Eläkeikäiset vapaamatkustajat

Anonyymi

Minun mielestäni "eläkeikä" pitäisi poistaa kokonaan. Ainut eläkkeen myöntämisperuste pitäisi olla työkyvyn menetys terveyden perusteella.

Mitäs tolkkua siinä on että täysin terveet ja työkykyiset ihmiset siirtyvät jonkun muodollisen iän perusteella kenties vuosikymmenien ajaksi vapaamatkustajiksi? Mikä velvollisuus nuoremmilla polvilla on elättää koko ajan suurenevaa joukkoa yhä kauemmin ja kehittyneen lääketieteen turvin yhä terveempänä elävää populaatiota?

Maurizius

60

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vetäisitkös hihastasi noin helevetin huonon ja tyhmän provon ? Sinäkin taidat olla sitä sakkia joka kuluttaa housunpersettään koulun penkillä nelikymppiseksi, iskäsi ja äiskäsi rahoittamana, siitä ei sitten olekaan pitkä matka eläkkeelle !

      Late Lapista.

      • Anonyymi

        Anonyymi

        Eläkeläisten ostovoima puolet palkansaajien ostovoimasta.
        Uudella hallituksella olisi nyt erinomainen mahdollisuus lisätä verotuloja korottamatta kuitenkaan veroja. Poistamalla taitettu indeksi, jolloin työeläkkeet palaisivat 1995 rakenteeseen ja tekemällä työeläkkeisiin keskimäärin 8 prosentin tasokorotus. Tämä toisi eläkkeensaajille lisätuloja 2,5 miljardia euroa ja valtion kirstuun lisää verotuloja 1 miljardi euroa.

        Samalla voitaisiin kunnolla korottaa myös kansan- ja takuueläkkeitä sekä oikaista indeksin rakennetta niin että palkkaindeksisidonnaista osuutta korotettaisiin 15 prosenttia.

        Toimet lieventäisivät osaltaan sitä katkeruutta minkä valtio aiheutti kaataessaan 1990-luvun alussa noin 65 000 yritystä, jonka kriisin hoidossa keinovalikoimaan otettiin taitettu palkkaindeksi. Se markkinoitiin väliaikaisratkaisuna, joka puretaan 3-4 vuoden kuluessa eli heti kun "ajat paranevat".

        Väliaikaisratkaisu on ollut nyt voimassa jo 24 vuotta ja purkulupauksesta on jäljellä vain se, että eläkerahastot ovat kasvattaneet varojaan 1995 vuoden 36 miljardista nykyiseen 200 miljardiin. Vastaavana ajankohtana ansiotasoindeksi on puolestaan kasvanut vuoden 2018 loppuun mennessä 96,7 prosenttia, mutta eläkeindeksi vain 48,8 prosenttia.

        Taitetun indeksin seurauksena 80 vuotta täyttäneiden tai sitä vanhempien työeläke on jäänyt ansiotasokehityksestä 32 prosenttia ja on nyt vajaa 1200 euroa per kuukausi.

        On äärimmäisen vaikea ymmärtää, miksei ensiaskeleitaan ottavassa hallitusohjelmassa ole kirjausta taitetun indeksin poistamisesta. Sillä eihän eläkejärjestelmällämme ole tarkoitus kasvattaa kansallisvarallisuuttamme, vieläpä sijoitettuna 75 prosenttisesti kansainvälisille pääomamarkkinoille, vaan huolehtia pääoman tuotolla sen sukupolven, joka nosti köyhän Suomen yhdeksi maailman vauraimmista maista, vanhuuden päivistä.

        Eläkeyhtiöiden johdon ylimielisyyttä kuvaa se, että he lobbareineen syöttävät mieliimme 2,5 ja 3,5 prosentin uhkakuvaisia sijoitustuottoja, kun esimerkiksi Helsingin pörssissä 31 markkina-arvoltaan suurimpien yritysten keskimääräiset vuosituotot ovat olleet viimeiset 3 vuotta 12,3 prosenttia.

        Eläkeläisten painolastina ei valitettavasti ole yksinomaan heitä jatkuvasti köyhdyttävä taitettu indeksi, vaan myös eduskunnan päätös tasapäistää palkansaajat ja eläkeläiset siten, että eläkeläisten on maksettava lisäverona työttömyys- ja työeläkemaksua vastaava summa.

        Käytännössä tämä merkitsee sitä, että eläkeläisten verotaulukko verottaa heiltä yli 10 prosenttia korkeampaa veroa kuin vastaavaa palkkatuloa ansaitsevilta.

        Niinpä keskiverto 1 500 euroa kuussa eläkettä saava maksaa eläkkeestään 14,5 prosenttia veroja kun vastaavasti 1 500 euron kk-palkkalaisen veroprosentti on 4,5 prosenttia. Ja mikäli olet osa-aikatyössä ja kk-tilisi on alle 1 400 euroa, veroprosenttisi on nolla, mutta vielä 1000 euron eläkkeestäkin on maksettava veroa useita prosentteja. Tämä on perustuslain vastaista. Laissa todetaan, että kansalaisia ei saa asettaa erilaiseen asemaan muun muassa iän perusteella.

        Vähän totuuksia.

    • Anonyymi

      Eikös eläke ole etukäteen maksettua rahaa?

      • Anonyymi

        Laskeppas joskus aikasi ratoksi kuinka paljon maksat työvuosinasi eläkemaksuja, riittääkö se vuosikymmenien eläkkeen maksuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskeppas joskus aikasi ratoksi kuinka paljon maksat työvuosinasi eläkemaksuja, riittääkö se vuosikymmenien eläkkeen maksuun?

        Eläkerahastot tuottavat sijoituksillaan. Ei se raha laiskana pankissa makaa.
        Näinhän asia on myös yksityisten eläkkeiden kanssa. Maksetaan ennakkoon eläkemaksua ja eläkefirma sijoittaa rahat tulevaisuutta varten.

      • Anonyymi

        Hyvällä tuurilla rahamarkkinoilla sijoitukset voi poikia, huonolla tuurilla käy huonommin. Aika kevyellä pohjalla makaa siis eläkevarmuutemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskeppas joskus aikasi ratoksi kuinka paljon maksat työvuosinasi eläkemaksuja, riittääkö se vuosikymmenien eläkkeen maksuun?

        Noilla pkkomaksuilla rahoitetaan yksityisiä työeläkefirmoja, jotka sitten sijoittavat rahat ja niiden varannot kasvavat ja kasvavat. Otapas joskus huviksesi selvää, miten valtavasti suomalaiset yksityiset eläkefirmat omistavat kansalaisilta pakkopidätettyjä rahoja ja vertaa sitä siihen, miten pieniä eläkkeitä ne maksavat. Varsinkin yrittäjien pakkoeläkemaksusysteemi on hirvitys; siitä ei maksaja itse juuri hyötyä saa, mutta eläkefirmat pullistuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskeppas joskus aikasi ratoksi kuinka paljon maksat työvuosinasi eläkemaksuja, riittääkö se vuosikymmenien eläkkeen maksuun?

        Kerättyjä varoja eläkeyhtiöt sijoittavat mahdollisimman tuottoisiin kohteisiin. Tuottoja käytetään eläkkeiden maksuun. Monilla eläkeläisillä vuosikymmenten maksu-urakka suoritettu ja edelleen maksavat eläkkeistään tuloverot, kulutuksestaan välilliset verot. En kutsuisi eläkeläisiä vapaamatkustajiksi. Sen sijaan parhaassa työiässä olevia vetelehtijöitä, luimistelijoita, ikuisia opiskelijoita kutsuisin järjestelmän hyväksikäyttäjiksi, vapaamatkustajiksi.

      • Anonyymi

        Tällä hetkellä eläkeyhtiöillä vielä menee hyvin, tulevaisuudessa huoltosuhteen jyrkästi heikentyessä asia on toinen.

        Sitäpaitsi eläkeläinen ei ole koskaan nettoveronmaksaja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laskeppas joskus aikasi ratoksi kuinka paljon maksat työvuosinasi eläkemaksuja, riittääkö se vuosikymmenien eläkkeen maksuun?

        Jos tuon laskelman tekee, niin huomaa, että 1940 - 1960 luvuilla syntyneet saavat eläkettä paljon enemmän kuin mistä ovat maksaneet, mutta 1990- jälkeen syntyneet saavat vähemmän kuin mistä ovat maksaneet. Ja ketkä valittavat?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Miksi 90-luvulla syntynyt on jo eläkkeellä? Alle 30 vuotiaita takuueläkeläisiä on jo noin 14000. Vuonna 2010 ei vielä yhtään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi 90-luvulla syntynyt on jo eläkkeellä? Alle 30 vuotiaita takuueläkeläisiä on jo noin 14000. Vuonna 2010 ei vielä yhtään.

        Tarkoitin kertynyttä eläkettä. Jos ajatellaan vain eläkkeellä olevia niin kaikki nyt eläkkeellä olijat saavat eläkettä enemmän kuin mistä ovat maksaneet.

      • Late_Lapista1
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä eläkeyhtiöillä vielä menee hyvin, tulevaisuudessa huoltosuhteen jyrkästi heikentyessä asia on toinen.

        Sitäpaitsi eläkeläinen ei ole koskaan nettoveronmaksaja.

        Elä piirtele asioista mistä et mitään tiedä, esimerkiksi minä olin tuottavassa työssä yli 40 vuotta, ja maksoin tuloistani verot koko ajalta, nyt olen mielestäni ansaitulla työeläkkeellä, jota saan kahdesta eri maasta, kansaneläkettä en saa centtiäkään!
        Ulkomaan eläkkeestäni maksan 25% lähdeveron, ulkomaan tuloni lasketaan bruttona Suomen tuloihin, joista maksan 24,5% veron, maksan siis jopa ulkomaille maksamistani veroistakin veron, Suomen rosvovaltiolle! Enkä tunne olevani pätkääkään kenenkään siivellä !
        Entäs sinä itse miten on verojesi maksun laita ????

        Late Lapista.

      • Anonyymi
        Late_Lapista1 kirjoitti:

        Yksittäistapauksia ei pidä yleistää. Se on yksi ongelma kaikessa yleisen tason keskustelussa, että asioita katsellaan vain omasta pienestä näkövinkkelistä.

        Mitä tulee itseeni, lienen keskimääräistä isompi veronmaksaja ja tähänkin mennessä jo maksanut enemmän kuin suuri osa porukasta koko elämänsä aikana.

        Maurizius

      • Late_Lapista1 kirjoitti:

        Elä piirtele asioista mistä et mitään tiedä, esimerkiksi minä olin tuottavassa työssä yli 40 vuotta, ja maksoin tuloistani verot koko ajalta, nyt olen mielestäni ansaitulla työeläkkeellä, jota saan kahdesta eri maasta, kansaneläkettä en saa centtiäkään!
        Ulkomaan eläkkeestäni maksan 25% lähdeveron, ulkomaan tuloni lasketaan bruttona Suomen tuloihin, joista maksan 24,5% veron, maksan siis jopa ulkomaille maksamistani veroistakin veron, Suomen rosvovaltiolle! Enkä tunne olevani pätkääkään kenenkään siivellä !
        Entäs sinä itse miten on verojesi maksun laita ????

        Late Lapista.

        Jos olet työikäisenä maksanut verosi ulkomaille ja nyt olet täällä nauttimassa suomalaisen yhteiskunnan palveluista, niin sehän on vain oikein että maksat myös veroja. Edes nyt ja edes eläkkeestäsi.

        Kiitos osallistumisesta Suomalaisen yhteiskunnan ylläpitoon.

      • Anonyymi

        Eihän eläkemaksuja nykyään makseta lainkaan, kun kaikki työsuhteet ovat alle 3kk pätkätöitä. Ei eläkkeitä kerry kenellekään.

        Eläkeikä pitäisi kyllä todellakin poistaa, silloinkin pystyy tekemään töitä vaikka ei pystyisi kävelemään, ja jos aivot eivät toimi ja pystyy kävelee on siltikin osittain työkykyinen.

        Eläkeikä 155-vuoteen vain heti paikalla ja takautuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvällä tuurilla rahamarkkinoilla sijoitukset voi poikia, huonolla tuurilla käy huonommin. Aika kevyellä pohjalla makaa siis eläkevarmuutemme.

        ELO :n Euroopparahastot tuottivat vuonna 2017 lähes 7 miljaardia, mitä sitten muiden yhtiöiden, jotka tuotti lisää. KEVA saa Hämeenlinnan GOODMAN kauppakeskuksesta vuokratulot, mutta mitä saa eläkeläinen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskeppas joskus aikasi ratoksi kuinka paljon maksat työvuosinasi eläkemaksuja, riittääkö se vuosikymmenien eläkkeen maksuun?

        Hyvällä tuurilla eläkkeensaaja nauttii eläkkeestään vuosikymmeniä, huonommalla kuolee samana päivä, kun jää eläkkeelle. Maksetut eläkemaksut jäävät silloin eläkeeenmaksajan kassaan.

    • Anonyymi

      Kyllä tässä yhteiskunnassa pitäisi yleisemminkin yksilöllä olla enemmän vastuuta itsestään, ei voi olettaa että on olemassa joku yhteiskunnallinen rahasampo joka tuottaa jokaiselle loputtomasti hyvinvointia enemmän kuin siihen yhteiseen kassaan on valmis elämänsä aikana sijoittamaan.

      Maurizius

      • No niin. Haluat siis palata takas 1800-luvulle? Silloin se vastuu oli ihmisellä itsestään. Hyvä!

        Nyky-yhteiskunnan salaisuus on juuri kollektiivinen vakuutus. Verotuksen ja vakuutusten avulla raha kiertää takaisin kansantalouteen. Tämä siksi, että kaikki voivat ostaa yritysten tuotteita ja palveluja.

        Mikäli näin ei tehtäisi, yritykset romahtaisivat ja palaisimme takaisin siihen toivomaasi tilaan. Suuri joukko köyhiä ja vähän niitä rikkaita, jotka vain voisivat ostaa jotakin. Markkkinatalous perustuu juuri siihen, että mahdollisimman moni voi toimia ostajana markkinoilla.

        Joku sosiologi laski kerran, että ihmisellä riittäisi noin 18 vuoden työura, jos kaikki sen kykenevät tekemään. Se riittäisi kansantaloudelle.

        Ihminen kehittyy todella hitaasti ja lapsen aikuiseksi saaminen kestää 18 vuotta. Myös se maksaa. Mutta maksu on ollut kannattavaa!

        Itse olisin enemmän huolissani siitä, että ne jotka ovat terveitä, eivät osaa lopettaa, vaan jatkavat töitä vielä eläkeiässä.

        Jotakin on siis pielessä elämäntavoissa, koska työ voittaa vapaa-ajan!

      • Anonyymi

        18 vuoden työuralla rahoitetaan useiden vuosikymmennien eläke? Erikoinen yhtälö. Et taida uskoa tuohon itsekkään?

      • Anonyymi

        Lasketaan palkkavero pääomatuloveron tasolle ja perintövero 100%:iin. Silloinhan ihmisellä olisi enemmän vastuuta itsellään kun ei surffaisi vanhempien keräämällä varallisuudella.

    • Anonyymi

      Paljon Hallitus nostaa esimekiksi eläkettä, joka saa Työeläkettä 310 e/kk ja Kansaneläkettä 390 e/kk eli yhteensä 700 e/kk näitä eläkkeen saajija on suomessa varmasti aika paljon, nyt tuntuu olevan että takuueläkeläisille nostetaan 50 e/kk ja takuueläkeläiset saava silloin yli 800 e/kk puhtaana käteen ja muut eläkelläiset jäisi nuolemaan näppejään ??? eikö se korotus kuulukkaan kaikille. ??????????

      • Anonyymi

        Ei "kuulu" kellekkään. Kyseessä on poliittinen vaalilupaus, joka perustuu puhtaasti nykyisen pääministerin asiantuntemattomuuteen.

      • Onko tuollaisia yhtään? Takuueläke on (ennen korotusta) 785e. Eikös kaikki eläkeläiset, joilla ei ole muita tuloja, saa vähintään tuon?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Onko tuollaisia yhtään? Takuueläke on (ennen korotusta) 785e. Eikös kaikki eläkeläiset, joilla ei ole muita tuloja, saa vähintään tuon?

        Eikös liene niin, että useimmat takuueläkkeen varassa elävät saavat kuitenkin muutakin tukea, kuten asumistukea. Ei kai kukaan todellisuudessa pysty rahoittamaan elämäänsä reilun 700 euron tuloilla?

        Niin varmaan. On älytöntä että on "minimitukia", joilla kuitenkaan käytännössä kukaan ei elä vaan juoksevat luukulta toiselle lisätukia hakemassa. Esimerkiksi takuueläke tai työttömien peruspäiväraha. Luulisi olevan ihan matemaattisesti laskettavissa millä tasolla noiden minimietujen tulisi olla että lisätukien haku vähenisi niin paljon että turhan hallintointityön lopettaminen maksaisi tukien korotuksen.

        No tässä ollaan hyvin lähellä kansalaispalkkakeskustelua.

    • Anonyymi

      Hyvä avaus!

      Eläkettä pitäisi maksaa vain terveyden menettämisen perusteella. Terveet eläkeikäiset kuuluisivat töihin!

    • Anonyymi

      Mitäs aloittajalle eli alle 30 v eläkeläiselle pitäisi tehdä ja mistä sille saataisiin uudet aivot?

      • Anonyymi

        Ikäkin väärin, retoriseen kysymykseesi en ota kantaa, mutta kivaahan se on näin kesäloman ratoksi vähän kiusata teitä tyhmempiä.

        Aloittaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikäkin väärin, retoriseen kysymykseesi en ota kantaa, mutta kivaahan se on näin kesäloman ratoksi vähän kiusata teitä tyhmempiä.

        Aloittaja

        Eikö rahasi riitä mihinkään älykkääseen, no tekisit töitä. Elämä on valintoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö rahasi riitä mihinkään älykkääseen, no tekisit töitä. Elämä on valintoja.

        Lomalla en viitsi tehdä töitä. Samaa mieltä kyllä siitä, että vois olla älyllisesti antoisampaa tehdä jotain muuta kuin yrittää valaista pimeydessä vaeltavaa kansaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lomalla en viitsi tehdä töitä. Samaa mieltä kyllä siitä, että vois olla älyllisesti antoisampaa tehdä jotain muuta kuin yrittää valaista pimeydessä vaeltavaa kansaa.

        Kantabaarisi on jo taatusti auki ja sen viisastenkerho alkaa kohta kokoontua. joten mars matkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantabaarisi on jo taatusti auki ja sen viisastenkerho alkaa kohta kokoontua. joten mars matkaan.

        Enpä tiedä löytyykö sitä totuutta saati viisautta kaljatuopin pohjastakaan, mutta oliko sinulla joku viisas mielipide varsinaiseen asiaankin?

    • Anonyymi

      Otetaan nämä pörssiyritysten sankarit, jotka ovat olleet työelämässä 25-60 vuotiaina, eli 35 vuotta. Sitten kiskovat 15 000 euron kuukausieläkettä 100 vuotiaiksi, 40 vuotta, jonka jälkeen kaput. Heidän 20 vuotta nuorempi leskivaimo saa vielä 10 vuotta leskeneläkettä.

      En usko että nuo tyypit ovat koskaan maksaneet itse eläkkeitään.

      Kyllä Suomeen pitää saada eläkekatto. Mielummin kansalaispalkka, jolla korvataan eläkkeet ja muut sosiaalituet. Pakollinen työeläkejärjestelmä lakkautetaan, ja jokainen voi maksaa työelämäaikanaan vapaaehtoisia eläkevakuutuksia.

      • Anonyymi

        Eläkekatto ehdottomasti.

        Kansalaispalkka on mahdollinen ajatus. Siis siten, että jokaiselle täysi-ikäiselle maksetaan automaattisesti pieni, alinta toimeentulominimiä vastaava summa, joka sitten otetaan takaisin verotuksen kautta sitä mukaa kun muut tulot kasvavat suuremmiksi kuin tuo kansalaispalkka.

    • Ekääpäs pojut piirrelkö asioista mistä ette mitään tiedä, esimerkiksi minä olin tuottavassa työssä yli 40 vuotta, ja maksoin tuloistani verot koko ajalta, nyt olen mielestäni ansaitulla työeläkkeellä, jota saan kahdesta eri maasta, kansaneläkettä en saa centtiäkään!
      Ulkomaan eläkkeestäni maksan 25% lähdeveron, ulkomaan tuloni lasketaan bruttona Suomen tuloihin, joista maksan 24,5% veron, maksan siis jopa ulkomaille maksamistani veroistakin veron, Suomen rosvovaltiolle! Enkä tunne olevani pätkääkään kenenkään siivellä !
      Entäs te itse miten on verojenne maksun laita ????

      Late Lapista.

      • Anonyymi

        Tuottavassa my ass. Kerrohan mitä teit niin voimme arvioida onko puuhistasi ollut enemmän hyötyä kuin vahinkoa. Luontoarvot huomioidaan kokonaisuudessa.

    • Anonyymi

      aloittajalla vuotaa venttiilit pahasti. täys kaheli.

    • Anonyymi

      Yli 60 vuotiaat ja sitä nuoremmatkit ovat ravintoketjun tuottamattomia rasitteita. Lääkärit keinotekoisesti pidentävät raihnasten ikää.

      Ilmasto-ongelmat johtuvat juuri tästä tuottamattomien olentojen lisääntymisestä. Eivät he enää siirrä perintötekijöitä eteenpäin, uloste on heidän ainut tuotanto.

      Tätä juuri Vihreiden ministerin avustaja tarkoitti: tuottamattomat tuhoamassa luontoa.

      Lääkäriliitto on osaltaan syyllinen vaatimalla lisää lääkärin virkoja, jotta pystyttäisiin vielä tehokkaammin pidentämään tuottamattomien ikää.
      Lääkäreiden pitäisi vanhusten lääkitsemisen sijaan keskittyä eutanasiaan ja nuorten ikäluokkien vammojen tehokkaaseen hoioon.

      Ilmasto korjaisi vielä itsensä, jos toimiin ryhdytään välittömästi vai halutaanko kaikkien ikäluokkien grillautuvan maanpäällisessä helvetissä?

      • Anonyymi

        Vanhuusongelmia hoidettiin muinoin eri tavalla, esim. inkkarit veivät vanhuksensa aavikolle yksikseen viimeiselle matkalle ja eskimot laittoivat jäälautalle ajelehtimaan kun vanhuksen hammaskalusto ei enää syömiseen kelvannut.

        Kenties näitä menetelmiä voitaisiin nytkin soveltaa yli 60 vuotiaisiin vanhuksiin?

        Eskimot eivät laittaneet vanhuksiaan jäälautalle, vaan kun vanhus itse koki että oli liian raihnainen elämään, hän meni itse yötä vasten jäälle istumaan ja odottamaan, että noutaja tulee. Ja siinä ilmastossahan se aika pian tuli. Kyse oli aina vanhuksen omasta päätöksestä ja olihdenlaista eutanasiaa. Esimerkiksi lapsuutensa Grönlannin inuiittien parissa viettänyt Jørn Riel on kertonut tästä tavasta haastatteluissaan ja kirjoissaan.

        Tulimaan intiaaneista muistaakseni itse Charles Darwin kertoo, että pahojen nälänhätien aikana kaiken muun ruoan loppuessa intiaanit surmasivat ja söivät yhteisön vanhat naiset. Jos nälkä jatkui ja vanhat naiset oli jo syöty, surmattiin ja syötiin koirat. Koiria yritettiin säästää, koska niistä oli apua metsästyksessä. En muista mikä oli vanhojen miesten asema tässä syömisjärjestyksessä.

        Tullaanko nyt sitten siihen johtopäätökseen, että vanhukset syömällä saadaan eläkepommi kätevästi purettua?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tullaanko nyt sitten siihen johtopäätökseen, että vanhukset syömällä saadaan eläkepommi kätevästi purettua?

        Tullaan siihen johtopäätökseen, että onneksi meillä on hyvinvointi ja sivistys. Pidetään niistä kiinni eikä persuilla.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Tullaan siihen johtopäätökseen, että onneksi meillä on hyvinvointi ja sivistys. Pidetään niistä kiinni eikä persuilla.

        Sivistys on asia mikä tekee ihmisestä ihmisen. "Persuilu" taas vie siitä poispäin.

    • Anonyymi

      Mitenkäs käy sitten työpaikkojen? Nuorille ei riitä työpaikkoja lainkaan, korkeintaan sitten 35-40 vuotiaana saa ensimmäisen työpaikan. On ehditty kouluttaa ihminen jo toiseen kertaan.
      Samaan aikaan eläkeläinen yrittää rimpuilla työssään ja työnantaja manaa, ettei saa laitettua huonosti tuottavaa työntekijää eläkkeelle.
      Aivan pösilö avaus!

    • Mikäpä velvollisuus eläkeläisilläkään on maksella korotettuja veroja maksellakseen nuorempien polvien lapsilisiä, koulutuksia, vanhempainvapaita, työttömyyskorvauksia yms. yms. poistetaan vain kerralla kaikki tulonsiirrot, eläköön jokainen omillaan.
      Eläkeläiset eivät ole aikanaan saaneet murto-osaakaan näistä kaikista tulonsiirroista, joita nykyisin vaaditaan aina vain yhä enemmän ja ovat olleet osaltaan tasoittamassa tietä tälle ahneelle nykypolvelle, jolle ei mikään riitä.
      Kun eläkeläisistä aika jättää, on näiden järjestettävä tulonsiirtonsa ihan omalla työllään ja veroillaan, kuka siinä vaiheessa otetaan maalitauluksi, kun aina vaan enemmän pitää saada.

    • Anonyymi

      Maailman ravintopulaan saisimme hyvän ratkaisun, ei eläkkeelle lainkaan, vaan teurastamolle kun työikä loppuu, kuin Soylent Green -elokuvassa, eläkeläiset kelpaavat vain nuorempien ruoaksi.

      Vihdoinkin jotain hyötyä eläkeläisistäkin.

    • Anonyymi

      Eläkeläiset ovat tienanneet eläkerahastoihin 200miljardia ja joku turhanpäiväinen mitättömyys alkaa houraileen.
      Pomoille ei pitäisi maksaa mitään, kun ovat romuttaneet Suomen työmarkkinat eivätkä edes maksaisi työstä palkkaa.
      Tihutyönjohtajia ei edes tarvitse mihinkään.

      • Anonyymi

        Onneksi olkoon että olet tyytyväinen eläkeläinen.

        Valitettavasti vain eläkerahastojen varat hupenee näillä näkymin vuosi vuodelta, valistuneen laskelman mukaan v. 2030 ne on käytetty loppuun.
        Eli 70 luvulla ja sen jälkeen syntyneiden eläkkeet joudutaan rahoittamaan tuloveroilla, kuten suuressa osassa eurooppaa nyt jo tapahtuu. Silloisella huoltosuhteella homma ei onnistu mitenkään.

        Kirjoitat paskaa ! Eläkerahastot ovat kasvaneet n. 7 prosentin vuosivauhtia. Ovat tällä hetkellä n. 213 miljaardia. TEL -eläkevaroista siirretään vuosittain 6,5 prosenttia kansaneläkkeisiin, siis eläkeläiset rahoittavat ja tasoittavat muiden eläkkeitä.

    • Anonyymi

      Mitä mieltä olet, kun omaisuuden-hoito firmat huolehtii elättämisestä, oletko yksi elättäjä? He eivät ole edes työtä nähnyt kuin TV:ssä.
      Ei taida polla säteillä?
      Eläkeläiset jo riistetään ahneuden alttarille, se on vielä uhri kulttuuria.

    • Anonyymi

      Pitäisikö "loisimistuet" poistaa kokonaan? Mikä velvollisuus ikääntyvillä ihmisillä on raataa viimetippaan saakka elättääkseen nuoret terveet ihmiset kaljabaareihin yms. "harrastuksiin"?

      Entä sitten kun tämä ikääntyneiden raatajien joukko vähenee. Loiset joutuvat töihin tai loisimisedut heikkenevät!

    • Anonyymi

      Eläkettä pitäisi maksaa vain yhteiskunnan rahoittajille eli niille, jotka ovat olleet jo hyvissä ajoin ennen eläkeikäänsä nettomaksajia. Niitä on muuten aika vähän.

    • Anonyymi

      Et sinä maksa eläkeläisten eläkettä. Eläkeläiset itse ovat vuosien mittaan maksaneet omista tuloistaan kuukausittain eläkerahastoon. Eläkerahastot ovat sijoittaneet varat tuottamaan. Eläkkeet maksetaan rahaston tuotoista, ei pääomista. Nyt työssäkäyvät maksavat itse eläkerahastoon ja saavat aikanaan eläkettä itse maksamistaan varoista.

      • Anonyymi

        Nykyiset työssäkäyvät maksavat valtaosan eläkkeistä. Kukaan eläkeläinen ei ole maksanut itse työeläkettään, ellei sitten kuole heti eläkkeelle jäätyään.

        Jos vaikka 60-vuotias yritysjohtaja jää 10 000 euroa/kk eläkkeelle, ja elää 100-vuotiaaksi. Niin ei se yritysjohtaja ole itse koskaan sitä eläkettään maksanut.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4574
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2274
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1700
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1452
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      304
      1380
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      138
      1117
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      119
      977
    Aihe