"Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti."
Luther päivän mannassaan avaa tätä jakeen alkuosaa mm. näin:
"- Opimme uskoa Kristukseen, me opetamme myös hyviä tekoja.
- Jos ja kun olet uskolla omistanut Kristuksen, jonka kautta olet vanhrskas, niin
ryhdy tekemään sitä mikä hyvää on!
- Rakasta Jumalaa ja lähimmäistä, rukoile Jumalaasi, kiitä, kunnioita, ylistä ja
tunnusta Häntä, tee hyvää lähimmäisellesi, palvele häntä ja tee uskollisesti
tehtäväsi.
- Nämä ovat oikeita hyviä tekoja, koska ne syntyvät uskosta ja sydämellisestä ilosta
sen johdosta, että meillä ilman ansiotamme Kristuksen kautta on syntien
anteeksiantamus."
Nämä asiat totta ja uskossa elävälle tarpeelliset, oli sanojana tai kirjoittajana kuka tahansa. On syytä alati miettiä, nähdä ja kokea, kuka on lähimmäiseni ja miten toimin hänen kanssaan, osaten toimia oikein ja Pyhän Hengen johtamana - Häntä tulee alati pyytää avuksi. Lähimmäisenä oleminen ja toimiminen on oikeaa jumalanpalvelusta ja kiitosta Hänelle uskostani. Mikään hyvä ei lähde minusta.
Fil 1: 27, alkuosa jakeesta
11
67
Vastaukset
- Anonyymi
Etkö olisi voinu tilman lutteria tarjota RAAMATUSTA kristillisen elämän ohjeita?
ne päivän mannakirjat saa heivata hiiteen koska niillä ei mitään tervettä elämää rakenneta, vaan irrotetaan asioit a toisistaan ja saatetaan uskova elämään jotain pätkäkristillisyyttä.
kyse on mannalappuihin verrattavasta asiasta.Kirjoitin, että kuka tahansa Samaa ymmärtävä voi todeta tuosta jakeesta sen, mihin tuo jae kehottaa uskovaa ihmistä.
Ymmärrätkö sinä millä tavalla tuon jakeen? Miten elät sen mukaan mihin se kehottaa?tielläkenvaeltaa kirjoitti:
Kirjoitin, että kuka tahansa Samaa ymmärtävä voi todeta tuosta jakeesta sen, mihin tuo jae kehottaa uskovaa ihmistä.
Ymmärrätkö sinä millä tavalla tuon jakeen? Miten elät sen mukaan mihin se kehottaa?Taikauskoonhan se kehottaa.
Jumalia kun ei tunneta ollenkaan, niin kuinka niitä voisi rakastaa, elle ole taikauskoinen?he-ma kirjoitti:
Taikauskoonhan se kehottaa.
Jumalia kun ei tunneta ollenkaan, niin kuinka niitä voisi rakastaa, elle ole taikauskoinen?Kyse ei ole taikauskosta. Jumala on ilmoittanut ja ilmoittaa itsestään niin monin eri tavoin, mutta jos ei tutustu näihin ilmoituksiin, kirjoituksiin ja Sanaan, niin uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Raamattuun kutsutaan vaikka millä nimellä.
Vasta kun ihminen haluaa löytää Luojansa, saada uskon Häneen ja Häneltä, niin sen jälkeen saa elää rakastavan Isä Jumalan siunauksessa, ja kiitollisuudessa Häneen.
Kun tutkii Raamattua, historiankirjoituksia, tiedettä, luontoa ja luotuja, niin eipä sen jälkeen evoluutiolla ole muuta merkitystä kuin se, että viisaat ja oppineet tiedemiehet haluavat kumota luomisen ja Luojan, evoluutio-opillaan, joka se itsessään on todellista satua.tielläkenvaeltaa kirjoitti:
Kyse ei ole taikauskosta. Jumala on ilmoittanut ja ilmoittaa itsestään niin monin eri tavoin, mutta jos ei tutustu näihin ilmoituksiin, kirjoituksiin ja Sanaan, niin uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan ja Raamattuun kutsutaan vaikka millä nimellä.
Vasta kun ihminen haluaa löytää Luojansa, saada uskon Häneen ja Häneltä, niin sen jälkeen saa elää rakastavan Isä Jumalan siunauksessa, ja kiitollisuudessa Häneen.
Kun tutkii Raamattua, historiankirjoituksia, tiedettä, luontoa ja luotuja, niin eipä sen jälkeen evoluutiolla ole muuta merkitystä kuin se, että viisaat ja oppineet tiedemiehet haluavat kumota luomisen ja Luojan, evoluutio-opillaan, joka se itsessään on todellista satua.Kyseessä nimenomaan on taikausko.
Et ole koskaan nähnyt tai mitannut mitään epäjumalasi aikaansaanoksia, et pysty häntä esiin manaamaan tai osoittamaan hänen olemassaoloaan millään tavalla.
Jokaikinen väitetty jumala täyttää tasan tarkkaan taikauskon määritelmän.
Joka muuta väittää, on velvollinen manaamaan epäjumalansa olevaiseksi.he-ma kirjoitti:
Kyseessä nimenomaan on taikausko.
Et ole koskaan nähnyt tai mitannut mitään epäjumalasi aikaansaanoksia, et pysty häntä esiin manaamaan tai osoittamaan hänen olemassaoloaan millään tavalla.
Jokaikinen väitetty jumala täyttää tasan tarkkaan taikauskon määritelmän.
Joka muuta väittää, on velvollinen manaamaan epäjumalansa olevaiseksi.Vasta sitten kun sain uskon sydämeeni niin silloin sain myös mielen- ja sielunrauhan elooni. Arkinen elämäni on, etten sanoisi totaalisesti muuttunut, sen jälkeen kun uskon sain.
Paljon helpompi, turvallisempi, luottavaisempi on eloni, paljon herkemmin huomaan Luojan työn kauneuden luonnossa, ihmisissä ja vaikka missä. On ilo olla lähimmäisenä lähimmäiselle.
Ei ainoastaan uskonystävät huomaa sitä muutosta, mikä minussa on tapahtunut, kun elän Hänessä ja Hänestä. Moni ja taas moni ystäväni on huomannut, että habitukseni on muuttunut, positiivisesti.
Tiedän, että kaikki hyvä mikä minusta lähtee, on pelkkää Pyhän Hengen johdatusta, iloa olla Hänen lapsenaan. Olen niin kiitollinen uskostani Häneen!
Lutherin mukaan olutta saa juoda.
No mitä sitten? Antoiko hän luvan sinullekin juoda olutta? Ilman prosentteja vaiko prosenttien kera? Kertoiko hän maksimiprosenttimäärän oluesta, jota saa juoda?
- Anonyymi
padasjoenukko kirjoitti:
Ei kertonut, mutta sielläpä ei erotettu
kotikaljaa muusta, kaikki oli olutta,.
-ja tämän opin mukaan sitten sinäkin elelet
Tietääkseni ei, mutta puheet olivat sellaisia että prosentteja on ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?857156Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176235Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik905345Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013430