Trump lietsoo militaristista isänmaallisuutta?

HS:
Trump korosti yhtenäisyyttä kiistellyssä itsenäisyyspäiväshow’ssa

...
Ilkka Luoma 5.7.2019 - 9:00

Ihminen haluaa kokea yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta siitä ja voiman tunnetta omistaan. Kaikki nämä toteutuvat sotilasparaateissa - meilläkin ainakin kerran vuodessa - Mannerheimin syntymäpäivänä - joka on samalla Puolustusvoimiemme lippupäivä ja juhlapäivä katujen varsille kokoontuneille hartaan hiljaisille kansalaisillemme, jotka yhtenäisyyttä kokien katselevat ohi kulkevia sotilasosastoja, tankkien ja tykkien rivistöjä - se luo ikään kuin me-fiiliksen, että kyllä meillä ja meiltä.

Maslowin tarvehierarkiassa turvallisuuden tunne ja siihen hakeutuminen ovat korkealla sijalla - joskus jopa lisääntymisen yläpuolella. Armeija on turvallisuuden lukko ja siihen luotetaan - jopa niin paljon, että niiden tekemiä vallankaappauksia siedetään.

Armeijan ohimarssi siivittää kadun arki-ihmisen euforiaan tunteesta, että olen turvassa. siksikin Suomessa luotetaan omaan armeijaan - eikä muun muassa Natoon, lännen sotakoneeseen haluta - varsinkaan täällä idän ja lännen vedenjakajalla.

Sotilasparaati on voiman osoitus kaikkine sotakoneineen - vaikka armeija olisi kokematon itse todelliseen sotaan. Nyt US pr. Donald Trump haluaa juuri nähdä sellaisen armeijan marssivan äänestäjilleen ja The Great America nautiskelijoille - armeijana, joka tietää, osaa ja omaa kokemusta mitä merkitsee sota - tosin Vietnamin jälkeen sellaisia vastaan, jotka ovat vajaamittaisia - eivätkä kykene antamaan juuri mitään vastusta US Army' lle, USAF' lle ja US Navy' lle.

Viimeinen USA' n armeijan kurittaja oli Vietnam, joka lopulta voitti koko sodan ja loi yhtenäisen Vietnamin - ja US joutui vetäytymään, kuten nyt näyttää käyvän myös Afganistanissa. Silti Trump haluaa triumffinsa!

Totaalisen vahvoja ja kykeneviä armeijoita olivat yllättäen Saksan sotakone - Wehrmacht ja Waffen-SS sekä Neuvostoliiton Puna-armeija, jotka erityisesti II Maailmansodan Itärintamalta tiesivät mitä on totaalinen tuhoamissota. US käy tänään sotaa ylivoimaisena sotakoneena ja tämän armeijan Trump haluaa nähdä nyt kotikadulla!

.
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006163360.html -

5018

24

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilkka Luoman pitäisi tietää että USA on hävinnyt lähes kaikki sotansa II maailmansodan jälkeen.

      • Anonyymi

        USA hävisi vietnamissa asevelvollisuusarmeijallaan, sen jälkeen, kun siirtyivät ammattiarmeijaan, eivät ole hävinneet yhtään taistelua, eikä sotaa. USA voi olla ylpeä nykyisestä armeijastaan. Se on maailman paras ja suorituskykyisin.

        Täällä on tosin, suomalaiset saa hävetä silmät päästä, kun maassa on vielä vuonna 2019 armeija, johonka pitää pakolla värvätä nuoria miehiä. Paraatitkin kun jotakin vankikulkueita, kai sellaisillekin ihailijansa on, jos ei omaa ajattelua ole ja on altis propagandalle.
        Samoilla periaatteilla toimi puna-armeija, joka joutui teloittamaan 427 000 omaa sotilastaan, saksalaiset 15 000 ne kirjaamattomat sodan loppuvaiheissa. Eikö tämän ketjun avannutta yhtään hävetä, kun tuollaisia ihailee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yhdysvallat ei hävinnyt yhtä ainoaa taistelua ja Yhdysvaltojen osalta sota päättyi 1973 Pariisin rauhansopimukseen.

    • Ja desantti Ahvio kiittää...

    • Anonyymi

      Kaikki mitä Trump sanoo, on taustalla kuristusotetta pitävän sionistikoneen sanomaa. Vrt Jesssika Aro - hänkään ei sano mitään, mitä ei olisi bolseviikkijohtoinen YLE ohjannut sanomaan.

      • Yleisradio Oy on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö.

        Suomen eduskunnassa ei ole yhtään bolshevikkia.

      • Anonyymi
        KGB kirjoitti:

        Yleisradio Oy on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö.

        Suomen eduskunnassa ei ole yhtään bolshevikkia.

        Sipilä AINAKIN tunnustautui bolseviikiksi ja jälkiään peittelevä Berner katosi Ruotsiin

    • Anonyymi

      Herää kysymys mikä onkaan Jarde Kushnerin vaikutus Trumppiin!

      • Anonyymi

        Korjaus: Jared Kushner

    • Anonyymi

      USA on VOIMA ja pitääkin näyttää mahtinsa.

    • Väitetään, että Ilkka Luomalla peruskoulu on jäänyt kesken.

      Ala-arvoisesta kirjoituksesta päätellen väite voi hyvinkin pitää paikkaansa. Esimerkiksi peruskoulun historian hyväksytysti suoriutunut tietää, ettei " USA' n armeijan kurittaja oli Vietnam, joka lopulta voitti koko sodan" pidä paikaansa.
      Vietamin sodassa vastakkain olivat Pohjois- ja Etelä-Vietnam eikä sellaista maata kuin Vietnam edes ollut.
      Yhdysvallat lähti tukemaan Etelä-Vietnamia 60-luvulla kun sotaa oli käyty jo kymmenen vuotta. Vuonna 1973 solmittu Pariisin rauha lopetti sodan .
      1975 Pohjois-Vietnam valloitti Etelä-Vienamin aika helposti ja vuotta myöhemmin kommunistit liittivät maat yhteen. Myöhemmin Vienam valloitti Kamputsean. Yhdysvallat osallistunut tähän konfliktiin.

      Taivaan Isän siunausta USA ja Presidentti Turmp

      Kyllä USA olisi pystynyt voittamaan Vietanamin sodan, jos olisi halunnut.
      Nyt USA lla ei ollut riittävästi sotilaita siellä.

    • Anonyymi

      Niin ja USA armeija pommitti jo 1700 luvulla lentokenttiä, ja varmaan kävivät kuussakin samoihin aikoihin, näin ainakin Trump tietää sanoa.

      • Anonyymi

        Amerikka oli pahin valtio ennenkuin sitä oli edes olemassa.

        Ööö...paljonko saan ruplia tästä kirjoituksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikka oli pahin valtio ennenkuin sitä oli edes olemassa.

        Ööö...paljonko saan ruplia tästä kirjoituksesta?

        Saat alitrollin arvonimen ja mahdollisuuden yletä trolliarmeijan rynnäkköpropagandistiksi.

    • Anonyymi

      Trump on oikeassa. Hänenä vetäisin kaiken avun pois Euroopasta ba antaisin rättipäille kunnon opetukset.

    • Anonyymi

      Trumpista ollaan huolissaan. ?

      Suomessa jokaisena itsenäisyyspäivänä panssarit jyräävät kaupunkeihin, marssitetaan eri sotilasosasoja kadunvarsilla pällistelijöille ihmeteltäväksi, YLE tuputttaa ja pakkosyöttää tv-lupansa maksaneille militarismia tuutintäydeltä, eikä kukaan kritisoi ja arvostele samalla tavalla Presidenttiämme kuin Trumpia.

      Kyllä pitää olla naivia tuollainen medialta ja arvostelijoilta.

    • Anonyymi

      Aika manipoloiva oli Hentusen raporttikin, jossa näytettiin ensin muutamaa tyhjää tuolia ja vedottiin yleisökatoon, mutta sitten lopussa lipsahtikin kuvaan todellinen ihmismeri.

    • Anonyymi

      Onpa huono historian tuntemus aloittajalla.

    • Anonyymi

      Näyttää alustajalla olevan syvälliset tiedot aiheesta. Vietnamin osalta tietämättömille tuo Wikipedia Vietnam sivu on jo erinomainen sivistymisenpaikka!

      • Anonyymi

        Sieltä siis aloittaja voisi aloittaa - mutta ymmärtääkö hän luettua ?
        Kyllähän siellä kerrotaan Etelä- ja Pohjois-Vietnamista, mutta kyllähän ne muutenkin pitäisi tietää. Ei silti tiedä.

      • Anonyymi

        Aloittaja selkeästi luulee, että Vietnamin sodassa vastakkain olivat USA ja koko Vietnam.

    • Anonyymi

      Vai piti itsenäisyyspäivänä isänmaallisen puheen,jo on aikoihin eletty.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe