Olen ymmärtänyt, että on hyvinkin erityyppisiä Asperger-lapsia: supervilkkaita ja todella ujoja/hiljaisia. Esim. Saila Seppo on sanonut poikansa olleen todella villi. Meneekö se niin, että puhdaspiirteinen assilapsi on yleensä hiljainen ja vetäytyvä ja niillä vilkkaammilla on lisäksi myös ADHD- tai Tourette-piirteitä? Toisaalta stereotyyppisenä assipiirteenä pidetään myös taipumusta höpöttää jatkuvasti kiinnostuksenkohteistaan. Vai onko kaikki täysin persoonakohtaista?
Onko asia näin?
Anonyymi
10314
0Äänestä
Vastaukset 10
Vanhimmat
On täysin persoonakohtaista. Vilkkaasti käyttäytyvät saavat usein helpommin/aikaisemmin diagnoosin. Toisaalta myös ADHD ja ADD voivat oireilla kuin yö ja päivä.
Monen tyyppisiä toki on. Toisaalta Aspergerissa perusoireena pidetään juuri sosiaalisia vaikeuksia, katsekontaktin välttelyä sekä niukka eleisyyttä.
Erityislapsista tuodaan julkisuudessa usein esille se puoli, että he ovat vilkkaita ja vaativat jatkuvaa valvontaa ja silmälläpitoa. Valitettavasti ujommat ja hiljaisemmat jäävät helposti varjoon ja pahimmassa tapauksessa jopa ilman diagnoosia. Ja sitten ihmetellään, kun heille tulee teineinä tai parikymppisinä vakavaa masennusta tai ahdistusta.
Kirjassa Autismikirjo ( 2019, Timonen, Castrén, Ärölä-Dithapo) on s.32 eritelty viisi erilaista aspergertyylistä toimintatapaa
- impulsiivinen (impulsive)
- metodinen (methodical)
- hidastoiminen (sluggish)
- asioihin paneutuva (studious)
- naamioituva tai kätkeytyvä (masked)
Minusta hyvin onnistunut jaottelu. Selitetty toki hieman pidemmästikin. Yleensä annetaan liian stereotyyppisiä kuvauksia.
Aspergerin diagnoosikriteereihin kuuluvat sosiaalisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen vaikeudet, mutta käsittääkseni missään ei mainita tai edellytetä, että niiden pitäisi ilmetä juuri tietyllä tavalla. Kyllähän assi voi hyvin olla perusluonteeltaan vilkas ja sosiaalinen, hänellä voi silloin olla esim. vaikeuksia kuunnella muita tai antaa muille puheenvuoroa ja hän saattaa ottaa kontaktia toisiin ihmisiin hieman erikoisella tavalla.
Tuolla+edellä+sanottiin+näin:
Itse luulen että kyllä neurotyypilliset pyrkivät ymmärtämään omalla tavallaan. Valitettava fakta on ettei vähemmistöjä koskaan valtaväestö ymmärrä täysin. Jos hyvin erilaisen ihmisen todellisuudet ovat kuin yö ja päivä ei voi olettaakaan että ymmärrys löytyisi. Hyvin erilaiset ihmiset voivat kuitenkin tulla toimeen keskenään joka on arvokasta. Autismin kirjon henkilöt joutuvat elämään omassa todellisuudessa eikä meitä voi kukaan kunnolla auttaa.
Minua ei ole koskaan erilaisuus haitannut. Oikeastaan olen pitänyt sitä vahvuutena. Kai tästä käy kiittäminen hyvää tuuria, sillä koen saaneeni lähinnä niitä autismikirjon hyviä puolia. Samanlaisia emme ole mekään...
Toki minullakin on sosiaalisuudessa haasteita, mutta koska en ole kovin paljon sosiaalisuutta vaativa, olen pärjännyt roolileikkimällä neurotyypillistä tarvittaessa. Se on vähän kuin live-roolipelaamista, jonka oppii tarkkailemalla. Uudet ja yllättävät tilanteet ovat vaikeimpia. Tai jos pitää larpata paljon.
Suurin ongelma on ehkä sitten se, että en saa olla oma itseni. Mutta saako kukaan?
Se mikä joskus ärsyttää on myös on se, että minua pidetään neurotyypillisenä. Tämä tietysti omaa vikaani, kun en kerro asian todellista laitaa...
Itsekin olen larpannut koko ikäni sosiaalisissa tilanteissa ja pärjännyt sikäli melko hyvin. Osaan toimia luontevasti neurotyypilliseen tapaan mutta sisäisesti se ei ole "niin luontevaa". Onko autismin kirjon ihminen koskaan oma itsensä sosiaalisissa tilanteissa? Ekstroverttien heiniä taitaa olla se. Itseänikään ei uskota autismin kirjolaiseksi varsinkaan ulkonäön perusteella. Sulaudun massaan turhankin hyvin. Toisaalta massaan sulautuminen ei ole välttämättä huono asia.
Kiitos Breda oikein hyvästä kirjoituksesta. Itse olen diagnosoinut itseni vasta 60 vuotiaana. Toisaalta helpotti hirveästi kun menneet vaikeudet saivat selityksensä. Olen kuitenkin elänyt suht hyvän elämän. Ehkä minun lähelläni oli enemmän hyväksyntää ja minun annettiin olla ujo ja syrjäänvetäytyvä lapsena 50-luvulla. Uskon että nykynuorilla on paljon enemmän sosiaalisuuden pakkoa.
Toisaalta oman itsen näkeminen uudella tavalla on aikamoinen prosessi ja kieltämättä työstän sitä joka päivä, positiivisella tavalla. Haluaisin lisätä ymmärrystä asiaan. Luen jatkuvasti asiasta, englanniksi ja saksaksi kun suomeksi ei ole kirjallisuutta vielä.
Ei se vaadi diagnooseja välttämättä vaan asennemuutosta ja respektiä toista kohtaan vaikka ei kaikkea ymmärräkään.