Joensuu ja Varkaus riistävät Kiteetä

StoraEnson Kiteen Puhoksen sahan lakkauttamisen yhteydessä on jälleen kerran tullut ilmi kuinka Joensuu ja Varkaus yksissä tuumin sortavat Kiteen elinkeinoelämän mahdollisuuksia.

Joensuu ei maakuntakeskuksena tukenut Kiteen mahdollisuuksia saada jätteenpolttolaitosta Kiteen Puhokseen, vaikka Kiteellä jätteenpolttolaitoksen suunnitelmat olivat pitemmällä kuin Varkaudessa.

Joensuulaisten maakunta- ja kunnallispoliitikkojen kanta Kiteetä kohti - puoluekannasta riippumatta - on aina ollut vihamielistä. Täältä on viety koulutuspaikkoja Joensuuhun ja varmaan viedään vielä lisää, sillä joensuulaisten ahneudella tässä suhteessa ei ole mitään rajaa. Kaikki joensuulaiset vetävät - puoluekannasta riippumatta - kotiinpäin aina kun siihen tilaisuus tulee.


Joten Joensuun poliitikot. Meitä kiteeläisiä ei yhtään lämmitä teidän myötätuntonne ja huolenpitonne, sillä teidän tekonne ovat aivan muuta mitä te yritätte nyt esittää.

Älkää yrittäkö jeesustella joensuulaiset Jussi Wihonen ym. kiteeläisten hädällä.
1476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Voisitte nostaa kunnallisveroprosenttia, niin saisitte edes oman väen tyytäväiseksi. Rahat on hyvä sijoittaa pesäpallostadionin kattamiseen :D

Äänestä

Naulan kantaan, ketjun aloittaja.

Äänestä

"Kaikki joensuulaiset vetävät - puoluekannasta riippumatta - kotiinpäin aina kun siihen tilaisuus tulee".


Noinhan jokaisen kuntapoliitikon onkin tehtävä, myös kiteeläisten poliitikkojen, ainakin pitäisi.

Äänestä

Tutkippa väitteeni. Koko maan syrjäseutujen / maaseudun autioituminen on lähtenyt liikkeelle ihmisen arvomaailman muuttumisesta ja erikoisesti ihmisen mukavuuden halun / tunteen voimistumisesta.

Tämä ilmiö on ahdistava ja pelottava kuin tsunami allon havainnoiminen ja erikoisesti sen lähestyminen. Aikoinaan erittäin syrjäiset maaseudut alkoivat autioitua ja eteni maaseutukyliin ja viimein syrjäseutujen kuntiin jne..... ja nyt mm Kiteelle jne....

Taas vastavuoroisesti kaupungit tiivistyy ja laajentuu ja elinvoimistuu. Tämä on itsekkään ihmisen toimintaa. Itsekkyys, joka ei näe kauas ja kokonaisuutena maamme elinympäristöä. Tasavertaisena ihmisten hyvinvointia.
m.l

Äänestä

Jokainen asukas ja kävijä kyllä vaikuttaa jaloillaan kylien säilymiseen. Jos paikallisia liikkeitä, palveluja, tapahtumia ei suosita, vaan halutaan "halvemmalla" kauempaa, jopa venäjältä, viimeinen saa sammuttaa valot. Ei auta poliitikotkaan siinä, vaikka mitä päättäisivät.

Äänestä

Kitee on kuoleva paikka. Joensuussa on kasvua ja rakennetaan kokoajan lisää. Ankealta Kiteellä näyttää kun siellä harvoin käy.

Äänestä
  • Kiitos sinulle kauniista sanoista, noilla me kiteeläiset pärjäämme pitkään. Ihan mielenkiinnosta, mikä on motiivisi julkistaa älyllinen oksennuksesi täällä?

    Äänestä

  • Joesuukin on pian kuoleva paikka myös, ns. kasvu on perustunut maakunnan sisäiseen muuttoliikkeeseen hyvin pitkälti, joka on pian väkisinkin ehtymässä (syntyvyys maakunnissa). Sitten asuntojen hinnat lähtevät laskuun.....sitten..... yliopisto keskitetään kokonaan Kuopioon, lentokenttä lakkautetaan tai supistetaan toimintaa voimakkasti.....kannattaa kerralla muuttaa etemmäksi kun kerran liikkeelle lähtee.... tulee vain taas takkiin kun ostaa asunnon tulevaisuuden hiipuvalta paikkakunnalta.

    Äänestä

Itä-Suomen yliopisto teki myös kansantaloudellisesti typerää politiikkaa siirtämällä opettajankoulutuslaitoksen Savonlinnasta Joensuuhun.

Nyt se mikä puretaan Savonlinnasta, se kalliilla rakennetaan Joensuuhun. Ja valtio maksaa. Kaiken tämän typeryyden jälkeen Itä-Suomen yliopisto julistautui vielä kestävän kehityksen yliopistoksi.

Jos Itä- Suomen yliopisto vaatisi, että Olavinlinna pitää siirtää Joensuuhun Pielisjoensuuhun, niin nykyinen hallitus suostuisi varmaan siihenkin. Näin käy, kun typeryys vallan saapi.

Äänestä
  • Kokkareiden ansiota, nehän halusi vajakkivuoren johdolla siirtää kaiken mahdollisen hesaan, mutta suostuivat sitten että muutamaan suurimpaan kaupunkiin jätetään jotain. Niille on tärkeintä saada asuntojen hinnat ja vuokrat nousemaan, että pääsevät rahastamaan.

    Äänestä

Jos tutkitte tämänkin halllituksen kaavailuja, niin tämä tsunami aallon eteneminen vain jatkuu. Autioitumisen raja laajenee laajenemistaan. Siis ihmisillä ostokyky heikkenee ja mielikuvat rakentuvat pois muuttamiselle. Voimakkian näkyvä muutos tapahtuu vanhusten kuollessa. Tilalle - maaseudulle ei muuta enää seuraavaa sukupolvea ja autioituminen on siten voimakasta.

Niin , tuota ilmiötä voidaan hidastaa merkittävästi ihmisen ostokyvyn lisäämisellä. Palveluiden säilymistä tukien. Rahavirtojen siirtämisellä Keski-Karjalaan. Kuten historia on todisteena, niin - maakunnassamme olleet ministeritkin viis veisaavat valtion rahavirtojen kanavoimista tasapuolisesti. Tämän pelottavan tsunamin annetaan rauhassa edetä - jopa tukien sen aallon korkeutta - voimaa.

Uskokaa tai älkää, mutta Kiteelläkin voitaisin talouteen siirtää verovaroja 1500....2000 euroa / talous vuotta kohden. Toimia yksityisellä tasolla - ei valtion apua kaivaten.

Niin, jos talouden autoilu ( 1 tai 2 autoa) on 25000km/v ja käytät Venäjän polttoainetta, niin verovarojen siirto talouteesi on n 2000 euroa. Hallitus ja ministerit tätä verovarojen siirtoa ei tule koskaan tekemään, mutta voit tehdä sen itse.
Tällä ylimääräisellä rahalla voit tukea paikkakuntasi palveluita. Tosin pari yritystä - paikalliset polttoaineiden myyntipisteet häviävät jonkin verran eli sen muutaman sentin / kymmenen litraa kohden.

Ettei todellisuus hämärtyisi, niin tätä autioitumista voimistaa myös Kiteeläiset, mutta ei nähdä miten koko porukka on samassa veneessä. Autioittamisen tiellä.

Niin, muutama vuosi sitten Kiteen Seudun Osuuspankki teki taloudellisia siirtojaan. Sulki Tohmajärveltä toimipisteensä. Rakennus,joka on erittäin hyvässä kunnossa. Ihmetykseni aihe onkin miksi ei lakkautettu Rääkkylän ja Kesälahden toimipisteitä - tasapuolisesti. Kokonaan oma tarinansa oli se Helli- liikelaitos ja sen toimintatapa.

Onkohan todelliseti niin, ettei ihminen ede huomaa ja ymmärrä miten ITSE - päätöksenteoissa on voimistamassa tätä pelottavan tsunamin etenemistä. Tuhon aikaan saamista ja ahdistusta - autioittamista.

m.l

Äänestä

>>StoraEnson Kiteen Puhoksen sahan lakkauttamisen yhteydessä on jälleen kerran tullut ilmi kuinka Joensuu ja Varkaus yksissä tuumin sortavat Kiteen elinkeinoelämän mahdollisuuksia.<<

Toisaalta turhaa on Kiteen tätä tilannetta ihmetelllä ja surkutella. Käykääpä yksissätuumin kysymässä Osuuspankkkinne johtajalta mitä kiksejä tästä kehityksestä saa. Samaa ihmetystä oli muutama vuosi Tohmajärvelläkin ja vielä joskus kuulee tänä päivänäkin Osuuspankin lakkauttaessa Tohmajärveltä toimintapisteensä. Tulisiko Kitee olla eri asemassa tästä kehityksetä?
Ei kaiketi.
Jos huomioidaan näkymättömän käden toimintaa,, ; Niin sitä saa mitä tilaa ja tähän kaikkien ihmislajin edustajien tyytyminen.

m.l

Äänestä

Kiteen alasajautuminen alko jo 1960-luvulla, samaan aikaan kuin Kiteen teollistuminen. Väki lähti Ruotsiin.
Nykyinen tilanne työpaikkojen häviämisineen on normaalia kehitystä. Väki keskittyy isompiin keskuksiin, mikä on ihan hyvä asia. Hallittu alasajo on parempi kuin joutava itkeminen yhteiskunnan tuen perään.

Äänestä
  • Miten niin hallittu....???

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

StoraEnson Kiteen Puhoksen sahan lakkauttamisen yhteydessä on jälleen kerran tullut ilmi kuinka Joensuu ja Varkaus yksissä tuumin sortavat Kiteen elinkeinoelämän mahdollisuuksia.

Joensuu ei maakuntakeskuksena tukenut Kiteen mahdollisuuksia saada jätteenpolttolaitosta Kiteen Puhokseen, vaikka Kiteellä jätteenpolttolaitoksen suunnitelmat olivat pitemmällä kuin Varkaudessa.

Joensuulaisten maakunta- ja kunnallispoliitikkojen kanta Kiteetä kohti - puoluekannasta riippumatta - on aina ollut vihamielistä. Täältä on viety koulutuspaikkoja Joensuuhun ja varmaan viedään vielä lisää, sillä joensuulaisten ahneudella tässä suhteessa ei ole mitään rajaa. Kaikki joensuulaiset vetävät - puoluekannasta riippumatta - kotiinpäin aina kun siihen tilaisuus tulee.


Joten Joensuun poliitikot. Meitä kiteeläisiä ei yhtään lämmitä teidän myötätuntonne ja huolenpitonne, sillä teidän tekonne ovat aivan muuta mitä te yritätte nyt esittää.

Älkää yrittäkö jeesustella joensuulaiset Jussi Wihonen ym. kiteeläisten hädällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu