Näyttää yhä olevan vappusatanen ettei tunneta tosiasiaa

Sanoisin, että keskusta oli tässä tulevassa mallissa aloitteen tekijänä.
Ettei voida puheenjohtaja Rinteen mallia toteuttaa. Jonka sitten Rinne pyörsikin myöhemmin.
Ei voida tuosta vain lupailla, jota ei voida toteuttaa, ja sanakäänteet heillä politikoilla, että laittaa "huonokuuloisen" ymmälle ja väärään käsitykseen " että se nyt puheessaan lupasi sitä". Myös puheenjohtaja-pääministeri Sipiläkin lupaili 100 euroa korotusta, muttei kertonut miten se toteutetaan, sillä lailla, että olisi " huonokuuloikin" sen kuullut ja käsittänyt. Aina politiikon sitten " pienellä tekstillä" sen kertoa, joka jää "lukematta". Pitää pinnalla sitä joka antaa ääniä vaalissa, esim nyt "vappusatanen". Ja ei suinkaan tämä ainoa jolla luvataan kierrellen tosiasioita, kun äänestäjät tässä vaiheessa vielä ns " kunkkuja" se pitää syöttää esin näinkin.


Nyt alkaa toteutua tämä malli. Tietenkin voi olla toivossa Rinteen vappupuheeseen, mutta se 1,2 miljardin malli ei tule toteutumaan.
Hallitus on varannut eläkkeiden korotuksiin 183 miljoonaa euroa – sillä saa 25 euroa lisää takuueläkkeisiin ja 50 euroa kansaneläkkeisiin.

Varmaan monet luulossa että 1000 euroon /kk asti noin vain korotetaan, mutta se menee noin kuin kuin toisessa virkeessä mainitsen. Sehän suunnilleen tekee, että lähemmäs 1000 euroa tulee lopullinen eläke.

Te monet varsinkin vasemmistolaiset teitä nyt jujutettiin sanakääntein Rinteen vappuheella. Se meni monille täydestä, että korotus tulee heti alle 1400 euron eläkkeisiin -satanen. Vappusatasen laskemisen ongelmana on se, että Rinne lupasi rahat nettona. (Brutto tarkoittaa kokonaismäärää, josta ei ole tehty mitään vähennyksiä). (Netto tai nettoarvo tarkoittaa määrää, joka saadaan, kun bruttoarvosta vähennetään tietty summa).
-ja nyt luulen ettette kaikki ymmärrärtäneet "neton" ja "bruton" eroa.
Taisi monet teitä täälläkin luulla että "netto" on puhtaana käteen, se summa?

Monet pauhasi, että miten sitten tasoitetaan yli menevä osuus -esim Antti Rinteen vappupuheen käsitykseen, yli 1400 euron osuus. Oli jopa joillain käsitys että heti joilla yli 1400 € eläke, se jäisi pienemmämmäksi, kuin alempana oleva, johon korotus tulee. Eli, nyt korjataan tämä käsitys, korotus nyt tulee takuueläkkeeseen 25 € ja kansaneläkkeeseen 50 €.
Ja kun niissä luokissa on rajat olemassa -tarkoittaa mihin asti maksetaan, siis mikä on tuloluokka että saa nämä. Niitä nyt en ala etsimään ao viranomais sivuilta, mutta niissä tarkka porrastus millä tuloilla ne ne maksetaan. Kun ei ole itsellä nämä olleet ajankohtaisia, niin en niihin perehtynyt. Mutta käsitys on, että vielä 1400 € /kk eläkkeissä olisi pieni kansaneläke ? Kuitenkin takuueläkeissä se lienee jo huomattavampi.
Näette omasta eläke -selostuksesta keillä nämä on.

Tällaista tuli nyt mieleen. Ja toivon että käsitys ns " vappusataseen" vähän aukesi miten se toteutetaan nyt. Ja paljon mainittu rajan ylitys, että miten se toteutetaan, eli takuueläkeeseen kotus, kuin myös kansaeläkeeseen, se ei aiheuta mitään rajojen tarkistuksia.

Hyvää päivän jatkoa itsekullekkin.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Rinne tarjosi SDP:n vaihtoehtoa 1.5.2019.
Hänen mukaansa SDP:n vaihtoehdossa pystyttäisiiin konkreettisin toimin luomaan tämän vuoden aikana vähintään 35 000 uutta työpaikkaa.
Talouden tasapainottamisessa SDP puolestaan siirtäisi vastuuta hyvätuloisille ja varakkaille. Valtio myös velkaantuisi vähemmän kuin nykyisen hallituksen vaihtoehdossa, Rinne luetteli.


Nyt aikaa SDP:llä toteuttaa vajaa ½-vuotta lupaksensa.

Äänestä

Koska saadaan Sipilän lupaama satasen korotus eläkeläisille

Äänestä
  • Algoritmien ymmärtämisen tulisi olla "kansalaistaito". Sinulla tämä on hukassa.

    Algoritmit vaikuttavat myös Suomessa vaalien alla käytävään keskusteluun.

    Äänestä

Rinne on varmaan puhunut 'jos vappuna sataa, tai vappuna satamissa liikkuvat eläkeläiset...' tms.
Tunnetusti moniselitteisesti artikuloiva Rinne ei välttämättä ole puhunut satasista lainkaan.

Äänestä

Eläkeläisten vaappumiseen satamissa vappuna on puututtava. Siinä se vappusatanen by Rinne

Äänestä

Ei voi välttyä myötähäpeän tunteelta kun aloittajan kaltainen selkeästi älyllisesti vajaamittainen ryhtyy "opastamaan" muita surkealla pankkolängvitsillään.

Äänestä
  • Mitä näet siinä väärin kerrotun ?
    Tuskin osaat perustella.

    Äänestä

  • Ei voi välttyä myötähäpeän tunteelta kun taas kerran nimitellään toista kirjoittajaa.

    Äänestä

Hyvä ja selkeä aloitus. Ei pitäisi olla enään punakamreereilla epäselvää.

Äänestä
  • Tota, mä kun luulin, että tää on kepupalsta, mut taitaa täälläkin olla pelkkiä persuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tota, mä kun luulin, että tää on kepupalsta, mut taitaa täälläkin olla pelkkiä persuja.

    Persuja on levittäytynyt kaikkialle marisemaan ja ulisemaan, kun hatutus on niin tuiki raskasta, kun Halla-ahosta ei tullut pääministeriä. Ajatelkaapa millainen Suomi meillä olisi jos Suomen-Sisuun aikaisemmin kuulunut Halla-aho olisi pääministeri.
    No, olisihan siinä toki käynyt niin, että mikään (ainakin kepu ja kokoomus väittävät) puolue ei olisi mennyt persuhallitukseen.

    Nyt maa on ikäänkuin kaqoksessa, jos takuueläkettä saavat persut eivät saakkaan vappupuheessa muka luvattua satsta. Vain persut ovat niin tyhmiä, että ottavat sanasta sanaan vappupuheen tosissaan, varsinkin kun veronmaksajien ilmaista rahaa, vastikkeetonta olisi luvassa.

    https://www.youtube.com/watch?v=gfzWbzQiTSo

    Halla-aho sen sijaan oilisi vienyt takuueläkeläispersuilta tuhkatkin pesästä.

    Äänestä

Edelleen odotetaan Sipilän vaalisatasta eläkeläisille

Äänestä
  • Tulee se, paitsi että on miinusmerkkinen. Takuueläke 600 €:oon ja kansaneläke 800 €:oon.

    Äänestä

Tulikin vain pottoaineverokorotus, Sipilän korotujsen päälle..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Metsänhoitaja_ kirjoitti:

Sanoisin, että keskusta oli tässä tulevassa mallissa aloitteen tekijänä.
Ettei voida puheenjohtaja Rinteen mallia toteuttaa. Jonka sitten Rinne pyörsikin myöhemmin.
Ei voida tuosta vain lupailla, jota ei voida toteuttaa, ja sanakäänteet heillä politikoilla, että laittaa "huonokuuloisen" ymmälle ja väärään käsitykseen " että se nyt puheessaan lupasi sitä". Myös puheenjohtaja-pääministeri Sipiläkin lupaili 100 euroa korotusta, muttei kertonut miten se toteutetaan, sillä lailla, että olisi " huonokuuloikin" sen kuullut ja käsittänyt. Aina politiikon sitten " pienellä tekstillä" sen kertoa, joka jää "lukematta". Pitää pinnalla sitä joka antaa ääniä vaalissa, esim nyt "vappusatanen". Ja ei suinkaan tämä ainoa jolla luvataan kierrellen tosiasioita, kun äänestäjät tässä vaiheessa vielä ns " kunkkuja" se pitää syöttää esin näinkin.


Nyt alkaa toteutua tämä malli. Tietenkin voi olla toivossa Rinteen vappupuheeseen, mutta se 1,2 miljardin malli ei tule toteutumaan.
Hallitus on varannut eläkkeiden korotuksiin 183 miljoonaa euroa – sillä saa 25 euroa lisää takuueläkkeisiin ja 50 euroa kansaneläkkeisiin.

Varmaan monet luulossa että 1000 euroon /kk asti noin vain korotetaan, mutta se menee noin kuin kuin toisessa virkeessä mainitsen. Sehän suunnilleen tekee, että lähemmäs 1000 euroa tulee lopullinen eläke.

Te monet varsinkin vasemmistolaiset teitä nyt jujutettiin sanakääntein Rinteen vappuheella. Se meni monille täydestä, että korotus tulee heti alle 1400 euron eläkkeisiin -satanen. Vappusatasen laskemisen ongelmana on se, että Rinne lupasi rahat nettona. (Brutto tarkoittaa kokonaismäärää, josta ei ole tehty mitään vähennyksiä). (Netto tai nettoarvo tarkoittaa määrää, joka saadaan, kun bruttoarvosta vähennetään tietty summa).
-ja nyt luulen ettette kaikki ymmärrärtäneet "neton" ja "bruton" eroa.
Taisi monet teitä täälläkin luulla että "netto" on puhtaana käteen, se summa?

Monet pauhasi, että miten sitten tasoitetaan yli menevä osuus -esim Antti Rinteen vappupuheen käsitykseen, yli 1400 euron osuus. Oli jopa joillain käsitys että heti joilla yli 1400 € eläke, se jäisi pienemmämmäksi, kuin alempana oleva, johon korotus tulee. Eli, nyt korjataan tämä käsitys, korotus nyt tulee takuueläkkeeseen 25 € ja kansaneläkkeeseen 50 €.
Ja kun niissä luokissa on rajat olemassa -tarkoittaa mihin asti maksetaan, siis mikä on tuloluokka että saa nämä. Niitä nyt en ala etsimään ao viranomais sivuilta, mutta niissä tarkka porrastus millä tuloilla ne ne maksetaan. Kun ei ole itsellä nämä olleet ajankohtaisia, niin en niihin perehtynyt. Mutta käsitys on, että vielä 1400 € /kk eläkkeissä olisi pieni kansaneläke ? Kuitenkin takuueläkeissä se lienee jo huomattavampi.
Näette omasta eläke -selostuksesta keillä nämä on.

Tällaista tuli nyt mieleen. Ja toivon että käsitys ns " vappusataseen" vähän aukesi miten se toteutetaan nyt. Ja paljon mainittu rajan ylitys, että miten se toteutetaan, eli takuueläkeeseen kotus, kuin myös kansaeläkeeseen, se ei aiheuta mitään rajojen tarkistuksia.

Hyvää päivän jatkoa itsekullekkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu