Kaupunginhallituksen esityslistasta 1.7.

Yllätys, yllätys. hallitus pitää kokousta 1.7. Päätökset tehdään suljettujen ovien takana. Virasto suljettuna aikana, jolloin kesäpyhäkkäät tarvitsevat palveluja.
46<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ei mitään uutta tämän kyläkunnan toiminnoissa. Ensiksi, tämä ei ole kaupunki muuten kuin paperilla. Ei koskaan olisi pitänyt harhauttaa kaupungiksi. Muualta, vahingossa tänne tulleita, ei ole koskaan noteerattu, muuten kuin jonkun hyödykkeenä. Onneksi huomattu ajoissa.

Äänestä

Niin juttiinsa juuttaan joutilas jäikö äiteen keittämä kakrapuuro syömättä kun noin ahistaa ota rapakalja joutilas lähtee kone kääntiin juu

Äänestä
  • Sinun joutilaan omaan napaan on liian lyhyt matka. Pysy edelleen siinä "kakrapuurossasi" ja niele tarpeeksi.....

    Äänestä

Talouden tasapainottamisryhmään suuntaan ppky selänne, näyttää pikkuveijari esittävän isoisäänsä Asko Kaurasta.
Ei tule kesää eikä kyyhkysiä, kun esittely lähtee ja kohdentuu lähikäteen, tietyistä intresseistä virkamieheltä..poliittiseen talousryhmään.
Ja ei AK ole millään tavoin osoittanut olevansa talouden asiantuntija..monta vuotta hän on toiminut hallituksen pj;nä, ja valitettavasti, jonka aikana kunta on uppoutunut syvään paskakyykkyyn, etten sanoisi . Taloustaiturien töppöilyjen takia hallitus ja valtuustokin nyhjöttää yhä ns. kyykkypaska kasansa päällä, mihin se jäi ja uuvahti vuosien 2013- lähtien.

Kyllä poliittisen valinnankinpitää perustua tietämykseen ja laskutaitoihin, joten hallituksen pitää käyttää päätäntävaltaansa ja nimetä ko. kulujen karsimiskokoonpanoon Raija Leppäharju.

Äänestä
  • Heh, laskutaitoinen Raija jonka laskujen perusteella suoritettiin uusi tilintarkastus koska ropelit väitti mm. Haapajärvisten maksattaneen omia menojaan Pyhäjärvisten varoilla ja miten kävi? Kävi niin, että "laskutaitoisen" laskelmat osoittautuivat niin vääriksi että kyseinen henkilö tulisi lähettää uudestaan ala-asteen matematiikan tunneille opettelmaan matematiikan perusalkeet. Taloustaiturin töppäilyt maksettiin kaupungin kassasta kaikessa hiljaisuudessa koska se oli niin noloa ja nyt samat töpeksijät ovat äänessä vaikka meriitit huomioiden pitäisi ymmärtää olla ihan hiljaa. Edelleen jokaisesta esityslistan asiasta kirjoitetaan välittömästi avaus someen vaikka järki ei riitä ymmärtämään missä niissä puhutaan. Valtava pätemisentarve osaamista ei senkään vertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, laskutaitoinen Raija jonka laskujen perusteella suoritettiin uusi tilintarkastus koska ropelit väitti mm. Haapajärvisten maksattaneen omia menojaan Pyhäjärvisten varoilla ja miten kävi? Kävi niin, että "laskutaitoisen" laskelmat osoittautuivat niin vääriksi että kyseinen henkilö tulisi lähettää uudestaan ala-asteen matematiikan tunneille opettelmaan matematiikan perusalkeet. Taloustaiturin töppäilyt maksettiin kaupungin kassasta kaikessa hiljaisuudessa koska se oli niin noloa ja nyt samat töpeksijät ovat äänessä vaikka meriitit huomioiden pitäisi ymmärtää olla ihan hiljaa. Edelleen jokaisesta esityslistan asiasta kirjoitetaan välittömästi avaus someen vaikka järki ei riitä ymmärtämään missä niissä puhutaan. Valtava pätemisentarve osaamista ei senkään vertaa.

    a kukas se sinä olet? No kun otit puheeksi, niin taidettiinpa hyvinkin maksaa kaupungin kassasta kaikessa hiljaisuudessa työsyrjintätuomiot, hankilan hiljaisuus siinä sivussa ostettiin, lakimiehiä palkattiin välillä helsingistä ja jos mistä, viimeksi paikallinen, ostettiin sukuseuran miesten kesken kiitoskoneita ja sun muuta suhmuraa..ja tämä tapahtui ak ollessa viisaana talonisäntänä ja maaherrana.
    Joten, oliskohan syytä tarkistaa ykköspalleilla istuvien laskutaidot, testatalähi- muisti ja varmuudeksi vielä puhdistuttaa korvavaikut ja pestä rähmät silmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, laskutaitoinen Raija jonka laskujen perusteella suoritettiin uusi tilintarkastus koska ropelit väitti mm. Haapajärvisten maksattaneen omia menojaan Pyhäjärvisten varoilla ja miten kävi? Kävi niin, että "laskutaitoisen" laskelmat osoittautuivat niin vääriksi että kyseinen henkilö tulisi lähettää uudestaan ala-asteen matematiikan tunneille opettelmaan matematiikan perusalkeet. Taloustaiturin töppäilyt maksettiin kaupungin kassasta kaikessa hiljaisuudessa koska se oli niin noloa ja nyt samat töpeksijät ovat äänessä vaikka meriitit huomioiden pitäisi ymmärtää olla ihan hiljaa. Edelleen jokaisesta esityslistan asiasta kirjoitetaan välittömästi avaus someen vaikka järki ei riitä ymmärtämään missä niissä puhutaan. Valtava pätemisentarve osaamista ei senkään vertaa.

    Olihan se kahden kaupungijohtajan mallikin jonkin aikaa rasittteena. Messevää on ollut touhuilu veroeuroilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, laskutaitoinen Raija jonka laskujen perusteella suoritettiin uusi tilintarkastus koska ropelit väitti mm. Haapajärvisten maksattaneen omia menojaan Pyhäjärvisten varoilla ja miten kävi? Kävi niin, että "laskutaitoisen" laskelmat osoittautuivat niin vääriksi että kyseinen henkilö tulisi lähettää uudestaan ala-asteen matematiikan tunneille opettelmaan matematiikan perusalkeet. Taloustaiturin töppäilyt maksettiin kaupungin kassasta kaikessa hiljaisuudessa koska se oli niin noloa ja nyt samat töpeksijät ovat äänessä vaikka meriitit huomioiden pitäisi ymmärtää olla ihan hiljaa. Edelleen jokaisesta esityslistan asiasta kirjoitetaan välittömästi avaus someen vaikka järki ei riitä ymmärtämään missä niissä puhutaan. Valtava pätemisentarve osaamista ei senkään vertaa.

    Eiköhänä Raija ja kumppanit ole edelleen oikeassa. Kunnan tuhlaavaisuus ja kyvyttömyys tullut tiensä päähän. Eläkeläiset maksajina. Tämä kunta olisi kuollut ilman heitä. Poismuuttajia, meitä jo aika monta. AK ja JT, voi jatkaa tuhon tietä. Tetysti, ne pikkumyyryläiset siinä ohessa.

    Äänestä

Hallituksen kokoukset eivät ole julkisia. Ei sinne pääse kuka tahansa.

Äänestä

Meillä menee hyvin vettä ja leipää riittää anopille ostan vielä niket seuraavista työttömyyskorvauksista.

Äänestä

Sukua suosivaa nepotismia, ou jee.

Äänestä

Liikuntasalin rakentaminen esityslistalla! Minne jäi kirjaston rakentaminen?

Äänestä
  • Pehkosen ateljee siitä uudesta liikuntahallista tulee,2,5miljoonaa hyvä siitä tulee.

    Äänestä

Talouden tasapainottaminen on näköjään turvasana jos mille esitykselle...joopahan joo..seuraavana jonossa palkantarkistus on sitten veijarijohtajalle...tällä kertaa euron taidoilla esitetään satasten korotus ensin kahdelle muulle esikuntaan.


"Talouden tasapainottamista jatketaan ja tasapainottamisohjelman yhteydessä päätetyt toimenpiteet otetaan huomioon talousarviovuoden 2020 sekä taloussuunnitelmavuosien 2021 - 2022 laadinnassa."


§11 "Kaupungin talouden tasapainottaminen jatkuu kaikkien hallintokuntien osalta. Teknisen toimen osalta lisäsäästöjä on mahdollista saada mm. tekemällä enemmän kaupungin investointiurakoiden valvontatehtäviä virkatyönä ja vastaavasti vähentämällä ostopalveluja. Teknisen johtajan työpanosta käyttämällä aiempaa enemmän urakoiden valvontaan, saadaan vuositasolla mainittavia taloudellisia säästöjä."

