Onko nykypolvi unohtanut täysin eläkeihmiset, koskien heidän tarvettaan saada ajaa autolla mahdollisimman pitkään. Olen todennut, että tämä on tärkeä asia vain sen osalta, että heitä olisi koko ajan vain vähemmän. Miksi Virtain luottamus -
henkilöt antavat ymmärtää, asian niin, että he eivät kiinnosta asia vähääkään. kun ikääntyneiltä ihmisiltä poistetaan ajo-oikeus enenevissä määrin, vaikka heidän tieliikennehistoriansa olisi täysin rikkeetön katsotaan vain heidän ikäänsä, eikä liikennehistoriaan. Kuitenkin nuoret saava ilman mitään tarkkailua ajaa, jopa viinan vaikutuksen alaisena aiheuttaen useita kuolemaan johtaneita metsäänajoja.
Kysynkin eikö voitaisi ottaa huomioon tilastot, mikä on aiheuttanut onnettomuuden Onko ikä vai nuoruus. Nuoruus vai ikä.
Eläkeläisten unohtaminen
Anonyymi
0
68
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1211807Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2661524- 681409
- 751372
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991117Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531116- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893