Weteraanikonepäivät, tapahtuman kehittäminen

Anonyymi

Ihan aluksi nuo Urheilu-Pajalat, uusien peräkärryjen myyjät ynnä muut Antti Roikot helvettiin tuolta alueelta ständeineen. Mikäli he ovat tapahtumalle merkittäviä tukijoita, niin näkyvyys pitäisi antaa heille jotenkin muulla menetelmällä, mutta ei myynti tai mainospaikalla tuolla tapahtumassa. Vähänkin enemmän yrityksiä tuonne, niin tapahtuma muistuttaa pian enemmän markkinoita, kuin alkuperäistä tapahtumaa.

Tapahtuman kalustonäyttely perustuu hyvin pitkälle yksityisten henkilöiden alueelle tuomaan kalustoon. Jos tätä kalustoa ei olisi, ei tapahtuma olisi sitä mitä se nyt on. Jatkossa olisi syytä arvioida onko vapaa pääsy ja ruokalippu / päivä, jotain sellaista jolla esimerkiksi oma traktori tai auto kannattaa tuoda paikalle hiveltäväksi, nojailtavaksi, kosketeltavaksi jne. En tarkoita tässä yhteydessä fyrkkaa korvaukseksi, vaan esim. monipuolisempaa ruokailumahdollisuutta esim. useamman kerran päivän aikana ja esim. toista vapaalippua avecille vaikka sitten ilman ruokailumahdollisuutta.

Useamman vuoden ajan teema on ollut vähän niin ja näin. Nyt olettaisiin kaipaamaan jo hieman uudistumista, selkeää tapahtumaan järjestettyä vetonaulaa tms. Joskus on ollut Beerlees höyrytraktori, Rahtbun Jonesin ensimmäinen tapahtuma jne. Mitä nyt on ? Teemana on sähkö tai sitten ´´melua, pauketta,savua``, aika helppo on näiden teemojen ympärille kehittää jotain mikä ei vaadi kerhosta sen kummempia panostuksia. Toimii hetken mutta ei kauaa. Tosia asia on se, että porukkaa kiinnostaa joku asia joka on ikäänkuin vetonaula ja etukäteen mainostettu, toisin kuin keskeneräinen Kuntunmökki tai valmis Käpylän koulu. Eli keksikää jotain uutta ja konkreettista, rahasta se ei jää kiinni sillä sitä on.

Miksi Keijo Pylväs huutoselostaa ? Veli Tirilä on toisaalta charmantilla äänellä varustettu supliikkimies, joten selostajien osalta kehitystarve on 50 %.

Yhteistyötä muiden koko valtakunnan alueella toimivien eri yhdistysten kanssa olisi järkevä kehittää. Esimerkiksi viime vuonna oli lättähattua, höyryveturia ja vanhaa dieseliä tuossa asemalla konepäivien aikaan, mutta ei tänä vuonna. Miksi ei ? Toki ymmärrän aikataululliset haasteet jne. mutta jotenkin on fiilis, että yhteistyö ei ole muihin saman henkisiin toimijoihin aivan sillä tasolla mitä se näinkin isolla yhdistyksellä voisi olla.

Puheenjohtaja voisi miettiä hieman ennakkoon perjantain avauspuhettaan, niin ei sitten tökkisi mikin varressa niin paljon.

Järjestyksen valvontaa ammattimaisempaa otetta, esimerkiksi autokulkueen aikana väki massaa ei saada nykyisellä mentaliteetilla toimivilla harrastelijoilla hallintaan. Sen sijaan dronen lentokielto on tiedossa (tämä on hyvä asia), mutta kielto aluetta ei kuitenkaan osata täydellisesti määritellä.

Arvostan järjestäjien innokkuutta ja talkootyötä suuresti. Ilman tuota talkootyötä ei olisi tätäkään tapahtumaa nyt tässä ruodittavana. Olen huolestunut, siitä että nuorisoa ei ole toiminnassa mukana ilmeisesti kovinkaan paljon. Mitä tapahtumalle näin ollen käy tämän johdosta pitkällä aikavälillä ? Se kuihtuu. Toivottavasti näin ei käy.

Edellä olevat havainnot omat tietysti vain yksittäisen ihmisen omia näkemyksiä, jokaisellahan on oma mielipide. Kuitenkin loppujen lopuksi nämäkin kehitysehdotukset olisi toteutettavissa hyvin pienillä ja maltillisilla menetelmillä.

Toivon asiallista keskustelua, joka tietysti tässä foorumissa voi olla mahdottomuus, mutta katsotaan miten käy.

Ugh. Olen puhunut.

109

2209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ajatumsia, kommentteja, arvostelua mutta ei yhtään konkreettista kehitysesitystä tai uutta vetonaulaa esiteltväksi. Tuohon tyyliin kommentointiin liittyy näköjään aina joku henkilökohtainen pettymys ja se oli "ilmainen lippu tai ruoka" ala avec. Oliko näin ?

      Uskon ja toivon että järjestäjille tehdään konkreettisia esityksiä asioista jotka voisi suurta yleisöä kiinnostaa joista valikoituu sitten tapahtuman ydin. Kyllä vanhat koneet, höyrykoneet, autot jne on nostalgiaa joiden pitää sisältyä tapahtumaan.

      Yksi esitys osaltani tulee mieleen.. kyydityksen yhteyteen kiertoajelu kunnostetun Ukko Pekan luo ja siinä lyhyt info kyydissä oleville... taustatietoa löytyy ja on varmaan monelle kävijälle ihan uusi kokemus !

      Muuhun kritisoituun osioon en ota kantaa, päättäköön kävijät osaltaan näkemyksensä.

      • Anonyymi

        Kyllähän tuossa aloittajalla tuli kritiikin muodossa useampikin kehitysehdotus. Olen samoilla linjoilla, että nämä auto- ja urheiluvälineliikkeet eivät ole tapahtuman hengen mukaisia. Näin kolmen tapahtuma päivän jälkeen voin todeta, että sisältö junnaa paikallaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän tuossa aloittajalla tuli kritiikin muodossa useampikin kehitysehdotus. Olen samoilla linjoilla, että nämä auto- ja urheiluvälineliikkeet eivät ole tapahtuman hengen mukaisia. Näin kolmen tapahtuma päivän jälkeen voin todeta, että sisältö junnaa paikallaan.

        Aihetta kritiikkiin on paljonkin niinkuin jo edellä totesimme. Tapahtuma sinänsä on ihan kiva ja monipuolinen ja kaiketi suurin ellei jopa suurin mitä suomessa on
        On surullista ettei kyseistä tapahtumaa enää tallenneta mm. videolle sillä ammattitaidolla mitä joskus menneinä vuosina. Tuollainen suuri tapahtuma pitäisi ehdottomasti tallentaa videolle ammattikalustolla ja taidolla niinkuin joskus menneinä vuosina tehtiin. Ilmeisesti videokuvaaja on vaihtunut josta johtuen videotallenteen taso on romahtanut. Toivotaan että siihen tulisi muutos parempaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aihetta kritiikkiin on paljonkin niinkuin jo edellä totesimme. Tapahtuma sinänsä on ihan kiva ja monipuolinen ja kaiketi suurin ellei jopa suurin mitä suomessa on
        On surullista ettei kyseistä tapahtumaa enää tallenneta mm. videolle sillä ammattitaidolla mitä joskus menneinä vuosina. Tuollainen suuri tapahtuma pitäisi ehdottomasti tallentaa videolle ammattikalustolla ja taidolla niinkuin joskus menneinä vuosina tehtiin. Ilmeisesti videokuvaaja on vaihtunut josta johtuen videotallenteen taso on romahtanut. Toivotaan että siihen tulisi muutos parempaan

        Samoilla linjoilla että videon taso kyseisestä tapahtumasta ole lähelläkään sitä tasoa mitä se oli joskus 10 vuotta sitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoilla linjoilla että videon taso kyseisestä tapahtumasta ole lähelläkään sitä tasoa mitä se oli joskus 10 vuotta sitten.

        Onpa mahtavaa, koska toimintaa arvostetaan ja näilläkin kannanotoilla positiivisessa kehittämään.


    • Anonyymi

      Ajatumsia, kommentteja, arvostelua mutta ei yhtään konkreettista kehitysesitystä tai uutta vetonaulaa esiteltväksi. Tuohon tyyliin kommentointiin liittyy näköjään aina joku henkilökohtainen pettymys ja se oli "ilmainen lippu tai ruoka" ala avec. Oliko näin ?

      Uskon ja toivon että järjestäjille tehdään konkreettisia esityksiä asioista jotka voisi suurta yleisöä kiinnostaa joista valikoituu sitten tapahtuman ydin. Kyllä vanhat koneet, höyrykoneet, autot jne on nostalgiaa joiden pitää sisältyä tapahtumaan.

      Yksi esitys osaltani tulee mieleen.. kyydityksen yhteyteen kiertoajelu kunnostetun Ukko Pekan luo ja siinä lyhyt info kyydissä oleville... taustatietoa löytyy ja on varmaan monelle kävijälle ihan uusi kokemus !

      Muuhun kritisoituun osioon en ota kantaa, päättäköön kävijät osaltaan näkemyksensä.

    • Anonyymi

      Itse en ole alueella käynyt 3 vuoteen muuta kuin rompetorin takia. Ei jaksa kiinnostaa samat puksuttajat vuodesta toiseen, ei vaikka kuinka vaihtuu teema.
      Talkooväkeä varmasti nykyään saada mukaan, nuorten asenne talkoisiin on melko nihkeä. Ei tietenkään koske niitä jotka tuolla ovat Ja tekevät osansa. Melko määrä heitä onneksi vielä on.
      Ronperock hyvä lisä tuollaisen sivutapahtumana, kuten la illan tanssit.
      Keskustaan pitäisi saada enemmän toimintaa jotta nuo ihmiset kävisivät myös keskustan kaupoissa. Yhteistä teemaa vois levittää muuallekin kuin tuolle tietylle alueelle.
      Onhan se kiva että esim Pajala on saanut mennä mukaan, kaiketi kaikille kauppiaille samat mahdollisuudet. Mutta kauppiaat sinne rompetorin puolelle, kaikille samat ehdot siis.
      Loistava kesätapahtuma jota pitäisi päivittää, totta!
      Lapsille kotieläin näyttelyä, talutusratsastusta yms, voisko ajatella jotain esim pulla leivontaa törmähovilla? Sunnuntaista vaikka lastenpäivä ? Joku esiintyjä?

      • Anonyymi

        Tuosta pullan syönnistä jokaisen pitäs jo ymmärtää että munkit räiskäleet sairastuttavat joten Ruoka vähä hiilihydraattiseksi ja ravitsevaksi


      • Anonyymi

        Eihän niitä ole kenekään pakko syödä....
        Olihan siellä esim keittoakin tarjolla?


    • Ovatko maaliman ainuan oikian uskonnon etustajat läsnä näillä kinkerlöillä?

      • Anonyymi

        Mitä tekemistä uskonnolla on nyt tämän kanssa?
        Talkooväessä on porukkaa laidasta laitaan, herttinen sentään vielä ulkomailtakin 😊


    • Anonyymi

      Millä menetelmällä pääsen ensivuonna myymään ruokaa tuonne alueelle. Ihan omiin, nimiin ei siis minkään yhdistyksen tai seuran. Polkaisisin vähän annosten hintoja ja kasvattaisin annoskokoa.

    • Anonyymi

      Naurettavia tuommoset puheet pullansyönnistä,kyllä semmonen kuuluu tuonne ja muu ruoka mitäkaikkea siellä olikaan. Ei kolmessa päivässä kukaan sairastu pullastakaan. Antakaa nyt vähän ajan kulua ja katsokaa ja miettikää miten tapahtuma on mennyt mielestänne. Minä olin siellä lauantaina ja viihtyin,ei tuommosta tapahtumaa ole muuvalla suomessa. Kiintoisa oli se teemakin maaseudun sähköistäminen,jos vielä saisi nähtä uudestaan sen elokuvan ja kuulla vaikka siihenliittyvän esitelmän . vaikka joskus syksyllä. Käviä savosta.

    • Anonyymi

      Jessus. Kerrankin kun on saatu maanlaajuisesti huipputapahtuma aikaiseksi niin on näitä marisijoita! Mitä itse olette saaneet aikaan? Minäpä vastaan: ison läjän sontaa!

      • Anonyymi

        Ketjun ensimmäisestä viestistä vajaa kaksi vuorokautta ja keskustelun taso on tässä. Kun ollaan kriittisiä ja sitä kautta ilmaistaan kehitysideoita se ei ole silloin = iso läjä sontaa. Parhaimmillaan kritiikin avulla mitä tahansa voidaan kehittää, jos jokin asia nousee useasti esille (myös positiivisessa mielessä), voidaan siitä oppia ja sitä kautta edelleen kehittää toimintaa.

        Mitä sitten täällä ollaan saatu aikaan ? Tuotu kalustoa tapahtumaan ja siihen kylkeen hankittu vielä muutamat koko viikonlopun biletit alueelle.


    • Anonyymi

      Kertakaikkiaan upea monipuolinen tapahtuma! toki hieman ihmetytti tänävuonna nuo myyjät joiden palveluja saa arkenakin.ja pääaiheena sähkön tulo,kuuluuko sinne sitten uudet ladattavat mopoautot?

    • Anonyymi

      Tapahtumasta ois vielä puttunut fennovoima- höpötys-markkinointi, isoine plakaateineen ja oheistuotteineen, hyväuskoisille maalaisille paskaa vakuuttelemaan!

      • Anonyymi

        Jo vain, nuo myyjät joiden artikkeleja saa ihan joka päivä ostaa toisaalta niin he pois tuolta alueelta. Voisko olla perusteluna, että eivät sinne kuulu.


    • Anonyymi

      Samat Ukot ,koneet ja puheet vuodesta toiseen kyllä riittää. Hyvästi !!!

      • Anonyymi

        Tuleville vuosille, joku erikoisjuttu mitä ehkä ihan asiasta tehen vois tulla kahtomaan. Päivittäistavaroiden myyjät pois alueelta.


    • Anonyymi

      Aikoinaan oma mopo tuolla oli ja sinä aikana tankki oli naarmutettu jälkiä täyteen. Siinä ei paljon hampaita naurata kun entisöity mopo pilataan. Surkea tapahtuma

    • Anonyymi

      Mitään ei saa muuttaa! Jatketaan entisellä sapluunalla!

      • Anonyymi

        Voitko hieman perustella, miksi ei mitään saa muuttaa ? Ja miksi kannattaa jatkaa jo totutulla sapluunalla ?

        Se mikä toimii, sitä ei kannata muuttaa. Toimii hetken, mutta ei pidemmän päälle. Tässäkin ketjussa useampi on nostanut kehityskohteita esille.


    • Anonyymi

      Veteraanikonepäivät on oululaisissa menneet kovasti rahastuksen piikkiin.
      Rompekauppiaat eivät ole mitään vanhan tavaran myyjiä.
      Kirpputori rääsää saa muualtakin.Kippoja ja kuppeja myydään kilpa hintaan.
      Paikka maksut nostetaan huippuun.Samoin kuin sisään pääsymaksut.
      No sillähän sitä saadaan kerholle rahaa...

      • Anonyymi

        Totta, että tapahtuma on lipsahtanut puolittain markkinoiksi. Tai ainakin sellainen vaikutelma näin ulkopaikkakuntalaisena minulle jäi tämän vuoden tapahtumassa, kun siellä vierailin vakaan 10 v. tauon jälkeen.


      • Anonyymi

        Sisäänpääsymaksuhan on pysynyt täysin samana koko sen ajan kuin eurot ovat olleet käytössä.
        Eipä taida tästä maasta montakaan tapahtumaa löytyä joihin pääsisi yhtä edullisella pääsymaksulla ja edes erillisiä lastenlippuja ei ole, vaan kaikki elle 15 vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.


    • Anonyymi

      Samaa mieltä että ehdottomasti urheiluvälinekauppiaat ja peräkärrymyyjät yms. pois. Järjestäjien täytyisi varmaan miettiä onko perinnetapahtuma vai markkinat ja kehittää toimintaansa sen mukaisesti

      • Anonyymi

        En henkilökohtaisesti koe tuota tapahtumaa pääsylipun osalta kalliiksi ja on, totta että vähän on Suomessa vastaavan kokoluokan tapahtumia jonne pääsee 20 € hintaan koko tapahtuman ajaksi. Myös tuo alle 15- vuotiaat ilmaiseksi on hyvä linjaus. Edellisen kanssa olen samaa mieltä siitä, että järjestäjän tulisi miettiä onko kyseessä markkinat vai perinnetapahtuma. Mieluusti kävisin itse juurikin tuossa perinnetapahtumassa, joten kysymys kuuluukin riittääkö jo vuosia ollut ja kutakuinkin sama tapahtuman sisältö jatkossakin kolmen päivän tapahtumaan ? Lopuksi vilpitön hatun nosto talkoolaisille.


      • Anonyymi

        Naulan kantaan... perinnetapahtuma vai markkinat ?


    • Anonyymi

      Uudistukaa ! Sama ohjelma runko ollut jo pitkään... sepät savusaunaan jne. Markkinat vai perinnetapahtuma ? Löydän peräkärry ja autokaupoille, ilman että he ovat edustettuina tapahtumassanne ja Pajalassa en käy muutenkaan.

      • Anonyymi

        Vai onkos niin, että nuo yritykset tukevat tapahtumaa merkittävällä panoksella ?


      • Anonyymi

        Uskottavuus menee tapahtumalta kun tälle linjalle lähtee että urheiluvaateliike yms myy tuotteitaan...


      • Anonyymi

        Entä jos näissä liikkeissä on jo valmiiksi sen verran vanhaa kamaa, että ne ovat käypää tavaraa tähän perinne tapahtumaan ? Leikki sikseen, mieluummin tuo perinnetapahtuma, kuin markkinat.


    • Anonyymi

      Selostajilla samat jutut vuodesta toiseen. Onko tähän syynä sitten se, että ohjelma on kutakuinkin ollu hyvinkin samanlainen useamman vuoden. Yleisilmeeltään tapahtuma vaikuttaa menneen kaupallisempaan suuntaan, ennustan että alkaa hiipumaan vähitellen ihmisten mielenkiinto tätä ennen niin hyvää tapahtumaa kohtaan.

    • Anonyymi

      Traktorikentällä on jo useamman vuoden ollut paljon kalustoa hyvinkin siistissä järjestyksessä. Kiitos tästä. Traktoreihin verrattuna autokenttä on kovin ahdas ja ei niin järjestyksessä, jotta kaikilla ajoneuvoilla olisi mahdollisuus osallistua tapahtuman autokulkueisiin, koska autoa ei yksinkertaisesti saa pois. Maamoottorit ovat mielenkiintoisia ja niitäkin on moneen lähtöön, siksi olisikin hienoa että kaikkien käyntikuntoisten maamoottorien käyttöön löytyisi riittävästi masinisteja. Rompetori jo itsessään on nähtävyys, Suomen suurimpia kuulemma. Jostain syystä rompetorille on alkanut ilmestyä muilta markkinoilta ja toreilta tuttuja t-paita ym. uusiotavaran myyjiä, tietysti nämä auto- ja urheiluliikkeet ovat täysin omalukunsa jota täälläkin on ruodittu jo useamman kirjoittajan toimesta. Pääsylippujen hintataso ainakin kolmenpäivän lipun osalta vaikuttaa järkevältä ja ainakin sen osalta varmasti kävijät tulevat muinakin vuosina. Perinteinen bussikyyti kaupungilta alueelle oli aikoinaan järkevä ratkaisu ja siitä ei kannata luopua. Miten tuo keskustassa oleva höyryveturi saataisiin inregroitua tuohon viikonloppuun ? Voisiko ajatella, niin että yhteistyöllä eri rautatieharrastajien kanssa saataisiin tuohon ratapihalle, jotain ohjelmaa ? Siinähän se olisi lähellä tuo höyryveturikin.

      Siinä oli monenmoista ajatusta, ei kylläkään missään loogisessa järjestyksessä.

    • Anonyymi

      Hei ihmiset ! Nyt ideoita kehiin, varmasti jotkut tapahtumaa järjestelevät tahot lukevat tätäkin ja ehkä terveiset menee perille. Kai sitä tuon tason tapahtumaa aletaan järjestelemään seuraavalle vuodelle ja alkutalven aikana joten nyt ääntä kuuluviin.

      Oman näkemyksen ja pitkäaikaisen tapahtumaan liittyvän vierailukokemuksen osalta voisin todeta, että mieluummin perinnetapahtuma, kuin markkinat. Yksi idea olisi valokuva näyttely liittyen paikallis historiaan tyyliin kuva samasta paikasta ennen ja kuva samasta paikasta nyt.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti takaisin paluu perinnetapahtumaan, uuden tavaran myyjät ei kuulu mielestäni (eikä hyvin monen muunkaan mielestä) tähän tapahtumaan!

      • Anonyymi

        Naulankantaan, täysin samaa mieltä. Uusien tavaroiden ja urheiluvaatteiden myyntikojut tuolta pois ja paluu markkinoista jälleen perinnetapahtumaksi. Jätän ensivuonna menemättä, jos mainittuja kojuja on alueella.


    • Anonyymi

      Uudistusta toivoo hän, samalla ohjelmalla menty jo usiampi vuos.

    • Anonyymi

      Samat vehkeet vuodesta toiseen ei jaksa kauan kiinnostaa, tuota menoa taantuma tapahtumaa kohtaan tulee ennemmin tai myöhemmin. Hienosti yhdistys saa talkoovoimat liikkeelle, mutta mikä on tulevaisuus ? Ei nuorempia kiinnosta talkoilu.

    • Anonyymi

      Kertokaa nyt ihmeessä mielipiteenne kai tätä joku järjestämisvastuussa oleva lukkee

      • Anonyymi

        Mielipiden, kun kerran ihan pyydetään: Tapahtuma on näivettynyt huippuvuosiinsa verrattuna.


    • Anonyymi

      Tuot kalustoa näytille joka naarmutetaan näyttely alueella, ym. muuta nojailua museoautoa vasten. Seurasin etäämmältä toimintaa ja siinä vaiheessa kävin puuttumassa, kun alueen järjestyksen valvoja nojaili kädet puuskassa autoni kylkeä vasten. Aikamoista askartelua koko homma ja hyvitys tästä kaikesta minulle on ilmanen sisään pääsy ja keitto kahvi per päivä. Pitäkää saatanan tunkkinne !

    • Anonyymi

      Paljonko kaupunki tukee tai avustaa näitä perinnepäivän verukkeella pidettäviä markkinoita ?

    • Anonyymi

      Ei tää tapahtuma mihinkään tule kehittymään, eihän sitä nyt kannata muuttaa mistä ihmiset maksaa vuodesta toiseen. Itse en malta oottaa, että Kuntunmökki valmistuu ja pääsen siihen ensivuonna tutustumaan, jonka jälkeen ajattelin ostaa resun porakoneen rompetorilta.

    • Anonyymi

      Samat jutut olleet jo pidempään, ohjelmakin on ollut lähes sama jo useamman vuoden... sepät takoo... sepät savusaunaan jne. Tapahtuma on näivettynyt, kuten joku jo tuossa aiemmin jo mainitsi. En minäkään jaksa ymmärtää miksi tapahtumassa täytyy olla mukana myös urheiluliikkeen ym. uusien tuotteiden kojuja, kun eivät tapahtumaan mitenkään edes liity.

    • Anonyymi

      Jokseenkin paljon on tullut kommentteja ja ihan järkeviäkin ideoita tuon tapahtuman kehittämiseen. On mielenkiintoista nähdä mikä on tapahtuman henki ja sisältö tulevana kesänä.

    • Anonyymi

      Pistäkää Fakiiri Weltsu tarinoimaan, ja jotain temppua tekemään, vaikka kahleista irti pääsemistä... jospa hän saisi yleiseöä paikalle... ja lapsille jotain pelle pariskunta hauskuuttamaan... ja vaik leikkimieliset vaik, traktori ajokilpailut, vois saada hieman kansan kiinnostumaan... jotain uutta siis kehiin!!!

      • Anonyymi

        Kivihommia,porakiven tekoa ym.ei ole tainnu olla esillä ,poravehkeitä ja louhintaa..


      • Anonyymi

        Että oikein pelle aikuisille ja lapsille. Ei kiitos!


    • Anonyymi

      Markkinat Kaupunkiin samana viikonloppuna olisi varmaankin hyvä juttu? tukisi toinen tapahtuma toistaansa ja oikeat kauppiaat oikeille paikoille.

      • Anonyymi

        Huono idea,samaa krääsää saa tokmannilta ja halpa hallista joka päivä


    • Anonyymi

      Minä olen sitä mieltä että kaikki hyöty tästä isosta tapahtumasta muidenkin Oulaistelaisten Yhdistysten ja yritysten hyödyksi miten vain on mahdollista. Tapahtumaa on rakennettu pitkään talkoovoimin ja varmasti ajatellen Oulaisten näkyvyyttä ja elinkeinotoiminnan ja ostovoiman lisäämistä alueelle, ei vain itsekkäästi omaa tapahtumaa. Joten eikö se ole vain hyvä että paikkakunnan yritykset saavat olla esillä tapahtumassa? En tiedä miten asiaa on rajattu, mutta esimerkiksi niin että Oulaistelaiset kivijalkaliikkeet voivat olla esillä tapahtumassa? Mielestäni tämä olisi hienoa Oulaistelaisia yrittäjiä kohtaan, koska paikalliset liikkeet vähenevät koko ajan. Ja miksi päästää tälläinen ihmismäärä ”käsistä” ilman että Siitä muut hyötyvät? Oma alue yrityksille ja kaikki yritykset esille.

      • Anonyymi

        Se vain on, niin että tuulipuvut ja uudet peräkärryt eivät ole missään muodossa tuon tapahtuman hengen mukaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vain on, niin että tuulipuvut ja uudet peräkärryt eivät ole missään muodossa tuon tapahtuman hengen mukaisia.

        Oma alue yrityksille, ei tuulipukuja itse tapahtumaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma alue yrityksille, ei tuulipukuja itse tapahtumaan

        Onhan siinä vieressä ratsastajienkin alueet joita voisi käyttää tapahtumassa vaikka esimerkiksi niille yrityksille. Vähän semmosia huhupuheita kuulunut vain että wanha woima ei halua olla yhteistyössä, heidänkään kanssa.


    • Anonyymi

      Kyllähän tuo ideana on hieno että Markkinat ja Weteraanikonepäivät yhdistyisi.tällähän saataisiin karsittua juuri pois ne myyjät jotka ei tapahtumaan kuulu.kuten viestiketjun aloittaja pyysi neuvoa kehittämiseen tässäpäs sitä ja Rompe rock täydentää tapahtumaa kyllä upeasti kun alkaa vasta päätapahtuman jälkeen.

      • Anonyymi

        Ei tuo kerholle rahaa joten ei kelvollinen idea.


      • Anonyymi

        Tätä itsekin miettinyt, kaupunkiin virtaa 20t ihmistä viikonlopun ajan ja keskustan kaupat ei siitä hyödy, äkkiä vaan ihmiset linkkariin ja pois! Ja se veturi, aivan väärä paikka sille jos siihen ei mitään saada muuta aikaiseksi, kyllä on onneton , tyhjä parkkipaikka, eikä sitä edes juna-asemalta näe...
        Tämän kaupungin ongelma on se ettei kukaan uskalla sanoa ääneen mitään uusia ehdotuksia koska silloin saa kaikkien pasmat niskaansa! Pitäisi ensin tuolla kaupungin puolella tehdä kunnollinen siivous, kuten myös ww- päivien vetäjien, nuoria ihmisä joilla on oikeasti hali kehittyä ja kehittää tätä kaupunkia, eikä vaan mennä laput silmillä vuosikymmenien tahtiin


    • Anonyymi

      Onko mitä uutta luvassa ensivuodelle? Voisiko joku kerhoon kuuluva kertoa, kun heistäkin varmaan jotkut tätä palstaa lukevat.

      • Anonyymi

        Minun puolestani koko kinkerit vois vaikka lopettaa. Ei mitään uutta auringon alla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun puolestani koko kinkerit vois vaikka lopettaa. Ei mitään uutta auringon alla.

        Uudistaa tai lopettaa! Kaikenmaailman kakkosluokan "romperockit" pois, jotka sis ihan naurettavia juttuja neverheard-esiintyjineen!

        Toisaalta, "romperockissa" saa luvalla kännätä sekä häpäistä itsensä ihan näennäiskelpo ja "nuori"- yrittäjä ja muut ns. "nuorekkaat", jotka muuten joutuvat pönöttämään tylsissä prisman -farkuissaan työpaikoillaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun puolestani koko kinkerit vois vaikka lopettaa. Ei mitään uutta auringon alla.

        Äärettömän hyvä ja merkittävä mielipide näinä vaikeina aikoina maassamme. On hienoa että löytyy itsenäisiä ja luovia ajattelijoita jotka osaavat tiivistää jopa yliälylliset ajatuksensa
        kahteen lauseeseen, toki se kolmas lause voisi sitten olla jo enemmän haasteellinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudistaa tai lopettaa! Kaikenmaailman kakkosluokan "romperockit" pois, jotka sis ihan naurettavia juttuja neverheard-esiintyjineen!

        Toisaalta, "romperockissa" saa luvalla kännätä sekä häpäistä itsensä ihan näennäiskelpo ja "nuori"- yrittäjä ja muut ns. "nuorekkaat", jotka muuten joutuvat pönöttämään tylsissä prisman -farkuissaan työpaikoillaan!

        Jos ahdistaa oikein paljon vaikka sitä ei itse oivalla, niin kaikissa näissä tapauksissa lähipiirin on ripeästi otettava yhteys lähimpään terveyskeskukseen!


    • Anonyymi

      Markkinoiden järjestäminen viereiselle pellolle samaan aikaan! ois kyllä makia idea.

    • Anonyymi

      Saapa nähä mitä tapahtuu, kun ovat ihan määräaikaista työntekijää palkkaamassa. Toivottavasti kehitystä on luvassa jo tulevan kesän tapahtumassa. Nyt on sitten näytönpaikka.

    • Anonyymi

      Sehän voi olla, että jää tänä vuonna koko tapahtuma pitämättä. On virhe tehdä päätös mahdollisesta välivuodesta viikkoa paria ennen tapahtumaa. Vielä on aikaa valmistella ja suunnitella, mutta jos tämä vallitseva terveystilanne jatkaa kehittymistään menee varmaan tämäkin tapahtuma jäihin.

      • Anonyymi

        Weteraanikonepäiviä tuskin pidetään tänä vuonna, eikä mitään muitakaan tapahtumia!

        Monta ison budjetin festivaalia on peruttu Korona epidemian vuoksi meillä ja maailmalla ensi kesäksi!


    • Anonyymi

      Eiköhän tuo oo tältä vuodelta taputeltu koko tapahtuma. Näin minä ainakin ennustan.

    • Anonyymi

      Säppiin vaan koko tapahtuma nyt, kun tämä Korona tilanne on mikä on. Tällä varmistetaan se, että yhdistysmuotoiselle toimijalle ei tule niin pahasti takkiin.

    • Anonyymi

      Sehän sitte peruuntui koko tapahtuma, mielenkiintoista nähdä miten kesällä 2021 hommaa on saatu kehitettyä 2 vuoden aikana. Jos kehitystä ei ole tapahtunut mihinkään, niin saa mun puolesta olla.

    • Anonyymi

      Nyt on sitte aikaa suunnitella ja kehittää perinne tapahtumaa vuodelle 2021. Tälle kesälle oli näköjään päätetty syventää yhteistyötä musiikkifestivaali kanssa, en sitten tiedä onko tämä oikea suunta tapahtuman kehitykselle.

      • Anonyymi

        Ei ole.


    • Anonyymi

      Varmaan ihan hyvä, että tuli tälle vuotta breikki tälle tapahtumalle. Josko vuodelle 2021 olisi sitten uudistunut tapahtuma meillä jälleen.

    • Anonyymi

      No nytpä hän ei tarvitse valittaa kun kyseistä tapahtumaa ei voida järjestää koronan takia. Hyvä niin siihenkin alkaa kyllästyä kun joka vuosi samat naamat ja rojut.

    • Anonyymi

      Voisiko sittenkin pitää tälle kesälle pieni muotoisen tapahtuman kokoontumisrajoitteet huomioiden?

    • Anonyymi

      Nyt, kun Korona rajoitukset alkaa höllentymään niin olisiko loppu kesästä paikka pieni muotoiselle tapahtumalle?

    • Anonyymi

      Loppukesällä voisi ihan hyvin olla tapahtuma Wanhan Woiman alueella. Koronavirus näyttää kuivuvan vähitellen pois. Täytyy antaa tunnustus tekijöille, jotka jaksavat tehdä työtä alueella. Viimeksi on kunnostettu Kuntun mökki niin hienoksi, että tekisi mennä sinne asumaan!

      • Anonyymi

        Ihan ilimanaikunen tapahtuma joka vuosi. Samat naamat ja romut. Liputkin liian kalliit.


    • Anonyymi

      Viikon päästä alkais, jos oltais vanhassa normaalissa. Vieläkö pystyisi syksyksi kehittämään jotain pienimuotoisempaa tapahtumaa?

    • Anonyymi

      Aika menee nopeasti, vuosi sitten avasin tämän keskustelun. Mielenkiintoisia kommentteja on tullut ja keskustelu on pysynyt suhteellisen asiallisena. Seuraava vuosi menee varmasti yhtä nopeasti ja jään mielenkiinnolla odottamaan miten kahden vuoden aikana on tapahtumaa kehitetty.

    • Anonyymi

      Tuleeko syksysyksi mitään pientä tapahtuman tynkää vai ootellaanko ens kesää?

      • Anonyymi

        Minipäivät näytti olevan tulossa. Mainos lehdessä.


    • Anonyymi

      Mitä ne rakentaa tuonne alueelle siihen nuoriso vuoden metsikön viereen?

    • Anonyymi

      Ei tätä muuten tuon Koronan vuoksi tulla järjestämään edes kesällä 2021, ei ainakaan siinä laajuudessa mitä on totuttu.

    • Anonyymi

      Se on pian vuoden 2021 tapahtumakin pian tauolla tämän Koronan p*rkeleen vuoksi.

    • Anonyymi

      Joko vuoden 2021 tapahtuman vetonaula Kuntun mökki on valmis?

      • Anonyymi

        Mikähän Kuntun mökki?


    • Anonyymi

      Onko tapahtumaa ensi vuonna?

    • Anonyymi

      Toteutuuko vuonna 2021, en usko

      • Anonyymi

        Tuskin toteutuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin toteutuu

        Jotenkin tuntuu mahdottomalta toteuttaminen entiseen malliin, tuolla kuitenkin on porukkaa suhteellisen tiiviisti esim. eri näytösten ympärillä. Jos toteutuu, niin konsepti täytyy miettiä erittäin tarkkaan... jos kelit suosii, niin väki määrä on kova.


    • Anonyymi

      Mahtaakohan toteutua tulevana kesänä herran vuonna 2021?

      • Anonyymi

        Tuskin toteutuu, harmi sinällään mutta luulen ettei oteta riskiä koronan suhteen


      • Anonyymi

        Varmasti, nythän ulkoilmatapahtumien rajoituksia löysätään.


    • Anonyymi

      Onkohan konepäivien hallinnossa sellaista, että siellä olisi liikaa sitä SISÄÄNPÄINLÄMPENEVÄÄ tyyliä, että vain yksien mielipiteet otetaan huomioon ja muitten ei, otetaan suunnitteluporukkaan vain tiettyjä henkilöitä ?

      Joskus takavuosina, olen saanut rumaa tekstiä järjestäsiltä, lipunmyyjiltä, kun koneitteni kanssa olen paikalle tullut, vaikka olemme ilmoittautuneet ennakkoon.

    • Anonyymi

      Joko Kuntunmökki on iskussa ja joko tervahudassa puu palaa? Ai että mää ootan näitä huikeita vetonauloja Oulaisten ykköstapahtumassa. Kai siellä jo urheiluiikkeen telttaa löydään pystyyn ja peräkärry kauppias on paikalla hyvissäajoin?... kiitos, ei tätä... vuoden 2019 tapahtuma oli sisällöltään pohjanoteeraus, sepät saunaan ja sitä rataa.

    • Anonyymi

      Mahtaako 30000 mennä rikki?

    • Anonyymi

      Miten terveysturvallisuus tullaan varmentamaan tässä massatapahtumassa?

    • Anonyymi

      Haluaisin mennä myymään tähän tapahtumaan uusia vesikouruja, keneen minun tulisi olla yhteydessä?

    • Anonyymi

      Onko tämä nyt tänä vuonna markkinat vai perinnetapahtuma? Onko edellisen tapahtuman palautteesta otettu mitään opiksi?

    • Anonyymi

      Toivottavasti Urheilu Pajala nyt osaa olla poissa? sen verran kovaa kritiikkiä on täällä saanut,ja eihän se tuonne tapahtumaan mitenkään kuulukkaan.

    • Anonyymi

      Taidetaan perua koko tapahtuma.

    • Anonyymi

      Jotain on ainakin uudistettu, sillä verkkosivuilta löytyvä ohjelma oli ainakin osittain uudistettu. Katotaan mitä se sisältö sitten on.

    • Anonyymi

      Konepäivät pidetään,toivottavasti ilman noita tuulipukujen myyjiä.

    • Anonyymi

      Nyt on mielenkiintoista nähdä, onko paluteesta otettu oppia eli onko meillä viikonloppuna perinnetapahtuma vai markkinat?

    • Anonyymi

      Haluan ostaa uuden peräkärryn, joten tiedustelen onko näillä markkinoilla peräkärryn myyjiä paikalla tänä vuonna?

    • Anonyymi

      Tulen viikonloppuna käymään Oulaisissa ja ajattelin käydä myös Wanhan Woiman päivillä. Vähän mietityttää tuo Koronaan liittyvä terveysturvallisuus???

    • Anonyymi

      Aloitin aika tarkalleen 2 v. sitten tämän ketjun. Välivuoden jälkeen tapahtuma alkaa taas huomenna. Tässä ketjussa on tullut paljon asiallisia kehittämisehdotuksia, nyt onkin mielenkiintoista nähdä millainen tapahtuma meillä on tarjolla.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3744
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1843
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1394
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1275
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      933
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      880
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      860
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      50
      844
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      839
    Aihe