§ 10 "Sivistysjohtajan virkatehtävät ovat muuttuneet merkittävästi vuoden 2016 alusta, kun varhaiskasvatus siirtyi peruskunnan toiminnaksi, sivistystoimen osaksi"

Äänestä
  • Niin säästöjä haetaan, mutta tehtävien "tärkeys" palkitaan. Kuka rohkeimmin esittää, sitä mukavampi palkinto odottaa.

    Äänestä

  • Kuka noin viisaita esittää, kuten 11 §:ssä on
    kirjoitettu. Tätä olisi toivottu jo kymmenen vuotta sitten.
    Sitä tässä on mietittykin, että tällaiset virkamiehet, joita meillä on, ovat puhelimitse tilailleet projekteihinsa herroja sieltä sun täältä, enimmäkseen Oulusta. Auraustarjoukset ja muut hankinnat ovat myös olleet tilaustyötä.
    Se on maksanut maltaita! Kun polkasee auton rattiin, rupeaa ramppa kalkattamaan. Huh. Huh!
    On niin viimeisen oikea havainto, harmi kun nyt vasta asiaan tartutaan.
    On ollut keskuskoulun piha-alueet, katualueet, kerrostalorakentamiset jne.. joitakin mainitaksemme. Todellakin "saadaan mainittavia taloudellisia säästöjä", kun herrat laitetaan töihin eikä patsastelemaan eikä ainoastaan nimikirjoituksia pykäämään tilattuihin tuotoksiin ja kirjelmiin..

    Äänestä

"Muuta mahdollisuutta ei ole".
Kuin kauranen laittamaan taloutta tasapainoon, hän tasapainottaa loputkin palvelut Pyhäjärveltä. Ei ole muuta mahdollisuutta.

Äänestä
  • Meidän herramme siunaa kaiken. Aamen!

    Äänestä

Onko Kauranen erityisen kätevä ja pätevä talousasioissa. Pitkä on ainakin kokemus kunnallispolitiikassa , onko kokemus peräti ne maagiset 30-vuotta ?
Nyt on jo sukulaisetkin päässeet kaupungin / selänteen palkkalistoille.

Äänestä
  • Neljäkymmentä vuotta on Asko ollut kunnallispolitiikassa.Kuten myös pikkuserkku Jukka.Kaurasen suku Pyhäjärvellä päätökset tekee.Pappilakin päässyt tekemään politiikkaa itseänsä parempaan seuraan,niin se kehui kerran sairaalalla.

    Äänestä

no niinpä. ei ole muuta mahdollisuutta kuin vaalia kuusenmäen perillisten pysyväistä perimystä sekä siihen kykettyä vallanpitoa ja avittaa milloin kukakin suvun vesa, oma tai sukuun naitu, kaupunkilaisten tuella ja juurikin kulissikorttitalon takia pyörimään piiriä joko selänteen palkkalistoilla tai hallinnossa tai tytäryhtiöissä.
tarkoitushakuista? vai oletusta? ei ole muuta mahdollisuutta, kuin käyttää läpikulunutta ajattelua. minnkäs teet kun oman kontin suu on lähempänä, kuin sen köyhemmän, joka on "vihulainen" ei sukuseuran jäsen.

Äänestä

Nyt tartteis pistää pystyyn veikkaus, niin kuin joskus on ollut "milloin jäät lähtevät tahi sulavat paikoilleen", niin nyt se "milloinka pyhäjärvi liittyy kyvyttömien johtajiensa määrämänä, talouden tasapainottomuuden innoittamana, isoveli haapajärveen tai sitten kuihtuu kerrostalostelunsa myötä näille sijoilleen".

Kihuilla keskustan viihtyisässä kyykkypaskakojussa?

Äänestä
  • Lisää kerrostaloja ja heti,kuuluu Henkka-Maukan tuskainen huuto,kaupunginjohtajan huoneesta perjantai-iltapäivänä.Apuun syöksyy Jukka ja Asko,jotka lupaavat heti 6kpl kuusvooninkisia kerrostaloja radanvarteen.Ja näin Pyhäjärvi sai lisää uusia kerrostaloja.

    Äänestä

No niin, nyt on tämäkin esityslista itketty läpikotaisin! Mitähän seuraavaksi itketään?

Äänestä

Kiitos hra puheenjohtaja. Me ollaan sanottu näkökulmia hölmöjen hallinnosta ja päättäjistä. Nyt seuraavana ootamma miten päätöksiksi sanottuja asioita. itketään lisää.

Äänestä

kummallisia ovat, päätöksien takana lysmyävät selittelijät.

Äänestä
  • kummallisia ovat, suomi24n suolihuuhtelua puskista harrastavat ropelit. Itkijäeukot

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kummallisia ovat, suomi24n suolihuuhtelua puskista harrastavat ropelit. Itkijäeukot

    Huuhtele ensin omat suolesi. Niissä onkin huuhtelemista. Siihen ei Pyhäjärven vesi riitä. Luuletko, että me muut Pyhäjärviset emme seuraisi, miten täällä huseerataan. Sinä näytät olevan trolli, jolla ei muuta tekemistä. Luovu, ei kannata.

    Äänestä

kummallisia ovat, no niinpä. ei ole muuta mahdollisuutta kuin vaalia kuusenmäen perillisten pysyväistä perimystä sekä siihen kykettyä vallanpitoa ja avittaa milloin kukakin suvun vesa, oma tai sukuun naitu, kaupunkilaisten tuella ja juurikin kulissikorttitalon takia pyörimään piiriä joko selänteen palkkalistoilla tai hallinnossa tai tytäryhtiöissä.
tarkoitushakuista? vai oletusta? ei ole muuta mahdollisuutta, kuin käyttää läpikulunutta ajattelua. minnkäs teet kun oman kontin suu on lähempänä, kuin sen köyhemmän, joka on "vihulainen" ei sukuseuran jäsen.

Äänestä
  • Irjalla sana hallussa, vai onko hakusessa?

    Äänestä

Kummallisia ovat enimmäkseen Komunrannan päättäjien etunenässä hammaslääkäri ja linja-autonkuljettajan infot. Jos jommaltakummalta yrittää kysyä, niin syvä vaikeneminen ja muuri vastaavat.

Äänestä
  • On se kummallista täytyy myöntää!!Kukaan PÄÄTTÄJISTÄ ei vastaa heille osoitettuihin kysymyksiin täällä,fase avoin keskustelu/pyhäjärvi,eikä myöskään lehtikirjoituksiin.Aivan kuin heitä ei kiinnostaisi lainkaan Pyhäjärven asiat. Ovatko niin ylpeitä?Heillä on valta he saavat tehdä mitä haluavat.Esim.Liikuntasali tulee,mutta kirjasto jää niille sijoilleen!??!? On kyllä eräs hyvinkin aktiivinen hallituksen /valtuuston jäsen!! Hän harrastaa vainoamista,joka on rangaistava teko.Jo usean vuoden ajan hän on vainonnut melkein viikottain erästä henkilöä kirjoituksin,On jopa käyttänyt tämän henkilön nimeä OMANA nimimerkkinään Hän käyttää tästä vainoamastaan nimestä "tollo"nimeä, Hänelle antaisin vinkin. Googleta sana"Vainoaminen" opi siitä. Olet tehnyt lainvastaisen teon ja siitä mitä siitä seuraa,kuulet tulevaisuudessa! Voi olla että sinun poliittinen ura päättyy siihen.Pisteen jälkeen ei kerrottavaa:

    Äänestä

  • Ei kumpikan ymmärrä mitään ja ennen kaikkea, ei tiedä mistään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se kummallista täytyy myöntää!!Kukaan PÄÄTTÄJISTÄ ei vastaa heille osoitettuihin kysymyksiin täällä,fase avoin keskustelu/pyhäjärvi,eikä myöskään lehtikirjoituksiin.Aivan kuin heitä ei kiinnostaisi lainkaan Pyhäjärven asiat. Ovatko niin ylpeitä?Heillä on valta he saavat tehdä mitä haluavat.Esim.Liikuntasali tulee,mutta kirjasto jää niille sijoilleen!??!? On kyllä eräs hyvinkin aktiivinen hallituksen /valtuuston jäsen!! Hän harrastaa vainoamista,joka on rangaistava teko.Jo usean vuoden ajan hän on vainonnut melkein viikottain erästä henkilöä kirjoituksin,On jopa käyttänyt tämän henkilön nimeä OMANA nimimerkkinään Hän käyttää tästä vainoamastaan nimestä "tollo"nimeä, Hänelle antaisin vinkin. Googleta sana"Vainoaminen" opi siitä. Olet tehnyt lainvastaisen teon ja siitä mitä siitä seuraa,kuulet tulevaisuudessa! Voi olla että sinun poliittinen ura päättyy siihen.Pisteen jälkeen ei kerrottavaa:

    " antaisin vinkin. Googleta sana"Vainoaminen" "

    Jos kerkiät koska, ei lähes viikottain vaan viikon jokaisena päivänä vuodesta toiseen harrastat suomi 24:lla sitä, mistä muita edellä syytät kohderyhmää ei edes tarvitse mainita "harrastuksesi" ahkeruuteen viitaten. Listasit jopa facen, keskustelupalstat sekä lehtien palstat missä sitä samaa harrastat ja huom, tulet harrastamaan toiminnan saavuttaessa pakkomielteiset mittasuhteet jo vuosia sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " antaisin vinkin. Googleta sana"Vainoaminen" "

    Jos kerkiät koska, ei lähes viikottain vaan viikon jokaisena päivänä vuodesta toiseen harrastat suomi 24:lla sitä, mistä muita edellä syytät kohderyhmää ei edes tarvitse mainita "harrastuksesi" ahkeruuteen viitaten. Listasit jopa facen, keskustelupalstat sekä lehtien palstat missä sitä samaa harrastat ja huom, tulet harrastamaan toiminnan saavuttaessa pakkomielteiset mittasuhteet jo vuosia sitten.

    En yleensä kommentoi ja kirjoittele muuta kuin vastaan SINUN kirjoituksiisi Siihen minulla on oikeus.Sinulle on tullut pakkomielle kirjoittaa solvauksia henkilöstä joka USKALTAA olla eri mieltä uuskeskustan ja SInun kanssa.Olet "harrastanut "tuota henkilökohtaista vainoamista vuosikaudet.Oletko muuten tietoinen että tuollainen vainoaminen on nykyään rangaistva teko Sinun takia Pyhäjärven kepun kannatus on pohjalukemissa.Istuthan sinä valtuustossa ja vainoat,se ei kuulu nykysivistykseen Ei myöskään vaalituvalta poispotkimiseen.sitäkin olet "harrastanut" Siitä sinut tunnetaan oikein hyvin naapurikunnissakin!

    Äänestä

Mikä se google on?

Äänestä
  • Google toimii Summan paperitehtaan vanhassa hallissa Haminassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Google toimii Summan paperitehtaan vanhassa hallissa Haminassa.

    ....ei kait vielä.....

    Äänestä

Milloin on ruukki päivät?

Äänestä
  • Onkohan Ruukissa Torin laidalla vessat? Haapajärvellä ei ainakaan ole, eikä siellä kukaan siitä itke!

    Äänestä

  • Vesikoskella Haaviston Ruukissa on vessat.

    Äänestä

  • ...sinne on liian pitkä matka!

    Äänestä

  • Vesikoski varma merkki.

    Äänestä

Kaupunginhallitus teki salaisella päätöksellä isohkon määrän lottoa, euro jackpottia, kenoa ja raviveikkausta.
Pelimerkit (verotulot) ovat hiipumassa luotolliseen saldoon. Katetta tuskin riittää v.2020 loppuun?
Nyt on hommat siten, että jos lotossa onnistaa, niin 1-2 miljoonan potti käytetään kuljailuun.
Jos päsähtää euro jackista no 90 miljoonaan, se käytetään kuljailun lisäksi säätiön pesämunaksi, jonka perijänä ovat keskustan kuusenmäen suunnan serkusten suku.
mikäli keno onnistaa, sen tulolla paikataan johtavien p****nnuolijoiden pallkoja.

Mutta tää raviveto, se on päätetty käyttää (voittaessa) siihen, että hallitus lähtee pitkän täyden ylöspidon myötä kuninkuusraveihin, missä voivat ruunauttaa ihtesä ja joita ei voi tai ei tarvi, niin heille järjestetään ns. ympäripyöreä volttilähtö ilman ohjastusta, niihän se mennee täälläkin.

Äänestä
  • Onhan nuita palkkoja osattu korottaa ajasta aikaan ilan kenojaki.

    Äänestä

mä lehdest luin.......
"perusteena palkankorotuksille ovat muuttuneet ja lisääntyneet tehtävät. Sivistysjohtajan virkatehtävät ovat muuttuneet muun muassa sen takia, että varhaiskasvatus siirtyi peruskunnan hoidettavaksi vuonna 2016. Lisäksi sivistysjohtaja vastaa kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä.

Teknisen johtajan osalta korotusperusteita ovat kaupungin ilmastotyö,
virkavastuu tietoturvasta sekä virkatyönä tehtävät urakoiden valvontatehtävät."

Kaivos jatkaa 14 kuukautta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yllätys, yllätys. hallitus pitää kokousta 1.7. Päätökset tehdään suljettujen ovien takana. Virasto suljettuna aikana, jolloin kesäpyhäkkäät tarvitsevat palveluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu