Löytyykö täältä muita, joilla ei ole ehkä ihan niin vakavaa masennusta, tai että elämässä menee toisaalta ihan hyvin, mutta silti on jopa itsetuhoisia ajatuksia?
Itselläni on koulukiusaustaustaa (ei sekään ihan pahinta mahdollista), josta jääneet arvet vaikuttavat edelleen ihmissuhteissa. On muutamia kavereita ja poikaystäväkin, mutta suhteet (myöskään perhesuhteet) eivät ole niin hyviä, kuin haluaisin. Puhuminen on yleisesti aika vaikeaa, kun mietin niin paljon mitä sanoisin, ja lopulta en usein sano mitään, kun tilanne on mennyt jo ohi. Varmaan taustastani johtuen minulla on myös liian suuri läheisyydentarve parisuhteessa. Voisin viettää aikaa poikaystäväni kanssa lähes koko ajan.
Koen epäonnistuneeni monessa asiassa, olen todella herkkä ja ikävät asiat valtaavat usein mieleni. Välillä haluaisin muuttaa jonnekin keskelle ei mitään, välillä erota poikaystävästäni, välillä kuolla. Tiedän, että minulla tuskin oikeasti on hyvää syytä tuntemuksiini, mutten pääse niistä eroon. Pienetkin asiat kasvavat päässäni suuriksi ja saavat pahemman merkityksen, kuin mitä niillä ehkä oikeasti on.
Itselläni on koulukiusaustaustaa (ei sekään ihan pahinta mahdollista), josta jääneet arvet vaikuttavat edelleen ihmissuhteissa. On muutamia kavereita ja poikaystäväkin, mutta suhteet (myöskään perhesuhteet) eivät ole niin hyviä, kuin haluaisin. Puhuminen on yleisesti aika vaikeaa, kun mietin niin paljon mitä sanoisin, ja lopulta en usein sano mitään, kun tilanne on mennyt jo ohi. Varmaan taustastani johtuen minulla on myös liian suuri läheisyydentarve parisuhteessa. Voisin viettää aikaa poikaystäväni kanssa lähes koko ajan.
Koen epäonnistuneeni monessa asiassa, olen todella herkkä ja ikävät asiat valtaavat usein mieleni. Välillä haluaisin muuttaa jonnekin keskelle ei mitään, välillä erota poikaystävästäni, välillä kuolla. Tiedän, että minulla tuskin oikeasti on hyvää syytä tuntemuksiini, mutten pääse niistä eroon. Pienetkin asiat kasvavat päässäni suuriksi ja saavat pahemman merkityksen, kuin mitä niillä ehkä oikeasti on.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihmiselämä nyt on lähinnä toisten kiusaamista. Jos haluat pärjätä, niin kannattaa hankkia keskimääräiset, "tasapainoiset" asemat siinä. Et ole kiusattu, mutta et kiusaajakaan, tavallaan. Turvallisinta on siellä keskiväleillä, seuraat ja ylläpidät kaikkea. Voit myös tekopyhistellä, pahoitella "kiusaamista" jne.
Tällä tavoin ihmisen elämä sujuu mukavasti ja suuremmitta ongelmitta.
Minusta tuntuu usein aamuisin, etten haluaisi nousta. Se johtunee alhaisesta verensokerista. Sitten, kun juon pari kuppia kahvia ja syön leipää, olo paranee. Olen kokenut elämässäni muutaman vaikean masennuksen, eikä tämä nykyinen ole mitään niiden rinnalla.
Tuo edellinen kommentoija on kyynikko, jonka kirjoituksia ei kannata ottaa todesta.
"Tuo edellinen kommentoija on kyynikko, jonka kirjoituksia ei kannata ottaa todesta. "
Vai olivatko ne liiankin tosia, kun et paremmin kyennyt niihin itse vastaamaan kuin henkilööni käymättä?
Aika säälittävää.
Kirjoitus taisi olla enemmän vastaus johonkin poistettuun viestiin välissä kuin aloittajalle. Ja en ole kyynikko, en myöskään kaksinaamainen tekopyhistelijä tms. -pirteilijä. Tämä nyt tiedoksi, kun kerran oikein kauniisti ja ah, positiivisesti kysyttiin.
...*henkilööni käymäLLÄ.
Aloitukseen: Onhan sitä masennusta monenlaista. Ei tuo nyt ihan harmittomaltakaan tietty kuulosta, jos välillä kuolla haluaa. Luultavasti tuntemuksiin kyllä on syynsä, ja siksi niistä ei pääse eroon ne syyt sivuuttamalla ja kieltämällä. Sen sijaan pitäisi ehkä päästä niihin käsiksi, ja läpikäydä ne.