."
Sinä selvästikin luulit, että Pesosen blogin otsikko olisi lainaus Merkelin sanomasta tuosta kirjoituksesta. Ei ole. Se on Pesosen oma otsikko.
Mutta et kykene luopumaan valheestasi ja sinua hävettää, että sinut on osoitettu idiootiksi, joka ei ymmärrä lukemaansa selväkielistä blogia ja sen merkitystä, joten nyt sitten vain syyttelet minua järjettömyyksilläsi, kuten "fanaattinen natousko"..Ukrainaan tulossa rauha ja paikallisvaalit.
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen UUSI SUOMI.
Merkel saattoi olla oikeassa lausuessaansa, nämä sanat.
Ja tämäkö mielestäsi oli vain (((ohje))) Pesoselta Merkkelille. Anonyymi kirjoitti:
Ukrainaan tulossa rauha ja paikallisvaalit.
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen UUSI SUOMI.
Merkel saattoi olla oikeassa lausuessaansa, nämä sanat.
Ja tämäkö mielestäsi oli vain (((ohje))) Pesoselta Merkkelille."Ukrainaan tulossa rauha ja paikallisvaalit."
Ei ole. Ei Ukrainaan tule rauhaa ennen kuin Putinin valta päättyy ja vaalejakaan ei tule, koska Venäjä ei vedä joukkojaan pois, mikä on vaalien ehto.
Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen UUSI SUOMI.
"Merkel saattoi olla oikeassa lausuessaansa, nämä sanat."
Merkel ei vain koskaan ole sanonut noita sanoja, vaan hän on edelleen sitoutumnut Minskin sopimuksiin kuten Pesosen blogista selviää. Ai niin, mutta sinähän tiesitkin sen ja silti haluat valehdella muuta.
"Ja tämäkö mielestäsi oli vain (((ohje))) Pesoselta Merkkelille."
Aivan. Hänhän ne kirjoitti.
- Anonyymi
Venäjän etu on kaikkien etu!
- Vanha vakkarysäpöksyläinen sanonta- Anonyymi
Venäjän etu ei paljon ihmisiä kiinnosta.
Vanha Varsinais-Suomalainen kansanviisaus.
- Anonyymi
"Kerrokset joissa tulipalo raivosi tipahtivat kuumuuden heikentämän teräksen pettäessä.
Viimeinen tutkimus painottaa loppua:
Alimmat kerrokset eivät pudonneet tulipalon vaan väärän rakennustavan vuoksi.
Ensin oli rakennettu pilaristo, sitten kukin kerros kiinnitettiin tähän runkoon.
Kerrokset eivät siis tukeutuneet allaolevan kerroksen rakenteisiin vaan pilaristoon.
Tapahtumien kulku on täysin selvä ja kas kummaa kaikki (pl räjäytysfanit ) on oikeassa.; Tulipalo romahdutti kerrokset joissa raivosi ja näiden kerrosten putoaminen väärällä tavalla rakennetut muut kerrokset.
Suunntkaa retriittinne johonkin muuhun, hyödyllisempään aiheeseen."
Ymmärsiko tekstin kääntänyt yhtään mitään rakennustekniikasta,
Teräsrunkoinen rakennus koostuu pilareista ja palkeista. Vertikaalisista, horisontaalisista ja diagonaaleista.
Mitähän nämä muut kantavat rakenteet noissa kerroksissa olivat tai puuttuivat sieltä?- Anonyymi
Aika epätoivoista selittelyä, naurettavaa.
- Anonyymi
Ah venäjää.... Äiti venäjä se on joka turvaa läntiselle pojalle tulevaisuuden.
Natohulluttelulle ei näyttäisi loppua tulevan. Se on sellaista hidasta itsemurhaa, joten sen mukana kyyti on kovinkin kylmää hetken kuluttua.
Minä ajan Mossella. - Anonyymi
"Ymmärsiko tekstin kääntänyt yhtään mitään rakennustekniikasta,
Teräsrunkoinen rakennus koostuu pilareista ja palkeista. Vertikaalisista, horisontaalisista ja diagonaaleista.
Mitähän nämä muut kantavat rakenteet noissa kerroksissa olivat tai puuttuivat sieltä?"
Tornit romahtivat räjäyttämällä.- Anonyymi
” Tornit romahtivat räjäyttämällä.”
Ja ne panostettiin ilman, että yli 3.000 ihmistä huomasi mitään?
Eikö ollut lentokoneitakaan? Rommel on sairas! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Tornit romahtivat räjäyttämällä.”
Ja ne panostettiin ilman, että yli 3.000 ihmistä huomasi mitään?
Eikö ollut lentokoneitakaan? Rommel on sairas!Kyllä. Panostukset tehtiin näkymättömien miesten voimin näkymättömillä räjähteillä.
Ja kuten kaikki tietävät: Näkymättömistä räjähteistä ei jää jälkiä. Mutta näkymättömistä miehistä jäi esim. jalanjälkiä.
Kuvitteleeko jotkut että näkymättömät miehet osaisi leijua? - Anonyymi
Ja taas kerran paljastut valehtelijaksi.
Kyseinen nimimerkki piti vajaan kahden viikon tauon kirjoittelussa, eikä kyse ollut mistään bannista.
Toki tuonkin voit helposti tarkistaa kun sinullahan on niitä rekattuja nimimerkkejä aika monta, vai onko enää ensimmäistäkään?
Muista että vain tosi idiootti jatkaa valehtelua vielä siinä vaiheessa kun valheet on jo paljastettu, niin että anna palaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas kerran paljastut valehtelijaksi.
Kyseinen nimimerkki piti vajaan kahden viikon tauon kirjoittelussa, eikä kyse ollut mistään bannista.
Toki tuonkin voit helposti tarkistaa kun sinullahan on niitä rekattuja nimimerkkejä aika monta, vai onko enää ensimmäistäkään?
Muista että vain tosi idiootti jatkaa valehtelua vielä siinä vaiheessa kun valheet on jo paljastettu, niin että anna palaa.Älä selitä, bannit tuli sille täysin aiheellisesti, ikuinen banni olisi paikallaan.
Täällä sillä ei tietysti ole suurtakaan merkitystä, koska anonyyminä voi jatkaa, sitähän se tekee jatkuvasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä selitä, bannit tuli sille täysin aiheellisesti, ikuinen banni olisi paikallaan.
Täällä sillä ei tietysti ole suurtakaan merkitystä, koska anonyyminä voi jatkaa, sitähän se tekee jatkuvasti.''Täällä sillä ei tietysti ole suurtakaan merkitystä, koska anonyyminä voi jatkaa, sitähän se tekee jatkuvasti''
No itselläsihän on puolen tusinaa poistettua nimimerkkiä, joten taidat taas kertoa itsestäsi.
Kumma juttu ettei täällä muilta ole nimimerkkejä viety, vain sinulta.
Voisit vähän avata tuota loisteliasta uraasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Täällä sillä ei tietysti ole suurtakaan merkitystä, koska anonyyminä voi jatkaa, sitähän se tekee jatkuvasti''
No itselläsihän on puolen tusinaa poistettua nimimerkkiä, joten taidat taas kertoa itsestäsi.
Kumma juttu ettei täällä muilta ole nimimerkkejä viety, vain sinulta.
Voisit vähän avata tuota loisteliasta uraasi.Mitä näyttöjä lisää?
Etkö näe täydellisen kaistan huutamista, se on kiellettyä säännöissä. Sitten herjaukset päälle.
Ellei siitä saa kuukauden bannia, mikä täsmää poissaoloon, olisi todellinen ihme?
Kaverihan meluaa täällä yötä päivää molokin ja passin kaverina...kaikki yksiä samoja trolleja....mikä sen oli poissa pitänyt kuukauden? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä näyttöjä lisää?
Etkö näe täydellisen kaistan huutamista, se on kiellettyä säännöissä. Sitten herjaukset päälle.
Ellei siitä saa kuukauden bannia, mikä täsmää poissaoloon, olisi todellinen ihme?
Kaverihan meluaa täällä yötä päivää molokin ja passin kaverina...kaikki yksiä samoja trolleja....mikä sen oli poissa pitänyt kuukauden?''mikä sen oli poissa pitänyt kuukauden?''
Olisiko se ettei ollut pois kuin vajaa kaksi viikkoa ja sen voi jokainen tarkistaa ja todeta taas kerran sinut valehtelijaksi, koittaisi vähentää sitä bostikin imurointia, ehkä saisit edes vähän järkeä tuohon jatkuvaan valehteluusi. Anonyymi kirjoitti:
Älä selitä, bannit tuli sille täysin aiheellisesti, ikuinen banni olisi paikallaan.
Täällä sillä ei tietysti ole suurtakaan merkitystä, koska anonyyminä voi jatkaa, sitähän se tekee jatkuvasti.Ja sit niitä näyttöjä siitä, että postaa anonyymisti, vdun hu*ra ...
Davai, davai ... TX
IMHO.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä näyttöjä lisää?
Etkö näe täydellisen kaistan huutamista, se on kiellettyä säännöissä. Sitten herjaukset päälle.
Ellei siitä saa kuukauden bannia, mikä täsmää poissaoloon, olisi todellinen ihme?
Kaverihan meluaa täällä yötä päivää molokin ja passin kaverina...kaikki yksiä samoja trolleja....mikä sen oli poissa pitänyt kuukauden?''mikä sen oli poissa pitänyt kuukauden?''
Ihan uteliaisuudesta, niin sen helvettiäkö se sinulle kuuluu mitä ihmiset tekevät, kas kun kaikki eivät asu tällä palstalla vaikka sinä asutkin.
Aika monella ihmisellä kun on ihan oikeakin elämä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''mikä sen oli poissa pitänyt kuukauden?''
Ihan uteliaisuudesta, niin sen helvettiäkö se sinulle kuuluu mitä ihmiset tekevät, kas kun kaikki eivät asu tällä palstalla vaikka sinä asutkin.
Aika monella ihmisellä kun on ihan oikeakin elämä.Tuota samaa ollaan porukalla naurettu kun reppana pitää lukua toisten paikalla olosta ja tinkaa vielä jos joku on poissa päivänkin, olisikohan raukka rakastunut?
Tirsk, tirsk……. - Anonyymi
Cheers M8.
Handu pumpulle, pystytkö nauramatta lukemaan pikku nillin ikävää ja tuskaa kun olet päivän pois estraadilta?
Jätä joku päivä kirjautumatta niin näet kuinka kova hätä pikku shittiäisellä on kun se ei näe sinun logoasi, sitten voitkin seuraavana päivänä ilmoittaa että sait 6 kk. ehdotonta.
Ja sitten vaan odotetaan että sen pää räjähtää.
Muuten kyllä suosittelen siihen perskärpäseen kunnon Raid tujauksen.
- Anonyymi
"Ymmärsiko tekstin kääntänyt yhtään mitään rakennustekniikasta,
Teräsrunkoinen rakennus koostuu pilareista ja palkeista. Vertikaalisista, horisontaalisista ja diagonaaleista.
Mitähän nämä muut kantavat rakenteet noissa kerroksissa olivat tai puuttuivat sieltä?"
Niin. Mitä kantavia rakenteita palkkien ja pilarien välistä sitten puuttui ja mitlä olivat niitä rakenne tai rakennus virheit?
Kertokaas Nato Tiltut.- Anonyymi
No ainaski rakenteit kannatteleva savupiippu. Mistä joulupukki tulee muka hohotellen jouluna tyuomaa lahjoi jos ei oo savupippuu!
- Anonyymi
Tässäpä asiallinen vastaus. Mää en tiiä miksi työmies käski kannattaa venäjää. Me vaa tehää nii ku se käski.
Jombe. - Anonyymi
Mutta mitä muita kannattavia rakenteita WTC torneista puuttui kuin savupiippu?
- Anonyymi
Putin-Venäjää ei kannata kukaan.
Siinä on rakenteellinen vika, joka ilmenee trollin tavassa kirjoittaa ihmisuhreja vaatineesta terrori-iskusta..
Ei hyvä.
Ei jatkoon.
- Anonyymi
Aloittajalle ei voi suositella muuta luettavaa kuin Paasikiven päiväkirjat. Iltalukemiseksi ja päälle lämmin lasillinen maitoa.
Kyllä sieltä avautuvat rauhanomaisen rinnakkainelomme syyt, seuraukset ja koko 75-vuotinen historia.
"Suomen kansa on poliittisesti vähälahjainen kansa", oli yksi JKP:n mielilausahdus.
"Suomen kansa on niin paska kansa, että sen hakattava muutaman vuoden välein päätään seinään," oli toinen.
Hyviä lukuhetkiä "mielistelyyn" kauhistuneelle. Älä unohda iltalääkettäsi.- Anonyymi
Ilmeisesti sinä saat yhtä pätevät perusteet aikaiseksi vaikka lukisit kiinalaista puhelinluetteloa, sitä se loputon liiman haistelu teettää.
- Anonyymi
Venäjän trolleilla käteen vetäminen on urheilulaji joka syrjäyttää frisbeen kädestä käteen menetelmän.
- Anonyymi
"""Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen"""
2.12.2018 15:03 Ari Pesonen UUSI SUOMI.
Tämä Pesosen Siteeraus - Merkkeliltä. Se sitten kiusaa tota molokkia niin hirveästi.
Molokin mielestä sillä osoitetaa lännen osallisuus sodan jatkumiseen Ukrainassa.
Se ei nyt tainnut ymmärtää tämän sanoman laatua. Hänen mielestä se oli vain ohje Pesoselta Merkkelille. Vaan hän ei tajua sitä. Mikä on kirjoitettu ja julkaistu. Niin sitä ei enään saada julkaisettomaksi. Se että antaako se aihetta epäillä lännen sitoutumista Miskin sopimukseen. Jää nähtäväksi.
Yst. Terv. Uuudistusmielinen"Tämä Pesosen Siteeraus - Merkkeliltä."
Se ei ole siteeraus. Merkel ei edes sanoisi noin, koska hän ja Saksa pitävät Minsikin sopimuksista edelleen kiinni.
"Se sitten kiusaa tota molokkia niin hirveästi."
Ehei. Se ei kiusaa minua lainkaan, että teet itsestäsi julkisen idiootin ja paljastat oman valehtelusi. Sehän nauratttaa minua. Katsos kun jokainen voi itse lukea tuon blogin ja ymmärtää asian.
"Molokin mielestä sillä osoitetaa lännen osallisuus sodan jatkumiseen Ukrainassa."
Niinhän sinä syytit. Esitit, että länsi ei halua rauhaa Ukrainaan, kun Merkelkin muka sanoi noin.
"Se ei nyt tainnut ymmärtää tämän sanoman laatua."
LOL. Lue nyt vain se blogi.
" Hänen mielestä se oli vain ohje Pesoselta Merkkelille."
Pesonen toki tietää, ettei Merkel koskaan lue hänen blogiaan, vaan kyse on sen lukijoille tarkoitetusta tyylikeinosta.
"Vaan hän ei tajua sitä. Mikä on kirjoitettu ja julkaistu. Niin sitä ei enään saada julkaisettomaksi."
Ajattelepa sitä kirjoittaessasi näitä valheitasi.
"Se että antaako se aihetta epäillä lännen sitoutumista Miskin sopimukseen. Jää nähtäväksi."
Länsi on edelleen sitotunut Minskin sopimuksiin huolimatta siitä, että soraääniä alkaa noyusta yhä enemmän, kuten vaikkapa Pesonen: "Olen ollut Minskin sopimuksien arvostelija niiden syntymästä lähtien. Tiesin, etteivät ne toimi. Olen arvostellut sopimuksia ja ennen kaikkea Saksan toimintaa liittokansleri Merkelin johdolla niin blogikirjoituksissa kuin paperilehtien palstoilla" ja hänen blogissaan mainitsemansa Joe Biden: ”Too many times President Putin has promised peace and delivered tanks, troops and weapons. So we will continue to provide Ukraine with security assistance, not to encourage war but to allow Ukraine to defend itself", John McCain, republikaanisenaattori Bob Corker, Iso-Britannian entinen ulkoministeri Malcolm Rifkind ja itse Barack Obama.
"Yst. Terv. Uuudistusmielinen"
Nimimerkkisi IkäväKyllä vaihtui ilmeisesti häpeäsi vuoksi.
- Anonyymi
Minä puolustan aina Venäjää joka on aina oikeassa. Opin tämän pienenä tyttönä pioneereissä. Haluaisin että Suomi liittyisi vapaaehtoisesti Venäjään mutta olemme suunnitelleet myös vallankumousta.
Suunnitelmissa on ottaa porvareilta omaisuus ja jakaa se kaikille ihmisille tasan.Sarkasmia, vai IDIOTISMIA .... kas, siinäpä kysymys ...?.
Tarpeetonta pazkaa joka tapauksessa ...
TIRSK!.- Anonyymi
No totta kai sinä olit, senhän huomaa jo siitä että osaat kirjoittaa sanan lähes oikein.
''sisäpaikallissijat
inessiivi
pioneerissa
pioneereissa''
''Suunnitelmissa on ottaa porvareilta omaisuus ja jakaa se kaikille ihmisille tasan''
Kyllähän suunnitelmia pitää olla, tosin niihin olisi hyvä sisällyttää myös opiskelu.
Saatko jotain ''kicksejä'' siitä että esiinnyt pikku tyttönä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No totta kai sinä olit, senhän huomaa jo siitä että osaat kirjoittaa sanan lähes oikein.
''sisäpaikallissijat
inessiivi
pioneerissa
pioneereissa''
''Suunnitelmissa on ottaa porvareilta omaisuus ja jakaa se kaikille ihmisille tasan''
Kyllähän suunnitelmia pitää olla, tosin niihin olisi hyvä sisällyttää myös opiskelu.
Saatko jotain ''kicksejä'' siitä että esiinnyt pikku tyttönä?Onhan noita sukupuolensa kadottaneita ollut täällä, lihava poika Lopeltakin luuli olevansa joka toinen päivä nainen ja joka toinen päivä turkkilainen kehonrakentaja.
Välillä oli aatelismiljonääri ja välillä hulda wainloinen.
Sekä kymmeniä muita hauskoja hölmöjä. Anonyymi kirjoitti:
Onhan noita sukupuolensa kadottaneita ollut täällä, lihava poika Lopeltakin luuli olevansa joka toinen päivä nainen ja joka toinen päivä turkkilainen kehonrakentaja.
Välillä oli aatelismiljonääri ja välillä hulda wainloinen.
Sekä kymmeniä muita hauskoja hölmöjä.Parhautta ........... ropisee.
IMHO.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan noita sukupuolensa kadottaneita ollut täällä, lihava poika Lopeltakin luuli olevansa joka toinen päivä nainen ja joka toinen päivä turkkilainen kehonrakentaja.
Välillä oli aatelismiljonääri ja välillä hulda wainloinen.
Sekä kymmeniä muita hauskoja hölmöjä.No on sillä kiirettä pitänyt, missäköhän vaiheessa se on ehtinyt ajaa sillä mielikuvitusmersulla satoja tuhansia vuodessa ja samalla opettaa Putinin henkivartioille Kontulasta kotoisin olevaa sateenkaaripalleron kyykkyhyökkäystä???
- Anonyymi
Ongelmia ovat suuret vaihtelut ohjaamon ilmanpaineessa, puutteet lentäjän kypärän näytössä sekä pimeänäkökamerassa. Lisäksi suuri nopeus voi vahingoittaa lentokoneen häiveominaisuuksia eli sitä, että lentokone olisi tutkalla vaikeasti havaittava.
Parhautta ........... ----------------- ropisee.- Anonyymi
Et ole selvästikään ajan tasalla tai sitten katselet vain MV-lehden sarjakuvia.
- Anonyymi
"Ongelmia ovat suuret vaihtelut ohjaamon ilmanpaineessa, puutteet lentäjän kypärän näytössä sekä pimeänäkökamerassa. Lisäksi suuri nopeus voi vahingoittaa lentokoneen häiveominaisuuksia eli sitä, että lentokone olisi tutkalla vaikeasti havaittava.
Parhautta ........... ----------------- ropisee."
Hornetissa on ollut noita paineistusongelmia myös ja laskutelieet ovat olleet hieman epäluotettavia. USA tekniikka ei ole kovin laadukasta. Sielä määrä korvaa laadun.- Anonyymi
''USA tekniikka ei ole kovin laadukasta. Sielä määrä korvaa laadun.''
Ja kuitenkin se täyttää ryssänassen päiväunet.
Mutta kerro kuinka vertaisit sitä venäläiseen tekniikkaan, niin katsotaan sitten mitä mieltä muu maailma on asiasta, vai mitä? - Anonyymi
Otit lehden artikkelista pari riviä rysäpöksyläiseen tyyliin. Näin se jatkui.
Helsingin tiedotustilaisuudessa Lockheed Martinin edustajat kertoivat, että Defense Newsin esille nostamat ongelmat ovat olleet tiedossa ja niihin puututtu.
– Ongelmat on ymmärretty ja niitä on jo korjattu tai ollaan korjaamassa, Lockheed Martinin viestintäpäällikkö Carolyn Nelson Baker sanoo.
– Kerrotuissa ongelmissa ei ole mitään sellaista, mitä ei ole huomattu ja korjattu, totesi puolestaan testilentäjä Billie Flynn.
Myös Defense Newsin artikkelin asiantuntija-arvioissa todettiin, että ongelmat ovat korjattavissa.
Suomen on huollettava
Jos Suomi ostaisi F-35 -hävittäjiä, Suomeen tulisi myös hävittäjien huolto- ja ylläpitotoiminnot.
– On kriittistä, että huolto ja ylläpito onnistuisivat mahdollisessa kriisitilanteissa Suomessa. Jakaisimme oppia Suomen puolustusteollisuudelle tätä varten. Lentokone tulee kehittymään koko ajan ja Suomi auttaisi varmasti kehitystyössä, Pranke sanoo.
Lockheed Martinin mukaan F-35 olisi toimintakykyinen yli 40 vuotta.
Tiedotustilaisuudessa konetta markkinoitiin myös sillä, että se tiivistäisi yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.
– F-35 on lisäksi lentokone, joka saa tehtävät suoritettua ja tuo lentäjät kotiin, Flynn sanoi.
Ketjusta on poistettu 120 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1291165
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051064- 571061
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46939Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.109904