Taksit ja verot

Mahtaako Suomesta löytyä muita yrittäjiä, jotka olisivat huolestuneenpia naapuriyrityksen veroista, kun taksiyrittäjät?

Suomessa on perinteisesti yleisesti tiedetty, että ainakin ravintola-, rakennus-, parturi- ja taksiyritykset vältelevät verojen maksuja. On puhuttu 5€:n pizzoista, on kokeiltu madallettua alv:tä ja kaikkea siltä väliltä. Mutta eipä ole kuultu kilpailevien yritysten saati niiden kattojärjestöjen olevan huolissaan muiden verojen maksuista!

Nyt taksit ovat aiheuttamassa itselleen todella suuria ongelmia! KAIKKI tietävät, että taksamittari ei ole tae oikeastaan mistään. Taksamittareissa on ollut vuosien saatossa jos jonkinlaista katkaisijaa. Mittarilla voi ajaa "hukka-ajoja" ja hyvittää kuitteja aivan mielin määrin - kenenkään pystymättä kontrolloimaan asiaa aukottomasti. Näin on toimittu aina! Taksamittarin vaatimuksiin ei edes kuulu mitään mikä varmistaisi verojen maksun. Taksamittari on tarkoitetu vain siihen, että veloitus tapahtuu siten kun on asiakkaalle luvattu. Samoin toimii mittalaitedirektiivin muut mittarit. Ei sähkömittarikaan varmista, että sähkön myyjä maksaa verot, se mittaa vain kulutetun sähkön!

Jos ja kun taksiala nyt ryhtyy vaatimaan "verottajan kestäviä taksamittareita", tarkoittaa se sitä, että jokaiseen suomalaiseen taksiin vaihdetaan mittarit. Semelin uutiskirjeestä jokainen voi lukea, miten Ruotsissa on ryhdytty valvomaan taksien harmaata taloutta. On Euroopan tiukimmat vaatimukset taksamittareille (pelkkä direktiivin hyväksymä ei riitä), on perustettu "maksuaineistokeskuksia" joihin viranomaisilla on vapaa pääsy. Voi tietysti helposti päätellä, kuka näiden lakisääteisten keskusten kustannukset maksavat - lisää kuluja yrittäjille. Nykyisistä mittareista Semelin 6000 ei ole uusitun mittalaitedirektiivin mukainen ja Mitax:in uusin malli 400 ei ole edes taksamittari (=ei ole mitään hyväksyntää). Nämä hyväksynnät eivät ole halpoja ja Suomen pienten markkinoiden takia niitä ei kannata edes hankkia. Nyt kuitenkin ala itse vaatii uusia mittareita! Voiko tyhmemmin enää toimia???
261599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Koska olet kuvitellut taksiyrittäjien olevan viisaita?

Äänestä
  • Klo 04.30 asiakkaat vasta ovatkin viisaita.

    Äänestä

Voi tehdä hukka-ajoja. Ajella ilman mittaria sinne ja tänne. Ajaa huolto ajoa tai yksityisen ajoa. Mutta sen on pysyttävä tietyissä keskiarvo raameissa. Kaikki rekisteröityy mittariin. Jos jokin poikkeaa liikaa normaalista niin täytyy olla hyvä selitys verottajalle. Verottaja voi määrätä arvio verotuksen jos ei usko

Äänestä
  • Minulla ei ole kilometriäkään omia- tai huoltoajoja. Mittarin sulake pois, jos tarvii autoa johonkin. Tiedän kollegoja, joilla on aina vuoro päällä, katkaistaan vain kuun vaihteessa. Silloin ei myöskään tule omia ajoja. Täytyy olla tosi yksinkertainen yrittäjä, joka maksaa veroja omista ajoistaan.

    Äänestä

  • Täytyy olla todella yksinkertainen yrittäjä jos on tarve huijata. Itse olen tehnyt yritystoimitaa 21 v ja maksanut kaikki velvoiteet ja ihan hyvin olen pärjännyt elämässä. Ei ole tarvinnut verottajan kanssa nähdä vaivaa ja yrittäminen on ollut helppoa. Esim. viime kuussa kävin mökillä taksillani ja ilmoitin kilsat 778km verottajalle. Ei se ollut vaikeaa ja en koe olevani mikään yhteiskunnan sankari. En vaan halua/jaksa joutua hankaluuksiin verottajan kanssa, siinä yleensä jää vielä enemmän tappiolle. Yleensä niilä on vaikeata jotka ei pelaa sääntöjen mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy olla todella yksinkertainen yrittäjä jos on tarve huijata. Itse olen tehnyt yritystoimitaa 21 v ja maksanut kaikki velvoiteet ja ihan hyvin olen pärjännyt elämässä. Ei ole tarvinnut verottajan kanssa nähdä vaivaa ja yrittäminen on ollut helppoa. Esim. viime kuussa kävin mökillä taksillani ja ilmoitin kilsat 778km verottajalle. Ei se ollut vaikeaa ja en koe olevani mikään yhteiskunnan sankari. En vaan halua/jaksa joutua hankaluuksiin verottajan kanssa, siinä yleensä jää vielä enemmän tappiolle. Yleensä niilä on vaikeata jotka ei pelaa sääntöjen mukaan.

    Samaa mieltä! Näitä katkaisimen näpertäjiä ja sulakkeen irroittelijoita tietty on aina ollut, ja toki jokainen toimii parhaaksi katsomallaan tavalla mutta silti hymyilyttää nää touhut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei ole kilometriäkään omia- tai huoltoajoja. Mittarin sulake pois, jos tarvii autoa johonkin. Tiedän kollegoja, joilla on aina vuoro päällä, katkaistaan vain kuun vaihteessa. Silloin ei myöskään tule omia ajoja. Täytyy olla tosi yksinkertainen yrittäjä, joka maksaa veroja omista ajoistaan.

    Yksinkertainen on se yrittäjä joka ei ymmärrä että veroilmoitukseen pitää selvittää taksin toiminnan autokulut erikseen sekä matkamittarilukemat. Siinä sitten menee sormi suuhun kun verottaja kyselee miksi kilometrituotto on liian pieni kun yksityiskm:t sisältyy kokonaiskilometreihin/ammattiajoihin. Yksinkertainen on myös yrittäjä joka pilaa rehellistenkin taksareiden yrittämisen. Nämä sulakkeiden ym.ym. irrottajat on pellejä. Taksamittarin raportit voi rehellinen yrittäjä antaa tarkastettavaksi milloin vaan. Mittari hoitaa erittelyt-myös mitkä on olleet maksutavat liikevaihdossa. Verottajalla on hyvät pohjatiedot taksien yleisistä tulo/menorakenteista vanhan ajan taksareiden perusteella. Seurasivat silloinkin saman yrittäjän useamman vuoden kuluja rinnakkain, verraten niitä omiin määritelmiinsä /liiketuotto/km. Taksamittari tuo todistusturvaa sekä yrittäjälle että kuljettajalle. Jos yrittäjäksi ryhtyy niin pitää myös olla valmis myös investoimaan yritykseensä-enkä tarkoita vain autoa. Mitään ei saa ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Minä olen samaa mieltä, on hyvä idea asentaa KAIKKIIN taksehin suoraan VEROTTAJAAN yhteydessäoleva etäluettavissa oleva hyväksytty mittari. Se puhdistaa mukavasti ilmaa ja takaa tasaväkisen kilpailun kaikille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksinkertainen on se yrittäjä joka ei ymmärrä että veroilmoitukseen pitää selvittää taksin toiminnan autokulut erikseen sekä matkamittarilukemat. Siinä sitten menee sormi suuhun kun verottaja kyselee miksi kilometrituotto on liian pieni kun yksityiskm:t sisältyy kokonaiskilometreihin/ammattiajoihin. Yksinkertainen on myös yrittäjä joka pilaa rehellistenkin taksareiden yrittämisen. Nämä sulakkeiden ym.ym. irrottajat on pellejä. Taksamittarin raportit voi rehellinen yrittäjä antaa tarkastettavaksi milloin vaan. Mittari hoitaa erittelyt-myös mitkä on olleet maksutavat liikevaihdossa. Verottajalla on hyvät pohjatiedot taksien yleisistä tulo/menorakenteista vanhan ajan taksareiden perusteella. Seurasivat silloinkin saman yrittäjän useamman vuoden kuluja rinnakkain, verraten niitä omiin määritelmiinsä /liiketuotto/km. Taksamittari tuo todistusturvaa sekä yrittäjälle että kuljettajalle. Jos yrittäjäksi ryhtyy niin pitää myös olla valmis myös investoimaan yritykseensä-enkä tarkoita vain autoa. Mitään ei saa ilmaiseksi.

    Erikoista pelottelua verottajasta. Itse olen ollut 28 vuotta yrittäjänä eikä kertaakaan ole ilmoitettu verottajalle yhtä ainutta kilometriä mistään ajoista. Ainoastaan euroja (aikoinaan markkoja) on veroilmoitukset pitänyt sisällään. Kaksi verotarkastusta on ollut. Viimeisen kolmen vuoden aikana en ole taksamittaria tarvinnut. En tiedä toimiiko vielä. Koulukyytejä ajettu ja kerran kuussa laskutettu. Ei mitään ongelmia. Toinen auto ajaa Kelakyytejä ja siinä on mittari. Tätä mittaria käytetään siten, että joka kuukausi on yksi vuoro.

    En muuten ole koskaan huomannut, että veroilmoituksessa edes olisi kohtaa millekään kilometreille.

    Ei verottajassa mitään pelkäämistä ole jos toiminta sääntöjenmukaista (laillista).
    Olet toiminut ilmeisesti jossain pikkupaikkakunnalla ilman soppari/kouluajokeskusta koska ainakin pääkaupunkiseudulla menee kaikki kouluajot sähköisesti taksamittarista. Ainoastaan poikkeustapauksessa saa laskuttaa itse. Kelan myöntämät kouluajot on em. laitoksen myöntämänä tietty määrä ajokertoja kaupunkikortilla. Nekin menee digitaalisena. Eli emme täällä pääkaupunkiseudulla ole laskuttaneet itse juurikaan mitään koska laskutukset menee taksamittarista sopimusajokeskuksen kautta. Ainakin 10v. ajan.

    Siitä kilometrierittelystä-et mitä ilmeisemmin käytä koskaan taksikäytössä olevia autoja yksityisajoon koska sinulle ei ole tuttu veroilmoituskaavake 5 kohta 379-396. Olen ollut yrittäjä vuodesta 1986 enkä ole saanut yhtäkään kyselyä verottajalta. Ei niitä turhaan saa. Kyselyt perustuu aina johonkin epäkohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen samaa mieltä, on hyvä idea asentaa KAIKKIIN taksehin suoraan VEROTTAJAAN yhteydessäoleva etäluettavissa oleva hyväksytty mittari. Se puhdistaa mukavasti ilmaa ja takaa tasaväkisen kilpailun kaikille.

    Olen täysin samaa mieltä. Nyt joissain takseissa on Taxmeter niminen puhelin sovellus millä voi huijata niin asiakasta kuin verottajaakin. Asiakasta niin, että vaihtaa mittarin parametrejä asiakkaiden humalatin myötä ja verottajaa niin, että kun suljet sovelluksen niin sinne hävis kaikki mittarilla tehdyt ajot. Lisäksi ainakin Kouvolan suunnalle on tullut mielenkiintoinen operaattori, Fonecta. Pirssarilla autossa tabletti mikä toimii taksamittarina ja mittaa vaan aikaa, eli mitä hitaammin ajat niin sen enemmän asiakas maksaa. Ja sentää kaveri kyllä osaa. Kun lähestyy esim valo-ohjattua risteystä niin hiljentää TODELLA AJOISSA jos vaikka sattuis tulemaan punainen, että joutuis pysähtymään. Mikäli taksiuudistusta halutaan jotenkin korjata niin ehdottomasti kiinteät mittarit autoihin, siis sellaiset minkä parametrejä ei voi vaihtaa

    Äänestä

Kenen kuuluu tarkastaa taksamittarin sinetit? Kuuluuko kenellekään? Vuosia vuosia taaksepäin katsuri kysyi sinetöintitodistuksen, mutta ei kattonut sinettiä. Nykyisin ei kysy enää koko todistusta.

Äänestä
  • Mulla on joka katsastuksessa kysytty sinetti todistus. Kerran annoin hanskaloketosta vahingossa vanhan sinetöintitodistuksen(edellisen auton) ja se inssi huomasi senkin. Kaveri ei löytänyt sinetöinti todistusta ja inssi pisti sellaisen hankkimaan ennen leiman saantia. Ei kyllä kuulemma perinnyt jälkitarkastus hintaa, vaikka pari päivää myöhemmin lapun toimittikin.
    Valvontaa kyllä on mutta vähäistä se on ja kyllä huijarit keinot keksii oli niillä mittari tai ei.
    Mutta tekee se ainakin huijaaminen hieman työläämmäksi.

    Äänestä

Harmaa talous mädättää koko alan, ja itse en olisi yrittäjänä valmis veropetokseen vain pärjätäkseni nakkikioskien kilpailussa, mitä taksialakin tosiasiassa vastaa. Eri asia on mennä vankilaan ja ikuiseen ulosottoon muutaman miljoonan rikkaampana, eli jos kusettaa verottajaa niin tekee sen sitten edes kunnolla.

Kukaan ei ole väittänyt taksamittaria aukottomaksi, mutta esim. Tanskassa on autoissa lisäksi istuinanturit valvomassa kuljetusten arkitodellisuutta. Kun mittari on pakollinen, on sen tallettana datakin kirjanpitoaineistoa säilytysvelvoitteineen.

Taksamittarit ja korttimaksupäätteet ovat juuri sitä hienoa asiakastakin hyödyttävää nykytekniikkaa ja digitalisaatiota, jolla koko taksiuudistuksen tarvetta alamaisille perusteltiin, ja silti niiden asemaa ei tarkoituksellakaan määritelty lainsäädännössä tarkasti. Kuitinantopakko on lakisääteinen, mutta autoissa ei silti ole pakko olla edes printteriä kuitin nopeaan tulostamiseen. Kysymys on viime kädessä myös kuluttajansuojasta riitatilanteissa. Pimeät käteiskaupat ja käsin kirjoitetut kuitit kuuluvat jonnekin itämaisiin basaareihin mutta eivät vuoden 2019 Suomeen.

Äänestä
  • Kannatetaan. Eli jatkossa mittarin data suoraan verottajan / Traficomin datakeskukseen tilitoimiston sijasta kun tilitoimistosta se ei mene minnekään ja missä virhelyönnit ym ajot menevät sukkana läpi (alan tapa) . Kyllä täällä meilläpäin on iät ajat ajeltu mittarit pois päältä . Toki jokunen rehellinenkin taksi voi maasta löytyä muttei niitä montaa ole joka ei ole KOSKAAN laittanut käteistä taskuun

    Äänestä

  • Ja jatkossa uudet hyväksytyt mittarit joka ikiseen suomen taksiin . Ei se iso menoerä ole ja lisenssimaksut on kohtuullisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannatetaan. Eli jatkossa mittarin data suoraan verottajan / Traficomin datakeskukseen tilitoimiston sijasta kun tilitoimistosta se ei mene minnekään ja missä virhelyönnit ym ajot menevät sukkana läpi (alan tapa) . Kyllä täällä meilläpäin on iät ajat ajeltu mittarit pois päältä . Toki jokunen rehellinenkin taksi voi maasta löytyä muttei niitä montaa ole joka ei ole KOSKAAN laittanut käteistä taskuun

    Soon juuri noin! Suomen 9000 sta taksista 5400 jäi kiinni veronkierrosta ja loputkin taatusti tilitoimistojensa avulla kahmineet setelit taskuihinsa. Siihen on tultava loppu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jatkossa uudet hyväksytyt mittarit joka ikiseen suomen taksiin . Ei se iso menoerä ole ja lisenssimaksut on kohtuullisia.

    Voitko kertoa, että mistä tällaisia "hyväksyttyjä" mittareita saa, joissa on sekä kelaominaisuus että taksi- ja sotekortin käyttö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soon juuri noin! Suomen 9000 sta taksista 5400 jäi kiinni veronkierrosta ja loputkin taatusti tilitoimistojensa avulla kahmineet setelit taskuihinsa. Siihen on tultava loppu.

    Älä tampio jauha paskaa! Verottajan TARKASTAMISTA takseista löytyi isolla osalla huomautettavaa. Tarkastukseen oli verottaja ottanut niitä yrittäjiä, joiden toiminnassa oli verottajalle toimitettujen lukujen valossa epäilyttävää.

    Verottajan tarkastus kohdistui alle yhteen (1:een) prosenttiin taksiyrittäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannatetaan. Eli jatkossa mittarin data suoraan verottajan / Traficomin datakeskukseen tilitoimiston sijasta kun tilitoimistosta se ei mene minnekään ja missä virhelyönnit ym ajot menevät sukkana läpi (alan tapa) . Kyllä täällä meilläpäin on iät ajat ajeltu mittarit pois päältä . Toki jokunen rehellinenkin taksi voi maasta löytyä muttei niitä montaa ole joka ei ole KOSKAAN laittanut käteistä taskuun

    Ei Suomessa kukaan tai mikään taho toimita kassakuitteja verottajalle. Nämä mahdolliset tulevat keskukset tulevat olemaan kaupallisia yrityksiä, jotka verottaja on hyväksynyt toimimaan. Näiden keskusten kaikki kustannukset kaatuvat yrittäjien kontolle. Vai kuvitteleeko joku, että valtio/verottaja nämä kustantaa? Paljonko luulette, että esim Semel tulee tästä veloittamaan, kun kaikkien Semelin mittareilla ajavan on siihen liityttävä?

    Alkuperäiseen aloitukseen on hyvä lisätä. Kateus se on joka vie kalatkin järvestä. Hoidetaan kukin omat asiamme verottajan kanssa eikä puututa toisten tekemisiin.

    Äänestä

Kiitos Bernerille joka sai taxihommat sekaisin.
Harmaatalous taxialalla rehoittaa.
Paluu takaisin vanhaan malliin.Taksamittarit autoihin,
ja niistä suoraan tiedot verottajalle.

Toivottavasti noita-akka Berneri saa vielä sen hurrien pankinhommatkin sekaisin.

Äänestä
  • Juuri näin se pitää tehdä eli semeliä joka autoon ja suoralla linjalla verottajalle silloin loppuu seli seli ajot

    Äänestä

”Harmaa talous vääristää kilpailua, heikentää työntekijöiden asemaa ja asiakkaiden oikeusturvaa. Rakennusala onkin tehnyt työtä harmaan talouden torjumiseksi jo pitkään.”

https://www.rakennusteollisuus.fi/Tietoa-alasta/Harmaan-talouden-torjunta/

”Harmaan talouden torjuntaa on vahvistettava.” MARA

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa on matkailu-, majoitus-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualan sekä niihin liittyvän hyvinvointipalvelualan yrittäjien ja työnantajien edunvalvoja ja työmarkkinajärjestö.”
https://www.mara.fi/teemat/harmaa-talous.html

Äänestä
  • Naapuri teetti hieman remonttia viime kesänä 2018 talosaan. 2400,- kuulema käteisellä. Ei kuittia. Ja en kerro missä asun.

    Äänestä

Palstan paras ketju tässä opittavaa ministeritasolla

Äänestä
  • Ltx tai th on ainoot taksiyhtiöt pääkaupunkiseudulla, joita kannattaa käyttää. Unohtakaa nää menevät ja varsinkin nää villit ja vapaat. Kattokaa että on taksamittarit, tietysti nää yyberallesia kannattavat ei kaipaa mittareita autoihin kamelitakseista puhumattakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mahtaako Suomesta löytyä muita yrittäjiä, jotka olisivat huolestuneenpia naapuriyrityksen veroista, kun taksiyrittäjät?

Suomessa on perinteisesti yleisesti tiedetty, että ainakin ravintola-, rakennus-, parturi- ja taksiyritykset vältelevät verojen maksuja. On puhuttu 5€:n pizzoista, on kokeiltu madallettua alv:tä ja kaikkea siltä väliltä. Mutta eipä ole kuultu kilpailevien yritysten saati niiden kattojärjestöjen olevan huolissaan muiden verojen maksuista!

Nyt taksit ovat aiheuttamassa itselleen todella suuria ongelmia! KAIKKI tietävät, että taksamittari ei ole tae oikeastaan mistään. Taksamittareissa on ollut vuosien saatossa jos jonkinlaista katkaisijaa. Mittarilla voi ajaa "hukka-ajoja" ja hyvittää kuitteja aivan mielin määrin - kenenkään pystymättä kontrolloimaan asiaa aukottomasti. Näin on toimittu aina! Taksamittarin vaatimuksiin ei edes kuulu mitään mikä varmistaisi verojen maksun. Taksamittari on tarkoitetu vain siihen, että veloitus tapahtuu siten kun on asiakkaalle luvattu. Samoin toimii mittalaitedirektiivin muut mittarit. Ei sähkömittarikaan varmista, että sähkön myyjä maksaa verot, se mittaa vain kulutetun sähkön!

Jos ja kun taksiala nyt ryhtyy vaatimaan "verottajan kestäviä taksamittareita", tarkoittaa se sitä, että jokaiseen suomalaiseen taksiin vaihdetaan mittarit. Semelin uutiskirjeestä jokainen voi lukea, miten Ruotsissa on ryhdytty valvomaan taksien harmaata taloutta. On Euroopan tiukimmat vaatimukset taksamittareille (pelkkä direktiivin hyväksymä ei riitä), on perustettu "maksuaineistokeskuksia" joihin viranomaisilla on vapaa pääsy. Voi tietysti helposti päätellä, kuka näiden lakisääteisten keskusten kustannukset maksavat - lisää kuluja yrittäjille. Nykyisistä mittareista Semelin 6000 ei ole uusitun mittalaitedirektiivin mukainen ja Mitax:in uusin malli 400 ei ole edes taksamittari (=ei ole mitään hyväksyntää). Nämä hyväksynnät eivät ole halpoja ja Suomen pienten markkinoiden takia niitä ei kannata edes hankkia. Nyt kuitenkin ala itse vaatii uusia mittareita! Voiko tyhmemmin enää toimia???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu