Mitä mieltä markkinat ovat?

Suomen pysyminen osaltaan maaseutumaisena ja kauttaaltaan asuttana on kepulaisen politiikan ydintä. Puheenjohtajaehdokkaaksi asettunut Katri Kulmuni todisti tätä sanomaa likimain kyyneleet silmissä. Asia on siis kepuaisuudessa hyvin tunnepitoinen. Kaupunkilaisten silmin koriseuturakkaus kuulostaa melko teennäiseltä, mutta kepulaiset ovat tämän asian kanssa tosissaan-

Kysymys on samalla kertaa kotiseuturakaudesta ja maaseutumaisen elämäntavan vaalimisesta. Siis suomalaisesta country-henkisyydestä. Minusta alalkulttuurien vaaliminen on ihan ok. Countryhan on nykyään alakulttuuria eikä valtavirtaa.

Monien mielestä markkinat ovat aina oikeassa. Ja tottahan se on, että raha ja markkinatalous liikuttelevat ihmisiä. Ihmiset eivät siitä liikuta samalla tapaa kuin kotiseuturakkaudesta, mutta silti usein valitsevat rahan kuin idealismin.

Maaseutu on tyhjentynyt vauhdilla ihmisistä. Samalla maasetukiinteistöjen arvot ovat romahtaneet. Nyt sama ilmiö näkyy myös mökkimarkkinoilla. Ihmiset eivät näytä kaipaavaan enää kesälläkään maaseudun rauhaan. Nämä ovat faktoja, piti niistä tai ei. Itseäni maaseutumiljöön ihailijana nämä toki mietityttävät. Ihmiset valitsevat nykyisin toisin. Kaupungit tarjoavat elintasoa ja sen vastapainoksi sitten lomalle lähdetään ulkomaille tai korkeintaan talvisin kotimaisiin laskettelukeskuksiin. Sinnekin laskettelemaan tai jopa nyt talvisin pyöräilemään muttei hiihtäämään perinteisellä tyylillä. Näyttää että se sukupolvi joka vielä mökkeili alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Alkeellisiin oloihin ei ole enää kaipuuta.

Toki vastaanpyristelijöitä vielä on, mutta heidän joukkonsa pienenee koko ajan. Kepukunnat ovat menettämässä sekä asukkaansa että kesämökkeilijänsä. Vain ulkomaalaiset osoittavat kasvavaa mielenkiintoa Suomen hiljaista luontoa kohtaan. Olisko jopa mahdollista, että Suomeen tulevia ulkomaalaisia alkaisin vähitellen hakeutua maaseudulle, missä asuminen on halvempaa ja voi ainakin yrittää saada elannon täydennystä kasvattamalla kasveja omalla pienellä peltoläntillä. Kehitysmaista tulevat ulkomaaleiset kykenevät nimenomaan maataloustöihin. Siitä heillä on kokemusta. Mansikanpoimijathan ovat jo nyt ukrainalaisia yms. Ehkä maaseudun kasvuvoima piileekinulkomaalaissiirtolaisissa.

12

<50

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asutaan maalla, tehdään etätöitä tai käydään töissä kaupungissa.

    • Markkinatalous ottaa kyllä mielellään vastaan yhteiskunnan tukea. Joskus aiheesta, joskus aiheetta, mutta epäilään, että se jättää ihmiset liikuttelematta, ellei tukea heru. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko Rinteen hallituksen suunnitelmista karsia yritystukia käytännössä mitään. Ainakin Sipilän hallituksen aikaan kaikkien puolueiden yhteinen tahtotila yritystukien karsimisesta, jossa oppositio oli mukana, ei onnistunut, kun jokaisella puolueella oli oma lempitukensa.

      Kesämökkeilyn suosio ei aivan nopeasti romahda. Nykyään on kuitenkin trendinä varustella mökit asuinrakennusten tasolle. Hyvin varusteltujen loma-asuntojen arvo kyllä säilyy. Kaikki uudet"mökit" ovat talviasuttavia. Ja jos perinteinen mökki on hyvällä tontilla, ostaja on valmis purkamaan vanhan ja rakentamaan uuden.

      Maahantulijoiden laaja muutto maaseudulle lienee mahdollista vasta toisen tai kolmannen siirtolaispolven aikana eli kun tulleet ovat sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan.

      • Anonyymi

        Miten siitä voi tulla mitään, jos AY-jyrä on luvannut Kemin selluköpeille jo heti alkuun satojen miljoonien eurojen tuet uuteen tehtaaseen.


    • Anonyymi

      Eikös isot daisarit omaava akka yleensä ole hedelmällinen. Siitä vaan Lapin perukoille Katri lapsia tekemään, vai onko rahan ahneus ja vallanhimo esteenä.

    • Anonyymi

      Eipä ole aloittaja alkuunkaan perillä mökkeilystä, maaseudusta tai kehityksestä ylipäätään.

      Kun katsotaan missä uusia teollisia investointeja rakennetaan tai suunnitellaan, niin lähes poikkeuksetta ne ovat kaukana kehäteiden ulkopuolella. Metsä- ja kaivosteollisuus on vahvasti edustettuna, eikä konepajojenkaan näkymät heikkoja ole, jopa keskellä korpikainuuta tehdään junavaunuja ja manselaisten ratikoita kiivaalla tahdilla, kohta myös stadilaisten jokeriratikan vaunuja.

      Onko kukaan nähnyt merkittävää investointia Helsinkiin viime vuosina? Siis aitoa lisäarvoa tuottavaa teollista investointia? Helsingillähän on ongelmana väestön kasvu, vääränlainen väestönkasvu. Siinä missä naapurikaupiungit, Vantaa ja Espoo, kasvavat kotoperäisen väestön muuttaessa sinne, Helsingin väkimäärästä kotoperäisten osuus vähenee ja maahanmuuttajien osuus kasvaa. Toki kaupunkin väkiluku kasvaa kun tuo ulkomaalaistautaisten määrän kasvu on suurempaa kuin kotoperäisten poistuma.

      Ei tarvitse olla Einstein ynmmärtääkseen mitä tuo kehitys merkitsee. Tuottavat työpaikat, vaikkapa uudet akkutehdasinvestoinnit, ne syntyvät muualle, ja erilaisin tukitoimin työllistettävien ja asutettavien määrä lisääntyy Helsingissä.

      Mökkeily tulee säilymään ja säilyttämään asemansa, nyt vaan ne vanhat 70-luvun sähköttömät ja vesivessattomat mökit ovat tulleet tiensä päähän. Kunnolla varustetut mökit ovat kysyttyjä ja niiden arvo kyllä säilyy.

      Eikä murtomaahiihtokaan ole menettänyt asemaansa, sen voi käydä tarkistamassa vaikka Helsingin Paloheinässä kevättalven hangilla. Jos ei siellä usko näkemäänsä, niin missä tahansa maamme hiihtokeskuksista voi todeta saman. Laduilla on jopa tungosta, eikä hiihtäjät suinkaan ole pelkästään vanhoja hiihtoniiloja, joukossa on paljon lapsia ja nuoria.

      Ilmastoahdistus joka etenkin nuoria kaupunkilaisia vaivaa, tulee lisäämään kotimaisten hiihtokeskusten suosiota, ja kotimaan matkailua muutoinkin, lentäminen kun on kohta se synneistä suurin. Lappiin pääsee junalla kätevästi, illalla junaan, yö makuuvaunussa ja aamulla ollaan perillä. Bussi vie ne viimeiset kilometrit asemalta hiihtokeskuksiin.

      • Mainitsemasi teolliset investoinnit sijoittuvat kyllä kehäteiden ulkopuolelle. Isoissa kaupungeissa teolliset investoinnit ovat ylipäätään harvinaisia. Teollisuus sijoittuu nykyisin joko raaka-aineen läheisyyteen tai markkinoiden viereen. Jälkimmäisessä tapauksessa siis ulkomaille. Suomalainen metsäteollisuus hakeutuu ulkomaille myös raaka-aineen takia.

        Perinteinen savupiipputeollisuus ei ole enää kovin työvoimavaltaista. Automaation on korvannut ihmistyön. Kaupunkeihin taas kekistyy kahdentyyppistä elinkeinotoimintaa. Toinen niistä on innotaviista digitalisaatiota hyödyntävää ja ruokkivaa. Se on kaikkein kannattavinta liiketoimintaa. Kun savupiipputeollisuudessa oman pääoman tuotto on parhaimmillaankin nipin napin yi 10 %, kaupunkien innovaatiset yritykset pystyvät 25-50 % oman pääoman tuottoihin. Toinen on tyyppi on markkinoiden läheisyydestä, suuruudesta ja logistiikasta riippuvaista palveluliiketoimintaa. Sen kannattavuus ei ole välttämättä kummoinen mutta työllistävyys on kaikkein suurin.

        En usko, että mökkeily hetikohta katoaa, mutta sen suosio kyllä hiipuu. Se johtuu siitä, että 80-luvun jälkeen syntynyt sukupolvi ei ollut kosketuksissa maaseutuun kuten edeltäjänsä. Ihminen ei silloin enää suhtaudu tunneperäisesti maaseutumökkeilyyn. Hän osaa kriittisesti kysyä itseltään, onko mökin työleirikokemus se mitä vapaa-ajalta haetaan. Maailma on tässä kohdin vain muuttumassa haluttiinpa sitä tai ei.

        Matkailussa saattaa Suomella olla vielä erilaisia markkinarakoja. Näin kesällähän monet suomalaiset haluvat talven lisäksi etelän lämpöön, jos on kurja kesäsää. Mutta nyt kun Euroopassa on yli 40 astettakin lämpöä, Suomen kesäinen viileys voisi houkuttaa myös ulkomaalaisia. Voisi melkein luvata, että Suomessa ei ole suurta vaaraa joutua yli 25 asteen helteisiin, ainakaan kovin moneksi päiväksi. 40 astettaa on joka tapauksessa utopiaa. Turistille voi luvat rahat takaisin, jos 35 astettakin ylittyy kolmena päivänä peräkkäin. Pohjoisessa Suomessa on edelleen mahdollisuus kokea jopa lumisade ja yötön yö samaan aikaan. Hotellien ei tarvitse mainostaa viilennystä, pelkkä ulko-oven aukaisu yleensä riittää.


      • Anonyymi

        Tyhmän kepulin mielestä Finn Spring ja muut Suomen luontoa poromiesten kanssa raiskaavat asiat ovat 'investointeja'. Onneksi Saimaalla sentään vuonna 1918 punaisten tekemästä viljamakasiinien polttamisesta kärsineiden kepulaisten jälkeläiset ovat järkeviä ja vastustavat näitä 'investointeja' eli brittiläistä kaivosta jolla Saimaa tuhottaisi lopullisesti.


    • >>Olisko jopa mahdollista, että Suomeen tulevia ulkomaalaisia alkaisin vähitellen hakeutua maaseudulle, missä asuminen on halvempaa ja voi ainakin yrittää saada elannon täydennystä kasvattamalla kasveja omalla pienellä peltoläntillä. Kehitysmaista tulevat ulkomaaleiset kykenevät nimenomaan maataloustöihin. Siitä heillä on kokemusta.<<

      Aiemmassa kommentissani totesin, että "Maahantulijoiden laaja muutto maaseudulle lienee mahdollista vasta toisen tai kolmannen siirtolaispolven aikana eli kun tulleet ovat sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan."

      Täsmennän tuota sen verran, että maahantulijat ovat enimmäkseen kotoisin aivan erilaisista ruokakulttuureista, eivätkä heidän viljelykasvinsa useinkaan edes menesty Suomessa. Tällaisia ovat ainakin riisi ja tietyt hedelmät. Syksyllä 2015 saimme lukea ja kuulla mediasta, että jossain vastaanottokeskuksessa oli syntyä kapina, kun suomalaiset ymmärtämättömyyttään tarjosivat vieraille kaurapuuroa, perunaruokia ja muita täkäläisiä ruokia, eivätkä päivittäin riisiä sekä kanaa tulisilla mausteilla ja muita etelän maiden herkkuja. Mahdettiinko syöttää peräti sianlihaa, eikä nautoja ja lampaitakaan ollut teurastettu tainnuttamatta viillolla kaulaverisuoneen pää Mekkaan päin.

      Päästyään vastaanottokeskuksista maahantulijat suuntasivatkin Helsinkiin, jossa on lukuisia etnisiä ravintoloita, joista saa myös halal-lihaa.

      En siis usko, että ainakaan ensimmäinen siirtolaissukupolvi on valmis viljelemään ja syömään suomalaisia kasveja. Sitä paitsi se on saapunut maahamme valtaosin kaupungeista, eikä siis ole tottunut ensinkään viljelemään yhtään mitään, vaikka kehitysmaiksi heidän lähtömaansa luokiteltaisiinkin.

      • Anonyymi

        Tuollainen "...saada elannon täydennystä kasvattamalla kasveja omalla pienellä peltoläntillä..." on kyllä sellaista höttöä, jonka voi kuvitella vain totaalisesti realismin hukanneen lausuvan.

        Olipa kyseessä maahanmuuttaja tai kanta-asukas, niin kyllä tuollainen pienviljely on ollutta ja mennyttä. Pienpalstaviljelyä taasen voi tehdä kaupungissakin, ainakin Helsinki kun pyrkii näille maahanmuuttajille niitä viljelypalstoja vuokraamaan, ohi jonossa olevien suomalaisjuuristen viljelyehdokkaitten.

        Muuta tekemistä maaseudulla varmasti maahanmuuttajille sitten löytyy. Puunkorjuu lisääntyy, motokuskeja pitää saada lisää, sahat tarvitsevat työläisiä, kuljetusammateissa on tarvetta jne. Maaseudulla ei ritä kaikkeen tekijöitä jatkossa, kun siellä noria ei juuri ole. Jokunen kaupungissa kasvanut suomalaiset sukujuuret omaava varmasti myös työpaikan sieltä saa.


      • Anonyymi

        Tuskinpa arabi edes niin tyhmä on, että tärkkelyspommia perunaa pistää suuhunsa. Muslimeilla on asukaslukuun suhteutettuna lähes yhtä paljon diabetesta kuin suomalaisilla.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1929
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1008
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      20
      969
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      685
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      106
      675
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      648
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      56
      624
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe