Tarvitaanko teologeja 2000-luvun Suomessa? Vastausta mielenkiintoisempaa on huomata, että tällaiseen kysymykseen pitää nykyään vastata.
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous-yhteiskunta/tarvitaanko-teologeja-2000-luvun-suomessa
Tarvitaanko teologeja?
13
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Teologit pyrkivät puoskaroimaan kaikkea mahdolllista muka kaikkien alojen ihmissuhdeasiantuntijoina.
Ei tarvita.
Teologia voi ihan hyvin olla historian, kulttuurin ja folklorestiikan yhdistelmätiede, vahvalla kielitietämyksellä vahvistettuna.
Teoa ei siinä nimessä tarvita ja teologisen tiedekunnan(sic) rahoituksen voi lopettaa."Tällä hetkellä evankelis-luterilaisella kirkolla on noin 20 000 työntekijää. Kansainvälisesti vertailtuna määrä on suuri, Sohlberg kertoo.
— Kollegat Keski-Euroopasta eivät ole uskoa lukuja. Heillä kirkon organisaatio on paljon kevyempi."
Tämä vankistaakin mielikuvaani kirkon "työntouhun" kiihkeydestä.
Sukankulutus ja kattellaan-ideologia ei toimi nykypäivän tehokkuushakuisessa yhteiskunnassa.
Kirkon on pakko kehittää itseään, eli tehostaa.
Muussa tapauksessa pian käy niin, että yhteiskunta kyllästyy näiden laiskojen syöttöpossujen ylläpitoon.Jep. Evlut kirkko tosin toivoo että voisi palata tilanteeseen jossa työntekijöitä olisi vaikkapa puolet nykyisestä, mutta jäseniä silti liki nykymäärä. Ei taida tapahtua.
jori.mantysalo kirjoitti:
Jep. Evlut kirkko tosin toivoo että voisi palata tilanteeseen jossa työntekijöitä olisi vaikkapa puolet nykyisestä, mutta jäseniä silti liki nykymäärä. Ei taida tapahtua.
Kääntöpuolena toki, että kirkon täytyy alkaa maksaa kilpailukykyistä palkkaa myös niille työntekijöille, jotka eivät pukeudu kaapuun tai välkkyvästä kankaasta tehtyyn pukuun työtä tehdessään.
- Anonyymi
Suomen kirkko on 42 % kalliimpi kuin Tanskan kirkko, joka on jäsenmäärältään saman kokoinen saman kokoisessa maassa.
- Anonyymi
Suomen ev.lut. kirkko kuluttaa rahaa 42 % enemmän kuin Tanskan kirkko, jonka jäsenosuus ja ns. yhteiskunnalliset palvelut ovat samalla tasolla kuin Suomessa.
Tulee kansantaloudellisesti kalliiksi.
Vapaa-ajattelöijain mielestä kirkollisverosysteemi tulee lopettaa niin että kirkko saa alkaa kerätä itse jäsenmaksunsa.- Anonyymi
Ei takaa enää pitkään työpaikkoja niin kuin ennen. Leipapapin virkoja siis...
Anonyymi kirjoitti:
Ei takaa enää pitkään työpaikkoja niin kuin ennen. Leipapapin virkoja siis...
Jep. Tähän riittää googlata "seurakunta yt-neuvottelut" niin huomaa että varmojen papin eläkevirkojen maailma on mennyttä.
- Anonyymi
Lyhyesti sanottuna ei enää niin paljon kuin tähän asti. Paikkamääriä kannataisi vähentää ja kohdistaa resurssit muiden alojen koulutukseen. Kirkko tarvitsee mitä tarvitsee, mutta vähenemässä määrin,
- Anonyymi
"En usko yksisarvisiin, tutkin niitä." Uskonnon ja uskonnollisten teosten tutkimus on tarpeellista. Onko tarpeen kouluttaa pappeja, on sitten toinen asia. Nythän siellä on jo kaiketi se islamkin. Käykö niin, että yliopisto maallistaa myös islamin?
- Anonyymi
Mielestäni tarvitaan, elämän katsomuksen kannalta.
- Anonyymi
Suomessa ei tarvita teologeja eikä kirkkoja.
Teologisen tilalla voisi olla kuten nykyisinkin jo on yliopistossa, uskontotiede. Se tutkii uskotoja objektiivisesta lähtökohdasta.
Kirkot voisivat lakkauttaa itsesnä ja lahjoittaa varansa hyväntekeväisyysjärjestöille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584