Onhan sulla puhelin, jos ei ole niin hanki sellainen hyvä mies tai nainen? Android käyttöjärjelmän omaava, ei mitään windowsseja koska niille ei ole taas mitään sovelluksia sitten, androidiin saa parhainten erilaisia ohjelmia.
Itse en ole vuosiin enää käyttänyt mitään erillsiiä navigaattoreita tai autokameroita.
Puhelin vaan telineeseen ja siinä on kaikki.
Puhelin kulkee aina mukana
Puhelin tulee otettu aina mukaan
Melko laadukas kamera kulkee mukana
Kaikki yhdessä laitteessa ja paljon muutakin
Käytön helppous
Nykyaikainen puhelin androidilla.
Kojelauta teline puhelimelle ja suosittelen mallia joka tarttuu tasaiseen kojetaulun pintaan kiinni. Tuulilasiin kiinnittettävissä on se huono puoli että jos et hanki pitkävartista telinettä niin et ylety siihen puhelimeen kun se on 2 metrin päässä. Toiseksi pitkänkin telineen varsi jää helposti kuvaan että saa senkin kanssa askarrella ja väännellä ennen kuin se on edes välttävästi jotenkin niin että siihen ylettyy ja teline ei ole kuvassa. Kuvassa tarkoitan siis sitä että kun käytät puhelinta kuvaamiseen niin telineen runko jää helposti kuvassa näkymään.
Laturi on ihan välttämätön koska puhelimen raskaampi käyttö kuluttaa akun tosi nopeasti.
Pitkäaikaiseen kuvaamiseen, hyvällä laadulla niin saattaa tarvita lisää tallennustilaa puhelimeen. 120Gb korttikaan ei ole tänä päivänä kallis että kannattaa hankkia ja tallentaa ajelut sille kortille. Kortin hintaa nostaa sitten se tiedonsiirron nopeus siinä vaiheessa kun dataa siirretään kotona tietokoneelle, tässä sen kortin hitauden huomaa. Halvat kortit on siis hitaita mutta sopii tälläiseen ajelu kuvauksiin ihan hyvin.
Navikointi, puhelimessasi on google palvelut eli myös googlemaps, katsoppa.
Tämä on todella hyvä navikointi ohjelma, perushyvä ainakin. Toiseksi kun kirjaudut googleen niin ajosi myös tallentuu sinne ja näet kaikki missä olet ajellut.
Ei sovellu siis folihatuille tuo kirjautuminen koska joku saa tietää sinusta.
Dashcam ohjelma.
Niin hyvä autocaroo lopetti no ei hätää toinen hyvä löytyi eli autoboy dashcam sovellus. Oli ohjelma mikä hyvänsä ja näitähän riittää niin omasta kokemuksesta oleellinen ominaisuus on että ohjelma ei haittaa puhelimen muuta käyttö ja tässä huomionarvoista on se että kuvaus on päällä taustalla. Eli voit tehdä puhelimella mitä vaan muuta ja se kuvaa siellä taustalla koko ajan eikä siis sammu vaikka suljet näytön.
Tosi navikoijille suosittelen ihan erikseen hankkimaan ison tabletin!
Tästä näkeekin jotain ja toimii taas muussakin käytössä tosin ei sitä nyt näkökenttään ihan enää halua. Mutta siis tablet androidilla ja koko luokkaa mieluummin yli 10" kuin alle. Telineeksi sitten tarvitaan jo astetta järeempää telinettä. Omakohtaista kokemusta hyvästä telineestä on sellainen mikä tulee pelkäänpenkin kiinnitysmutterin alle kiinni. Tässä on pitkä- ja jäykkä varsi ja tabletti tulee siihen ratin ja reiden tason korkeudelle vähän pelkääjän puolelle.
Tabletin voi ottaa sitten vaikka veneellekin mukaan, eikun taas ladataan siihen joku marine navikointi. Nettiyhteydenhän saat tablettiin wifillä tai bluutuutilla.
Telineitä on monenhintaisi, kiinan rihkamamarkkinoilta löytää ihan hyviä tuotteita kuin myös jossain määrin kotimaisistakin jopa kivijalkakaupoistakin. Puhelimen telineen löytää varmaan helposti, tabletin telinettä edulliseen hintaan saakin jo vähän haeskella että hinta on alle 60-100 euroa. Totta kai RAHALLA aina saa laatua, mutta jos ostaa uuden telineen kerran vuodessa niin se voi olla silti halvempi sijoitus kuin se pro teline 150 euroa. Kiinanmarkkinoilta löytyy jopa ihan rautaakin, hakeminen on työlästä googletella kun etsit sitä parasta ja mistä saa tilattu taas suomeen saakka.. Kiinanpoikakin osaa hinnoitella joskus ylihintaan tuotteet..
Oikeasti sellaiset hyvät tuotteet on kiven alla, perus p*askaa saa mistä vaan kaupasta kun ihmiset ei oikeasti osaa vaatia (en minäkään mene vaatimaan) vaan ostavat sitä perus p*askaa mikä ei aja asiaansa edes kunnolla. Kuten nyt joku puhelinteline 5cm varrella imukuppi kiinnityksellä, siis mihin sä sen laitat kiinni??? No vinkkinä tähänkin, joissain autoissa kuten mullakin eräässä autossa tollanen teline sopii sivuikkunaan, ikkunaan jota ei avata niin siihenhän se sopii kuin..
Unohda erilliset navigaattorit ja autokamerat, ei ole tätä päivää enää
33
2536
Vastaukset
- Anonyymi
Voiko androidin dashcam ohjelmalle määritellä tietty rajattu levytila muistikortilta mitä se sa käyttää, ja aloittaa ylikirjoituksen kn tulee täyteen? Edes 128Gb muistikortti ei riitä pitkälle jos jatkuvasti kuvaa. Entäs samanaikaisesti, toimiiko dashcam taustalla kun navigoi?
- Anonyymi
Kuten taisin kirjoittaa niin näitä dashcam ohjelmia on aika monia.
Tilan määrän saa rajoitettu kyllä, joo ei se 128Gb iso tallennustila ole hyvällä laadulla, riittäisiköhän 2h erittäin laadukkaalla kännykameralla.
Toimii samaan aikaan kun kuvaa ja navikoi.
Autoboy dashcam olen havainnut yhden huonon puolen.
Laajempiin asetuksiin en tiedä miten sinne pääsee, kerran meni ihan vahingossa jollakin tavalla. Oletuksena on suppeampi määrä asetuksia tarjolla. Alkuun sinne pääsi aina mutta sitten jossain joskus jokin on muuttunut eikä tiedä mikä. Mutta varmaan tämän korjaa ihan sillä että poistaa sovelluksen ja asentaa vaan uudestaan, kun ei siinä ns menetä mitään näissä, poisto ja asennus on niin nopea juttu. - Anonyymi
Autoboy blackbox kaikkiin asetuksiin pääsee kun tätä pikavalikko valintaa vetää ikkunassa niin tulee näkyviin prefenses ja muita valintoja.. Kumma että pitänyt tuokin tehdä tuollaiseksi, ei voi ymmärtää taas tämänkin ohjelman suunnittelijan ajatusta toteuttaa se noin mutta ehkä sille on jokin hyvä syy ollut, osaamattomuus kenties.. Pitää meinaan olla jopa tuuria että hoksaa tuon toiminnon, itse löysin sen vahingossa..
- Anonyymi
Täysin vanhanaikaista jo tuollainen telineiden kanssa pelleily!
Autoandroid käyttöön, ja toinen USB piuhan pää autoon kiinni. ja toinen puhelimeen, niin kas! Auton omalle multimedianäytölle ilmestyy navigaattori tuosta vaan! Tosin siihen puhelimeen pitää ensin tietysti ladata se autoandroid sovellus, ennen kuin toimii. Ja auton omassa multimediajärjestelmässä pitää se olla myös. Sen puhelimen voi sitten laittaa vaikka keskikonsolin laatikkoon, koska kaikkea ohjaillaan silloin auton omalta näytöltä. Vanhoissa kikottimissahan tuota mahdollisuutta ei tietysti ole, mutta......- Anonyymi
Pluutuutti nuo hoitaa ja langaton lataus, tule nykyaikaan sinäkin sieltä.
Pluutuuttailemisiin.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pluutuutti nuo hoitaa ja langaton lataus, tule nykyaikaan sinäkin sieltä.
Pluutuuttailemisiin..Pluutuutilla et saa puhelimen navigaattoria näkyviin auton omassa multimedianäytössä, joten sen kun pluutuuttailet ihan rauhassa vaan.....
- Anonyymi
Ei saa piuhallakaan, auton omassa multimetianäytössä pitää olla sama softa.
Mikähän hyöty tällä on, miksi ei voi käyttää sitä auton multimetia omaa navia tai lataa sinne navin mistä tykkää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa piuhallakaan, auton omassa multimetianäytössä pitää olla sama softa.
Mikähän hyöty tällä on, miksi ei voi käyttää sitä auton multimetia omaa navia tai lataa sinne navin mistä tykkää.No mulla on auton näytössä sama softa, kuin puhelimessakin joten mikä on ongelmasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mulla on auton näytössä sama softa, kuin puhelimessakin joten mikä on ongelmasi?
Ja etuna vielä se, ettei puhelimen navigaattorin päivityksistä tarvitse itse huolehtia, koska se päivittyy automaattisesti, jos on vaan asetukset osannut laittaa oikeiksi. Auton oma navigaattorihan ei päivity automaattisesti, vaan sen joutuu itse päivittämään manuaalisesti.
- Anonyymi
Puhelimen sijaintia voivat viranomaiset seurata. Navigaattorissa tai autokamerassa ei ole lähtevää dataa, joten niitä ei voi kukaan vakoilla.
- Anonyymi
No onko sinulla kenties jotain sellaista kontollasi, joka ei kestä päivänvaloa?....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onko sinulla kenties jotain sellaista kontollasi, joka ei kestä päivänvaloa?....
Tykkäätkö että liikkeitäsi seurataan? Yleensä se häiritsee ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tykkäätkö että liikkeitäsi seurataan? Yleensä se häiritsee ihmisiä.
Minua ei haittaa yhtään, kun minulla ei ole mitään salattavaa. Mutta puolen metrin päässä takapuskuristani ajavat kyllä
häiritsevät!! - Anonyymi
Tuohon seurantaan voi sanoa sen että tavallinen makkaraa mutustava kansalainen on vähintään askeleen jäljessä siitä mitä on nykyaika vaikka x tahojen kyvyissä seurata jotain henkilöä :)
Jos viranomainen kiinnostuu seurata sua niin se kyllä seuraa eikä siihen auta vaikka navikosiit savumerkeillä.
- Anonyymi
Mihin sitä navikaattoria tarvitaan? Jos töissä en jotain osoitetta tiedä vilkasen sen alta viiden sekunnin mapsista ja osaan paikalle ilman naviakin. Voi tosin olla hankalaa jos on töissä helsingin taksissa kolmatta päivää. No ehkä siihen tarvitaan navikaattoria.
Liikenne merkeissä on tekstiä nekö näkee lukia pärjää pitkälle ja ne kamerat. Niistä varotetaan ensin sellaisella järkyttävän kokoisella plakaatilla, jossa on keltainen väri. Ja kun ajaa jonkin mersun tai autin tai bmw peräs jarruvalot varottaa niistä aina ajoissa.
Mutta yhdessä asiassa komppaan aloittajaa, kun kerran jouduin istumaan windowsin puhelimen ohjaaman kuskin navin kyydissä, oli paskaa housuissa joka matkustajalla. Rupesin takapenkiltä neuvomaan itse ääneen ja tein sen 6 sekunttia ennen windouws puhelimen ajetaanko tänään kolareita kehoitusta ennen,
Navia tärkiämpää, kato tuulilasista läpi, aina ja ikkuusesti.- Anonyymi
Juu...ihan varmasti osaat kertavilkaisulla ajaa berliinissä, tai tukholmassa oikeaan osoitteeseen. Ihan varmasti juu.......
- Anonyymi
Tietääkö kukaan androidille dash cam softaa joka osaisi tallentaa siihen videolle nopeus- yms tiedot? Subtitle tiedostonhan nuo jotkut ohjelmat tekee mutta niiden kanssa pulaaminen on taas niin aikaa vievää näpertelyä.
- Anonyymi
Mulla on kaksikanavainen kojelautakamera, eli takalasilla on toinen kamera kuvaamassa taakse ja molempien kameroiden kuvat tallentuu samalle muistikortille. Pienet ja huomaamattomat kamerat on asennettu ikkunan yläreunaan, jotta näkymä lasista ulos on mahdollisimman esteetön sekä kameralla että kuskilla. Kamerassa on myös bluetoothilla toimiva painike, jolla saa lukittua videon myöhempää katselua varten. Mikään näistä ei onnistu kännykällä.
Puhelimen paikka on kojelaudassa pois ikkunalta tai, jos autossa on Android Auto tai Apple Car Play, niin puhelimen paikka on keskikonsolissa pois silmistä. Puhelin on hyvä navigaattori ja radion korvaaja, mutta kojelautakameraksi siitä ei ole.- Anonyymi
Onko muistikortin kanssa touhuuminen tässä kätevää vai hankalaa?
Joskus näitä kokeillut ja muistikortti oli tätä micro mallia niin ei ollu kovin kiva nyprätä sitä pikkurillinkynnen kokoista korttia pois ja takaisin ja säilyttää niin että se pysyy jossain tallessa meinaan jo sen kodin ja auton välisen matkakin. Tuollaista ei huomaa että se putooa ja voi hävitä minne vaan pieniin koloihin.
Nppärää olisi kun tallennus tapahtui puhelimeen langattomasti tai sitten tallennuskortti pitäisi olla normaali sd kortti. - Anonyymi
Autoboy tallentaa kännykän omalle kortille halutun kokoisia videoita, esim 5 min, ja max 1 Gb. Kuvassa näkyy nopeus. Pyyhkii siis vanhat videot yli.
Jos haluat siirtää esim kolaritilanteen videon, kuvaa kännykän näyttöä toisella puhelimella. Helpoin, ja todistetusti poliisille riittävä tapa.
Autoboy myös tallentaa pysyvästi kolarit, ja herkkyys säädettävissä "preferences"valikosta.
Omassa käytössäni vanha Huawei, jossa ei sim korttia, videot tallentuu kännykän sisäiseen muistiin. Ohjelma käynnistyy kun auton starttaa, tähän on myös muita vaihtoehtoja.Ohjelman asennus wifi-yhteydellä, ei vaadi sim-korttia missään vaiheessa.Sikaflex-tipoilla kiinteästi kiinni, ja jatkuvassa latauksessa. Toimii loistavasti, ja maksumies löytyy kolaritilanteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autoboy tallentaa kännykän omalle kortille halutun kokoisia videoita, esim 5 min, ja max 1 Gb. Kuvassa näkyy nopeus. Pyyhkii siis vanhat videot yli.
Jos haluat siirtää esim kolaritilanteen videon, kuvaa kännykän näyttöä toisella puhelimella. Helpoin, ja todistetusti poliisille riittävä tapa.
Autoboy myös tallentaa pysyvästi kolarit, ja herkkyys säädettävissä "preferences"valikosta.
Omassa käytössäni vanha Huawei, jossa ei sim korttia, videot tallentuu kännykän sisäiseen muistiin. Ohjelma käynnistyy kun auton starttaa, tähän on myös muita vaihtoehtoja.Ohjelman asennus wifi-yhteydellä, ei vaadi sim-korttia missään vaiheessa.Sikaflex-tipoilla kiinteästi kiinni, ja jatkuvassa latauksessa. Toimii loistavasti, ja maksumies löytyy kolaritilanteessa.kännyssä usein liian kapea kuvauskulma. toki tulee hienoja maisemia , mutta tilanteet vain edestä kapealta alueelta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autoboy tallentaa kännykän omalle kortille halutun kokoisia videoita, esim 5 min, ja max 1 Gb. Kuvassa näkyy nopeus. Pyyhkii siis vanhat videot yli.
Jos haluat siirtää esim kolaritilanteen videon, kuvaa kännykän näyttöä toisella puhelimella. Helpoin, ja todistetusti poliisille riittävä tapa.
Autoboy myös tallentaa pysyvästi kolarit, ja herkkyys säädettävissä "preferences"valikosta.
Omassa käytössäni vanha Huawei, jossa ei sim korttia, videot tallentuu kännykän sisäiseen muistiin. Ohjelma käynnistyy kun auton starttaa, tähän on myös muita vaihtoehtoja.Ohjelman asennus wifi-yhteydellä, ei vaadi sim-korttia missään vaiheessa.Sikaflex-tipoilla kiinteästi kiinni, ja jatkuvassa latauksessa. Toimii loistavasti, ja maksumies löytyy kolaritilanteessa.Ja puhelin on pieni ja huomaamaton, ei häiritse ajoa, ei kukaan ala sitä himoitsemaan.
- Anonyymi
Kokemusta on caroo ohjelmasta, todella hyvä mutta liki kai turha mainita koska
kyseinen sovellus on poistunut, en tiedä saako sitä siis enää. Tämän sovelluksen erikoisempana piirteenä oli että sillä sai obd kautta myös auton tietoja eli lämpö, kierrosluku ja kaikkea muuta, se siitä..
Daily road voyager olen käyttänyt tätä sovellusta mikä on normaali dashcam sovellus. Täyttää kriteerit että tallennus pysyy päällä taustalla ja puhelimella voi samalla tehdä muutakin ihan normaalisti. Sain tuon kerran sekaisin tai osannut enää ainakaan palauttaa normaaliksi eli gps kanssa oli joku ongelma, tallensi gps paikkatiedot mutta ei näyttänyt nopeutta. Tuo korjaantui helposti poistamalla sovellus ja asentamalla uudestaan.
Videoiden laadun voi esiasettaa, tallennuksen pituuden, vanhojen tallennusten poisti/kai päälle tallentaminen, tallennustilan kapasiteetin rajoitus sekä valinta minne haluaa tallentaa, videot voi uploudaa myös.... asetuksia on aikalailla jos haluaa niillä roplailla.. Tästä on maksullinen versio myös jolla saa ne kaikki asetukset käyttöön.. - Anonyymi
Autoboy dashcam sovellus näin oman kokemuksen myötä on hyvä softa ajonaikaiseen kuvaukseen. Tekee ainakin sen mitä olettaa, kuvaa videot ja harvoin on jäänyt mitään kuvaamatta. Kuvaa hyvällä laadulla myös.
Itse ajan ammatikseni, kaikkein yksinkertaista navikoida omalla kohdallani on ihan sillä puhelimella. nykyaikaisella androi käyttöjärjestelmän puhelin, näitä on ollu niin kauan että voiko ihan puhua edes nykyajankaan aina.
Avaa googlemaps, kerro puheella osoiterivilla osoite ja parit kilkkaukset ja menoksi..
Kokeilin jossain autossa jotain kalliimpaakin navia niin edes siinä ei ole puheohjausta osoitteen syöttämiseen, ohjeita voi kysellä puheella.
Tänä päivänä jos tarvitsee kunnon navigaattoria niin 110% suositus sille että
osta tablet ja niin iso kuin budjetti kestää ja saat autoon asennettua.
Mulla on ollu niin ammattiajossa, omassa autossa kuin veneessä tabletti navigoinnissa kooltaan 7-11".
Kunnon telineitä ns järkevään hintaan on haastellista löytää, markkinat nukkuu jossain horroksessa tässä kohtaa, tarpeet ja markkinat ei kyllä kohtaa. Yleensäkään kunnon telineitä ole juuri missään myynnissä, joka paikka myy paskaa.
Telineiksi suosittelen malleja joissa on imukuppi joka kiinnittyy myös kojelautaan, ei siis ihan normi ikkuna mallinen imukuppi. Tämän siis saa kiinni siihe kojetaulun päälle. Toinen on sitten pelkääjän iskuimen kiinnitysmutterin allle kiinni tulevqat telineet, nämä on päteviä tableteille.
Googleta näitä ja geek, wish, ebay uk jne sinne vaan sitten hakusanoilla hakemaan telineitä sun muuta, suomesta ei juuri saa. Jos saa niin ne on kullatsa tehtyjä sitten..- Anonyymi
Minusta autokameran paikka ja navigaattorin ihanne-paikka on aivan eri.
Lisäksi puhelin pitää olla niin että sen löytää, vaikka ajaisi auton katon kautta ympäri. Koskaan ei tiedä, tuhannet ei tiedä vuosittain kuinka oma automatka loppuu.
Itellä kolme autokameraa peruutuspeilin takana tekevät työtään huomaamatta, Garmin 56. Takana kaksi. Sekä edessä että takana yksi kamera tallentaa kun olen kaupassa tms.
Autokameroissa ei tarvi huolehtia tilasta eikä mistään, toki se kyllä täyttyy turhasta ja pitää sd-kortti formatoida 2-3 kk välein.
Navina on oma taskupuhelin, keskikotelossa, kuuntelen vain sen opastusta reitistä ja kameratolpista, auton bluetootin. välityksellä.
oudommilla matkoilla otan 10" tabletin jossa vahvat kiinan magneetit ja koetaulussa 4 peltiläpyskää.
Opin paljon kun jouduin pieneen kolariin -60 luvulla ja silloin auton takaistuin lensi tuulilasista ulos, silloinhan ei ollut edes niskatukia. Onneksi ei sattunut lainkaan. Koskaan ei tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta autokameran paikka ja navigaattorin ihanne-paikka on aivan eri.
Lisäksi puhelin pitää olla niin että sen löytää, vaikka ajaisi auton katon kautta ympäri. Koskaan ei tiedä, tuhannet ei tiedä vuosittain kuinka oma automatka loppuu.
Itellä kolme autokameraa peruutuspeilin takana tekevät työtään huomaamatta, Garmin 56. Takana kaksi. Sekä edessä että takana yksi kamera tallentaa kun olen kaupassa tms.
Autokameroissa ei tarvi huolehtia tilasta eikä mistään, toki se kyllä täyttyy turhasta ja pitää sd-kortti formatoida 2-3 kk välein.
Navina on oma taskupuhelin, keskikotelossa, kuuntelen vain sen opastusta reitistä ja kameratolpista, auton bluetootin. välityksellä.
oudommilla matkoilla otan 10" tabletin jossa vahvat kiinan magneetit ja koetaulussa 4 peltiläpyskää.
Opin paljon kun jouduin pieneen kolariin -60 luvulla ja silloin auton takaistuin lensi tuulilasista ulos, silloinhan ei ollut edes niskatukia. Onneksi ei sattunut lainkaan. Koskaan ei tiedä.Kannattaa testata noita puhelimien navigaattoriohjelmia miten ne toimii. Vanhassa puhelimessani (Win-puhelin) oli Here ja siinä oli se ongelma että liitettynä radioon, se ensin sammutti radion kuuntelun ja vasta sen jälkeen avasi ääniyhteyden. Koska ohjeen kuuluttaminen oli jo aloitettu, ensimmäiset sanat eivät kuuluneet radiosta ja ääniohjeet oli käyttökelvottomat. Nykyisessä Android-puhelimessa käytän navigaattorisovellusta, jossa ääniohjeet ovat beta-vaiheessa ja ohjeet mykistyy jos poikkean reitiltä ja ohjelma joutuu suunnittelemaan reitityksen uudelleen. Ohjelman muu käytettävyys ja reitin näyttö lisätietoineen on omaan käyttööni mainio, joten "mykistymistä" en murehdi, vaan seuraan näytöltä reittiä. Puhelin on hyvällä käyttöpaikalla jo senkin takia että hands-free toiminto on kätevä käyttää (puhelimesta näkyy tulevan puhelun numero paremmin kuin radion näytöstä alempana).
- Anonyymi
Jos autoon laittaa kiinteää kameraa tai irroitettavaakin niin jotta siinä olisi enemmän järkeä kuin kuin kännykän käyttämisessä tähän tarkoitukseen. Niin autokamera pitää olla mallia sellainen jota voi hallita ja tallentaa kännykällä. Muistikorttien kanssa pelaaminen on usein hankalaa ja muistikortti saattaa olla jokin kynnen kokoinen tai vieläkin pienempi, sellaisia kortteja on hankala käsitellä ja ne häviää ja putoaa pienii koloihin helposti.
Autokamera hyvällä kuvanlaadulla, wifi yhteydellä, tallennus puhelimeen tai jokin muu oikeasti pätevä tapa tallentaa, paljonko maksaa tälläinen. - Anonyymi
Tuli mieleen kännykän dashcam sovelluksen avuksi ohjelma.
On hyvä olla tiedostonhallinta ohjelma, jolloin androin tiedostoja on helpompi hallita, voit tehdä oman kansion dashcam videoille ja siitä pikakuvakkeen puhelimen päänäytölle tai minne haluakaan. Silloin videoita on helppo poistaa, ottaa talteen niitä mitä haluaa säilyttää, siirtää muistikortilta videoita talteen puhelimen muistille. Kotona on helpompaa ottaa videoita ehkä talteen kun niitä on organisoinut jo valmiiksi tiedoston hallinnalla.
Vinkkinä vaan, omia kokemuksia. - Anonyymi
totta puhelin kulkee aina mukana, mutta autokameran voi jättää autoon kun menee kauppaa ja melko halpakin kamera kuvaa paikallaan ollessa rekkarit hyvin lähietäisyydeltä.
ja jos jätät puhelimen, voi olla että on sivuikkuna ja puhelin pois kun tulet kaupasta.
autokamera on aina johdolla kiinni ja toimii automaattisesti,
jaksatko laittaa puhelinta joka matkaan.- Anonyymi
En jaksa. En jaksa edes laittaa talvella auton lohkolämmitinpiuhaa kiinni, vaan mielummin lähden jääkylmällä autolla liikenteeseen, minkä ikkunatkin ovat vielä umpijäässä. Sulaahan ne sitten siinä ajaessa. Ladattava hybridikin on kauhistus, koska siinä joutuu pläräilemään piuhan kanssa jatkuvasti, jos haluaa sähköllä ajaa mahdollisimman paljon. Tuskin jaksan kotiin tullessani laittaa edes älykännykkäänikään lataukseen, koska se on liian työläs operaatio!
- Anonyymi
Kameralla ei tee mitään ja navi on nykyään auton vakiovaruste.
- Anonyymi
Lähestymistapoja on erilaisia. Itse mieluiten olisin kokonaan ilman ns. älypuhelinta, mutta juurikin navin vuoksi vanha sellainen ei-Androin on käytössä.
Kiapaisin litteän ja suht' pienen "irtonavin" joka ei lähettele dataa minnekään.
Sitten puhelimeksi jokin pieni peperuspuhelin puheluihin ja tekstareihin.
Toki älyluurin etuna varsinkin matkoilla on se, että kaikki on samassa paketissa ja sillä voi hakea kulloinkin tarvitsemiaan palveluita ja navi vie perille.
Myös melekien kaikki pankit koettavat suorastaan pakottaa mobiili-applikaatioon ja tekevät muut tunnistautumisvaihtoehdot vaikeiksi / työläiksi.
Monta monessa, mutta Orwelin maailma on erityisen vastenmielistä ja ainavain pahemmaksi menee ... - Anonyymi
Mitä ihmettä. Kuka enää nykyaikana käyttää erillisiä kojelautakameroita?
Auton omat kamerat järjestään parempia 360 kulmalla 8-12 kameroita. Noissa pimeänäkö ym hienoudet.
Ei muuta kuin auton valmistajan omat softat kehiin ja linkittää datan pilveen ja omaan puhelimeen.
Nuo sovellukset tarkistaa illalla kun lähdet että kukaan hiippari ei vaani auton lähellä. Ilkivallat, sisätilat, nauhoittaa automaattisesti läheltä piti tilanteet ja hätäjarrutukset, luistot ym.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1621552Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271502Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701338Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2241236- 1281125
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3261085Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1661064Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3091024- 781016