Päivän mannaa

Kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia (Room. 8: 14).

”Jumalan Hengen vaikutuksen alaisina oleminen on samaa kuin sellaisen sydämen saaminen,

että me mielellämme kuulemme Jumalan Sanaa ja uskomme,
että meillä Kristuksessa on armo ja syntien anteeksiantamus,
ja että me tunnustamme ja maailmankin edessä osoitamme uskomme,
etsimme ennen kaikkea Jumalan kunniaa,
ettemme ole kenellekään pahennukseksi, vaan palvelemme muita ihmisiä,
olemme kuuliaisia, kärsivällisiä, puhtaita, laupeita, siveitä,
ja että, vaikka joskus paha meidät yllättää ja me lankeamme, kuitenkin kohta jälleen parannuksessa nousemme.

Kaikkea tätä näet opettaa ja näyttää Pyhä Henki, jos kuulemme Sanaa ja otamme sen vastaan emmekä tahallamme Häntä vastusta.

Varokoon siis jokainen tässä kohdassa pettämästä itseään; moni näet tahtoo käydä kristitystä, vaikka ei kuitenkaan ole. Se todetaan siitä, ettei Jumalan Henki heissä kaikissa vaikuta. Joku heissä vaikuttava henki heillä varmastikin on; ellei Jumalan Henki heissä vaikuta lihaa vastaan, silloin varmaan paha henki vaikuttaa ja yllyttää lihaan ja sen himoihin Jumalan Henkeä vastaan.

He ovat siis joko Jumalan rakkaita lapsia, poikia ja tyttäriä, iankaikkiseen elämään ja kunniaan kutsutuita, tai Jumalan hylkäämiä ja Hänestä erotettuja perkeleen lapsia,
tämän kanssa iankaikkisen tulen perillisiä.”

Jäsentelin hieman tekstiä paremmin luettavaan ja ymmärrettävään muotoon.

Eiköhän se, että on kiitollinen saamastaan armosta uskoa itsensä Jumalan lapseksi ja Jeesuksen oppien seuraajaksi anna ihmiselle ylhäältä apuja siihen, että Hengen hedelmä ja Pyhä Henki on apuana matkalla Tiellä. Uskon näin sen olevan. Kunnia ja kiitos Jumalalle!
12195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Aamen! Kiitos näistä Kristuksen evankeliumin todistuksista. 👌😊

Äänestä
  • Kannattaa lukea jokapäivä tuo Manna omaksi rakennuksekseen.

    Äänestä

Että sellainen oli päivän manaus.
Aamen ei kiitos.

Äänestä

Mannaa Jumalan lapsille ...

Äänestä
  • Se on kuulkaas hyvin yksipuolinen ja köyhä eväs se.

    Äänestä

Nuo jokapäiväiset mannat ovat mannalappuihin verrattavaa vauvauskovaisten lottokoneuskoa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mihin sinä uskot, anonyymi 17.7.2019 7:34?

    Äänestä

  • tielläkenvaeltaa kirjoitti:

    Mihin sinä uskot, anonyymi 17.7.2019 7:34?

    Kokonaisen Raamatun ilmoitukseen, en lottoraamattuun joka vääristää kapeuttaa ja jättää ikuiseen lapsenuskoon arpojansa.

    Seon ihan sama akuin alkaisit mainostaa ihan oikeaa ruumiin ravintoa, joka aamulle kaksi kurkunviipaletta, puoli sokerinpalaa ryynejä ja taatelista haukkaus.

    Äänestä

  • Luetko siis kokonaisen Raamatun päivässä? Minä luen luvun tai kaksi.

    Äänestä

Epäuskoisille ei evankeliumin manna maistu. Heille Jeesus Kristus on veretön ja ruumiiton, heidän mielikuvituksissaan himot ja halut täyttävä:vankeliumi ei maistu ylpeille koska heidän syntinsä eivät maistu heille pahalta. Pilkka ja ylenkatse Kristuksen sanaa vastaan tulee esiin heidän viesteistään. Ja ennen muuta heidän oman tilansa tuntemattomuus loistaa heistä kauas.

Kaiken maailman petolliset ihmeet, terveys- vouhotus ja siehotus täyttää heidän sydämensä.

Kun aletaan puhumaan Jeesuksen lihan syömisestä ja hänen verensä juomisesta, jota ilman ei kukaan kristitty tule toimeen, silloin nähdään ettei heillä ole lainkaan pelastavaa uskoa, eikä yhteyttä todelliseen elävään Kristukseen.

He ovat itse itselleen esteenä pelastukselle, yleys estää kohtasamasta syntejä ja tulemasta ainoan armahtajan Jeesuksen Kristuksen tykö.

Äänestä
  • onneksi meillä on ainakin yksi hyvä, suorastaan erinomainen

    Äänestä

Miksi sinä vaito olet luterilaisempi kuin Martti itse?

mitä sellaisesta on vietävänä taivaan tiskille, mienaatko että katkismuksella ovi narahtaa auki!!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tielläkenvaeltaa kirjoitti:

Kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia (Room. 8: 14).

”Jumalan Hengen vaikutuksen alaisina oleminen on samaa kuin sellaisen sydämen saaminen,

että me mielellämme kuulemme Jumalan Sanaa ja uskomme,
että meillä Kristuksessa on armo ja syntien anteeksiantamus,
ja että me tunnustamme ja maailmankin edessä osoitamme uskomme,
etsimme ennen kaikkea Jumalan kunniaa,
ettemme ole kenellekään pahennukseksi, vaan palvelemme muita ihmisiä,
olemme kuuliaisia, kärsivällisiä, puhtaita, laupeita, siveitä,
ja että, vaikka joskus paha meidät yllättää ja me lankeamme, kuitenkin kohta jälleen parannuksessa nousemme.

Kaikkea tätä näet opettaa ja näyttää Pyhä Henki, jos kuulemme Sanaa ja otamme sen vastaan emmekä tahallamme Häntä vastusta.

Varokoon siis jokainen tässä kohdassa pettämästä itseään; moni näet tahtoo käydä kristitystä, vaikka ei kuitenkaan ole. Se todetaan siitä, ettei Jumalan Henki heissä kaikissa vaikuta. Joku heissä vaikuttava henki heillä varmastikin on; ellei Jumalan Henki heissä vaikuta lihaa vastaan, silloin varmaan paha henki vaikuttaa ja yllyttää lihaan ja sen himoihin Jumalan Henkeä vastaan.

He ovat siis joko Jumalan rakkaita lapsia, poikia ja tyttäriä, iankaikkiseen elämään ja kunniaan kutsutuita, tai Jumalan hylkäämiä ja Hänestä erotettuja perkeleen lapsia,
tämän kanssa iankaikkisen tulen perillisiä.”

Jäsentelin hieman tekstiä paremmin luettavaan ja ymmärrettävään muotoon.

Eiköhän se, että on kiitollinen saamastaan armosta uskoa itsensä Jumalan lapseksi ja Jeesuksen oppien seuraajaksi anna ihmiselle ylhäältä apuja siihen, että Hengen hedelmä ja Pyhä Henki on apuana matkalla Tiellä. Uskon näin sen olevan. Kunnia ja kiitos Jumalalle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu