Näin kirjoitti Tuomas Linnake Ilta-Sanomissa Windowsista

Tässä ovat Microsoftin Windows-suunnitelmat – erinomainen uutinen tietokoneiden omistajille

Julkaistu: 2.7. 13:49

Jaa11TwiittaaSähköposti
WINDOWS 10 Windows 10:n seuraava suuri päivitys on ominaisuuksiltaan tylsä, mutta se voi kääntyä käyttäjien eduksi.
Windows 10 -käyttöjärjestelmä poikkeaa aiemmista siinä, että sitä päivitetään paitsi kuukausittain, myös kaksi kertaa vuodessa ilmestyvillä suuremmilla ominaisuuspaketeilla. Microsoft kertoi nyt yksityiskohtia seuraavasta tällaisesta päivityksestä.

Yhtiö selvitti päivityksen saloja kahdessa blogikirjoituksessa, joista uutisoi muun muassa Windows Central. Päivityksestä käytetään työnimeä 19H2 ja se ilmestyy luultavasti ensi syyskuussa.

Toisin kuin tähänastiset Windows 10:n suuret ominaisuuspäivitykset, ensi syksyn päivitys on pieni ja vaatimaton. Luvassa ei ole merkittäviä uusia toimintoja, vaan syksyn päivitys lupaa suorituskyvyn parannusta, laadunparannusta ja joitakin toimintoja yrityksille.

Päivitys on sen verran pieni, että se jaellaan käyttäjille normaalina kuukausipäivityksenä. Tämä nopeuttaa sen jakelua verrattuna aiempiin portaittain julkaistuihin päivityksiin. Microsoftin käyttämät sanamuodot antavat ymmärtää, että päivitys on ainakin aluksi myös valinnainen.

Päivitys tulee niiden käyttäjien saataville, jotka ajavat Windows 10:n uusinta toukokuussa jakelunsa aloittanutta May 2019 Updatea.

Välttämällä suuria uudistuksia syksyn päivityksessään Microsoft saattaa tehdä palveluksen kuluttajille, jotka ovat huolissaan suurten päivitysten lastentaudeista ja niiden aiheuttamista vahingoista tietokoneelleen. Tästä Microsoftilla on karuja kokemuksia etenkin viime syksyltä.

Lue lisää:
"Tuhosi 220 gigatavua tietojani" – et välttämättä halua asentaa Windows-päivitystä heti
Jos latasit, älä asenna – Microsoft keskeytti Windows 10 -päivitykset
Windows 10:n kovan onnen päivitys ei toimi kunnolla vieläkään – ”Bugisin ja epäluotettavin koskaan”
19H2:ta seuraava päivitys 20H1 on tulossa keväällä 2020 ja lupaa selvästi isompia uudistuksia.
Tuomas Linnake

Mielenkiintoista tuossa jutussa on se, että Ms samalla myöntää ohjelmien lastentaudit, bugisuuden ja jopa vahingot tietokoneelle. Mistä haetaan korvauksia?
101432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

> Mistä haetaan korvauksia?

Lueppas se mikki$otkun eula uudelleen ihan ajatuksen kera, niin huomaat ettei mikki$otku ole vastuussa mistään ja voi säätää konettasi miten tahtoo eikä sinulla ole siihen nokan koputtamista.

Äänestä

Maailman nykyisten ja entisten windowskäyttäjien tulisi tehdä ryhmäkanne microsoftia vastaan. Jos autot olisivat yhtä huonoja kuin windows, ei niitä saisi edes myydä. Minulla saatavaa on 300 euroa, ostin win 95, win98 ja vista lisenssit. Vistan aikaan wine ja Linux jakelut olivat jo niin hyviä että vanhat windows pelini olisivat toimineet. En ollut hereillä tuolloin vaikka olin käyttäny redhatia jo vuonna 1997.

Äänestä
  • Autot ovat paljon huonompia kuin Windows, tästä syystä ne pitää viedä vuosittain lakisääteiseen katsastukseen ja aina niistä korjataan paljon vikoja.
    Windowsiin aniharvoin tulee mitään korjattavaa, joten windows-koneita ei tarvitse katsastaa.

    Äänestä

  • Windowsista korjataan paljon vikoja joka kuukauden toinen tiistai.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Autot ovat paljon huonompia kuin Windows, tästä syystä ne pitää viedä vuosittain lakisääteiseen katsastukseen ja aina niistä korjataan paljon vikoja.
    Windowsiin aniharvoin tulee mitään korjattavaa, joten windows-koneita ei tarvitse katsastaa.

    Uutisten mukaan microsoft ei osaa edes tehdä bugittomia päivityspaketteja. Netin mukaan windowsille on miljoonia viruksia. Windows on huonosti suunniteltu, esim suuri exe ja dll tiedostojen koko, win10 käyttää 1GB rammia bootin jälkeen kun Debian Xfce 350MB monipuolisempien toimintoihin, kuten vapaasti muokattava käyttöliittymä. Debian Xfce vie massamuistilta tilaa 5GB kun windows 20GB. Windowsissa ohjelma asennetaan ja poistetaan yksitellen ja syvä ikkunarakenne on typerä. Microsoft on windows koneen herra kun taas Debianilla olet itse koneen omistaja ja käyttäjä.

    Äänestä

  • SER-koneissa 1G muistia on jo paljon. Työttömälle 15G massamuistissa on tietysti elämän ja kuoleman kysymys.
    -32G ja kaksi teraa-

    Äänestä

Olette ymmärtäneet palstan tarkoituksen täysin väärin. Kirjoittakaa omista ongelmistanne älkääkö kopsatko juttuja sieltä sun täältä, varsinkaan minkään ilta*askan juttuja.

Äänestä
  • No, on kumminkin oikeita ongelmia eikä keksittyjä, mitä eräs ryhmä tykkää täällä kirjoitella.

    Äänestä

  • Mutta tämä on väärä palsta kyseisille jutuille, palstan tarkoitushan on auttaa aloittelijoita eikä ottaa kantaa johonkin uutiseen, esim. maailman menoa palstakin olisi oikeampi tälläiseen.

    Äänestä

Tuomas Linnake on keksitty nimi mitä tabloidilehdistö käyttää kirjoittaessaan omaa agendaa ajavia tarinoita. Valheellista ja virheellistä informaatiota käytetään erityisesti poliittisista uutisista ja tietyistä ei-toivotuista henkilöistä. Kyseisen nimimerkin jutut kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tässä ovat Microsoftin Windows-suunnitelmat – erinomainen uutinen tietokoneiden omistajille

Julkaistu: 2.7. 13:49

Jaa11TwiittaaSähköposti
WINDOWS 10 Windows 10:n seuraava suuri päivitys on ominaisuuksiltaan tylsä, mutta se voi kääntyä käyttäjien eduksi.
Windows 10 -käyttöjärjestelmä poikkeaa aiemmista siinä, että sitä päivitetään paitsi kuukausittain, myös kaksi kertaa vuodessa ilmestyvillä suuremmilla ominaisuuspaketeilla. Microsoft kertoi nyt yksityiskohtia seuraavasta tällaisesta päivityksestä.

Yhtiö selvitti päivityksen saloja kahdessa blogikirjoituksessa, joista uutisoi muun muassa Windows Central. Päivityksestä käytetään työnimeä 19H2 ja se ilmestyy luultavasti ensi syyskuussa.

Toisin kuin tähänastiset Windows 10:n suuret ominaisuuspäivitykset, ensi syksyn päivitys on pieni ja vaatimaton. Luvassa ei ole merkittäviä uusia toimintoja, vaan syksyn päivitys lupaa suorituskyvyn parannusta, laadunparannusta ja joitakin toimintoja yrityksille.

Päivitys on sen verran pieni, että se jaellaan käyttäjille normaalina kuukausipäivityksenä. Tämä nopeuttaa sen jakelua verrattuna aiempiin portaittain julkaistuihin päivityksiin. Microsoftin käyttämät sanamuodot antavat ymmärtää, että päivitys on ainakin aluksi myös valinnainen.

Päivitys tulee niiden käyttäjien saataville, jotka ajavat Windows 10:n uusinta toukokuussa jakelunsa aloittanutta May 2019 Updatea.

Välttämällä suuria uudistuksia syksyn päivityksessään Microsoft saattaa tehdä palveluksen kuluttajille, jotka ovat huolissaan suurten päivitysten lastentaudeista ja niiden aiheuttamista vahingoista tietokoneelleen. Tästä Microsoftilla on karuja kokemuksia etenkin viime syksyltä.

Lue lisää:
"Tuhosi 220 gigatavua tietojani" – et välttämättä halua asentaa Windows-päivitystä heti
Jos latasit, älä asenna – Microsoft keskeytti Windows 10 -päivitykset
Windows 10:n kovan onnen päivitys ei toimi kunnolla vieläkään – ”Bugisin ja epäluotettavin koskaan”
19H2:ta seuraava päivitys 20H1 on tulossa keväällä 2020 ja lupaa selvästi isompia uudistuksia.
Tuomas Linnake

Mielenkiintoista tuossa jutussa on se, että Ms samalla myöntää ohjelmien lastentaudit, bugisuuden ja jopa vahingot tietokoneelle. Mistä haetaan korvauksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu