Palautekirjoitukseni toimittajan aika pahaan ja uskovia mollaavaan juttuun. Toimittajan kolumnin otsikko oli " Peli on kesken, vaikka voittaja on selvillä."
Kirjoitin:
Voittaja on ollut selvillä jo alusta alkaen
Ev.lut. kirkko Suomessa on kansankirkko, jolla on myös julkisoikeudellisia toimia, esimerkiksi avioliittoon vihkiminen. Kirkossa toimitaan kirkkolain mukaan. Kun siinä laissa sanotaan, että avioliittoon vihitään mies ja nainen, niin jos toisin toimitaan, niin silloin rikotaan lakia, poiketaan Raamatun Sanasta. Kyse ei ole tasa-arvottomuudesta.
Toimittajan mukaan Pride-viikon aikana on kuulunut äärikonservatiivista mölinää. Kysehän on ollut puolustaa kirkkoamme, Sanaa sen perustana. Toimittajan mukaan "...oman elämänsä päiviräsäset varmaankin keskittyvät... muiden ihmisten panohommien pohtimiseen." Aika pahasti luultu ja sanottu. Miten ne liittyvät Prideen, kirkkoon ja uskovan ihmisen ajatuksiin?
Toimittaja kertoo, ettei ole kirkon jäsen, koska ei ole uskovainen. Silti hän lopettaa kolumninsa huutoon (koska lopussa on huutomerkki) "Luojalle kiitos!"
Ketä luojaa hän kiitti? Sitä ennen hän kirjoitti, että "Suomen laki on herran sanan kirjaimellisen tulkinnan yläpuolella." Maallisesti kyllä on, mutta Raamattu on hengellinen lakikirja. Herran Sana on se, jota Häneen uskova ja Hänen lapsekseen kääntyneen tulee lukea, kuunnella ja elää Sanan mukaan.
Siispä Luojamme on ja pysyy voittajana, täällä ajassa ja ajattomuudessa! Rukoillaan, että kirkkolaki pysyy Sanassa. Maallisen lain mukaan kaikilla on tasa-arvoisuus avioitua, mutta Taivaallisen lain mukaan avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle.
xxx xxxx
Armoitettu Jumalan lapsi
Voittaja on selvillä
2
209
Vastaukset 2
Pridee tarkoittaa nimenomaan kieroutuneesta seksuaalisuudesta ylpeilyä suomeksi. On selvää ettewi tällaisille uskovaisille JUmalan sana kelpaa.
- Anonyymi
Bidee on alapesuun tarkoitettu allas ja taas pride on suomennettuna ylpeys. Pridee on ainakin minulle uusi sana, mutta aina oppii. Se prime oli kyllä paras!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on211361Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701082Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041080- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57772Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee579640Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 7554
- 31551
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14535- 43533
- 44511
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70500