Jokainen on pohjimmiltaan yksin

Höpö höpö - tämä on Freudilaista analyyttistä tai psykodynaamista perspektiiviä, jossa hoidetaan ihmisiä terapeuttien "vetäytymällä" kontaktista ja kohtaamisesta. Tieteellisestikin on todistettu, että ihminen kaipaa kontaktia ja sosiaalisia suhteita eikä ihmistä ole luotu olemaan yksin. Ihminen on laumaeläin ja yksinäisyys masentaa. Näin ollen tämänkaltaisella ajatusmaailmalla hoidettu ihminen masennetaan, mutta ai niin vika ei ole hoidossa vaan ihminen on aina ollut masentunut, hän ei ole vain tiennyt sitä.

Tämänkaltainen ajattelumaailma on vaarallinen. Ihminen ei ole koskaan yksin, jos haluaa luoda sosiaalisia suhteita. Jos ihmisestä halutaan hoitaa eheä ja kokonainen, ihmiselle pitää antaa eväät päästä yhteyteen riittävästi, jotta tarve yhteydestä onnistuu. Vain riittävässä sosiaalisessa kontaktissa olevat ihmiset hyväksyvät ja haluavat olla myös omassa seurassaan itse yksinäisyydessään. Kysymys on tasapainosta.

Mihin aloittaja perustaa tämän väitteensä ja mistä tämmöinen harhaoppi on tullut?

ja vielä - yksinäisyys ja itsenäisyys ovat aivan eri asioita, eivätkä todellakaan synonyymejä toisilleen.

Tasapainossa oleva itsenäinen ihminen ei ole yksinäinen, ellei hän itse halua sitä. Yksinäisyys on taas käsite, missä ihminen on yksin - mutta ei välttämättä itsenäinen - koska yksinäisyys voi olla myös tila, mihin hän on joutunut eikä pääse siitä yksin pois. Näin ihminen ei ole itsenäinen eikä tiedä mitä yksinäisyydelleen tekisi.

Alottaja kuulostaa ihan terapeutilta - joka haluaa rikkoa hoidettavansa sosiaaliset suhteet ja ajaa ihmisen yksinäisyyteen, jotta voisi hoitaa potilasta ainoana sosiaalisena kontaktinaan ja näin ollen saisi hänestä vuosien "hoitotulot" sekä hakee oikeutuksen tahtotilalleen, eli pitkälle laskutussuhteelle, missä kuvittelee antavansa "parasta hoitoa asiakkaalleen", mutta todellisuudessa tuhoaa ihmisen persoonan ja luonnollisen kaipuun yhteyteen, ystäviin ja kontakteteihin - mitkä tulevat, kun ihminen on tasapainossa ITSENSÄ kanssa, eli riittävän itsenäinen, jotta voi liittyä ja kulkea ihmisten kanssa samaan suuntaan, yhdessä.

Ja kyllä, äitini on kanssani kun synnyin. En ollut yksin jaoin tämän kokemuksen hänen kanssaan YHDESSÄ. Ja toivon, että kun kuolen ja menen rajan yli, minulla on rajan molemmilla puolilla kanssaeläjiä, rajan yli menen yksin - mutta ei kenenkään pidä olla siinä TILANTEESSA YKSINÄINEN! Se on rikkomus inhimmillisyyttä ja ihmisten yhteisöllisyyttä sekä perhettä vastaan.

Ja kaikille yksinäisille, toivottavasti löydätte voimia millä saatte elämänne tasapainoon. Tasapainossa elämäänne tulee yhteyttä mitä kaipaatte, mutta älkää koskaan uhratko itseänne ja itsenäisyyttänne yhteydessänne tai yhteyttä etsiessänne. Silloin vajoatte negatiiviseen yksinäisyyteen.

Kuulostaa siltä, ettet ole hyväksynyt omaa yksinäisyyttäsi. Sitä, että olet yksin. Jeesus osoitti meille tien. Vaikka hänellä oli paljon seuraajia, hän kulki yksin. Getsemanessa hän tajusi ettei kukaan seuraa häntä kuolemaan saakka.

Tässä tarkoitetaan ehkä sitä, että ihminen tuntee tunteensa yksin,
ne voi jakaa, puhua niistä, mutta se mitä tunnet on yksin sinun,
eikä sitä aina edes mitenkään voi kuvata. Tunnetta.

En ole koskaan ollut ns. laumasielu, mutta edes yhden hyvän ystävän tahtoisin,
en sellaista, jota joudun miellyttämään,
vaan sellaisen, että voimme olla mitä olemme. Kenenkään siihen puuttumatta.
Tai kummankaan toista hallitsematta.

Yksin olet sinä ihminen kaiken keskellä yksin.

Ihan hyvä aloitus, vaikka siinä nyt onkin vaarana sanasaivarteluun ajautuminen (yksinäisyys ~ yksinolo ~ "itsenäisyys"), ja vaikka toisaalta aidoimmassa yksinäisyydessäkin ovat aina jo toiset "läsnä".

Aloittaja on ihan oikeassa.