Turvatarkastuksesta virukset mukaan matkalme

Iltalehden mukaan lentokentän pahin virusten levittäjä on tutkimuksen mukaan turvatarkastus. Tutkimus tehtiin Helsinki-Vantaalla.

"Tarkastuksessa käytetyistä muovilaatikoista, joihin siis matkustajat joutuvat tavaransa turvatarkastuksen ajaksi laittamaan, otettiin kahdeksan näytettä.
Muovilaatikkoon laitat usein kännykkäsi ja muuta hyvin henkilökohtaista tavaraa, joita käsittelet usein ja joita viet lähelle kasvojasi.
Neljästä näytteestä löytyi monenlaista vaivaa aiheuttavia adenoviruksia, influenssa A -viruksia, rinoviruksia ja koronavirus OC43:a.
Myös turvatarkastuksen ilmasta löytyi viruksia.

Tutkimuksessa kirjoitetaan, että muovikaukaloita EI rutiininomaisesti desinfioida.
Turvatarkastuksesta olisi viisasta mennä heti käsipesulle. "

Mitäpä muuta Suomessa voisi odottaakaan. Hygienia ei taida kuulua lentoasemalla kenellekään. Pitäisiköhän sekin ulkoistaa kuten nuo turvapalvelutkin.
5114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Kukaan ei ole käskenyt tehdä" on tyypillinen suomalaisen nykyduunarin selitys.

Äänestä

Esim. kännykkä voi olla sisällä laukussa, sitä ei tarvitse ottaa ulos erikseen.
Ei nyt tule muita asioita joita voi viedä kasvojen lähelle.
Ei ole varmaankaan matkustellut maailmalla suurilla lentoasemilla, joissa valtavat matkustajamäärät. Siellä ei muovikaukaloita pestä.
Missä muuallakaan Iltalehti tekisi tutkimuksen kuin Suomessa. Hoh hoijaa.

Äänestä

"Tarkastuksessa käytetyistä muovilaatikoista, joihin siis matkustajat joutuvat tavaransa turvatarkastuksen ajaksi laittamaan, otettiin kahdeksan näytettä."
Olipa laaja ja kattava tutkimus, otettiin kahdeksan näytettä!

Äänestä

Jos muovilaatikot ovat ongelma, kuvitelkaapa millaisia bakteeripesiä ovat kauppojen ostoskärryt ja korit. Ja niissä kuskataan ruokaa kotiin!

Äänestä

Voi Kristus! Siellä missä liikkuu ihmisiä tai/ ja eläimiä liikkuu myös bakteereita! Hki-Vantaa ei valitettavasti ole ainoa paikka missä bakteereita on tavattu.
Bakteerikammoiset pysykööt kotona missä ei ole yhtään bakteeria.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Iltalehden mukaan lentokentän pahin virusten levittäjä on tutkimuksen mukaan turvatarkastus. Tutkimus tehtiin Helsinki-Vantaalla.

"Tarkastuksessa käytetyistä muovilaatikoista, joihin siis matkustajat joutuvat tavaransa turvatarkastuksen ajaksi laittamaan, otettiin kahdeksan näytettä.
Muovilaatikkoon laitat usein kännykkäsi ja muuta hyvin henkilökohtaista tavaraa, joita käsittelet usein ja joita viet lähelle kasvojasi.
Neljästä näytteestä löytyi monenlaista vaivaa aiheuttavia adenoviruksia, influenssa A -viruksia, rinoviruksia ja koronavirus OC43:a.
Myös turvatarkastuksen ilmasta löytyi viruksia.

Tutkimuksessa kirjoitetaan, että muovikaukaloita EI rutiininomaisesti desinfioida.
Turvatarkastuksesta olisi viisasta mennä heti käsipesulle. "

Mitäpä muuta Suomessa voisi odottaakaan. Hygienia ei taida kuulua lentoasemalla kenellekään. Pitäisiköhän sekin ulkoistaa kuten nuo turvapalvelutkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu