Eläinkunnasta vain pallopää- ja miekkavalailla, on vaihdevuodet

Kiinnostava tieto, oli ruotsalaisessa tv-ohjelmassa, missä käsiteltiin vaihdevuosia.

Se on outoa, että siinä ohjelmassa, naiset kyselivät menopaussin ja omien elämiensä tarkoitusta. Vastaukseksi tuli, että voi paremmin keskittyä, lastenlasten hoitamiseen.

Ei ihan riittävä vastaus, ja suoraan sanoen, tosi konservatiivinen, patriarkaatin näkemys, että niin olisi. Onko jo enemmistö, suomalaisistakin naisista, yksineläviä ja lapsettomia, saati isoäitejä.

Miesten "elämän tarkoituksen" perään, ei edes kysellä, kun ikääntyvät, mutta naisten, pitäisi jotenkin perustella olemassaolonsa, varmaankin pyydellä anteeksi, että ovat olemassa, kun ovat vaihdevuosi-iässä.

Pitäkään ääntä itsestänne naiset, älkää suostuko sivuun heitettäviksi, itseänne koskevista asioista. Vaatikaa parempaa ja perusteluja, esim. lääketieteen nimissä, tehtäville toimenpiteille.
2273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sata vuotta sitten keskimääräinen elinikä oli melkeinpä puolet vähemmän kuin nykyään. Eli vaihdevuodet ja vanhukset olivat entisaikaan harvinaisuuksia. Syy vaihdevuosiin on liian korkea elinikä. Samoin kuin lähes kaikkiin muihinkin nykyajan sairauksiin. Naisilla on vaihdevuodet, miehillä eturauhasvaivoja. Molemmille tulee syöpiä, diabetestä ja dementiaa. Ei ikääntyminen ole pelkkiä vaihdevuosia, vaan keho pettää ennemmin tai myöhemmin molemmilta sukupuolilta.

Vaikea uskoa, että jokin sairasteleva ja tosi vanha eläin saisi poikasia, vaikka ei olisi ollut "vaihdevuosia". Vai monenko 20-vuotias koira, kissa tai hevonen vielä poikii?

Äänestä
  • Höpö höpö. Sata vuotta sitten lapsikuolleisuus laski keskimääräistä elinikää.
    Vanhuksia kyllä oli sekä vaihdevuosia.
    Ei naisen elämän ole tarkoitus päättyä vaihdevuosiin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiinnostava tieto, oli ruotsalaisessa tv-ohjelmassa, missä käsiteltiin vaihdevuosia.

Se on outoa, että siinä ohjelmassa, naiset kyselivät menopaussin ja omien elämiensä tarkoitusta. Vastaukseksi tuli, että voi paremmin keskittyä, lastenlasten hoitamiseen.

Ei ihan riittävä vastaus, ja suoraan sanoen, tosi konservatiivinen, patriarkaatin näkemys, että niin olisi. Onko jo enemmistö, suomalaisistakin naisista, yksineläviä ja lapsettomia, saati isoäitejä.

Miesten "elämän tarkoituksen" perään, ei edes kysellä, kun ikääntyvät, mutta naisten, pitäisi jotenkin perustella olemassaolonsa, varmaankin pyydellä anteeksi, että ovat olemassa, kun ovat vaihdevuosi-iässä.

Pitäkään ääntä itsestänne naiset, älkää suostuko sivuun heitettäviksi, itseänne koskevista asioista. Vaatikaa parempaa ja perusteluja, esim. lääketieteen nimissä, tehtäville toimenpiteille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu