Keskitalo on kirkon Työmies-Putkonen

Oulun piispa Jukka Keskitalo yrittää edelleenkin olla kirkon ylin johtaja ja päättävä elin.
Persuissa samanlaista taustapäättäjän virkaa hoitaa Matti Putkonen, joka myös räjähtävistä lepakoistaan tunnetaan.

Keskisalo ollessaan kirkkohallituksen kansliapäällikkönä, käveli arkkipiispa Kari Mäkisen yli.
Mäkinen kannatti jo 2013 tasa-arvoista avioliittolakia, mutta sitten tuli Keskitalo, joka sanoi ettei Mäkinen sellaista kannata.
Eikä se ollut ainut tapaus, kun kirkon oikea johtaja hiljennettiin.

Nyt piispa Kesktalo on tullut esiin tittelinään "entinen kansliapäällikkö" ja väittää että kirkko ei osallistu Prideen, koska päätöksen on tehnyt taho, jolla siihen ei ole valtuuksia.
Keskitalon kirjoituksessa esiintyy kuitenkin sellasia sanoja kuin "kai" ja todennäköisesti", joka tarkoittaa sitä, että hän ei itse tiedä päätösvaltaisuudesta mitään.

Piispa Keskisalo ei tunnu kuitenkaan enää nousevan ylimmäiseksi kirkon päättäjäksi, kun hänen mielipiteelleen ei uusi arkkipiispa tai kirkkohallitus lotkauta korvaansakaan.
Ainoat paikat josta hänelle tukea tulee on valemediana tunnettu Oikea media, Patmos ja toinenkin AA-yhdistyksen syrjäytetyistä puheenjohtajista.

20

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tyypillinen valheita pursuava aloitus Pe.kulta.

      Oulun piispa Jukka Keskitalo ei yritä olla kirkon ylin johtaja ja päättävä elin.

      Piispa Keskitalo ei käyttänyt tittelinään "entinen kansliapäällikkö", vaan piispa. Hän kyllä kirjoitti: "Minulta on kysytty (myös entisenä kirkkohallituksen kansliapäällikkönä)..." Tuo tarkoittaa sitä, että häneltä on kysytty asiasta tähän tapaan: "Kun nyt olet entinen kirkkohallituksen kansliapäällikkö, niin mitä mieltä olet...".

      Keskitalo ei käyttänyt kirjoituksessaan missään vaiheessa sanaa "kai" tai "todennäköisesti" sellaisessa yhteydessä, joka olisi kertonut hänen olevan epävarma siitä, oliko kirkkohallituksen johtoryhmällä valtuuksia päättää osallistumisesta koko Suomen Luterilaisen kirkon puolesta. Ainoa kohta, jossa hän käyttää sanaa, todennäköisesti on kun hän kirjoittaa: "Seuraavaksi on sitten kysyttävä, onko kansliapäälliköllä toimivaltaa päättää tällaisesta asiasta koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon puolesta. Vastaus on yksiselitteisesti "ei ole". Tuon em. kansliapäällikön yleisen johtamistehtävän näkökulmasta hänellä todennäköisesti on toimivalta päättää asiasta kirkkohallituksen viraston osalta.

      Näihän Pe.kun aloituksiin kannattaa suhtautua aina varauksella, koska lähes aina perusväittämä perustuu valehteluun ja muutenkin teksti vilisee valheita ja asiavirheitä.

      • Anonyymi

        Näitä valehteluun perustuvia aloituksia peku tehtailee solkenaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä valehteluun perustuvia aloituksia peku tehtailee solkenaan.

        Hänen edustamassaan ideologiassa ajatellaan, että tarkoitus pyhittää keinot, ja valehtelu on niistä suosituimpia. Eiväthän palstan muut ateistit häntä palvoisi, jos hän pysyisi totuudessa. Eihän hänellä olisi mitään saa sanottavaa. Ateistien ihailun kohteena oleminen on ilmeisesti juovuttanut hänet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänen edustamassaan ideologiassa ajatellaan, että tarkoitus pyhittää keinot, ja valehtelu on niistä suosituimpia. Eiväthän palstan muut ateistit häntä palvoisi, jos hän pysyisi totuudessa. Eihän hänellä olisi mitään saa sanottavaa. Ateistien ihailun kohteena oleminen on ilmeisesti juovuttanut hänet.

        En tiedä, mutta härskiä tuovalehtelu on kuitenkin.


    • Keskitalo tyrmää Räsäsen:

      "Olemme saaneet viime viikkoinakin hämmästellä jopa kirkon jäsenyyteen aiemmin niin sitoutuneiden julkisuuden henkilöiden väläyttelevän kirkosta eroamista. Ymmärrän toki, että kirkon sisäiset ristiriidat saattavat nostaa tällaisiakin ajatuksia mieleen. Voi tuntua, onko tämä ristiriitoja täynnä oleva kirkko vielä minunkin kirkkoni. Olen aina arvostanut tässä herätysliikkeessä vahvaa sitoutumista kirkon jäsenyyteen ja vastuun kantamista kirkon asioista eri tasoilla", totesi Keskitalo.

      • "Keskitalo tyrmää Räsäsen:"

        Ei tyrmää Räsästä, vaan on hänen kanssaan samaa mieltä.

        Keskisalo vaan ei halua Räsäsen eroavan kirkosta.


      • Pe.ku kirjoitti:

        "Keskitalo tyrmää Räsäsen:"

        Ei tyrmää Räsästä, vaan on hänen kanssaan samaa mieltä.

        Keskisalo vaan ei halua Räsäsen eroavan kirkosta.

        Keskitalo mielistelee Räsästä, eikä se ole ihme, kun ovat koko lailla samanlaisia hihuttajia.


      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Keskitalo mielistelee Räsästä, eikä se ole ihme, kun ovat koko lailla samanlaisia hihuttajia.

        Keskitalolle on paha isku, kun kirkosta erosi hänen kaltaisiaan äärikonservatiiveja.
        Se oli Räsäsen moka.


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Keskitalolle on paha isku, kun kirkosta erosi hänen kaltaisiaan äärikonservatiiveja.
        Se oli Räsäsen moka.

        Ei Keskitalo, eikä Räsänen ole kumpikaan äärikonservatiiveja.

        Ei ole "Räsäsen moka" moka, jos joku on eronnut kirkosta.


    • Kun papiksi tai piispaksi vihitään, niin kuka on morsian?

    • Anonyymi

      Mutta eihän Keskitaloa ole tuomittu raiskauksesta?!
      Putkonen on.

    • Äärikonservatiivien määrä vähenee ja tuskanhuuto kovenee.

      Arkkipiispa Luoman paljastuminen Priden kannattajaksi ja Jaakko Heinimäen kirjoitukset ovat saaneet heidät pois tolaltaan.

      • Anonyymi

        Oletko sinä äärikonservatiivi vai ketä tarkoitat?


      • Anonyymi

        Sinäkö tuossa olet selin kameraan?


      • Onko tuo hakaristi sininen siksi että sen voi tiukan paikan tullen väittää olevan ilmavoimien tunnus.
        :)


      • KTS kirjoitti:

        Onko tuo hakaristi sininen siksi että sen voi tiukan paikan tullen väittää olevan ilmavoimien tunnus.
        :)

        Ehkä niin.

        Oleellista siinä on se että Aito avioliittolaisilla on käytössään myös hakaristi.


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Ehkä niin.

        Oleellista siinä on se että Aito avioliittolaisilla on käytössään myös hakaristi.

        Oleellista siinä on se, että Aito aviolliittolaisella ei tuossa kuvassa ole käytössä hakaristi.

        Oleellista tässä keskustelussa on se, että jatkuvalla valheiden syöttämisellä pyrit luomaan asioista ja ihmisistä täysin valheellista kuvaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oleellista siinä on se, että Aito aviolliittolaisella ei tuossa kuvassa ole käytössä hakaristi.

        Oleellista tässä keskustelussa on se, että jatkuvalla valheiden syöttämisellä pyrit luomaan asioista ja ihmisistä täysin valheellista kuvaa.

        Sama kaveri löytyy kuvista myös niin että heiluttelee aitoavioliiton lippua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kaveri löytyy kuvista myös niin että heiluttelee aitoavioliiton lippua.

        Millä perusteella pidät häntä Aito Avioliittolaisena?

        Miksi niistä kuvista on valittu todisteeksi juuri sellainen kuva, jossa hän ei heiluttele lippua?

        Mitä tämä "kaveri" viestittää omien sanojensa mukaan tuolla hakaristillä?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe